Ämmän ajotyyli oli erikoinen, se tuntui aina puristavan rattia kaksin käsin kuin hukkuva pelastusrengasta eikä koskaan nojannut selkäänsä penkkiin aivan kuin olisi kiskonut itseään jäykin kirein käsivarsin ratista pitelemällä kohti tuulilasia, Jaska ei kuitenkaan viitsinyt ruveta irvimään äitiä sen ajotyylistä kun aavisti jo lähtiessä olleen pahantuulisuuden vain jatkuvan.Torikatu aukeni edessä kuin paskakuilu.Lauma kaupungintalon jätkiä seisoskeli lössinä jalkakäytävällä, omalla alueellaan kaksikerroksisen puutalon päädyssä,  toiset imeskelivät tupakkaansa posket lommolla,toiset muuten vain tuijasivat ympärilleen sennäköisinä että jotain vittumaista pitäis keksiä tylsän päivän piristeeksi. Niitä oli aina saanut pelätä, hänet ne kyllä olivat jättäneet rauhaan, ehkä siksikin että tiesivät hänen pelaavan Kärpissä.

Ämmällä oli heti mielipide valmiina moisista joutilaista jotka vaan vetelehtivät päivät pitkät mitään tekemättä, muutenkin aina haukkumassa sen talon asujia huonoiksi ihmisiksi jotka asuivat vuokralla, viitsineet paljoa asuntoja säästellä ja maksella niinkuin se itse teki tai varoittelemassa niinkuin nytkin kun painoi kirein ilmein Torikatua eteenpäin ettei hän vaan semmoisten kängiläisten joukkoon koskaan menisi.

                      Jaska ei katsonut moista kommenttia vastaamisen arvoiseksi, hymähti vain hiljaa itsekseen niinkuin hän monesti äidin seurassa teki kun tiesi ettei uskaltanut ääneen naurahtaa äidin älyttömän kuuloisia mielipiteitä, jotka tuntuivat sitäkin älyttömämmiltä kun hän ei oikein ymmärtänyt, mitä ämmä sitten niissä kängiläisissä pelkäsi vai oliko se vain lukenut jostakin Kalevasta miten nuoret nykyisin eivät juuri muuta tehneetkään kuin hilluivat viikonloput kartsalla päissään ja mekastivat diskon edessä niin etteivät kunnolliset tavalliset veronmaksajat saaneet edes nukutuksi.Vai epäilikö se että niissä asui pahuus, pahuus asui joutilaisuudessa ja laiskuudessa.Pahuus luikerteli kuin käärme veltoissa lihaksissa valmiina mätkäisemään ketä tahansa turpiin jos ei naama sattunut mielyttämään.Velttous oli pahuuden äiti ja  laiskuus sen isä ja kehtonaan se piteli tyhjiä kadunkulmia joihin se majoittui imemään tupakkaa posket lommolla kuin kolareissa kolhiintunut Skodanropponen.

- Tuokin tuossa nyt perkele nokkaansa työntää...

                      Ämmä kiroili Puistokatua suoraan tulevaa tylppänokkaista Mersua joka joutui jarruttamaan kun se käänsi autonsa sen eteen töksäyttämällä. Jaskaa hermostutti ja tuntui kuin olisi pitänyt ruveta taas jyrsimään kynsiään, montako tuntia siihen keikkaan menisi, pari ainakin, kaikkea sitä ihmisen pitikin tehdä että sai viikonlopuksi rahaa diskoon, vinkkupulloon hinta vielä siihen sitten päälle, nekin kirjat joita se professorin akka oli hänelle lahjoittanut alkoivat olla jo kaikki divarissa siellä kirkon kupeella, ämmä vähän ihmetteli väliin miten kirjahylly tyhjeni mutta hän koetti täytellä aukkoja kirjastosta lainaamillaan kirjoilla, mahtoiko tajuta että hän kuskaili niitä seikkailukirjoja divariin saadakseen askin tupakkaa tai pullon viiniä ja ainahan oli Juho jolta ruinata rahaa, ämmä siitä motkottamassa että siltä saanut aina olla kerjäämässä, se itse ei Juholta kyllä mitään kerjännytkään, se otti reilusti koko tilipussin käyttöönsä ja sanoi että oli kuulemma parempi jos hän hoiti nämä raha-asiat kun sinä et niistä mitään älyä, siltä se ainakin onnistui aina kuulostaaman se niiten yhteinen taloudenpito vai miksi sitä sitten olisi sanonut. Ihme että se oli sen kanssa mennyt naimisiin kun ei tuntunut pitävän koko miestä minään.

