Rostila käveli ohjaajan ja sen naisystävän perässä kaupungille päin ja kertoi siitä miten häntä oli työharjoittelussa epäilty kirkkaan viinaan juonnista.Koko episodia ei vetäjä ollut enää seuraavana maanantaina kommentoinut mitenkään mutta kun hän ei aamulla kurssin aluksi ollut sitä tervehtinyt se oli puolen päivän aikaan kutsunut hänet yläkertaan puhutteluun ja kysynyt oliko hänellä ongelmia, Rostila oli sanonut ettei hänellä mitään sen kummempia ongelmia ollut.

                      Sävy oli kuulostanut enemmän uhkaavalta kuin kysyvältä. Jonkun kiilusilmäisen mafiapomon suusta kuultuna se olisi tuntunut luontevalta, nyt se kuulosti lähinnä omituiselta eikä hän ollut alkanut perkaamaan koko puhuttelua millään tavalla.

Vetäjä oli sitten halunnut tietää että miksei hän sitten tervehtinyt ja sanonut huomenta kun tavattiin, sehän kuului hyviin tapoihin.Rostila ei osannut kertoa syytä moiseen ihmeelliseen käytökseen vaikka olikin ollut aikeissa sanoa, että tuli viikonloppuna vedettyä sen verran monta pulloa kirkasta viinaa että pääsivät nuo hyvät tavatkin siinä sivussa unohtumaan vallan kokonaan.Vetäjä oli tujottanut häntä kuin vastausta vaatien ja Rostila  oli luvannut tervehtiä seuraavalla kerralla.

Vetäjä rupesi äkkiä tuntumaan  keskitysleirin kapolta joka oli ollut valmis uskomaan kenestä tahansa työttömästä kaiken sen mitä sille vain uskoteltiin, senhän oli täytynyt kuulla tuosta kirkkaasta viinasta jo aikaisemmin ennen sitä puhuttelua.Mutta hän ei enää jaksanut puhua koko asiasta vaan naurahti vetäjän sanoille, se ei alkanut puhumaan mitään palaverista eikä kirkkaan viinan mysteeriosta, ilmeisesti se oli siitä niin vähäpätöinen asia ettei ansainnut kommenttia, tärkeintä tuntui olevan että oppilaat kurssilla tervehtivät aamuisin opettajaansa iloisesti, olivathan he sentään päässeet yrittämisen alkeita opettavalle kurssille, oikeastaan häntä oli alkanut vetäjä säälittämään, se ei kysellyt tekstiviestistä mitään, ei alkanut nauramaan väärinkäsitykselle vaan koetti säilyttää arvovaltansa pitämällä mollukkasuu levällään hänelle puhuttelua kuin pikkupojalle, ehkä sen maine firmassa oli koetuksella jos moinen töppi tulisi julki mutta Rostila epäili, että hänen oli turha mennä toimitusjohtajalle mitään sanomaan, se olisi taatusti alaisensa puolella ja hän siinä savotassa yksin, muista kurssilaisista tuskin oli apua, ne olivat kaikki omissa harjoittelupaikoissaan sinne tänne ripoteltuina kuin jäiset puolukat

Jollain tapaa tuntui lähinnä absurdilta ja kun hän siinä kävellessä selvitti tuon tapahtumasarjan käänteitä ohjaajalle hän muisti äkkiä miten he olivat yhtenä aamuna istuneet aluesihteerin kanssa kahvilla ja siihen oli tullut myös lihastautiliiton nainen hakemaan kahviaan.Nainen oli herkkä punastumaan, aina kun se käveli ohi sen naama muuttui punaiseksi kuin ravulla, se helähti loistamaan kuin ylikuuma hellanlevy.Kun nainen oli jo menossa pois kahvihuoneesta aluesihteeri hänen yksinäisyyttään valitteleviin puheisiin oli sanonut että hänhän voisi ottaa siitä lihastautiliiton naisesta itselleen naisen kun sekin oli yksinäinen.

- Se varmaan perkele kuuli sen repliikin ja kosti, Rostila sanoi ohjaajalle.

- Miten niin kosti?

