Ei jaksanut ajatella rahaa kun siitä tuli vain isä mieleen. Äidin puheiden perusteella sillä oli valtavasti rahaa, soraakin oli omilta mailtaan edellisvuonna myynyt sadantuhannen edestä. Hän ei oikein tiennyt mistä rahasta se puhui, vanhasta vai uudesta mutta jotenkin omituiselta se oli silloin keväällä vaikuttanut, kun oli alkanut hänelle tuollaisiakin kailottamaan samalla kun oli korostanut sitä, että ukko vaan tahallaan siinä elatusasiassa venkoilee ettei tarvitsisi maksaa mitään.

                      Portaat hämäränvaaleassa rappukäytävässä kiersivät hissin verkkoseinämäistä kuilua kuin spiraali DNA-ketjussa.Kumma että hän sen juuri noista portaista muisti, saman omituisen kiemuran vaikkei biologiasta paljoa muuta muistanutkaan ja mitä äitiin oli uskominen niin mitään siitä ei kannattanutkaan muistaa kun sitä oli vain jo keskikoulussa alkanut naurattaa, että sitäkö siellä hienossa koulussa tehtiinkin että opiskeltiin lintujen nimiä mihin oli kyllä ollut aika turhaa mennä selittämään mitä kaikkea muutakin biologian tunnilla opetettiin.Tuntui kuin siinä olisi ollut jokin iso musta kuilu kun koetti äidille selittää mitä koulussa oikein opetettiin ja sitten tajusi että ei sitä voinut selittää.Ehkä se kuilu oli tuon hissin kuilu portaitten keskellä kuin suora putki sojottamassa ylös kohti kattoa mikä metaforinen liki freudilainen analyysi perimän osuudesta hissien anatomian sai Jaskan melkein punastumaan siinä äidin vierellä seistessä ja natisevaa hissikoppia odotellessa, hissi kuin natiseva heinähäkki jynssäämässä itseään ylös alas ahdasta putkea mikä sai hänet taas muistamaan ettei näkisi Annua koko talvena, se oli muuttanut Tampereelle ja hän saisi kyllä olla ilman yhtäkään putkea pitkän aikaa mikä asia oli ämmän saanutkin ilahtumaan koska Annu ei alkuunkaan ollut sen mielestä sopiva tyttökaveri sen pojalle.Lehdenjaosta saamillaan rahoilla hän kuitenkin oli ostanut uuden kirjoituskoneen, itäsaksalaisen Erikan ja kirjoittanut Annulle kirjeen.Keväällä kirjoitettujen runojen jälkeen omasta elämästä kirjoittaminen tuntui hankalalta varsinkin kun Annu kirjeissään kehui miten mukavaa sillä siellä opistolla oli, se sai oman elämän Heinäpäässä tuntumaan ankealta ja tylsältä ja monta kertaa hän mielessään syytti koko Annun muutosta sen isää, sitä mustakulmaista yrmyä joka ei koskaan ollut ollut edes näkevinään häntä;ehkä se oli yhtä iloinen heidän erostaan kuin ämmäkin ja oli aina pitänyt häntä liian hamppina omalle hienolle tyttärelleen, sitten sitä lähinnä ihmettelikin että mitä ne sellaiset aikuiset olivat, kuvittelivatko ne aina tietävänsä paremmin mikä lapsille oli hyvästä ja mikä ja kun sellaisia alkoi kuvitella tuntui kuin olisi elänyt jonkun toisen ihmisen unessa ja halusi sieltä vain äkkiä pois näkemään omia uniaan.

