Olin kyllä tavannut näitä Kärpissä aikansa tahkonneita enemmänkin, kuka haukkui entistä valmentajaansa joka oli suunnilleen pakottanut valitsemaan koulun ja pelaamisen väliltä, kuka muuten vain ollut vittumainen, se yksi käkkäräpää koirabaarista oli erikoisesti jäänyt mieleen, käkkäräpää tulla tupsahtanut tuiki tuntemattomana samaan pöytään loosissa ja alkanut saman tien pirullisen, suorastaan murhanhimoisen haastavaan tapaan selvittämään sairastavansa syöpää ja sitä miten oli ennen tahkonnut Kärpissä lätkää A-junnuihin asti, ei oikein ollut selvinnyt oliko se joutunut lopettamaan pelaamisensa sen syövän takia vai oliko kasvain iskenyt vasta uran loputtua,  mahdollisesti napsinut joitakin epäasiallisia nappeja liikaa niin kuin Saku Koivun netissä leviävän juorun mukaan väitettiin napsineen syöpänsä saadakseen, sen tarkemmin se ei ollut alkanut selvittelemään mitä tai millaista syöpää sairasti, ehkä se oli jo havainnut että kuta vähemmän sairaudestaan kertoi sen suuremmat sääli- ja kauhupisteet kulloiseltakin pöytäseurueelta sai, sen katkeruus oli kyllä kolahtanut siihen pöytään kuin kuuluisa Kullervon kivinen leipä kun se oli mulkoillut meitä hitusen huvittunut ilme naamarillaan niin kuin olisi tasan tarkkaan tiennyt minkälaisen vaikutelman pelkkä käsite syöpä ihmisissä herätti, niin kuin olisi tiennyt että sitä saman tien pidettiin kuolemantuomittuna miehenä, säälittiin salaa samalla kun toivottiin että olisi häipynyt vittuun siitä häiritsemästä ihmisten antoisaa kaljahetkeä. Olin arvioinut sen korkeintaan parikymppiseksi ja nyt tämä, siinähän sitä oli materiaalia katkeruuden kauniimpaan kirjaan sarjassa miten selvitä Kärppien juniorikasvatuksesta, en kyllä tiennyt olivatko ajat sitten parantuneet 70-luvun kun lopettaminen oli ollut kohtuullisen tylyä puuhaa, sitä vain häivyttiin kuviosta eikä kukaan perään kuseksinut ja sen sanoin tällekin leveäharteiselle vähän siistimmin muotoillen, että semmostahan se on se touhu.