Eipä hän siinä mitään erikoista ajatellut, kun käppäiltiin naisystävän kanssa keskustassa, käytiin ihailemassa uutta kauppakeskusta, ostettiin ruokaa ja sitten alettiin katsastella, että mihin mentäisiin kahville – hänkin jo kuin turisti omassa kotikaupungissaan.Päällä sellainen vanha, nuhjaantunut ja vähän ikävänvärinen talvitakki, kävelysauvat, koska nivelrikkopolvella ei enää päässyt ihan entisiä vauhteja vanha kärppäkasvattikaan. Päässä pipo joka värikkäine raitoineen olisi sopinut jollekin hipille ja joka hänen äitinsä mielestä oli pultsareiden pipo, äiti kun oli sitä lajia tarkka siivouden ja järjestyksen ihminen. Ja reppu selässä, pakosta koska kipeällä polvella ei kasseja kanniskeltu pitkiä matkoja.

 Ja siinähän se oli – uusi, upea kahvila – että mennään tuonne, voihan sen tarkistaa, oli siellä jo kerran sukulaisten ja lasten kanssa käyty.

Nimi oli Makia – teki makiaa kuten ennen kentällä sanottiin.

Heti kun he olivat saaneet istuttua ikkunapöytään hän huomasi toisella Sarkan puoleisella ovella vartijan, joka tuijotti heitä ja alkoi sitten supattaa olkapäällä olevaan viestimeen jotakin.

- Pitäsköhän mun ostaa uus talvitakki, hän naurahti naiselleen ja sanoi, että taisi tuo nuori tarjoilija painaa hälytysnappia heti kun tultiin sisään.

                      Tuli sillä lailla vähän huvittunut ja epämiellyttävä olo.

                      Mutta kahvit ja leivokset ostettiin.