Mutta kuilua ei olisi ollut ellei tuo hissi olisi lähtenyt menemään ylös ja kun se meni ylös se jätti jälkeensä tyhjää tilaa ja jotenkin hänestä tuntui, että hän juuri sillä hetkellä näki muutenkin edessään vain jonkun mustan tyhjän tilan, pelottavan aukon joka uhkasi imaista hänet kokonaan sisuksiinsa. Henkeä alkoi ahdistaa. melkein samalla lailla kuin joskus punttisalilla kun hän tuijotti alhaalta penkkipunnertustelineen rautoja ja alkoi pelätä, että ei saisikaan niitä ylös, että ne tipahtaisivat siihen rinnuksille ja hän tukehtuisi siihen, ei sellaisia kehdannut alkaa ääneen puhumaan kun tuntui, että oli ihan hullua kuvitella sellaisia ja mitä jätkätkin olisivat sellaiseen sanoneet, nauraneet että kyllä se naru sellaista sai pelätäkin kun ei enempää nousemaan saanut. Onneksi niistä asioista sentään pystyi kirjoittamaan vaikkei hän aina itsekään älynnyt miksi hän oli alkanut kirjoitella, olihan hän ennenkin aina joskus raapustanut siihen enon hänelle muutama joulu sitten lahjoittamaan päiväkirjaan mutta nyt kirjoittaminen oli erilaista, tuntui että hänen on vain pakko kirjoittaa saadakseen nuo kiusalliset ajatukset pois päästä niin kuin senkin kumman jutun, jonka hän oli koulussa aineeseen sepustanut, sen missä kerrottiin komeroon juuttuneesta appelsiinista, kai se sitten oli sitä opettajan kehumaa surrealismia, oikein sellaista kärpästen surinaa ukkilan paskahuussin takusessa horsmapusikossa.

 - Jouvuhan siitä...

 - Joo joo..

- Kyllä ne on nuorella miehellä askelet tärkillä…sen piti taas jatkaa samaa vinoilulinjaa kuin kotonakin, hän ei olisi millään jaksanut enää moista, torstaina harkkareissakin Aatu oli jaksanut jatkaa vittuiluaan niistä kevään turnauksista ja siitä miten he eivät vain olleet harjoitelleet tarpeeksi, tehneet tarpeeksi sitä perkeleenpaskan työtä josta kaikki aikuiset jaksoivat koko ajan jankuttaa niin kuin se olisi ollut joku elämän suuri tarkoitus eikä hän enää ollut ollenkaan varma valmentajan puheista kun tuntui etteivät he edelliskeväänäkään muuta olleet tehneet kuin reenanneet hullun lailla.Vai johtuiko kaikki vain siitä ,että se oli pistänyt hänet  niissä turnajaisissa istumaan vilttiin,asia jota ei hänelle koskaan aikaisemmin ollut tapahtunut.Mutta kun kuunteli aikuisten puheita niin tuntui että ehkä olisi sama ollutkin alkaa hampiksi, ei ainakaan olisi tuntenut tulevansa haukutuksi ihan turhaan niin kuin ei olisi koskaan mitään töitäkään tehnyt, ei käynyt koulua, ei reenannut hullun lailla viittä kuutta päivää viikossa harkkareissa ja siihen vielä omat reenaamiset päälle, ihan pelkkää laiskottelua koko elämä saatana ja sitten vielä pakotettiin jonnekin luutuamaan jonkun hienon ihmisen lattioita niin kuin ei muutenkin olisi ollut jo tarpeeksi tekemistä.

                      Jaska näki peilistä kasvojen kireän irvistyksen, onneksi äiti oli selin.

                      Sitten häntä äkkiä alkoi pelottaa ilman mitään syytä että hissin pohja saattais pettää.Hän ei oikein käsittänyt mistä hänelle äkkiä sellaisen olon päähän pukkasi.Tunne oli niin absurdi että hän olisi naurahtanut ellei pelko olisi ollut niin tosi että piti vain vilkaista lattiaa.

                      Jaskasta tuntui aina siinä hississä että sen pohja saattaisi pettää hetkellä millä hyvänsä ja hän lentäisi tuohon syvään kuiluun kuin lauma neekereitä rotkoon  Rion Tarzan-elokuvassa, sätkisi vain mennessään kauhun mustaamat kasvot irvissä kuin jossakin painajaisessa missä elukat ovat jahdanneet hänet kuilun partaalle eikä hänellä ole enää mitään muuta mahdollisuutta kuin hypätä ja toivoa ettei vain murskaantuisi kappaleiksi, vaaralliset rosvot olivat saavuttamaisillaan hänet, hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta, ne tappaisivat hänet heti kun saisivat kiinni, ne epäilivät hänen tappaneen niitten johtajan eikä auttanut vaikka hän miten olisi vakuutellut joutuneensa jonkin pirullisen salajuonen uhriksi...