                      Kirsikkakaara kohautti  nyt tylpän pitkulaisen nokkansa Kirkkokadun mukulakiville.Uuden auton nahkapenkkien tuoksu leijui vieläkin auton sisätiloissa niinkuin keväällä kun ämmä sen autonsa oli käynyt ostamassa, Juhoa se ei tietenkään ollut huolinut matkaansa kun oli enon kanssa mennyt autokauppaan,hän aina vähän ihmetteli miksi se ylipäänsä oli vaivaantunut menemään naimisiin miehen kanssa jota se ei tuntunut pitävän juuri minään, alussahan se oli hänellekin kyllä kehuskellut miten hyvä ja raitis mies se maalaisukko on, sitten alkanut kyllä nalkuttaa sillekin milloin mistäkin niin että sai lähinnä pelätä milloin äijä lopullisesti pimahtaa. Vai johtuiko tuo pelko vain siitä, että se edellinenkin oli ämmän käsittelyssä pimahtanut, tunkiko hänelle selkärankaan kuin muistona ne ajat vaikkei sitä niin tiedostanutkaan ja kun sillä lailla ajatteli tuntui, että parasta oli vain koettaa selvitä ylioppilaaksi ja häipyä koko huushollista, mitä hänelle niitten riiteleminen tai muukaan kuului, kai hänellä omakin elämä oli vaikka mitä ämmää kuunteli niin sitä omaa elämää ei ollut tai ainakaan se ei sen mielestä ollut kovin suotavaa soittaa koko ajan sille suutaan.Tai sitten äiti oli vieläkin muistellut sitä miten Juho silloin kun se ämmän kanssa oli kirjeenvaihton alkanut oli ensimmäiseksi lähettänyt kuvan missä se retevästi seisoskeli pussihousuissaan ja pitkävartiset saappaat jalassaan kuplavolkkarin vierellä ja sitten melkein heti ensimmäisen vierailun päätteeksi oli joutunut ämmälle paljastamaan, ettei se ollut sen vaan jonkun naapurin isännän auto ja ettei sillä itsellään edes ollut auton ajokorttia vaan se tulla tuprusi aina riijuureissuilleen postiautolla eikä Jaska mielellään niitä asioita muistellut, ei varsikaan sitä miten se aina toi niitä inhottavan näköisiä matikoitaan ämmälle sopantekoaineiksi, kaloja jotka näyttivät hönestä enemmänkin turvonneilta hikisen limaisilta sukilta joita jätkät rätkivät harkkareitten päätteeksi pukukopin seiniin.

 

Jaska tuijotti tietä edessään, katua joka kapeni kuin korkeitten talojen reunustama ränni kohti etäisyydessä häämöttävää kirkontornia.Paineita, paineita oli, se keväinen pieleen mennyt turnauskin oli harmittantu ja mietityttänyt koko kesän aivankuin harteille olisi lastattu liian iso punttikasa jota hän ei enää oikein tuntunut jaksavan nostaa ylös vaan pelkäsi, että koko helvetin kasa rojahtaisi hänen niskaansa ja musertaisi hänet asvalttiin liisteröidyksi heftalapuksi.Olisko vaan pitänyt treenata enemmän tai jättää koko homma vaikka jo keväällä oli tuntunut, että harkkareita ja pelaamisia kaikkineen alkoi olla turhan paljon ja sitten kesän jakohommien jälkeen oli alkanut vaivata outo unettomuus kun tuntui ettei enää iltaisin saanut nukutuksi samalla lailla kuin ennen.Mutta eihän ämmälle semmoisista asioista voinut mennä puhumaan, se tajunnut koko jutusta hevon paskaa, alkoi vain mäkisemään että miten hän nuori ihminen saattoi olla väsynyt kun sekään, nelikymppinen akka ollut vielä yhtään väsynyt ja siinä iässä missä hän nyt oli se ollut edes tiennyt siellä Kuusamon perikorvissa mitä moinen sana edes tarkoitti.

                      Eikä hän oikein käsittänyt miksi sen taas oli pitänyt olla häntä kohtaan niin helvetin ivallinen vai oliko se aina ollut sellainen ja hän vasta nyt tajusi sen, kuuli miten se heti oli haukkumassa häntä laiskaksi, ivaamassa ja pilkkaamassa ja miksi se nyt sitten niin oli alkanut ottaa korvaan, kuulosti vain siltä niin kuin kaikki mitä hän suustaan onnistui ulos päästelemään ärsytti ämmää sanoi hän sitten mitä tahansa ja aina se suunnilleen oli sen saamarin hienon koulun vikaa, se juuri oli pannut hänet ennen niin kunnollisen ja kiltin pojan totaalisesti piloille,se juuri oli tehnyt hänesät herraskaisen ja sietämättömän,se samainen koulu jonka oikeastaan olisi pitänyt tehdä äidin pikku Jaakosta kuuluisa herra jota ämmä kelpasi kehuskella kaikille.

