- Jaha, sinä taidat sitten olla se Pertti, se akka oli saanut itsestään eniten irti ja valui ensimmäisenä rappuset alas ja kättelemään, isä perässä, sinitoppatakkinen, hiljainen mies joka sekin antoi kättä ja tytär, vaalea nätinnäköinen likka joka vaan kätteli häntä kuin arvioiden että tässäkö joku uhka heidän perheidyllilleen.

- Jos me mentäis tästä autolle, toppatakki sanoi, isä, uros urosten pitkässä ketjussa.Mitä hän siinä oikein ajatteli, ei mitään.Muistiko hän äkkiä jotenkin dramaattisesti ne kellertävänrapisevat oikeudenkäynnin pöytäkirjat joita hän sen todistuksenhaun jälkeen oli uteliaana ja peloissaan, häpeissään selaillut salaa ämmältä kuin peläten löytävänsä sieltä jotain mitä ei halunnut löytää löytämättä muuta kuin ihmeellisiä siittämisajankohtia ja riitelyä asioista joista hän ei tajunnut yhtään mitään.Vai muisteliko hän Kirraa ja sitä hetkeä kun se oli iskenyt sen lapun isänsä ja äitinsä eteen ilmoittaen olevansa raskaana. Mitä, ei mitään, ei ollut mitään draamaa, oli vain väsymyt niin kuin kunnon matsin jälkeen, tylsä, turra olo, välinpitämätön viihdeorkesterin soitto korvissa, voittamattoman maajoukkueen takkutukkainen turpiinottofiilis, se että kaikki oli jo myöhäistä, että se tapaaminen oli vain välttämättömyys josta hän ei osannut odottaa mitään.Oravahammas

                      Vai ymmärsikö hän sen ettei hän koskaan tulisi tietämään mitä tuo mies siinä tilanteessa tunsi eikä hänen tarvinnutkaan, että se oli ainoa asia jonka siitä saattoi oppia. Hänellä oli oma elämä.

