Sinapilla ja muilla asiaankuuluvilla mausteilla höystetyssä ruskeassa kastikkeessa uunissa haudutetut kyljykset, riisi ja parin kaljan voimin raastettu salaatti näyttivät taas maistuvan perheelle vaikka Hirvoilaa jaksoi vieläkin enimmäkseen jurppia lännenhattuisen päivällinen tyrmäysisku, siitä puhumisen hän kuitenkin ajoitti vasta ruokailun lopuille kun oli ensin varmistanut että Saara, hänen rakas vaimokultansa ei saisi ainakaan ihan heti raivariaan vaan olisi ensin tasannut pahimmat verensokerin heilahtelunsa niin kuin se nyt ilmeisesti oli tehnyt koska kiitteli häntä hyvästä ruuasta samoin kuin vanhempi tytär, nuorempi oli vielä sen verran nuori ettei se kiitellyt mistään koska piti ilmeisesti ihan itsestään selvänä, että kotona sai aina hyvää ruokaa, mikäs koti se muuten olisi ollut.

- No hyvä että maistu..

- Kyllä iskä kyljykset osaa tehdä..

- Siinäpä ne mun osaamiset sitte onki..

                      Saara mulkaisi niin kuin sekin olisi ollut jotenkin väärin sanottu.Palleaa alkoi taas kiristää.

                      Hirvoila koetti  kuitenkin aloitella kierrellen ja kaarrellen asiansa siitä miten hän ruokakaupassa käynnin jälkeen oli alakerran baarissa törmännyt kuin sattumalta Onniboyhin jota harvemmin siellä kyllä näkikään kun oli enemmän sen yläkerran baarin väkeä mutta nyt oli vain sitten sattumalta sielläkin, ehkä vaalit panivat politiikkoihin sen verran liikettä että ne liikkuivat useammissa paikoissa ikään kuin muistuttamassa omasta olemassaolostaan. Hirvoila oli koettanut saada juttuunsa vähän vitsikkyyttä mutta Saara tuijotti lähinnä väsähtäneenä niin kuin olisi vähät välittänyt mitä hän päivisin puuhasteli tai oli puuhastelematta, hyvä kun ei saman tien alkanut motkottamaan baarissa istuskelusta, siitä vain päiväkodin tädit sitten sille vihjailemaan että siellä sen ukkos vaan kaljaa päivät litkii ja lapsensa muilla hoidattaa, olisivat saaneet työttömät itse kakaransa hoitaa kun kunnan talous muutenkin ihan kuralla. Niin tai näin, Onniboyn kanssa oli istuttu ja  hän oli siinä sitten muutamalla sanalla tullut maininneeksi myös sosiaalitoimen lisääntyneistä työmääristä, itse asiassa melkein kohtuuttomiksi kasvaneista asiakasmääristä, asia oli hänestä sillä tavalla kuitenkin tuntunut ajankohtaiselta, sitten Hirvoila huomasi ääneensä hiipivän lisää suuttumusta kuin ylivireiseen tuubaan kun hän alkoi kuvailla Saaralle miten tuo lännenhattuinen kusipää oli vain naureskellut hänen puheilleen, kuitannut ne lähinnä vitsinä ja alkanut paasata vaimonsa verille menneistä polvista.

- Ja arvaas mitä se paskahousu sitten keksi pyytää, Hirvoila lähesyti juttunsa huipennusta kuin kieli ruvella kohti maalia ravaava pikkupoika, odotti hetken, tälläsi monoaan kunnon kärkkäriasentoon ja sanoa paukaisi sitten sen alkaneen värvätä häntä jutuntekijäksi, hänen kun olisi pitänyt ruveta tonkimaan heidänkin isännöitsijänään olevan tyypin taloudellisia toimia, niissä kun Onniboyn mielestä oli kovastikin tutkittavaa.

                      Vasta se kärkkäri herätti Saaran.

- Et kai sä suostunu, Saaran sanat pamahtivat pöydän yli kovina kuulina, torjunta oli täydellinen,Hirvoila ei kuullut niissä mitään myötätuntoa ja hetken aikaa hänestä tuntui ,että jo senkin takia olisi ehkä pitänyt suostua sen tyypin kosiskeluihin, alkaa taas vääryyksiä tonkivaksi journalistiksi joka kävi kuin Don Quijote sananpeitsineen maailman epäoikeudenmukaisuuksia vastaan.

                      Saara ei tuntunut muutenkaan olevan ilahtunut koko aihepiiristä vaan mulkaisi häntä kaikkea muuta kuin yhteistyöhaluisena ja paheksuvasti kuin tollointa pikkukakaraa.