- Mitä se nyt siinä taas irvistellee...

 - Ehän mä irvistele..

                      Jaska koetti näyttää siltä että kaikkea muuta vaikka koko ajan piti kytätä sen vaappuvan hissin koria,hän oli varmasti superneuroottinen eikä ollut millään uskoa että Koneen äijät olisivat huoltaneet senkin hissin aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin, miksi sen hissin korin piti huojua ja heilua kuin humalaisen herrasmiehen keppeineen, se ei mennyt suoraan niinkuin heidän umpikorinen hissinsä vaii johtuiko tuo vaappuva tunne vain siitä että hissistä näki rappukäytävään ja tuntui kuin olisi matkustanut jossakin avonaisessa putkessa jossa seinät pyörivät ympärillä spiraalina, hulllumpiakin ajatuksia hän olisi voinut kehitellä mutta onneksi päästiin perille ja hän sai nähdäkseen Aaltojen hienon sinertävän koristeellisin leikkauksin sirotellun oven jonka yläosaa koristi vielä kaiken lisäksi pieni lasi-ikkuna verhoineen kuin jossain maalla paskahuusissa.Ja paskaahan he olivatkin menossa keräämään olivatpa nuo ikkunat sitten miten tahansa hienoa renessanssia.

 

 

 2.

 

Hissin pohja petti ja hän syöksyi alas kuin hirttolavalta. Kuolema kurjalle petturille, hän kuuli yleisön huutavan, se kiljui kuin kiihkon vimmauttama Keskarin katsomo eikä hän ensin älynnyt kenelle ne huusivat mutta sitten juuri tipahtaessaan hän huomasi päällään olevan oranssiraitaisen HPK:n pelipaidan. Oliko hän siirtynyt vastustajan leiriin.

                      Hän lensi kauan ilmassa ja sitten äkkiä kun jo kuvitteli niskojen naksahtavan poikki kuin hentoinen kananluu hän pudota mätkähti äidin uuden auton takapenkille ja tunsi taas tuon uuden nahan tuoksun pistävänä sieraimissaan, tuntui kuin se olisi tunkenut pään sisälle aivoihin asti ja saanut olon vaikuttamaan oksettavalta vaikka kun asiaa tarkemmin ajatteli niin hänethän oli juuri hirtetty petturina niin että kaiketi olo ei välttämättä paras mahdollinen ollutkaan.Ja mikä helvetti se paikka sitten oli se äidin uusi auto,ei hän oikein taivaaseenkaan tuntenut tulleensa.

- Sää mua rakasta…

                      Annu istua retkotti alapää paljaana ikkunan vieressä ja raapi kyllästyneen näköisenä jalkoväliään, se alkoi nauraa räkättää ja sanoi uudestaan ettei hän sitä rakastanut, sitä talkkariin likkaa hän rakasti kun oli kuulemma sille elokuussa runojaankin postilaatikosta tiputtanut.

                      Jaska punastui.Mistä ihmeestä Annu oli sen saanut selville, sen sisko tietty juorunnut, vieläkin nolotti kun muisti miten hän yhden lehdenjaon jälkeen aamuyöllä oli käynyt livauttamassa ne runot talkkarin postiluukusta kirjekuoressa sydän pamppaillen kuin olisi ollut tekemässä jotain äärettömän luvatonta.Mitä helvettiä hän oikein oli ajatellut, oliko hänestä vain tuntunut, että se sittenkin olisi kivempi kaveri kuin Annu joka koko ajan valitti jostakin, aina sillä oli surkeaa, se oli liian läski ja liian ruma ja liian vaikka vähän mitä ja kun se sitä ruputti tulemaan kuin rupinen perse aikansa hänestä alkoi tuntua, että sillä menolla hänen päänsä räjähtää kuin mätä tomaatti seinään. Eikä hän sille talkkarin likalle uskaltanut edes puhua, sydän alkoi jyskyttää jo pelkästä ajatuksesta vaikkei se Annun kohdalla koskaan niin tehnytkään, kerran kesällä hän oli mennyt juttelemaan sille kun se oli istunut aidan takana Nahkapökkelin tyhjällä tontilla koivunrunkoon nojailemassa ja aurinkoa ottamassa mutta silloinkin hänen äänensä oli omissa korvissa alkanut kuulostamaan vihaiselta niin kuin hän olisi ollut joku samperin poliisi joka meni sitä kuulustelemaan, että mitä nää siinä luet…aika äkkiä hän sitten oli hipsinyt nolona tiehensä tekemästä itseään isommaksi pelleksi kuin jo oli.