- Kun mä sanoin sille aluesihteerille että kyllä mua naiset kiinnostaa…

                      Rostila purskahti nauramaan.Pitkiin aikoihin hän ei ollutkaan nauranut niin makeasti. Voihan vitun ikenet. Niinkö se olikin mennyt.Että se punasteleva rapu oli kuullut aluesihteerin kehottavan häntä ottamaan siitä itselleen naisen, sitten hermostunut moisesta miehisestä ylipistelystä ja alkanut parjaamaan häntä selän takana juopoksi, maininnut siitäkin että hän on tullut töihin kirkkaalta viinalta haisten.Naisena sitä oli alkanut ottaa päästä, että aluesihteeri puhui siitä kuin lihakarjasta.Että se vain otettiin. että sihteeri kehtasi olla tarjoilemassa hänelle tuollaista työtöntä juoppoa, niinkö puutteenalaisena se häntä piti.Se ei kyllä voinut olla totta mutta kuta enemmän hän sitä ajatteli sitä enemmän se tuntui todelta, oli kuin hän olisi halunnut uskoa sen todeksi että niin oli käynyt, että tuo nainen oli kuullut sen keskustelun ja sitten ruvennut vihjailemaan aluesihteerille että hän oli haissut kirkkaalle viinalle,että paa pois tommonen työharjoittelija.

- Siitä tulis hauska näytelmä..

- Niin varmaan…

                      Kotona hän kirjoitti tapahtuneesta palautetta työvoimatoimistolle, kurssilla oli pyydetty sellainen ennen joulua tekemään.Hän koetti kuvailla tapahtumat mahdollisimman tarkasti, viittasi siihenkin että häntä oli täysin perusteettomasti haukuttu viinan juonnista työaikana, kehotti työvoimatoimiston virkailijoita ottamaan tämän asian tarkasti huomioon mikäli sen suuntaisia vihjailuja niitten korviin kurssin vetäjien taholta tuotaisiin.Hän ei kyllä jaksanut uskoa, että virkailijat pitäisivät hänen sanojaan minkään arvoisina, korkeintaan hymähtäisivät säälivästi.Mutta hänestä oli tärkeää että paperi olisi siellä arkistoituna jos asiassa tulisi jotain jatko-ongelmia.

 

 

 

Aluesihteeri oli niin kuin ei olisikaan.Rostila oli saanut sivut valmiiksi ja nettiin.Ennen joulua niin kuin oli sovittu.Hän oli käynyt esittelemässä niitä sihteerin kanssa keskuksen aamukokouksessa ison tavaratalon kahviossa.

- Sivut tuli sitten valmiiksi..

- Tulihan ne, aluesihteeri sanoi.Rostila kertoi olevansa menossa naapuriin tulostamaan omia juttujaan.Aluesihteeri kertoi kuulleensa, että hän oli kirjoittanut työharjoittelustaan palautetta työvoimaviranomaisille.

- Kirjotinhan mä, Rostila naurahti mutta ei alkanut sen tarkemmin kertoa palautteensa sisällöstä.Ilmeisesti vetäjä oli asiasta jo aluesihteeriä informoinut.

- Jos vielä tulee sellaista palautetta niin me haastetaan sut raastupaan, aluesihteeri sanoi tylysti.

                      Rostila vilkaisi sitä, tumppasi tupakan, ei sanonut enää mitään, turhaa se olisi ollut. Siinäpähän haastoivat, ehkä sitten selviäisi sekin kuka hänestä ne kirkkaan viinan hajut oli haistellut.Saattaisi siinä selvitä joku muukin asia.Hän vilkaisi sen hampaita, ihan tavalliset mutta varmaan moneen kertaan paikatut jos sillä kerran se viinaongelmakin oli ollut, ehkä se oli juonut itsensä ulos entisestä työpaikasta sairaalasta, teki nyt niitä hommia, minkä hän sille mahtoi, raastuvalla uhkailu alkoi kuulostaa jo mahtipontiselta, ehkä se vain häpesi omia puheitaan ja sitä irvokasta esitystä palaverissa, sitä niin tiennyt mutta siinäpähän häpesi. Rostila lähti hakemaan kassinsa yläkerrasta, se harjoittelu oli ohi, ei oikein tehnyt mieli toivotella aluesihteerille hyviä jouluja, kai ne noin omahyväisellä ihmisellä olisivat hyvät ilman toivotuksiakin.