siinä se seisoo tiskillä, samanlainen pullukkanaama

kuin ennenkin, iloinen iso tyttö

joka luki Tsehovia omassa huoneessaan

tehtaan lähellä, äiti kävi siellä siivoamassa

tyttärelle koulurahoja, pieni sitkulas akka

ellen väärin muista ja muistanhan minä

ja ne suuret haaveet kun se katseli meitä

Molla-Maijan silmillään, iloinen avoin tyttö

sata kiloa saippuaa,

nyt se riiteli jonkun äijän kanssa

maksamattomista sakoista kirjaston tiskillä, kai se

vieläkin luki paljon, lääkäri, minä

muistin maton, valkoisen karvalankaisen

ja naisen jonka kanssa me siellä painimme alasti

kuin kaalikääryleessä

elävältä syötävät lihankimpaleet

jättimäisiä elimiä kasvoi kaupunkien keskustoihin

ja ruuttasi siemenensä kaupungin ylle kuin oudon sateen

tahmaisen kuin tulevaisuus silmissä

hullut kyhäsivät runoja tehtaan varjossa

suuria haaveita ja tsehovia

sen äänessä oli vieläkin jotain tuttua, nauru ehkä, iso suu,

kuin hämmentyneen pikkutytön

sellaistako se elämä on että sitä lukee tsehovia

päätyäkseen lopulta yhdeksi

sankarittareksi sen näytelmään

kiukuttelemaan elämälle joka menee niin kuin menee