1.

 

 "Hän jäi seisomaan elokuisella aurinkoisen valoisalle kadulle kuin tietämättä kuka oli ja minne menossa, niin kuin päivä pienessä studiossa kaikkien noitten vieraitten ihmisten keskellä olisi pehmentänyt hänen lihansa uneliaaksi  lämpimäksi möykyksi, jonkinlaiseksi depersonalisoituneeksi aineeksi joka vain leijui hämärästä rappukäytävästä jalkakäytävälle. Kuka hän oikeastaan oli, hän ajatteli niin kuin olisi äkkiä kadottanut kaikki sosiaaliset koordinaattinsa, joiden avulla hän siihen asti oli tottunut itsensä määrittelemään.Ehkä tuon koulutustilaisuuden tarkoituksena olikin ollut riisua ihmisen vanha minuus kuin kulunut takki päältä, jättää jäljelle vain alaston ihminen joka seisoi siinä kadulla sitten ihmettelemässä itseään.Hän haistoi taas sieraimissaan tuon tummatukkaisen lastentahanopettajan hajuveden joka oli tullut sieraimiin siinä ahtaassa huoneessa kun he olivat menneet sen kouluttajan opastuksella piirileikkiä.Se oli pyöryttävän mykistävä haju ja hän oli tuntenut vain halua heittäytyä tuon naisen kaulaan, rakastua siihen päätä pahkaa, tulla hulluksi, ihan mitä vaan.Riisua vanha kulunut takki päältä, nakata se menemään.Siinä hän katseli tyhjää auringon kiillottamaa katua kuin autiota maisemaa, tuntui kuin olisi pitänyt pitää jostakin kiinni ettei olisi kadottanut itseään kokonaan.Löytää takaisin johonkin tuttuun ja turvalliseen, joka olisi määritellyt hänet, kertonut että hän oli yhden pienen lapsen isä, aviomies, opiskelija ja tuleva paikallisradion avustaja.Mutta sitten tuli taas tuo hajuveden tuoksu, se nainen eikä hän oikein tiennyt halusiko hän vain kostaa Sadulle sen keväiset reissut jotka taas saattoivat olla kostoa siitä mitä hän oli tehnyt mutta silti haju tuoksui nenässä, hän oli halunnut vain haistattaa paskat sillä kaikella, olla irti, vapaa, ilmoittaa Sadulle että hän paskat enää siitä välitti, paskat koko avioliitosta, paskat koko horoperseestä ja sen pettämisistä, olla vapaa, irti, niin kuin isä….”

 

 

2.

 

- Paska tyyppi..

                      Ritun paksu tylppä tupakanpolton kellastuttama etusormi  oli sujahtanut hetkeksi osoittelemaan harmaasta rantatielle  puitten katveeseen pysäköidystä Yleisradion ulkolähetysautosta ulospujahtanutta vekkihameista naista.

                      Naisen hame vilahteli avonaisen popliinitakin liepeistä kuin vilkkuva rätti.Ritu vilkaisi häntä omalaatuinen virnistys suupielessään kuin olisi paremmankin vitsin laukonut. Ristolainen ei jaksanut kuin hymähtää sen pahantuulisuudelle.Se vilkuili vekkihametta joka tulla sipsutteli nopein päättävisin askelin asemaa kohti.Oikealla olkapäällään nainen roikotti pientä ruskeaa käsilaukkua, toisella olkapäällä roikkui iso musta nauhuri, nagra kaiketi mitä hän yhtään nauhureista ymmärsi, melkein samannäköinen kuitenkin kuin ne nauhurit joilla  he  uuteen paikallisradioon valitut avustajaehdokkaat paria  kuukautta aikaisemmin olivat harjoitelleet jutuntekoa keskustassa pienessä hikisessä musiikkistudiossa.

