Teki mieli lyödä puhelin kiinni, se onnistui taas kuulostamaan surkealta pikkupojalta, mikä isä minä sille olin, siltä se taas tuntui, minä olin niille kaikille isä, se pahuuden perikuva joka uhkasi äidin luomaa idylliä, vänrikin veroinen vittupää pyssyineni, minä olin osituksen aikaan äidin mielestä uhannut tappaa sen ellei se makselisi minun opintolainojani, minä olin vähän sitä ja sitten tätä ja sitähän minä olinkin, isä, en ihmetellyt yhtään, että olin kesällä nähnyt niitä natsiuniakin, kyllä niillä syytöksillä jo kaikenlaisia pahuuden vertauskuvia alkoi varmaan mieleen tungeksiakin. Se minä olin, sen vitun oravahampaan korvike.Sanoin sitten kuitenkin, että voin kysellä mahtuuko sitä porukkaa meidän kyytiin, en ollut varma. Liinulla oli auto ja Tarjalla, toiseen autoon voisi mahtua. Lupasin ilmoitella velipojalle, kiirekin siinä sitten oli kun keikka oli illalla ja se yksi ehdokas piti tilaisuuttaan.

- Aja ite

- En mää voi, mun pittää mennä sen Aten hautajaisiin..

                      Ihmettelin sadasosasekunnin ajan, miten jotkut hautajaiset voivat olla este autolla ajamiselle mutta en jaksanut perehtyä asiaan enempää, Mieto siihen olisi pitänyt tilata paikalle sadasosasekunteja mittailemaan.         

- Kenen vitun Aten..suustani purkaantui samaa ärtymyksen aiheuttamaa soppaa.

- Se on yks tuttu…

- Voihan vitun ikenet, pitikö sen just nyt kuolla ja mikä mä oon teidän bändin roudariksi…

- Sun on pakko, en mää muualta saa autoo tähän hättään..se vinkui taas niin pahasti että vitutti.

 Pikkuveli. Pikkuveli. Muistin taas sen Kirkan biisin jota olin nuorempana kuunnellut, ehkä se oli jo silloin lohduttanut minua kaiken sen vitutuksen keskellä. Pikkuveli, pikkuveli on hei hei…Ja vähän hei hei se kyllä kuulosti olevankin, teki mieli lähinnä muistuttaa sitä niistä suureellisista keikkapalkkiopuheista että eikö niillä summilla jo taksillakin ajelisi Muhokselle ja takaisin ihan kepeesti. Kun sillä lailla kovaa rokkistaraa oltiin.

Lupasin kuitenkin kysellä asiaa, olihan siinä tavallaan meidän teatterinkin maine pelissä jos yhteistä keikkaa pukattiin joten sovittiin, että palaisin asiaan neljän aikoihin jahka olin saanut salilla enimmät vitutukset soudettua pois ja kun olin sitten tunnin soutanut soutanut sinisorsaa ja muita mukavia asioita, porissut kuntopyörän päällä vieressä polkevan puolitutun nuoren konservatorionkävijän kanssa, tyttö oli hoikka ja solakka, sai minut vähän vaivaantumaan taas vaihteeksi vaikka enimmäkseen minä sillekin sopisin isäksi ja mitä sitä olin baareissa nähnyt viime aikoina se oli vain valitellut epäonnistunutta suhdettaan yhteen kitaristiin, kertoillut sitäkin miten tämä ilmeisesti itseään kohtuullisen vaatimattomana nerona pitävä muusikonalku oli monesti päissään pamahtanut sen kämpille valittelemaan, miten nainen ei yhtään sitä ymmärrä, minä naureskellut muistoa avioliiton ja palkintojen voittamisen ajoilta kun itsekin omissa suureellisissa fantasioissani olin samaa eksälleni tulkuttanut, että kun kukaan mua ymmärrä, ei niin vitun kukaan, silloin se tunne oli ollut niin äärimmäisen tosi että olin ollut valmis riitaan jos toiseenkin jos toista annettiin ymmärtää, että minua muka ymmärrettiin ja vallan mainiosti. Sellaisessa jalostuneen tranferenttisessa mielentilassa minä monesti olin ollut vaikka järki olisi koettanut tulkuttaa mitä tulkutti. Mutta sinisorsien soutuosaston hoidettuani ja saunassa käytyäni lähdin  vinttaamaan Nopsallani halki hyisen pyryttävän maiseman siltojen yli suoraan koirabaariin pohtimaan tätä akuuttia logistista ongelmaa eli haastetta,etsin tyhjän pöydän keskeltä backgammonkisaa, pamautin Kalevan pöytään ja kelasin että tarvittiinko niitten kahden muusikon kuskaamisen yksi auto lisää ja mistä kuski, kelasin tuttujani enkä keksinyt mitään ajatusta.Sitten tekstasin yhdelle tutulle hätäpäissäni viestin että voisiko se lähteä kuskaamaan, auto olisi, sitten toisen viestin Ylpölle josko se voisi lähteä viemään ja jäin taas kelaamaan asiaa, litkin kahvia ja aloin tuntea oloni lähinnä ärtyneeksi.Bändin jätkät vetivät vähän eri tason keikkapalkkiota kuin me mutta eivät saatanat saaneet edes järkättyä itseään paikalle, sekin suuri paikallinen stara olisihan sillä tuttuja ollut mutta se ei kaiketi vaivaantunut kun oli vielä niin väsynyt niistä runoilijan isänperinnön ryyppyreissuista ja muutenkaan sille sellaiset asiat kuuluneet, ymmärsin kyllä hyvin että velipoika itse oli itsensä kuseen laittanut ja nyt tullut sitten minulta apua ruikuttamaan.

