Peraa nolotti.Hän oli ehättänyt jo monta kertaa sen yhden korttelin väliä kulkiessaan miettiä miten pääsisi irti koko lehdenteosta.Eihän hän kehdannut mennä sinne, hänelle ollut harmainta aavistustakaan miten lehtiä tehtiin.Rillipää vain oli koulun pihalla päivällä tullut sanomaan ,että hän voisi sinä iltana tulla käymään, alettaisiin katsoa sitä lehtihommaa.Ja hän oli mutissut että joo.Mitä helvettiä hänen sellaisia piti mennä suustaan möläyttelemään ikään kuin se Forssan turnauksen töpeksintä ei olisi opettanut hänelle yhtään mitään.Mikä saatanan vilttiketjun vammanen hän oikein oli.Heti tunkemassa nokkaansa uusiin vaikeuksiin.Mutta kaupungintalon hirsisiä punaisia seiniä tuijatessaan hänestä oli alkanut tuntua samalta kuin siellä polilla.Että oikeastaan se oli se ja sama.Että hän menisi.Että hänellä ei vain ollut mitään hävittävää.Ja mitä muutakaan hän tekisi.Ravaisi hermona yksikseen pitkin pimeitä peltoja ja pelkäisi olevansa tulossa hulluksi, tappelisi Mäksän kanssa keltsussa ärtymystään ulos mitä sitäkin oli syksyllä tapahtunut, kun häneltä oli hermot palaneet kesken tupen peluun.Vaikka olisi se Mäkinenkin saanut olla vinoilematta Kärppien surkeasta menestyksestä.Ei sekään kellareissan ramppaaminen niin valoisalta tulevaisuuden näkymältä tuntunut ,että siitä olisi kannattanut kynsin hampain pitää kiinni.

                      Ouluyhtiön korkea punaisten lamppujen reunustama piippu häämötti peltokaistaleen ja puutalojen takana merenrannassa kuin jättiläisen sikari, kaikki vaikutti hetken aikaa jotenkin liian suurelta ja sai ajattelemaan, että ehkä hän oli vain kuvitellut itsestään liikoja kentällä, tippunut sitten vaihtopenkille ihmettelemään koko asiaa mutta ei sekään oikein kaikkea selittänyt, olihan hän ennenkin tottunut puremaan hampaat yhteen ja yrittämään entistä kovemmin, nyt vain koko kesä mennyt jotenkin nihkeästi eikä treenaaminen ollut sillä lailla innostanut, ei huvittanut ja ehkä hän oli ajatellut sitäkin, että kun on sellainen pätkä ja tuskin enää kasvaisikaan niin hän niille kaksimetrisille Elorannoille ja muille pärjäisi kuitenkaan vaikka miten kiskoisi Pyrinnöllä puntteja.

Pera kääntyi Rommakkokadulle.

                      Uusi vastarakennettu lasiparvekkeinen kolmikerroksinen talo koreili kaupungintalon hirsirakennusta vastapäätä.Asetelmassa oli jotain mykistävän hupaisaa niin kuin vanha ja uusi aika olisivat ottaneet mittaa toisistaan, vanhalla sentään varassa sellaistakin herkkua kuin pihanperällä olevat ulkohuussit ja rapuissa asustelevien mustalaisten sakea, lempeästä luonteestaan tunnettu joukko.Mitä tuolla uudella rypylälasisella kolossilla oli sitten tarjota vastusta sitä hän ei tiennyt kun asteli Rommakkokadulle, puutalojen muuten reunustamalle hämärälle kapealle tielle.

                      Siitä se sitten oli lähtenyt.

Ja istuessaan siinä sitten tuon rillipään huoneessa  pari päivää polilla käynnin jälkeen Juuson työpöydän vieressä hän tunsi olonsa lähinnä hämmentyneeksi, niin paljon oli ehättänyt tapahtua parissa kuukaudessa. Räkälän luona pidetyissä bileissä  runojen kirjoittamista koskevaan kysymykseen annettu vastaus oli johtanut hänet jo siihen, että hän nyt istui siinä pähkäämässä tuon rillinpään aivoituksia, miettimässä alastoman apinan mysteeriota ja kaikkia niitä muita sekavia pään sisällä myllertäviä asioita.Sen ohella, että oli tammikuun alussa alkanut myös rampata polilla, oli kuin hänen päähänsä olisi alkanut tulla pysyvää vakavampi hämmennyksen tila jota hän ei oikein saanut selväksi,toisaalta hän pelkäsi olevansa tulossa hulluksi, toisaalta hän istui siinä tuon natsikoulusta jauhavan tyypin huoneessa sennäköisenä ettei lehdenteko eikä mukaan ollut mitenkään hankala asia ja ollakseen edes jotenkin normaalinoloinen hän koetti mahdollisimman tiukasti unohtaa tuon harmaan kivisen rakennuksen ja sen parvekkeella seisoksivat tupakkaansa imeskelevät tyypit jotka saivat olon tuntumaan entistä kipeämmältä.Parempi yrittää keskittyä vain siihen lehteen oli se sitten mitä tahansa,ainakin tuon rillipään puheista sai sellaisen käsityksen että ainakin se tiesi mitä tehtäisiin.Sekin oli jo jotakin.Kai hän jotain osasi kirjoittaa kun se opekin oli aina lukemassa ääneen hänen aineitaan ja kehumassa niitä.

