Hän hakkaa taas hytissään jäisellä kangella kylmää maata,

hän hakkaa ja hakkaa

aivan kuin kuvittelisi sen tuovan nuo paskapallerot häntä lähemmäksi.

Kun hän lopulta hiki virraten on saattanut

sankarivainajansa naisen kuparisen kierukan ruhjottaviksi

hän kierähtää uupuneena naisen viereen.

Hytin outo kylmyys pelottaa.

Tummatukkainen ottaa hänen kätensä ja katselee kynsiä:

- Sulla on pitkät kynnet….

Hän ei jaksaisi millään, ei enää, ei nyt…ei tätä…

katsoo tuota alastonta naarasta, Eevaa joka aina hokee baarissa

miten orgasmin saanut nainen on omenaisessa olotilassaan

posket punaisina ja siemenet sisällään..

hän vilkaisee kynsiään…muistaa jotakin..

huudon ettei susta oo oskari mihinkään, olematon oskari

ja hän tuntee hetkellisen, vitutuksen mittaisen paniikin

vastustajien vyöryessä joukolla yli siniviivan

- Niin onkin, hän sitten sanoo.

Ja hän tuntee lähtevänsä jonnekin, pois tuon naisen luota,

pois kaikesta, ulos siitä viheliäisestä aluksesta

joka nitisee ja natisee kohti maata kuin huono heteka,

ja hän leijuu taivaalla mutta nyt se ei olekaan se kylmä jäinen avaruus

vaan jotain muuta,

niin kuin hänet olisi kiedottu pehmeään pumpuliin,

aamuöiseen raukean krapulaiseen heräämiseen

ja jokin tulee häntä vastaan, jumalako vai mikä on se jokin

mutta se kysyy häneltä että mitä sinä poika pieni täällä hortoilet

ja hän kertoo sille tuosta Eevasta joka syytti häntä pitkäkyntiseksi.

- Sehän hyvä, mulla tuota persettä onki kutittanut kovasti viime aikoina..

Ja nauraa räkättää kuin vesiään valuttava keväinen ränni.

- Onki tuota persettä kutittanu viime aikoina niin että ei muuta ku sinne penkin alle raapimaan…

Ja jäinen maa sulaa jo vähän.

Hän nukahtaa ja näkee Eevan kasvot kuin uudessa valossa.