Sen verran sääliä oli, että tajusin velipojan panneen kehuskeluillaan oman maineensa peliin.

Antsku tuli pöytään ja selitin sillekin murheitani, mietin että kapu vois ajaa, sehän on kuskannut ennenkin ihmisiä niin autoilla kuin lentokoneillakin, Antsu soitti sille mutta kapu oli jo viihteellä yläkerran kuppilassa joten se siitä. Soitin sitten Ylpölle ja selitin ongelman eli haasteen, olin keksinyt että jos Tarja…soitin siis sille mutta se selitti olevansa sairas, poskiontelotulehdus, se ei ollut varma pystyisikö edes esitykseen, empi ja jahkasi mutta sanoi sitten että voisi harkita, sen autoon kyllä mahtui, se kylläkin sitten jäisi Muhokselle esityksen jälkeen miehensä isän ja äidin luokse niin että minun piti vielä ruveta soittelemaan uudestaan Ylpölle jotta voisivatko nämä muusikot sitten  tulla vaikka jonkun vasurin kyydissä takas mikäli niitä siellä oli yöllä tulos takas Ouluun. Kysyin Ylpöltä että oliko näin että joku niistä politikoista tuli yöllä Ouluun, ja olihan niitä tulossa, Ylppö itsekin menossa Muhokselle  sen siloposkisen Röyhkän musiikkia diggailevan gaulaiterin kanssa. Joten. Ylppö tosin naurahti että katotaan sitte otetaanko niitä kyytiin yöllä, sanoin että mulle on se ja sama vaikka jätätte sinne kavulle seisomaan ne saatanan muusikonrepaleet, soitelkoot siellä sitten muhoslaisille serenaadejaan yötä myöten.. Meitä nauratti kumpaakin.

   Se asia tuli kuntoon ja huokasin helpotuksesta ja lähdin harjoituksiin joitten piti olla neljältä, tekstailin velipojalle että kyyti on hoidettu, soita ku pääset hautajaisista, ja maksa vähän rahaa tästä logistiikkaongelman ratkomisesta. Menin Borreen ja otin kaljat vaikka olin ajatellut olla ottamatta, huokasin hetken ennenku Liinu pamahti sisään, aloin olemaan vähän enemmän kuin vähän pahalla päällä ja tokaisin sille että nyt pidät päivänpaiste pääs kiinni tai vedän sua nokkaan..

Liinu vilkaisi minua hämillään. Minua nolotti mutta en oikein mahtanut sille mitään että kiire nostatti minussa aina ärtymyksen pintaan, muutuin kuin joksikin toiseksi ihmiseksi, asiat vaan saatana soikoon piti saada tapahtumaan, siinä ollut aikaa tumput suorina seisoskella. Olo oli kuin tylyllä isukilla joka vie lapselta tikkarin suusta. Olinkohan minä silloin Mustan Haukan aikoihin ollut juuri samanlainen, ärtynyt, kova möykkääjä niin kuin yksi pelikaveri oli minua kerran muistellut, herra hurjapää joka maila tanassa ja suu vaahdossa oli painellut pitkin lootaa kuin villein intiaanipäällikkö Musta Haukka hurjia sotahuutojaan kajautellen. Vai olinko minä vain turhan tottumaton moiseen menoon, eihän Ylppökään karjunut puhelimeen vaikka sille soiteltiin koko ajan, sen sijaan se kyllä turrasi drinkkiensä kanssa aika tiuhaan, se oli sillä lailla vanhan liiton miehiä ja mitä yhtään sen yhden naispolitikon sanomisiin oli uskominen niin myös melkoinen häntäheikki, olihan tämä turhautunut vasurinainen Ylppöäkin varoitellut että sama ketä nussit kuhan et mun tyttäreeni koske, juttu jonka Ylppö ihan itse naureskellen oli Krouvissa kertoillut.