                      Toimittaja vílkaisi heitä nopeasti aseman ovesta sisään mennessään.Se tuntui vain lisäävän Ristolaisen jo aamusta asti tuntemaan ärtymystä, hän epäili potevansa taas lievää pahempaa masennusta eivätkä Sadun aamuiset saisit se sinäkin tätä lasta joskus syöttää huutelut olleet alkuunkaan piristäneet päivää nousevaa kun hän aamulla keittiöön oli hipsinyt, hän oli lähinnä murahtanut että joo joo, katsonut syöttötuolissa istuvaa tyttöä kuin peläten ,että he ehättäisivät sillä menolla riidellä siitä hullun muutamassa viikossa, tunsi jonkun säälin hyökkäävän mieleensä jota höysti öisten hiippailujen aiheuttama häpeä, siinä sitä olikin tunnevammaiselle aamuksi annosta josta aloittaa pirteästi vaikkapa Kellogs-muroilla päivän työt, Satu sitten alkanut hoputtaa tyttöä lapioimaan velliä kurkkuunsa, kiire kun kuulosti taas olevan tarhaan, Ristolainen hipsinyt olohuoneen puolelle litkimään kahvia kun oli tuntunut siltä ettei hän enää kestänyt moisia näkyjä, ihmetteli sitten itsekseen että miksei, olivatko ne omasta lapsuudesta liian tuttuja, nostattivat melkein itkun pintaan että eikö se saatana olisi voinut vähän rauhallisemmin komentaa lasta aamusta kun sillä nyt sellaista kiirettä sinne luennollekaan ollut.

                      He seisoivat Ritun kanssa siinä aseman seinustalla tupakalla.Auringonpaiste lämmitti jo aamusta aseman seinustan mukavaksi. Sisällä ei saanut enää polttaa niinkuin vielä kuukautta aiemmin kun hän oli aloittanut työt, iltavuorossa töissä oleva eronnut nainen oli uhannut aseman vetäjää konsulenttia lopputilillä ellei se sisällä polttaminen lopu.Hän ei ollut koskaan naista nähnyt koska he ehättivät aina pestä aseman ja lähteä  ennenkuin  iltavuorolaiset tulivat töihin, Ritu sitä oli haukkunut ja sanonut että olisi saanut kyllä sekin ämmä hoidella erosotkunsa jossain muualla eikä tulla heille röökaaamisesta mäkättämään, hänenkin piti nyt vähän väliä rampata ulos tupakalle, asiakkaathan siitä vaan kärsi kun hän ei ollut aina vastaamassa  puhelimeen eikä sekään akka ennen ollut mitään tupakansavuista välitellyt, nyt sille vaan oli oman avioeron myötä tullut mitta täyteen ilmeisesti eikä se enää koskaan aikonut sietää työpaikkoja joissa sen piti sellaisia myrkynhajuja haistella.Paskat, Ritu oli vain tuhissut akan valitteluihin mutta tyytynyt sekin käymään ulkona tupakalla siinä missä hänkin ja upseerin rouva aseman yhden vuoron porukka.

 - Kuin niin paska tyyppi, Ristolainen vilkaisi Ritua huvittuneena

                      Ritun puheen toimittajan paskamaisuudesta olivat onnistuneet herättämään hänen uteliaisuutensa, hän  haukotteli samalla käsi suun edessä aamuista väsymystä pois, hänhän oli myös toimittaja tai avustaja uudessa vastaperustetussa paikallisradiossa joten tuollainen kilpailevan median edustajan mollaaminen sai hänet kiinnostumaan enemmänkin Ritun sanoista.

                      Pitihän sitä jotain yrittää.Hän ei ollut vielä saanut oikein mitään kunnon juttua tehdyksi.Ehkä hän halusi vain näyttää, todistella Sadulle että hänestä oli johonkin.

                      Jotenkin Ritun lausahdus huvittikin ja sai hänet virnuilemaan vaikkei hän niin muuten sen jatkuvista valitteluista jaksanutkaan innostua,sehän oli aina nurisemassa jostakin, surkeesta työstään, Ladastaan joka oli niin paska auto ettei koskaan meinannut lähteä käyntiin kunnolla ja jos lähtikin niin meinasi sitten aina sipata kesken matkan perkeleen romu.