                      Ja niin he olivat päätyneet siihen volkkariin, varsinaiseen riemukuplaan, iloa pursuavaan pattiin joka sitten oli päätynyt sen kerrostalon pihalle vaikka asiaa oli jotenkin aina vaikeaa muistaa, olihan hän ollut jo vähän pieruissankin siinä vaiheessa, se häkkyrä mäen päällä oli haukuttu lehtien yleisönosastoissakin pyykinkuivaustelineeksi eikä hän ollut osannut ajatella mitään, ei tuntea mitään, yhtä hyvin sitä autoa olisi voinut ajaa joku zombie tai vampyyri verisine suupielineen ja se olisi ollut yhtä todellista, mikään ei ollut todellista ja oli ja hänen oli oltava siinä, tehtävä se matka jo senkin takia ,että hänen oli päästävä Markuksesta eroon, se oli väärän miehen poika, se oli sekaannus jota hän ei vieläkään kovin hyvin tajunnut, ei sitäkään miksi hän vielä niissä penkkareissa oli koettanut tintata Kirraa turpiin, siksikö että se nauroi, oli hyvällä tuulella, se alkoi sieppoa niin kuin olisi vain tajunnut oman synkkyytensä, surkeutensa, koko sen paskan jota ei ainakaan tuolle äijälle voinut enää ruveta esittelemään, se oli turhaa, kaikki, tuntui vain kummalta että sitä oli siinä ja käveli jonnekin hissiin muiden perässä, tajusi haisevansa kaljalle mutta paskat siitäkään, mistään, akka kyseli kirjoituksista, miten ne olivat menneet, hyvin, ihan hyvin, mitä muutakaan siinä olisi voinut sanoa, kertoa kaiken, koko jutun, aloittaa alusta, sieltä runkkaavasta ryhävalaasta kiertää polien ja Mikkelien ja runkkujen kautta aborttiin ja vähän kaikkeen, valua siihen saatanan hissin lattialle itkeä märisemään koko paskaa vuotta jonka alussa olivat ne todistukset ja oikeudenkäynnit ja valeet joita tuo mies oli sepittänyt tai mitä ikinä ne olivatkaan olleet, ei hän sitä silloin kysynyt, siinä oli vain se konstellaatio, isää äitiä tytärtä poikaa mitä vaan, edellisen avioliiton hedelmä, tuotosta, lasta ja kaikki se on äkkiä vain helvetin sekavaa ja typerää, sekavampaa kuin niissä bergamanin elokuvissa tai Kirran porinoissa isästään ja äidistään ja niiden eroaikeista, kaikesta siitä mitä on saanut kuullakseen ja akka kyselee mitä olen aikeissa ruveta opiskelemaan, sitä kai siinä pitää kysyä, en mitään, en oo miettinyt…en oo muistanu…korkeintaan muistaa sen miten häntä joskus oli haukuttu isän sukunimellä ,serkut tai jotkut vanhat muorit tulleet mätäneviä hampaitaan haisutellen nenän eteen arpomaan että kenenkäs näköä sitä tässä pojassa niin kuin niillä tutisevalihaisilla horiskoilla muuta tekemistä olisi ollutkaan kuin miettiä mihin rakoseen mikin pippeli oli survottu ja oliko tässä maallisessa tavaranjakelussa tapahtunut joku suurikin virhetoimitus väärään osoitteeseen,  ja siinä kaikessa ollut joku hitusen häpeällinen sivumaku ikään kuin sillä miten hän maailmaan oli tullut ja miten ämmä eronnut olisi loukattu kaikkia niitä ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta ja kaikknesa kärsien olivat jaksaneet olla yhdessä ja uskoa johonkin johon hän ei selvätikään kuulunut, hän oli pelkkä pula-ajan Jeesus, isänsä hylkäämä poika, valmis hiltillä naulittavaksi lähimmän rakennustyömaan kehikkoon niin että nur einige hevonen haben grosse munat.Ja että tuo mies ei ole ikinä voinut antaa ämmälle anteeksi sitä että se lähti litomaan, mistä hän sen tietäisi, ei mistään, hän ei tiedä eikä välttämättä enää haluakaan tietää, ollaan sisällä pienessä kaksiossa ja hän haluaa päästä heti vessaan, olut muistuttaa itsestään ja häpeä pamahtaa päälle vessassa kun tajuaa olevansa niinkin humalassa, pienessä sievässä, missä lieneekään, vittuako hän siitä, on siinä ja koettaa orinetoitua johonkin josta ei tiedä mitään, johonkin josta ei välitä, ei jaksa välittää koska  ei tiedä mitä pitäisi välittää, ymmärtää, Kirra on lähtenyt kävelemään, hän on ylioppilas, Markus ei enää vaivaa, se loppui Kirran lähtöön, kaikki on niin kuin on, ehkä piti käydä Inkun luona kertomassa uutiset, se oli sentään yksi ihminen joka häntä sen vuoden oli kuunnellut ja sitten hän olikin jossakin jota saattoi sanoa olohuoneeksi, oli telkkaria sänkyä, kiikkutuoli ja pöytä, pieni keittokomero ja hänellä päässä ihmetys että niinkin pieni kämppä, sitäkö se siellä oikeudessa oli nurissut ettei ole rahaa, ämmä raivonnut että mies on suunnilleen miljonääri ,ei ainakaan näyttänyt siltä mutta paskaako hän siitäkään, mistään, se oli päällimmäinen tunne koko ajan..

- Laitan kahvit tulemaan

                      Laitahan muori kahavia tulemaan, oikeen kahavetta,semmoset kunnon sumpit, semmosta nokivettä että vielä lastenlapsetki muistellee,kyllä tämä tästä, käyn kuselle, kusen teidän vessan seinään, aloitan siitä muistelukset, kerron oravahampaasta, miten sitä piti juosta karkuun, miten mä kävelin kuset housussa kotiin ku pelotti, siinä hindut kyllä veteli pyhän joen niin virtsaviemäriksi että, mistä, mä alotan, mitä mä kerron, senkö että tämän reissun jälkeen mä istun putkassa lopulta ku alkaa vituttaa jo enemmän ku tarpeeksi ja kerron tän kaiken lopulta sille konstaapelille ku tuntuu että se on ainoo joka kuuntelee ja vaikkei kuuntelekaan niin se on ainoo joka saa mut kuuntelemaan itteeni, on se sen verran vakavanolonen mies eikä pälyile vaan häpeissään pitkin seiniä niin ku joku joka vaan vakuuttelee ettei tää nyt ainakaan mulle kuulu tää juttu, jonkun muun vikaa tää on ja semmosta mitä ihmiset nyt yleensä porisee,  ja vaikka mistä, paskaako sen oli väliä, minkään, senkään että hän oli siinä ja haisi kaljalle, oli kännissä, mistä hän olisi aloittanut kertomuksen, mitä kertonut näille ihmisille jotka eivät häntä edes tunteneet, eivät tienneet mistään mitään, ihan sama vaikka hän olisi kävellyt Me Tammeloiden studioon ja alkanut kännissä höpistä omiaan..mutta kahvia siinä sitten ruvettiin juoda särpämään oikein urakalla, kakkukin oli leivottu mikä sai hänet lähinnä häpeämään itseään ja tuijaamaan tuon isäksi sanotun miehen selän takana näkyvää taulua, metsämaisemaa ja telaketjutraktoria siinä keskellä kuin mainostamassa miestä jotta sieltä sitä on leipä revitty senkin humalaisen nuoren miehen elatuksiin vaikkei ollut varmaa oliko se edes omatekemä, miksi ei sitten selvitetty, sitäkään hän ei ymmärtänyt, ei pätkääkään näistä aikuisten oudoista koreografioista joita ne veivasivat kuin omaksi ilokseen.