- Sulle nauraa kaikki..

                      Jaska kimpaantui ja sanoi että ihan sama, siinäpähän nauravat jos ei kerta muutakaan parempaa tekemistä ollut, ei se haukkuva koira haavaa tehnyt. Otti päästä koko ämmä, aina märisemässä että hän ei muka siitä tarpeeksi tykännyt. Tukkikoon koko tykkäämisensä perseestään alas, painukoon vittuun, hän siitä välittänyt.

                      Annu purskahti itkemään ettei sitä kukkaan rakastanu, kaikki vaan vihas…Hän yritti laittaa kättä sen olkapäälle mutta se käski hänenkin suksia vittuun, samanlainen mulukku ku kaikki muutki jätkät, pillua vaan aina hinkumassa, mittään muuta tarttekaan.

                      Jaskaa alkoi kyllästyttää kun Annu oli vinkunut samaa asiaa niin usein, joskus uhannut tappaakin itsensä kun sitä ei muka rakastettu tarpeeksi.Miten helvetin paljon sitä olisi pitänyt rakastaa.Akoille ei tuntunut mikään riittävän.Kurkkua rupesi puristamaan niin kuin se hirttoköysi olisi kiskaistu uudestaan hänen kaulansa koristukseksi.Ämmä nalkutti Patelle kotona koko ajan paskarytkyistä ja milloin mistäkin vaikka alussa oli niin kehunut äijää että siinä sitä on kunnon mies, raitis, rehellinen ja reilu ja mitä kaikkea oli ollutkaan, pistäisi…ja kaikki lähti äkkiä kieppumaan päässä, hän oli päissään, hulluna humalassa ja makasi pellolla ojassa ja…

Annu kun hän makasi sen päällä se makasi äidin Datsunin katolla ja nauroi ilkkui koivet levällään ja joku lauloi Delilahia Tapani Kansan äänellä ja hän putosi sen sisään jonnekin mustaan pimeään aukkoon joka olikin sen vittu hikinen ja kostea luola jonka perällä nuotion valossa istuivat rosvot, joitten päällikkö otti häntä niskasta kiinni että tuuppa poika tänne niin mää annan sulle vähän niinku isän käjestä se nauroi ja potkaisi häntä persuksille niin että teki vitun kipeää, melkein yhtä kipeää kuin silloin kun putosi perse edellä jäähän ja satutti häntäluunsa.

Hän mulkaisi sitä mutta ne alkoivat taas vaan nauraa kaikki hänelle ja hänelle tuli kauhea olo niin kuin hän olisi äkkiä sinkoutunut jonnekin avaruuteen leijumaan, jonnekin äärettömään jossa piti vaan koko ajan leijua loputtomiin eikä mikään koskaan loppunut niin olisi hukkunut tulvaan jota vaan tuli ja tuli eikä se koskaan loppunut ei koskaan ja hänen piti vaan koko ajan hakata kiekkoa seinään ja aina kun hän yritti lopettaa se rosvo tarttui häntä niskasta ja paiskasi takaisin lootaan ja kaikki ne vaan nauroivat hänelle, että näytähän nyt poika mitä sää ossaat ku oot niin kova kehumaan ittees ja taas vaan nauru kaikui korvissa, oikein paskainen räkäinen nauru niin kuin hänen olisi ollut vaan pakko pelata ja sitten äkkiä hän nakkasi sen mailan sen rosvon eteen siihen maahan ja kumartui alas ja pyysi anteeksi ties minkä hulluuden puuskan saattelemana.