- Viime vuonnakin tuli tolleen nauhurin kanssa tekeen juttua ja rupes sitten ruinaan että eikö hän vois saada omppunsa mehuksi ku täällä varta vasten on, sitä se ruinas ja pakkohan mun oli tehdä ku toikin vielä sano että tehkää vaan, Ritu vinkkasi sormellaan laatoituksen reunamille pysäköidystä autosta tulevaa kotitalouskonsulenttia, keski-ikää vanhempaa naista joka aseman ovesta sisäänmennessään tervehti heitä kevyellä päännyökkäyksellä ja olikin sitten äkkiä vanhan harmaanvaalean rakennuksen sisällä niinkuin koko tönö oviaukkoineen olisi vain äkkiä nielaissut koko ämmän. 

 

- Kumma että sieltä sotatilamaasta sai lihaa, Satu sanoi.

 - Lihaa, hän oli hämmästellyt aivan kuin ei oikein olisi tajunnut millaisesta lihasta se puhuu, siitäkö joka kaikilla ihmisillä roikkuu jalkojen välissä vai siitä jota tarjoillaan pöydässä, hän oli itsekin koettanut testata oman lihansa markkina-arvoa Sadun ulkomaanmatkan aikana mutta koko testaus oli jättänyt jälkeensä vain ikävän maun niin kuin olisi unohtanut pestä hampaansa, samalla joutui kuitenkin miettimään, että oliko hänen toimintansa mitenkään normaalin perheellisen miehen tekosia.Mutta siinä vaimon lihapuheita sekavassa mielentilassa kuunnellessaan hänestä oli alkanut jotenkin enemmän tuntumaan siltä ,että hän on tulossa jollain mystisellä tavalla hulluksi eikä enää ole oikein varma siitä mitä sanat tarkoittavat.Lihaa, lihaa, ihania kypsän mureita kyljyksiä sinapilla höystetyssä kastikkeessa ja kellertävän ruskeita rasvaa tihkuvia paistettuja perunoita, jotka olivat päältä sopivan rapeita mutta sisältä pehmeitä kuin naisen iho, niin ihania, ihania että pelkkä ajatuskin sai veden valumaan suupielistä.

 - Niin lihaa lihaa, Satu sanoi niin kuin olisi kummastellut hänen äänensävyään.

- No mitä sä sitten luulit, että siellä olis nälänhätä vai..

- En mä mitään luullu.

 

                      Yöllä oli taas tullut riitaa, hän olisi halunnut rakastella mutta Satu oli kääntänyt selän ja sanonut ettei se nyt jaksanut, sillä oli aamulla luennolle meno ja tentti: - Sen kanssa sä kyllä jaksoit,hän oli sanonut ja hävennytkin omaa ääntään joka oli kuin avuttomalla pikkupennulla.Hän oli lukenut kesällä salaa sen vihkoon kirjoittamia muistiinpanoja keväiseltä matkalta missä se oli kehunut miten oli jaksanut koko viikon painaa kuuden tunnin yöunella vaikka keväällä kotona oli aina ollut älyttömän väsynyt.Se oli itsekin kuulostanut olevan ihmeissään moisesta seikasta.Sillä oli ollut matkalla hauskaa ja se oli kirjoittanut aloittavansa uuden ajanlaskun - ennen ja jälkeen matkan.

 - Et viittis puhuu enää siitä, se on ohi, Satu oli mumissut unisena peittonsa alta.

 - En niin, sitä vaan oltiin niin Minniä ja Mikkiä että... 

                      Matkalaisten nimilistassa niille oli annettu lempinimi kummallekin,hävetti kyllä kun oli joutunut salaa tonkimaan sen papereita mutta kun muuten ei millään ollut saanut selvää mitä siellä matkalla oikein oli tapahtunut.Siinä hän oli hiippaillut omassa kodissaan kuin salaisen palvelun agentti tonkimassa Sadun päiväkirjoja ja matkan aikaisia papereita, vilkuillut vähän väliä ovelle kuin peläten jäävänsä kiinni verekseltään, haparoinut silmät sumeina noita rivejä, tunnustuksia ja lempinimiä joita näille kahdelle kuhertelevaiselle oli annettu, nähnyt ne kaksi käsi kädessä laivan kannella ja olo oli ollut kuin olisi voinut pyörtyä silkasta vitutuksesta, paiskannut paperit pois niin kuin siinä kaikessa olisi ollut jotain häpeällistä ja salaista.

- Lopeta jo.