Ehkä hän muisteli myös peliaikojaan ja toimi tuon kaukalossa hankitun selkäydinviisauden varassa, kenttään ja kentästä ylös Aatun pillin tahdissa pelisukat riekaleina ja katse kohti verkkoaidan Maistuis varmaan sullekin mainosta vaikkei Pera niin varma ollutkaan siitä, mikä hänelle siinä kaikessa maistui vai maistuiko mikään, tuntui vain siltä että oli parempi tehdä mitä tahansa muuta kuin pähkätä yö yön perään omaa tuskaista nukkumistaan tai murehtia sitä psykiatrian poliklinikan harmaata rakennusta jonne hän oli joutunut tammikuun alussa menemään.Tai miettiä niitä kysymyksiä joita se tummatukka oli kysynyt.Tai sitä että hänen piti mennä sinne vielä uudestaan.

                      Mutta sitä ei parannut siinä ajatella kun ei tiennyt mitä mieltä tuo rillipää koululehtineen olisi ollut siitä, että sen toiseksi lehdentekijäksi harkitsema lätkäpoikana tunnettu tyyppi ramppasi jossakin hullujenhuoneen naapurissa valittamassa vaivojaan.Olihan se tummatukka kyllä kehottanut häntä hankkimaan itselleen jonkin harrastuksen, että kaiketi hän nyt siinä sitten harrasti jotakin mutta Peraa ei tuo elämää kovemman kokkikoulun ironinen mauste oikein sillä hetkellä naurattanut, häntä lähinnä tilanne jännitti.Ehkä tuo rillipää vain nauraisi hänen jutuilleen, käski häipyä helvettiin.Ei se kyllä koulun pihalla koskaan nauranut hänen mielipiteilleen, joita hän oli alkanut paasata enemmänkin tupakkapaikalla.Koulusta, yhteiskunnasta, varsinkin koulusta joka oli alkanut pelaamisen lopettamisen jälkeen tuntua äärettömän pitkäpiimäiseltä paikalta, tunnit eivät tuntuneet kuluvan millään, perse ehti hyytyä ennen kuin kello soitti välitunnille.Sitä saattoi ihmetellä ja sitäkin, että oliko hän sitten ennen selvinnyt koko koulusta ajattelemalla vain aina iltaisin pelejä ja harkkareita, pitänyt yllä mainetta Kärppien kovana junnuna Suomen mestaruuksineen ja muineen, se oli taannut rauhan ja kutsuja koulubileisiin aina.Menestys.Pärjääminen.

                      Elämää kovempi kokkikoulu tuntui olevan koulu jossa hämmennettiin muitakin soppalajeja kuin niitä joita hän viimeisten vuosien aikana oli tottunut hämmentelemänä noidankattilaksikin tunnetussa jääkiekkokaukalon nimeä kantavassa puisessa lootassa.

                      Pera vilkuili hermostuneena Juuson huonetta, kirjahyllyä oven edessä seinustalla, kirjoituspöytää ikkunan edessä, sälekaihtimien väleistä näki vastapäisen uuden kerrostalon joka siihen oli puretun puutalon tilalle pykätty ikään kuin koko vanha Heinäpää olisi päättänyt pyyhkiytyä pois maailmankartalta. Kaikki muuttuu muuksi muuttuu hän olisi voinut jo siinä lauleskella mutta tuo laulu tuli sinä vuonna tutuksi vasta myöhemmin.