- Vai anteeksi anelet,se nauraa räkätti.

- Poikahan itkee ressukka.

- Mitähän pahhaa se luulee teheneensä kun nuin anteeksi pyytelee…

- Tainnu vielä pahhaa nähäkään.

                      Sitten tuo viiksiniekka olikin äkkiä Kellopeliappelsiinin Alex joka tanssahteli pitkin hienon rouvan olohuonetta ja heilutteli se omituinen musta knalli päässään hopeapäistä keppiään.

- I´m singing in the rain...

                      Se kuulosti jotenkin kolkolta ja pelottavalta aivan samalla tavalla kuin se oli kuulostanut siinä elokuvassakin, jota hän jätkien kanssa oli käynyt Kiistolassa katsomassa. Kaikki olivat pitkään Heinäpäässä puhuneet että se oli aivan tajuttoman mahtava elokuva, että se päähenkilö oli ihan kaheli.Se tanssahteli pitkin rouvan olohuonetta samalla lailla kuin se oli tanssahdellut elokuvassakin, siinä oli jotain mahtavaa ja ylimielistä niin kuin se olisi ajatellut ettei sille kukaan mitään mahda, että se tekee mitä vaan.Siinä elokuvassa se oli mätkinyt sitä naista jättimäisellä peniksellä päähän, se kai oli ollut joku hieno veistos olevinaan.Jaskaa oli kauhistuttanut katsoa kohtausta vaikka samalla naurattanut – se akka oli kuulostanut ihan äidiltä silloin kun se alkoi mäkättämään jostakin, se oli vain huutanut Alexille että mikä helvetin hamppi sinä olet mulle mitään huutelemaan, että alahan vaan kalppia tästä asunnosta ulos ennen kuin soitan poliisin. Ja Axeli oli vain nauraa hirnunut, että vai niin vai niin ja pamauttanut sitten sen jättimäisen kyrvän sen naisen päähän…

                      Hieno rouva lojui olohuoneen sinisessä korkeaselkäisessä nojatuolissa jotenkin epämääräisessä asennossa aivan kuin olisi ollut valumaisillaan tuolista alas lattialle.Vaaleat kesähousut peittivät tuhteja reisiä mutta puseron kaula-aukko oli niin suuri että hän saattoi melkein nähdä nuo ruskettuneet valtavat rinnat.Kaulaa kiersi kultainen ketju ja joku koru josta hän ei saanut selvää mitä se esitti. Häntä hävetti kun hän huomasi tuijottavansa sen rouvan leveää jalkoväliä, se oli iso, paljon isompi kuin Annulla, se oli valtava, se oli kuin miesten pesäpalloräpylä johon Lorke Keskuskentällä Lipon matsissa  sieppaili palloaan. Naps nahka vain pamahti kun lyöjän matkoihinsa pamauttama pallo pamahti Lorken pussiin.Kivekset kassiin, kavekset kissiin ja kissi hyllylle, pari lyöntiä pyllylle ja johan tokeni katti ja pelikin oli sitä myöten matti.

                      Lorken pussiin, kivekset kassiin..hysteerinen nauru oli purskahtaa suusta ulos kuin vesi keväisestä rännistä.Onneksi hän sai pidäteltyä sen.Nilfiskin sontaloota lojui nurkassa kuin ruma avaruuslentäjän kypärä aivan kuin se olisi lentää hujahtanut siihen Gagarinin päästä kesken maapallon kiertämisen, tipahtanut kuusta kun ne olivat olleet laskemassa jenkkien lippua, mikä sai hänet hetkeksi muistelemaan sitä juttua jonka äidin sisko oli kerran kesällä Ruotista lomailemassa ollessaan kertonut siitä, miten ne kaikki kolme olivat silloin 50-luvun lopulla syksyllä istuneet mahat paksuina ukkilan vanhassa, jo puretussa savusaunassa samaan aikaan kun Gagarin oli kiertänyt maata kapselissaan, jotenkin sellainen sai ajattelemaan kummallisia ajatuksia vaikkei hänen käsittääkseen noilla kahdella asialla pitänyt olla mitään tekemistä keskenään.