 

 

                      Konsulentin japanilainen pieni riisipussi loihti helakanpunaisena Ylen harmaan tylppänokkaisen mersun vierellä kuin kirsikka synkeän rauta-aidan kupeella. Ylen armeijanharmaasta autosta oli siinä seisoskellessa lykkinyt mieliin jotain ideaa, että siitähän voisi tempaista jonkunlaisen jutun radioon, pakinan ehkä, pikkuhauskaa vinoilua tylppänokkaisesta autosta, joka olla möllötteli siinä rantatiellä yhtenä lokakuisena ankean aurinkoisena ja koleana aamuna kuin laiskanpulskea rakki läskeineen ruokkakuppinsa edessä, valtion vakoilupartio tiedusteluretkellään ja kuski siinä somasti vielä napsuttelemassa tylsistyneen ja kyllästyneen näköisenä rattia, isoa kuin kuorma-autoissa aina.Jotainhan hänen piti Mielikäiselle keksiä jos ei muuten niin näyttääk seen että hänestäkin oli johonkin, joku sellainen vimma päässä kuitenkin soi omaa karheaa saundiaan. Eipähän Satukaan sitten pitänyt häntä enää pelkkänä pellenä.

- Tosta vaan jonon ohi, hän sitten vielä kysäisi Ritulta kuin varmistaakseen että oli kuullut oikein vaikkei tiennytkään millaista tutkivaa journalismia hän juuri sillä hetkellä oli harrastamassa.Kyllähän Ritu sen tiesi että hän teki töitä sille uudelle kaupalliselle paikallisradiolle joka syyskuun alussa kaupungissa oli aloittanut toimintansa, hän oli kertonut siitä melkein heti töiden tuoremehuasemalla alettua, Ritu katsellut vähän kummissaan ja uteliaana että ai jaa, mitä sä siellä ja Ristolainen hitusen nolostuneena mutissut että lähinnä pakinoita, ei mitään se erikoisempaa.

 - Niin, Ritun äänessä oli vieläkin paheksuntaa niinkuin se ei missään olosuhteissa olisi hyväksynyt sitä että joku toimittaja käytti asemaansa sillä tavoin väärin.

 - Oliks sillä sitten omput mukana?

- Oli, totta kai,sielä se vaan kanto kassinsa ja pakaasinsa niinkuin olis ollut aivan varma että pääsee jonon ohi...

                      Siihen hän ei enää osannut sanoa mitään.Ritu vilkaisi tupakkaansa tumpatessaan hän vähän sellaisin ilmein kuin olisi miettinyt pitikö hänetkin sitten toimittajana tai ainakin radiolle töitätekevänä ihmisenä sijoittaa samaan jononetuilijaporukkaan kuin tuo vekkihameinenkin.

                      Ritu vetäisi tupakastaan viimeiset äkäiset imut ja tumppasi sitten röökinsä äkäisellä kumpparinpyörityksellä laatoitukselle niinkuin olisi kuvitellut vekkihameen sinne mustan nokialaisensa alle.Ristolainen tiputti oman tupakkansa ikkunan alla olevaan  tuhkakuppina pidettyyn kurkkupurkkiin.Laatoituksen yläpäässä korkean harmaata muuria vasten maata retkotti telineellään pitkä vihreä kanootti kuin solakka jättiläismäinen hauki jonka maha oli vedetty puukolla auki.Muurin takaa kurkottelivat tummanvihreät pensaat päitään kuin aidalle pyllöttävät tuuheatukkaiset pikkupojat.

 - Täytyy kai tästä mennä taas hommiin,alkaa asiakkaat taas valittaan ja toikin tuli tohon kyttään,Ritu viittoili konsulentin autoa ja mennä paineli sitten tiiviillä askeleella sisälle asemalle niin että löysät pullottavat farkunpersaukset vaan vilahteli silmissä. 