- Me tehtiin Kemissä sellasta koululehtee, Juuso aloitti niin virallisen kuuloisesti että Pera vähän hätkähti, hän ei juuri neuvotteluissa ollut istunut eikä kaukalossa tehty muuta kuin mentiin käskyjen tahdissa ja pelattiin yhtä vähän kuin kotonakaan missä hänen mielestään vallitsi totaalinen äidin ylläpitämä diktatuuri ja komentelu, rillipään tyyli oli hänelle uusi ja outo, siksi Pera nyökkäsi varovaisesti kuin olisi pelännyt muuten katkaisevansa niskalihaksensa, sama tärinä niskassa kuin silloin kun hän oli käynyt hakemassa ämmälle reksin kansliasta sen todistuksen oikeudenkäyntiä varten, asia jonka hän mieluiten halusi unohtaa niin kuin ne kellertävänrapisevat oikeuden pöytäkirjatkin siittämisajankohtineen.Hän pälyili huonetta ympäriinsä varovaisesti ettei olisi näyttänyt miltään yli-innokkaalta ääliöltä tai polilla ramppaavalta epätoivoiselta sielulta joka unettomien öiden piinaamana oli päättänyt tarrata mihin tahansa mahdollisuuteen kun tuntui siltä ettei hänellä enää kerta kaikkiaan ollut mitään menetettävää, se ei sinä vuonna ollut mikään outo asetelma – toisaalta halu olla normaali, toisaalta tuo päässä vellova paine poleista ja muusta sekavasta niin kuin hän jo siinä tuon rillipään edessä istuessaan olisi jollakin merkillisellä tavalla alkanut hajota kahtia, Peraan joka hallitsi vielä sosiaaliset kuviot ja Peraan joka hipsi salaisia polkujaan polille porisemaan tuon hoitsun kanssa.

- Se oli sellanen moniste, koulu anto meille paperit ja monistuskoneen käyttöön, mä olin sen lehden päätoimittaja, Juuso naputteli kynällään pöydän reunaa kuin olisi hakennut sieltä tahtia sanoilleen, se onnistui äkkiä kuulostamaan aivan erilaiselta kuin koulun pihalla, missä se vähän kyllästyneen ja leuhkan kuuloisesti jaksoi jauhaa natsikoulustaan.Nyt sen äänessä oli jotain…Pera haeskeli sanaa…virkamiesmäistä…asiallista…

                      Pera koetti orientoitua rillipään sanoihin.Sen kuulosti arvostavan kovasti sitä ,että se edellisessä koulussa oli ollut sen lehden päätoimittaja.Hän ei kyllä ollut varma mitä se sitten tarkoitti mutta sanojen sävystä päätellen se toi ihmisen kroppaan ryhtiä koska rillipääkin ojentui tuolissaan hitusen suorempaan.Ja olihan hän tavannut sen yhden päätoimittajan siellä tahdossa kun eno oli kiikuttanut hänen Chile-aineensa sinne julkaistavaksi.

- Onko tossa koulussa ollut sellasta, se sitten  kysyi.

- En mää tiijä, ei kai, Pera sanoi varovasti kun hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan oliko koulussa ollut joku lehti vai ei, Kärppien edelliskauden pohjanoteeraukset hän olisi kyllä tiennyt, murskatappiot ja varpaita palelluttavat seisoskelut Keskarin avokatsomossa kun oli pitänyt seurata tuota nöyryyttävää sarjaa ja katsella miten Saikkonen imi kiekkoja kuin pakettiautollinen Husqvarnan imureita maaliinsa ja katsomossa epäiltiin, että se keräsi niitä itselleen kaupatakseen ne seuraavana päivänä torilla matkalipun ostoa varten, ottaisi sitten ja häipyisi ja aloittelisi vaivihkaa uuden uran avantosukeltajana Grönlannissa.

                      Mutta tuo natsikoulusta jauhava tyyppi tuskin kaipaili sellaisia tietoja lehdentekonsa tueksi,hän ei ollut aivan varma mitä se kaipaili mutta yhden asian sitkeä kaukalossa liikehtiminen ja paleleminen olivat hänelle opettaneet  ja juuri tuo tieto sai hänet istumaan sinnikkäästi paikoillaan niin kuin hänelle olisi äkkiä ilmaantunut päähän jokin epämääräinen deja vun kaltainen itsehavainto.– koskaan ei voinut olla aivan varma mistä suunnasta kiekko milloinkin mailan lapaan lätkähti joten kannatti pitää silmänsä ja korvansa auki.Tässä saattoi olla tulossa sellainen lätty lapaan, että kannatti katsoa vaikka miten olisivat paskat olleet housussa.

                      Pieni yksiosainen kirjahylly oli täynnä kirjoja, sänky majaili sitä vastapäätä ja sai Peran taas tuntemaan olonsa hitusen kitkeräksi kun muisti sen ruskean runkkaavan ryhävalaan jolla hän joutui piinaavat painajaisia vilisevät yönsä viettämään mutta koska hän ilmeisesti oli aikeissa ryhtyä yhteistyöhön tuon rillipään kanssa oli sellaisten kitkerämmän kuuloisten ajatusten syytä upota omiin syvyyksiinsä.Nyt ei ollut aika itsesäälin sekaisiin tunnustustuokioihin vaan piti keskittyä siihen mitä tuo natsikoulusta jauhava tyyppi oikein oli aikeissa tehdä.

