Mies istuu katkeran näköisenä tuhkakuppien, tyhjien kaljapullojen ja jonkunlaisesta epätoivosta kielivien veikkauslehtien ja kuponkien peittämän pöydän ääressä. Se kiskoo posket lommolla tupakkaansa kuin henkensä hädässä. nauraa virnahtaa happamesti, kun hän yrittää aukaista suunsa ja sanoo, että varsinainen pikkuhamlet hän onkin ollut, tuleva kruununperillinen, saatana, oikea helmi jota akka paijannut kuin mitäkin, kyllä siinä on saanut vitutuksen puuskan jos toisenkin, kun ei naimaankaan enää päässyt, se on ollut niin ku kerrasta poikki se homma etten sanois kerrastosta poikki mutta kun en sano niin en sano, akka vähän niin ku että tässä ennää mittään naimaan ku lapsi tuli, sulonen penikka saatana, sängyssä kitisee oma äiti, haukkuu millon ketäkin, ei heillä mittään vahtikoiria tarvita, äitimuori sen homman hoitaa ihan nokko, haukku häntä pölijäksi ku semmosen akan otti, akkaa laiskaksi, lasta herra ties kenen tekemäksi, siinä sitten niitten kahen akan tujettoo kuunnella päivät pitkät ku ei se toinenkaan ihan hilijastasorttia ollu ku suunsa avas, kyllä sieltä tuli tekstiä enemmän ku papilta saarnastuolissa, missä minä kyllä käyny ku en oo uskovaista sorttia. Keuhkoissa vaan vinku ku huonossa pirtissä hirrenrakosista, perkele, selitä siinä sitten mittään..

                      Hän hymähtää.

                      Jalompaako on kärsiä vai käydä miekkain kans tuskan merta päin, hä. Antaako kuupan kärsiä vai Kalasnikov kourassaan päin vainulaista valahtaa.

                      Mutta mies vaan jatkaa sähisten, että elatukset makson ajallaan perkele, nekin joita se ahane akka sitten keksi pyytää lissää kun on se toinen akka, mikä lie sossu kertonu että rahhaa on jaossa, sen ku pyyvät, niin se marttaliitto toimii, perkele, kallis naimakeikka se on ollu, usko vaan poika hyvä, sillä rahalla olis nussinu Reberbahnilla monta vuotta yötä päivää ja ylimäärästäki ois jääny mutta makson ku makson, ties miksi, ehkä siinä jottain aatteli tai ei huvittanu sinne työlaitokseen lähtiä ku oli hyvä työ omasta takkaa, sinnehän ne sillon ukot lähetti jos ei niitä ruokkoja maksanu, suota kuokkimaan tai niitä Kekkosen teitä lapioimaan kainuulaisten iloksi, että sillä lailla se miehinen kyrpä on monitoimikone että sillä tietäkin tekkee ku tiukka paikka tullee..

                      Mies pärskähtää nauramaan niin että räkää roiskuu suusta ja nenästä inhottavan näköisesti ja jatkaa, että ne työleirit onki olleet sitten varsinaisia keskitysleirejä,  kun kaikenmaailman hullut ja juopot ja elatusmaksupinnarit samassa läjässä, semmosetki joista näkee  jo päältä että niistä oo mittään maksamaan mutta kun se on ollut valtion politiikka siihen aikaan semmosta, vähän niin ku nussimisvero että kun oot teheny niin elätä myös, että ku oot ilos saanu niin maksa piletistäki, huutelihan se siinä aikaan sotsiaalidemokraatti Fagerholmki jotta ei Suomen kaltasessa sivistysvaltiossa lapsilisiä tarvita, se tulenpunanen kommunistiakka Kuusinen sitten paasas eduskunnassa yön yli että sai torpattua lapsilisien poiston, mitä lie 1950-luvun puolta väliä ollut se aika…

                      Hän hymähtää uudestaan, että pienestä se on sitten hänenkin kohtalonsa ollut kiinni, yhden kommunistiakan(?)sukselainen turpavärkistä, tiedä miten olisi käynyt kun äiti yksin häntä elättänyt.

                      Mies virnahtaa, tumppaa tupakkansa ja panee saman tien uuden palamaan, sillä on sillä lailla kamikazelentäjän ilme hehkuvan tupakanpään takana.

                      Hän tuijottelee miehen naamataulua mutta sitten kaikki muuttuu sumeammaksi niin kuin taulussa, jota ei oikein saa valmiiksi, pelkkää suttua ja kun kuvittelee isän hän saakin silmiensä eteen sen toisen, huntalon, isäpuolen, oravahampaan vanginvartijan, joka on heilunut äidin aviomiehenä pari vuotta vaikkei juurikaan heillä asunut, on käynyt riitelemässä eikä noista vuosista muista kuin sirpaleen sieltä toisen täältä, tervalla sudittuja klubitakkeja, äidin saksilla revittyjä kesämekkoja, puukotettuja sohvankylkiä, pistoolin…pakomatkat mummulaan kun äijä on alkanut riehumaan päissään tai mistä hän sen tietää, onko se ollut päissään vai ei, ainoa muistikuva on sen huulten välissä käryävä Kalevan sivuun kääritty sätkä ja lattialle leijuvat setelit että siinä akalle rahhaa ku oot niin perso sille…