- Mitä sä semmoisia meet puhuun kylillä, se puuskahti  närkästyneesti ja sai Hirvoilan tuntemaan olonsa lähinnä seiniin törmäilijäksi.Miksi, miksi vitussa hän nyt sellaisia oli mennyt kunnanhallituksen jäsenelle puhumaan, ehkä se saattaisi vaikka vaikuttaa asiaan, palkata uusia työntekijöitä vaikka niin tuskin tapahtuisi, koska ne laman ensi hetkistä lähtien olivat lähinnä lakkauttaneet virkoja – niin kuin senkin opiston rehtorin, jota kirjastonjohtaja oli ollut hänelle ehdottelemassa.

Hirvoila tunsi lievän martyyrimaisen raivon alkavan kihota otsalle kuin hikeä olisi puskenut, koko päivä kohta yhtä saatanan ylämäkeä.Alkoi tosissaan pistellä vihaksi, ensin joku Onniboy pitää hänelle luennon polvet verillä kompuroivasta vaimoparastaan ja sitten Saara hermostuu kun hän ylipäänsä on mennyt heidän asioistaan puhumaan, mitä vielä, joku tulee ja niittaa hänen otsaansa vuoden idiootti tarran and that´s it, Hirvoilan ämmän poika voikin siirtyillä pehmoleluksi Puuhamaahan.

- Itehän sä aina valitat että sua pidetään vaan turhan ruikuttajana, hän koetti vaikka olikin kuulevinaan jo äänessään jotain itsesääliin vivahtavaa surkuttelua, eihän hän nyt mitään pahaa ainakaan ollut tarkoittanut.

- Siltikään sun tartte kaikille olla juoruilemassa mun työasioista…

                      Tuntui kuin olisi painellut satasen suoran päin tiiliseinää.Juoruakkako hän olikin,hänhän vain oli koettanut panna perheen asioihin jotain vauhtia, ainakin kertoa yhdelle politikolle että kunnanvirastolla sossut alkoivat olla aika kypsiä siihen työmäärään jolla niitä rasitettiin, porukkaa kompuroi jo taju kankaalla pitkin tallinalaisten hotellien lattioita ja siltikään ei olisi saanut puhua, hiljaa vain olla, suu supussa kestää ja kärsiä, miettiä taivaan iloja missä ehkä siitäkin kituuttamisesta jonkun rupisen puulusikan saattaisi vaivojensa palkaksi saada, jumalalta taputtelut päälaelle että hyvin kärsitty hyvin kärsitty ja kyrsitty.Hirvoila oli koettanut vielä silloin hillitä päässään temuavaa raivonpuuskaa, sehän oli ollut vain yksi tilanne ja mitä hän yhtään muisti yksi vasemmistoliiton edustaja oli baarissa tullut häntäkin kyselemään ehdokkaksi, hän oli sen sijaan ehdottanut Saaraa joka sittemmin olikin päässyt varasijalle noissa vaaleissa, mistä hyvästä anoppi oli jossain vaiheessa alkanut innoissaan puhua että Saarasta saattaisi sillä menolla tulla vaikka kansanedustaja.Niin että oliko hän vain alkanut saada tarpeekseen tuosta pelleilystä, jostakin mikä sai hänet tuntemaan itsensä lähinnä ääliöksi pikkupojaksi jota kukaan ei ottanut tosissaan, sen hän kyllä muisti ettei Saara ollut mitenkään erikoisemmin pahastunut äitinsä puheista tuon kunnallisvaalimenestyksen jälkeen

Hirvoila koetti hillitä päässä temuavaa raivonpuuskaa joka paiskoi muutamat lautaset päin seinää, alkoi ulvoa omaa päänsisäistä itsesäälin sekaista monologiaan siitä miten hänellä nyt muutenkaan ollut siinä huushollissa asiaa mihinkään, paljoa kantoja otettavanaan muualta kuin risoista kengistä jos niistäkään ja mitä kaikkea hilpeää alkoikaan aikansa kuluksi pyöritellä liian puurtamisen uuvuttamissa aivoparoissa,siinä olisikin ollut aivotutkijalle, Saaran isälle setvimistä mutta koska hän kuitenkin halusi hillitä itsensä hän availi suutaan jähmeän rauhallisena kuin puudutuspiikin juuri persiiseensä saanut norsu:

- Ehän mä nyt millään pahalla…vähän varovaisesti kuin peläten Saaran seuraavaa kiukunpuuskaa, hän ei vain millään enää jaksanut niitä, hän ei tiennyt miksi, ne vetivät vain olon veteläksi, tussuksi kuin puhkipotkitulla pallolla.