- Ajattelin että täälläkin vois tehä, vituttaa muutenkin koko vitun natsikoulu…

                      Nyt sen sanoissa oli samaa tympääntynyttä, ääntävenyttelevää sävyä kuin koko syksyn koulun pihalla.Peralla kävi mielessä ,että siinä oli jotain vouhkaa, lesoa, vosottajaa mutta koska hän itsekin oli tullut peliaikoinaan monesti  Heinäpään kulmilla vouhkaksi haukutuksi hän ei pitänyt moista ominaisuutta mitenkään haitallisena, päinvastoin, se todisti hänelle ainakin sen että tyyppi oli yritellyt jotakin muutakin kuin kadunkulmissa seisoskelun maailmanennätyksen uusimista.

                      Muuten Pera ei oikein tiennyt mitä sanoa.Jos hän kentällä peliaikoinaan olikin tuntenut itsensä itsevarmaksi ja pärjännyt aina SM-hopealle asti niin nyt tuosta itsevarmuudesta ja muusta ei ollut tietoakaan, tuntui kuin hän ei olisi saanut sanaa suustaan.Lehdenteosta hänellä ei ollut harmainta aavistakaan vaikka hän olikin lähetellyt runojaan Kalevaan nuorten palstalle, runoja joita hän sitten aina kirjekuoren lähetettyään tiiraili posket punaisina lauantain Kalevasta ikään kuin pelkkä runojen julkaiseminen lehdessä olisi tehnyt hänestä jonkinsortin ekshibitonistin tai ehkä hän oli pelännyt ,että pelikaverit saisivat tietää hänen tekevän sellaista ja tulisivat seuraavissa harkkareissa vinoilemaan että meinaakko nää niinku kirjottammaan ruveta ja ihan runoja että kerropa mulle että mitä nää tarkotit  niillä patterikäyttösillä kalloilla ku meikäläinen on niin pölijä ettei älyä, jottain tämmösiä Airamin taskumalamppu päässään vimpuloivia muikkuja vai.Että oha aika erikoisia muikkuja, palijo viittis pannulle panna.Tai jotain muuta yhtä älykästä.Olihan pelkkä äidin lammasnahkaturkin ilmaantuminen pukukoppiin saanut Mörssärin nimeämään hänet hipiksi ja hipit mitä hän yhtään muisti Kajaaninkadun diskoajoilta ja ensimmäisten Creedenslevyjen soinnista olivat tyyppejä joita hänen Heinäpäässä tuntemansa kovanaamat halusivat lähinnä monottaa otsikkoon, koska pitivät näitä afgaaniturkeissaan heiluvia tyyppejä turhan leuhkoina maailmanomistajina ja sellaisen vieraan kulttuurin tuotteina, joihin oli syytä suhtautua äärimmäisen epäluuloisesti.Bad moon was rising, take care.

- Lehtee, Pera sai lopulta sanotuksi kun tuntui ettei hän siinä kuitenkaan aivan tuppisuunakaan voinut istua.Pera ei osannut pitää itseään minään erinomaisena kirjoittajana vaikka olikin saanut lehtorilta kiitoksia aineistaan.Se oli kehunut hänen ylimääräisellä äidinkielen tunnilla kirjoittamia runoja surrealistisiksi, muitakin aineita oli luettu ääneen, se Chile-juttukin jota lehtori oli kehunut hyväksi satiiriksi.Sekin sana oli sitten pitänyt lopulta tarkistaa siitä sivistyssanakirjasta.Niin kuin se surrealismikin.Kaikki.Sinä vuonna hänen opintonsa olivatkin alkaneet keskittyä Otavan pienen sivistyssanakirjan lukemiseen että olisi yleensä pysynyt kärryillä siitä mistä puhuttiin tai miksi häntä kehuttiin.Kentällä oli yleensä riittänyt pelkkä lyhyt hyvä hyvä örähdys ja läimäytys olkapäälle.Siinäkin oli ollut puhetta jo ihan liikaa, niin liikaa että oli meinannut tippa tulla linssiin.

 

maan alta kasvavat täin karvat, ihmeahven alassuin päin maata painaa, elämä on lainaa, poimuvakulkuinen vitutus jatkuu kuin sulavaliikkeinen Sahara, kerran kuussa sillä on vaikeeta ja kuka keksi naisen kun Apollo lähti rakettina kuuhun ja paskamadot hikisellä tennistossulla matkusti kuuhun kusemaan isä Jumalan suuhun