                      Sarjassamme modernimman yhteiskunnan kommunikaatio-ongelmia muitakin kuin niitä mitä heillä Sadun kanssa oli, Ritustakaan hän tiennyt juuri mitään, joku kotirouva se kaiketi oli mitä itsestään oli kertonut sen kuukauden aikana mitä he yhdessä siinä asemalla olivat töitä tehneet, asusteli jossakin Kupittaan suunnalla,vähän etäämpänä keskustasta kuin Sadun vanhemmat mutta saman urheilupuiston laidalla korkeassa kerrostalossa, tuuraili kuulemma silloin tällöin jollakin kioskilla ja nyt siinä asemalla kassanhoitajana ja ajanvaraajana ja asiakkaitten tilausten vastaanottajana, oli ollut asemalla ennenkin  muinakin syksyinä samoin kuin upseerin rouvakin.Omista läskeistään Ritu jaksoi aina naureskella milloin ei sitten ollut selittelemässä loputtomista dieeteistään  jotka kaikki tuntuivat lopahtaneen johonkin kyllästymiseen tai vastaavaan ja Rituparka lysähtänyt taas istumaan sohvalle Sipsipussi sylissään telakkari vahtaamaan ja pähkäilemään Dallasin tai Falcon Crestin juonikuvioita, joilla täyttää tylsyyteen vaipumaisillaan oleva arki.Naimisissa se kuulosti olevan, pari lastakin oli ja sorea afgaanivinttikoira josta se aina jaksoi kertoa vaikka hänen olikin joskus vaikeaa kuvitella sellaista solakkaa koiraa Ritun rinnalle ulkoilemaan, kasvoista päätellen se kyllä muutamaa vuotta ja kymmentä kiloa aikaisemmin oli ollut komea tumma nainen niinkuin vieläkin mikä sitten sen saanut lokoisaa perhe-elämää viettämään,sitä hän ei osannut käydä arvailemaan kun omakin perhe-elämä tuntui sinä syksynä olevan menossa päin persettä ja riitaa päällä koko ajan milloin minkäkinlaista.

                      Upseerin rouvasta Ritu ei pitänyt, se oli vähän väliä supattamassa hänen korvaansa permanenttipäästä että toi se sitten on olevinaan, kuvittelee varmaan olevansa tän aseman pomo, hän kuunteli vaivaantuneena, nyökytteli että vai niin vai niin: - Kuvitteleehan se, mikä pomo se on, samanlainen työntekijä niinku me muutkin...

                      Ritu ja Ritu ja Ritu perkele, piti kai sitä hommiin mennä oli sitten paskoja tyyppejä tai ei, Ritun puheet jaksoivat aina välillä rasitta niinkuin sekin kun se valitteli asiakkaista miten törppöjä ne oli, eivät alkuunkaan tajunneet että kun aikoja ei ollut niin sitten niitä ei kerta kaikkiaan ollut eikä hän miksikään ajaks voinut muuttua niin että selitä siinä sitten jollekin tyhmälle turkulaiselle moista asiaa kun se ei kuitenkaan sitä ymmärtänyt vaikka sen miten jumalauta olisi sille rautatiekiskosta koettanut vääntää.

                      Ulkolähetysauton antenni sojotti auton katosta kuin mikäkin hyönteisen tuntosarvi, Ristolainen kiskaisi vielä yhden hermostuneen tupakan vaikka tiesikin asiakkaan jo odottelevan omppuineen koneella.Jutun idea ei ruvennut sen kummemin täsmentymään, tuntui kuin se olisi ollut siinä kuvassa laiskanpulskeasta rakista joka maata lötköttää tylppä kuono maata viistäen ruokakuppinsa äärellä, mitähän sekin sitten tarkoitti, sitä olisi jonkun semantikon sopinut miettiä mutta juuri sillä hetkellä hän ei jaksanut miettiä mitään, mersusta sentään lykki mieliin muistikuvaa jostain kaukaa lapsuudesta kun oli lällätelty  mercedes benzistä joak berzeelleen lenz ikäänkuin tuon hienompana pidetty auto olisi vain herättänyt heissä kaunaista vihaa ja haaveen siitä että olisi nähnyt miten tuollainen komea auto lentää hujahtaa perseelleen ojaan kuin mikäkin yleisöä hauskuuttamaan pyrkivä  saksalainen koomikonalku.

                      Paska tyyppi vekkihameineen seisoskeli vanhan puisen vaan vierellä jututtamassa konsulenttia.