- Hyvinkö se matka meni, akka aloitti kakun silpomisen ohessa, hän keskittyi tuijottamaan isäksi sanottua miestä, ei keskittynyt mihinkään, koetti saada kahvikupin pysymään kädessä, oli purskahtaa nauruun, koko se helvetin pelleily, kaikki ja hän siinä nyökkimässä että ihan hyvin, paljon oli ollut puita ja metsää, se ei Suomesta ihan hevillä loppuisi, purkkamusalla saattaisi onnistuakin, sillä lailla pukki päähän ihan hysteeristä oloa, sellaista peruskakunsyöntiin helvetin huonosti sopivaa oloa jolla saattoi korkeintaan äkkiä roiskaista koko suullisen kahvia päin sitä vastapäätä istuvaa äijää, jota hänen siis isäksi piti sanoman mutta hän ei tiennyt mitä sanoa, koetti olla niin kuin ei olisikaan, sitähän hän tuolle miehelle oli aina ollut, olematon oskari…siinä sitä sitten poristiin, se kyseli taas kirjoituksista ja hän kehui kaiken menneen hyvin, jätti Inkut ja paniikit vähemmälle, sen että oli ollut hajota kappaleiksi Kirran lähdön takia, ajatteliko että niin tuokin äijä oli hajonnut kappaleiksi silloin kun ämmä oli sen jättänyt ja vienyt pojan mennessään, pitikö sitä nyt sitten sääliä että niin kovia oli joutunut paskahattu kokemaaan, sen kun olisi vielä tiennyt.

                      Hän vastaili kohteliaasti että en, en pelaa enää sattuneesta syystä, kerronko miksi, en kerro koska et varmaan halua kuulla että se sun riidanhalus aiheutti poikasi päähän pienen oikosulun jota tässä nyt sitten setvittään, haudassa oot ennenku kerron, saattaa niinki käydä, kiusaan koko vitun yhteiskuntaa sillä katkeruudella, niinkö tää kaikki meneekin että jos ei ihminen tajua antaa anteeksi se tekee sen, kiusaa kaikkia itsensä lisäksi kaikella sillä mikä päässä pyörii, senkö hän siinä alkoi tajuta, että niin se on, että jos hän jollekin kiusaa niillä ankkalinnan aivottomilla tekee niin lähinnä itselleen, ei toi äijä oo kiinnostunut sen enempää ku on, ja  mitä se mahtaa millekään, tiedä minkälainen paska toi muija on kun silläkin on oma penikka ja entinen mies vielä hullu, liekö kiusannu sen hullujenhuoneelle, mokomakin märäke, kuka sen ties.

Pera siis istahti alas pöydän ääreen ja katseli kakkua, isän selän takana oli taulu johon hän kiinnitti katseensa, ou Hildegaard Hildegaard paineli taksiin, sitten tajusi että hänen henkensä haisee varmaan kaljalle, tuntui että nolotti mutta mitä nolottavaa siinä oiekastaan oli, olisiko hänen pitänyt kertoa tuolle äijälle kaikki, juuri nyt, hän vilkaisi arasti ruskeatakkista miestä edessään.

-No miten ne kirjoitukset meni, isä kysyi, tollo, ei kai ne muuta osanneet kysyäkään.

Pera hymähti.Joku vitutus pyrki mieleen, liian pitkä yhdellä lauseella kuitattavaksi.

-Hyvin ne meni, hän sai sanotuksi ja hymyili vaivaantuneesti, koetti kurkkia isän korvia kun muisti taas miten äiti oli aina kertonut sen teloneen toisen korvansa puun ja jonkun koneen väliin mutta sillä oli korvan peittona hiuksia eikä siitä nähnyt oliko sen toinen korva muovia vai ei.