- Ei ne kuulu sulle, Saara vain kivahti.

 Hirvoilalla jähmettyi jokin päässä jumiin kuin viallinen kytkin, siinä hän kyhjötti keskellä risteystä eikä romu liikkunut, kohta tulla tupsahtaisi mäennyppylän takaa valtava tukkirekka ja sitten Hirvoilan ämmän poikaa vietäisiin,hän mulkaisi pöydän yli kuin aikeissa sanoa paljonkin sen päivän mittaan päähän kertynyttä, mittarit vilkkuivat punaisella, ei tietenkään, mitäpä hänellä, työttömällä oli sanottavaa kunnanviraston asioihin,noiden hienojen ihmisten vakaviin puuhasteluihin, ei mitään, tyhjä maisteri koko jätkä, olematon repale, säälittävä reppana,olematon oskari, sen kun illat pitkät kuunteli miten vaimo valitti kiireitään, väsymystään, paskamaisia pomojaan, mulkoili aina vain kuin syötävä, lähellekään ei enää uskaltanut mennä edes pitkän kepin kanssa kun pelkäsi lähinnä saavansa turpiinsa, viikonloput se jurnotti Hesarin takana ja tiuski ettei mulle saa nyt kolmeen tuntiin sanoo mitään, mä haluun olla rauhassa,  ja tyttöparka jyrsi yksikseen olohuoneessa piirrettyjen ääressä paahtoleipäänsä niin että oli itku päästä, lastenvalvojan hylätty lapsi ja kaikki oli kuin jostain vitun Moskovan suuresta sirkuksesta vaikkei ollutkaan, hän siinä sitten tytön kanssa leikkipuistoon jossa ei muita ollut, tunti toista siellä piristämässä lasta että se kiipeilis, jaksais vaikkei enää itsekään jaksanut, korkeintaan purskahtaa itkuun että vittu ja vittujen vittu…Ei, eihän siihen ollut mitään sanomista, ei niin, ei mihinkään, kestä ja kärsi, kuse umpiluus täyteen paskaa, mitä vaan, ei mitään, ei vittu mihinkään.Päässä pyöri kuin vimmattu rulettikuula kohti koloaan…

- No ei niin vittu kuulukaan, mulle vittu kuulu mikään näköjään, yks perkeleen pelle koko jätkä…tuoli rysähti taaksepäin kun Hirvoila vaihtoi tempoa, löysäsi norsunpersesuutaan vähäsen.

- Oisit ottanu sen työn…

                      Saaran piti kuitenkin vielä muistuttaa tammikuisesta työpaikasta, hän ei olisi halunnut ajatella koko asiaa ei halua ajatella, ryhtyä erakoksi…yms

- Siitäkö tää nyt onkin…minkäs mä sille jos en kelvannu, ois varmaan pitäny ajaa autolla sinne..

- Siitäkö se olikin kiinni..

- Vitustako mä tiedän..

- Älä kiroile, lapsetkin oppii..

- Tai että mun ois pitänyt sitä yksin toimittaa, nyt siinä on ammattimies, sen oli pakko palkata vaikka laskikin että mä olisin puoli vuotta vääntäny sitä työkkärin rahoilla, semmosia ne on, ahneita paskoja kaikki…

                      Se oli jo liikaa, hän ei jaksanut, aivoissa hirtti kiinni, oli pakko ravata eteiseen vetämään kengät jalkaan, pusakka päälle ja kylää kiertämään vaikka hän oli jo muutaman vuoden aikana saanut tarpeekseen siitä yhdestä ainokaisesta hailakoitten katulamppujen valaisemasta kadunpätkästä jota siinä kylässä sai töikseen ravata jos ulkoilmaa kaipasi, kuunnella pihoilta lukittujen porttien takaa räksyttävien hismastervoice-rakkien kitojen louskutusta,muuten koko maalaispitäjä näytti satsanneen autoilun edistämiseen ja autolla liikkumiseen mutta sekin tuntui yhdentekevältä kun hän pamautti oven takanaan kiinni, maailma jyräsi häntä kappaleiksi ja sekin saatanan torvelo poliitikko vain naureskelemassa vitun kusipää, höynäyttämässä kuin Kekkonen  Karjalaista, ties mitä, päässä surrasi ja Hirvoila tiesi että edessä oli pitkä kävelylenkki ennen kuin hän jaksaisi palata kotiin.