                      Nainen kirjaili siro ranne pitkällään konsulentin antamia tietoja lehtiöönsä.Ritu istuskeli lasi-ikkunan takana kopissa ja piteli puhelimenluuria korvallaan, se tuijasi kumpaakin naista tympääntyneen huvittunut ilme naamallaan, mallaili suuhunsa mitä vittua noikin oikein luulee olevansa ilmettä irvistysten kera,sitten sen pulleat posket alkoivat liikahdella kun se rupesi puhumaan puhelimeen.

- Ajan saa puhelimitse varaamalla asemalta...

                      Korva sieppasi  osan konsulentin puhetta vaikka nolottikin niinkuin hän olisi kuunnellut salaa jotain sellaista mikä ei oikeastaan kuulunut hänelle juuri sillä hetkellä.Vai olisiko hänen pitänyt suhtautua tuohon vekkihameiseen paskaan tyyppiin kuin kilpailijaan konsanaan, siinähän se teki juttua jota hänkin oikeastaan olisi voinut tehdä vaikka hän ei niin varma ollu olisiko hän moista juttua alkanut tekemään.

 

Kuka hän oikeastaan oli kun hän hiippaili sillä tavalla keskellä yötä makuuhuoneen ovelle.Mutta hän ei voinut oikein itselleen mitään.Hän hiipi lähemmäksi pikkuisen raollaan olevaa ovea.Koko ruumis jännittyi kuuntelemaan makuuhuoneesta kuuluvia ääniä niin kuin hän olisi kuvitellut Sadun masturboivan siellä juuri tuota matkalla tapaamaansa tyyppiä kuvitellen.Mikä helvetin perverssi ajatus se oli.Miksi sellainen kiihotti häntä niin kuin hän äkkiä olisi muuttunut normaalista perheenisästä voyeristiksi.Mutta jokin voima vain veti häntä ovea kohti.Sydän alkoi jyskyttää niin kuin silloin Sadun matkan aikana kun hän oli kesken omien kiireidensä oli maannut yöllä sängyllä ja silmissä olivat alkaneet vilisemään epäselvät mutta sitäkin värikkäämmät mielikuvat sadusta tanssimassa kiihkoissaan jossakin laivan yökerhon diskossa, tanssimassa niin kuin ei koskaan, eikä hän ollut enää tuntenut koko naista, sen lantio vispasi villinä ja hurjana niin kuin se olisi ollut valmis ahmaisemaan edessään tanssivan miehen yhtenä suupalana kitusiinsa,sellaisia pikkupoikia se söi iltapaloiksi, sillonkin sydän oli alkanut pumpata verta hänen elimistöönsä niin kuin hän olisi ollut jossakin vaarassa. Ja nyt tämä, hän jännitti jalkansa ja hiipi aivan oven viereen,painoi korvaansa oven rakoa kohti, kuunteli.Sydän jyskytti raskaana rinnassa kuin räjähtämäisillään.Hänelle tuli mieleen Sadun veli joka ennen sairastumistaan skitsofreniaan oli kuvitellut, että sen sydän räjähtää, aortta halkeaa tai jotakin.Ehkä hän oli yhtä hullu.Alushousuissa pullottava elin seisoi niin että teki kipeää.Hän kuuli epäselviä ääniä jotka kuulostivat hänestä itseään kiihottavan vaimon seksikkäiltä tuhinoilta.Olo alkoi käydä tukalaksi.Entäpä jos Satu äkkiä tulisikin ovelle, mitä hän sanoisi. Että hän tässä harrastaa vain arkipäivän perheantropologiaa ja tutkii perheenjäsentensä öisiä nukkumistapoja.Heko heko.Parempiakin huumorinpläjäyksiä on kuultu.Mutta hän ei voinut liikkua.Jokin ahdistava tunne painoi rintaa.Hän kuunteli ja kuunteli ja oli aivan varma että Satu masturboi, että se ajattelee sitä saatanan kusipäätä, Mikki Hiirtä, sitä se perkeleen Minni ajattelee juuri nyt..Ristolainen ei tiennyt kumpi tunne häntä raastoi enemmän, sekö että hän juuri sillä hetkellä halusi Satua enemmän kuin koskaan vai se että hän halusi nuijia sen ja sen kusipään hengiltä…