                      Kellertävänhikinen Datsu  Cherry 100 A mennä vipelsi mukulakivikatua Heinätorin puiston ohi, syksy oli alkanut maistua jo aamuisessa raan koleassa ilmassa ja lehtiä tipahteli puista niinkuin itse talvi kylmine viikatesormineen olisi päättänyt poimia ne yksitellen ´pois. Helppohan sen ol isnaoa ettei antaisi rahaa viikonloppuna diskono ellei hän olisi lähtenyt avuksi, Jaaska edes itse oikein tajunnut mikä siinä niin hävetti, sekö että pelkäsi jonkun samankoululaisen näkevän miten hän kanniskeli roskia pihalla tai hakkasi mattoja ja ämmä siinä ivaamassa, että annapa olla kun pittää olla viikonloppuna rahhaa diskoon kerjäämässä johan saa taas tämäkin herra suunsa auki vaikka muuten sais olla hohtimilla sanoja suusta ulos kiskomassa ja mitä kaikkea se keksikään vittuilla kukkaron nyörejä sormeillessaan.

                      Jaska vilkuili kyllästyneenä ohiviliseviä taloja ja säikkyi joka ikistä risteystä johon ämmä autoineen pamahti kuin valmiina taistelemaan paikastaan auringossa, kuulosti siltä niin kuin siinä kaupungissa olisi ollut vain yksi liikennesäännöt hallitseva ajotaitoinen ihminen ja se istui juuri sen Cherryn ratin takana kun taas kaikki muut olisivat joutaneet takaisin autokouluun tai jonnekin muuhun sopivaan paikkaan. Vaikka eihän se ollut itse edes päästä inssiä läpi, autokoulun opettaja oli sen melkein säälistä päästänyt ja sanonut, että kyllä se rouva ajamaan oppii kunhan ottaa vaan rauhallisesti. Rauhallisesti se ei ainakaan ottanut mutta ajoi silti.

 - Tuo tuossa on uusklassismia, Jaska tuli sanoneeksi kun ajettiin pitkän matalan puutalon ohi,hän niin varma ollut mitä tyyliä talo oli mutta teki mieli vain sanoa se.Ämmä mulkaisi häntä vihaisena ja naurahti että sama mitä kassia sekin tönö oli sammaa paskaa senkin lattioille kerty ja sitä paskaa he nyt olivat menossa siivoamaan pois sen toisen hienon huushollin lattioilta.

                      Jaska naurahti ämmän äkkivääriä sanoja, mitähän olisi Ursus, heidän historian maikkansa ja kaupunginhallituksen jäsen ja itse herra ivamielisyys sanonut ämmän sanoista mutta tuskinpa ämmä sille kuitenkaan samalla lailla olisi uskaltantu puhua, päinvastoin, sen edessä se olisi vain pokkuroinut nöyristelevän mielistelevänä niin kuin ukinkin edessä jota se aina passasi kuin Kekkosta kun se kävi heillä kylässä, teitittelikin vaikka sitten selän  takana olisi miten haukkunut ja syyttänyt mummun omaisuuden varastamisesta.

                      Ämmä ajoi autonsa parkkiin Sokos-aukiolle, Jaska ei viitsinyt enempää valistaa äitiä ympärillään näkemistään rakennustaiteellisista ihmeellisyyksistä vaikka Ursus niistä juuri koulussa olikin puhunut ja kehottanut heitä keskustassa kulkiessaan kiinnittämään huomiota noihin erilaisiin tyyleihin joilla taloja aikojen saatossa oli rakennettu.Katse poimi talojen kulmista kiinnostavia rönsyileviä yksityiskohtia, Pekurin talo taisi olla sitä uusrenesanssia vaikkei hän niin varma ollutkaan, piti enemmänkin pankin ovenpielen muhkuraisista kivistä jotka olivat kuin suoraan kalliosta irrotettuja,ainakin vähän toisennäköistä kuin se kulman takana oleilevan Ouluyhtiön konttorikolossin harmaa elementtiloota tylsine ikkunoineen kuin riivinasetettuine klemmarit, loota lootan päälle ja vähän lasia väliin.

 - Tuo nyt riivattu tuossa, ämmä kirosi katukiveyksen reunaa johon ajaa kolautti auton renkaan, sai mallattua kieli poskella auton valkoisten parkkiviivojen väliin, aukio oli jo siihen aikaan päivästä tyhjä.Sokoksen isoruutuisten näyteikkunoitten edessä pari lätärin näköistä nahkatakkia virnistelivät laiskannäköisinä äidin pysäköintiä, nojailivat tupakkejaan poltellen lasiruutuun kuin seinään niin että sai pelätä niitten kohta romahtavan sinne syksyn vaatemallistoja esittävien mallinukkien sekaan mikä varmasti ämmästä olisikin ollut moisille hampeille aivan sopiva kohtalo.