- No ootko koskenu, minä olin kysäissyt kuin piruuttani.

- En tietenkään, tyhmä mä voin olla mutta en hullu.

                      Sitten sen kuitenkin oli vielä pitänyt lisätä, että hyvännäkönen se kyllä sen valtuutetun tytär on niinku äitinsäkin. Ja naureskellut päälle.

                      Sitä se oli joskus ihmetellyt ,että miksi kaikki lastentarhanopettajat ja sellaiset äänestivät aina kokoomusta niin kuin sen vaimokin. Niinkö,  minä olin vähän kummastellut moista perheasetelmaa mutta Ylppö oli vain nauranut että niin, eikä ne oo edes isopalkkasia ja silti kokoomusta vaan äänestetään. Olin arvellut että ehkä sellaisessa ammatissa arvosti perhearvoja ja kaikkea konservatiivista. Millaistahan perheriitaa se piteli yllä. Vaikka mitä minä yhtään ymmärsin Ylppö vietti enemmän aikaa sen rakastajansa luona, Minna sitä joskus minulle Tuvalla olikin paheksunut että miten se kehtaa. En minä siihen mitään ollut osannut sanoa varsinkin kun tiesin ,että sen isä oli ottanut ja jättänyt sen ja siskon ja  niiden äidin huomattavan paljon nuoremman naisen takia. Kuka mitenkin. Tosin tuo sen isän nuori rakastaja ja vaimo oli myöhemmin sokeutunut minkä seikan Minna myös oli muistanut mainita ikään kuin jonkunlaista kostonhimoaan tyydyttäen. Että siitäs sai sekin akka lopulta ansionsa mukaan. Että mitäs vei meidän äidiltä miehen. Pohdi siinä sitten Oidipusta tai muutakaan.

No, sain sitten selitettyä sille mitä ongelmia siinä olin koettanut ratkoa kun hermostutti ihan oikeesti että miten homma hoituu,eihän se minun vastuulla edes ollut, ehkä minua nyrsi sekin että velipoika oli tullut jo aiemmin kehumaan keikkapalkkioillaan kohtuullisen leveään tyyliinsä että arvaapa paljonko ne meille maksaa siitä keikasta,  mikä ei kylläkään sen suuriruhtinaallisessa valtakunnassa ollut mitenkään poikkeuksellista, olihan se tullut osituksen aikaankin sanomaan minulle kuin tsaarin lähettiläs että ne tarjoavat minulle sovinnon kättä, minulla mennyt hetki aikaa käsittää kenestä niistä se oikein puhui, sitten että äidistä ja siitä että ne tarjosivat minulle sovinnon kättä, minua oli ruvennut vain naurattamaan että mitä sovintoa siinä oikein väännettiin kun sitä oikeuttakin kävi eksäni enkä minä.  Lähinnä  sen kehuskelut saattoi kuittailla kaunaisen pikkuveljen typeryydeksi mutta kun siihen päälle sitten piti ruveta setvimään mistä niiden liian lärveissään olevan kuskin tilalle toinen alkoi minullakin marttyyriosasto kiipeillä pitkin pylväspyhimyksen tolpannokkia kurjuuttaan kailottamaan että miksi juuri minun, miksi minun… vitutti siis, aloin kehitellä itselleni moraalisen martyyrin oireita kun olin Ylpöltä saanut kuulla senkin, että harjoituspaikan toinen ovi oli mahdollisesti niin kiinni ja lukossa että sinne ei pääse treenaamaan mutta sitä asiaa en siinä Liinulle alkanut selittämään kun Tarjakin tuli paikalle ja oli kipeän näkönen, nuhainen, selitteli että vointi ei oo vielä hyvä ja kun ei oo kolmeen viikkoon tupakkaankaan polttanu niin voi johtuu siitä.

- Se mikä ei tapa vahvistaa, minä tokaisin edelleenkin hyvän ärtymyksen säestämänä vaikken erikoisemmin äänensävystäni pitänytkään, kaikki vain tuntui vastustavan ihan liikaa ja sai Tarjan vilkaisemaan minua hämillään, selitin siis sillekin haasteellisen tilanteeni mikä sai sen rauhoittumaan tai ainakin oloutumaan pöytään helpottuneena.Minä taas tunsin itseni lähinnä alaisiaan kiduttavaksi sadistiksi, mieliin palasi joku kusipää mainostoimiston johtaja jonka alaisuudessa olin muutaman kuukauden käynyt kuuntelemassa samanlaista karjuntaa niihin aikoihin 80-luvulla kun siitä tuppukylästä ja entisestä konepajakaupungista oli teknologian ihmettä väännetty.