Kummallista että rehtori oli lainannut hänelle sen kirjan ennen suomen kielen koetta, Qonfieso qu he vivido vai miten se menikään, tunnustan eläneeni. Ei ollut saanut yöllä nukutuksi kun oli jännittänyt mutta lavina se aine kuitenkin oli lähtenyt vaikkei hän sitä Kiveä tuntia kauempaa ollut kirjoittanutkaan, ei jaksanut keskittyä, tuntui kuin olisi ollut pakko vaan päästä röökille, Kirraa hän oli yrittänyt vilkuilla mutta se istui salin toisella reunalla, vittu että oli vituttanut.

Joko sinä olet miettinyt mitä aiot ruveta opiskelamaan, isän uusi vaimo alkoi kysellä, se oli tarmokas ja kohtelias ja Perasta tuntui että se sen kirjeenkin oli kirjoittanut.

- En mää oikeestaan vielä tiedä, psykologia mua kiinnostaa.,hän naurahti.Vittu varmasti kiinnostaa kun niitä riitoja kuunteli. Oi ali taju iske multa taju.Teehyppysi raju ali taju.

Pera vilkaisi naista, ämmä oli tietysti muistanut kailottaa että sen entinen mies oli kuollut jossakin mielisairaalassa, hullujenhuoneella, sillä oli taas ollut se ilkeän ja vittumainen ilme niin kuin se koko ajan olisi halunnut haukkua isää jostakin, siitäkin että se oli aivan olematon mies joka ei sen parempaa akkaa saanutkaan kuin jonkun luuskan jonka mieskin oli kuolla kupsahtanut hullujenhuoneella.

Tuli taas surkee olo. Siinä se oskari olematon nyt istui hänen edessään, isä ja tuntui kuin joku toinen kuva olisi koettanut peittää tuon miehen hänen näkyvistään, niin kuin kokonainen paskamatojen armaada olisi tullut silmien tielle vai oliko hän vain tulossa sokeaksi, nainen alkoi kaadella kahvia ja Perasta tuntui että hän yrjöää kohta, kaljaa oli mennyt sittenkin liikaa vaikka oli ajatellut että ei ota kuin pari, ehkä Hildegaard oli innostanut liikaakin, olikohan ne nähneet sen. ei kai ja vitunko väliä sillä vaikka vähän päissään olikin, vittu hän ollut nähnyt koko äijää juuri koskaan ja nyt piti olla mieliksi heti ja kiitollinen kun sentään pyydettiin kylään ja ostettiin pouvut ja kaikki lakkiaisiin, perkele, aikuiset oli kyllä kummallisia.

                      Miksi hän sitten oli alkanut vielä purkamaan katkeruuttaan parjaamalla äitiä ja sitä miten vaikeaa sen kanssa oli olla, puhunut ja puhunut niiden kakkukahvien ja muun päälle kiikkustuolissa kun  muutakaan tekemistä ei sille iltaa enää näyttänyt olevan, oikeastaan se nolotti muistaakin mutta kun hän oli jo sille vuotta tottunut purkamaan mieltään niin kaipa se sitten niillä samoilla lämpimillä sekin purkaus oli mennyt ja sitten olikin tullut lähinnä hiljaista, kun äijä oli tuijotellut häntä pöydän takaa eikä hän ollut osannut kuin hävetä omia sanojaan. Mutta sanottu ne oli, sitä samaa valitusta kuin koko vuosi niin että kuulipahan äijäkin sen, vai jonkunlaista solidaarisuuttako hän siinä oli haeskellut, no sitä ei ollut tullut, enemmänkin hän oli saanut kuullakseen että mies vieläkin epäili isyyttään, hän ei viitsinyt eikä jaksanut enää kysellä miksi, miksi ne eivät sitten olleet selvittääneet asiaa jos sellaista epäluuloa ilmassa, hän jaksanut välittää, oli alettu panna nukkumaan, hänelle peti siihen keittiön oven viereen, mistä hän sitten aamulla oli herännyt keittiöstä kuuluvaan supatukseen kun oli kuiskuteltu säälivästi siitä miten surkeasti hänellä asiat oikein ovat.

                      Jaksanut niin nauraakaan, se tytär nukkui toisella puolen huonetta eikä hän voinut olla vilkuilematta sinne. Siinä se reissu alkoikin olla, aamukahvit ja puurot syötiin ja lähdettiin ajelulle