                      Savukkeiden suuret don juanit vain kohauttivat välinpitämättöminä kulmakarvojaan kun ämmä kassiaan lattialta hamuillen alkoi raapia itseään autosta ulos.

- Eikö nuillakaan vietävillä oo muuta tekemistä ku tuossa irvistellä..kuhan eivät vaan mun autua potki riettaat, ämmä manaili kun mentiin Pohjalaisen ohi ja sen hienon rouvan asunnun ovelle joka oli nurkan takana kulmittain Pekurin taloon. Jaska vilkaisi lätäreitä kuin peläten, että ne olivat kuulleet äidin pahantuulisen pauhaamisen ja juoksisivat perään kyselemään, että mitä se rouva oikein niinku tarkottaa että me vaan muitten autoja niinku potkittais, että mahtaako rouvalla ole noin niinku yleensäki tommoisia ennakkoluuloja meikäläisiä kohtaan.Kuvitelma sai kuitenkin hänet jostain syystä vähän paremmalle tuulelle. Sitähän ne tuommoset lätärit teki, seisoskeli vaan kadunkulmissa potkimassa muitten autoja, kadehtivat kaikkee, itte eivät mittään viittineet tehä, kouluja vaan kävivät ja suutaan soittivat, todellisesta elämästä eivät mitään tienneet, eivät siitä ankarasta raatamisesta jota tavalliset kunnialliset ihmiset harrasti, eivät mistään jossakin vaan jonkun kirjanrepaleen lukasivat ja heti olivat niin kovin viisaita ja tietäväisiä kun tavallinen ihminen sai vaan näitten hienojen uuskassien lattioilta paskoja siivota kun nämä herraskaiset olivat niin kovin olevinaan.

- Mitä ne nyt sitä potkis, Jaska sitten ihmetteli ja koetti pitää äänensä sellaisena ettei äiti olisi taas saanut aihetta luulla hänen piruilevan sille.

 - Tuommosista hamppareista tiijä mitä ne tekkee...

 - Ei kai ne kaikki sentään mitään hamppareita oo.. Jaskan teki mieli puolustella noita outoja tyyppejä kun tuntui että äiti muuta osannutkaan kuin haukkua kaikkia ihmisiä milloin mistäkin syystä.

                      Äidillä ei kuitenkaan tuntunut riittävän aikaa eikä energiaa hamppariuden syvemmän olemuksen pohdiskeluun ja tapansan mukaan se vain tuhahti että kunhan hän ei semmoisiin puuhiin alkaisi niin hyvä olisi, Jaska ei viitsinyt edes ruveta tarkemmin kyselemään millaisia puuhia äiti oikein tarkoitti, sitäkö että hänkin alkaisi lorvimaan Unskun kulmilla tai missä vaan, vetäisi päähänsä 50 -luvun rasvaisen Elvis-kampauksen ja vätkyttäisi tupakanimemisen lomaan purkkaansa kuin ei oikein olisi varma millä suuren suunsa täyttää, vähänpä se hänen elämästään tiesi – jo se että hän oli edellistalvena pannut päälleen sen vanhan lammasnahkatuskin ja ilmaantunut pukukoppiin se päällä oli saanut Mörssärin irvimään hippejä ulos kopista, hän edes tiennyt miksi hänen se oli päälleen pitänyt pistää, äitikin sitä oli ihmetellyt kun sekään ollut turkkia pitänyt sitten 50-luvun, säästänyt kuitenkin kellarissa ja hänestä se oli ollut jotenkin makee vaikkei hän sitä toista kertaa sitten ollutkaan enää koppiin tuonut mukanaan, sekin kyllä saattoi vaikuttaa siiten, että hän koko kesän oli pähkännyt lopettamistaan varsinkin kun Mörssäri siellä turnauksessa oli kuin tahallaan latonut siniviivalta päänkorkuisia maalille, missä hän päivsti maskina, idiootti vaikka sille miten olisi sanottu, että matalia piti laukoa.

Hyvä ettei äiti sentään ollut alkanut niille jätkille ääneen huutelemaan siitä auton potkimisesta, sitten olisi kyllä saanut urakalla hävetä. Pankin paksu rosokivinen talo oli kuin palanen kallionkylkeä ja aina kun hän siellä oli jotuunut käymään olo oli tuosta oviaukosta sisäänmennessä tuntunut pieneltä ja avuttomalta niinkuin olisi hiipppailut hämärästi valaistuun luolaan jonka perillä salaperäisesti kähisevä vuorenpeikko jakeli kituliaasti pennosiaan kunhan ensin oli vuosikaudet jaksanut niitä kerjätä.