Juteltiin naapurin isännän kanssa, kysäisin siltä tunteeko se sanan räähkä. Tiesin että isäntä on ortodoksi ja tunsihan  se, tosin en viitsinyt ruveta puhumaan siitä, miten Marina Takalon, viimeisen Vienan runonlaulajan tutkimuksessa oli kerrottu, että ortodokseille luterilaisten ruokakupit olivat räähkä eli syntisen kuppeja kuten venäläinen alkuperäinen käsite tarkoittaa. Täällä itärajalla kun sellaiset käsitteet ovat tuttuja – lapsuudestani muistan sen miten aina joskus juosta räähkäsin äidin mielestä liikaa. Ja näin.Puhuttiin kuitenkin Marina Takalosta josta Juha Pentikäinen, tämä Hesarin entisen pt:n isä oli tehnyt tutkimuksen, Takalo oli tuttu, täällähän asuu ellei jo ole kuollut se viimeinenkin runonlaulaja, Huovinen, ihan rajan pinnassa, niin pinnassa että kotitalosta näkyy rajajärvi ja järven keskellä rajapuomi. Mistä tulikin mieleen, että se vesi vaan siellä puomin alta luvatta liplattaa rajoista piittaamatta, kyllä se on niin väärin, ajatelkaa – ensin se sataa maahan lumena eli vetenä, haihtuu sitten taivaan tuuliin ja sataa rietas ihan väärään maahan, kyllä tämmöiseen epäkohtaan pitäisi nyt jo puuttua ja onhan niitä yrityksiä tehty nyt kun vesipula maapalloa uhkaa mutta miten sen veden liikkeet voisi rajoittaa niin, että jokainen maa saisi vain omansa, siinäpä sitä on haastetta. Ja miten ihmeessä minä nyt räähkästä maailman vesipulaan päädyin, sanokaa te. Syntistä touhua.

                      Ja tästä runonlaulajasta päädyttiin puhumaan itkuvirsistä, koska Marina sellaisen osaaja oli, viimeisiä lajissan. Isäntä kertoi, että kun oli ollut sotaväkeen lähdössä oli – en kysynyt missä – mutta paikallinen itkijä itkenyt hänen sotaväkeen lähtöään se oli hänelle jäänyt mieleen.Jollain tavalla hyvin kaunis tarina.