lauantai, 12. lokakuu 2019

Trump trump rallaa

Olen alkanut vakuuttua siitä, että Trump taitaa ilahduttaa suomalaisia poliittisen satiirin tekijöitä vielä toisenkin kauden. Monet minua tietäväisemmät politiikan kommentaattorit ovat olleet taipuvaisia näkemään asian samoin.

Katselin tässä taannoin naamakirjasta senaattori Wallacen puhetta jossakin omiensa tilaisuudessa. Tältä entiseltä yliopiston professorilta, 70 v. kysyttiin, mitä hän vastaisi jollekin – oletettavasti Keski-Lännen – nuorelle miehelle, kun tämä utelee homoavioliitoista.

Wallace vastasi aluksi ihan asiallisesti, että hän kehottaisi nuorta miestä etsimään itselleen vaimon – mutta ei sitten malttanut olla naurattamatta yleisöä tokaisemalla, että jos nyt satut sellaisen löytämään ikään kuin vihjaten nuoren miehen luuseriominaisuuksiin.

Yleisö palkitsi nokkelan kommentin hersyvällä naurulla niin kuin pitääkin omien joukossa.

 Ei tämä ylimielisyys mitenkään outoa ole, sitähän sai 1970-luvun seurailla ihan nokko, kun itseään edistyksen polun valoisimpina lamppuina pitävät opastivat tollompia oikean totuuden tielle. ja vaikka en Trumpista sen enempää perusta tai ylipäänsä enää politiikasta muuna kuin sivustakatsojana niin eipä näytä tämän demokraattien valopään taival presidentiksi kovin helpolta.

Muistelen Tsehovn sanoneen, että tavallisten ihmisten halveksimisessa ei ole mitään sankarillista.

Mot.

perjantai, 6. syyskuu 2019

Kirkasta viinaa 3

Voihan vitun niin sanonut lutkuttamisvälineet.Sitten hän muisti myös sen aamun kun he olivat olleet aluesihteerin kanssa ulkona tupakalla ja hän edellisillan kuntosalin reissun jäljiltä kipeä, otsaa oli vihmonut ja jomottanut ja hän oli siinä ääneen epäillyt, että mahtoiko hänellä oli poskiontelotulehdus kun niin otsaa särki vai oliko vanhassa Raatin salissa hometta, sekin mahdollisuus oli käynyt  muutaman kerran mielessä vanhan kuntosalin tuoksuja nuuhkiessa.

- Oli mullakin aina poskiontelotulehdus kun join kirkasta viinaa, oli tuo kaljuuntuva aluesihteeri sanoa tokaissut eikä hän silloin kiireissään ollut ihmettelyä kummallisenmmin osannut suhtautua tuohon käsittämättömään repliikkiin.Hän oli vain vilkaissut aluesihteeriä ja miettinyt, että siksikö se ne psykiatrisen sairaanhoitajan hommat oli joutunut lopettamaan, liiallisen ryyppäämisen takia.

                      Hän istahti alas.Oivallus painoi hartioita kipeästi mutta huvittuneesti.Ei perkele.Niinkö se olikin mennyt.Että hän oli istunut tunnin haukuttavana siksi että oli lotrannut aamulla lakkaa hiuksiinsa.

Se oli siis jo silloin epäillyt koko ajan että hän ryyppäsi ja raskaasti, kai se sitten kuvitteli senkin että kun hän lähti siihen naapuriin tekemään sivuja niin hän tosiasiassa häipyi jonnekin Sarkkaan dokaamaan, ei ollut vain kehdannut kysellä.Ja se sai vain hermoilla, että kuka ne vitun nettisivut sai jouluksi valmiiksi kun työharjoitteluun pestattu luuserikin vain istuskeli ryyppäämässä. Jutussa alkoi olla dekkarimaisia käänteitä.Mutta kuka oli sen keskuksen sen siiven työntekijöistä joka oli aluesihteerille kertonut hänen haisseen kirkkaalle viinalle, se joka oli kehottanut potkimaan hänet saman tien pois töistä ja työharjoittelusta, se joka mikäli olisi saanut tahtonsa läpi olisi aiheuttanut hänelle suuria vaikeuksia, koska hänet olisi saman tien lempattu kursseilta ja työvoimatoimistosta olisi pamahtanut päälle vielä karenssi, papereihinkin olisi saatettu kirjata, että lopettanut kurssin liiallisen alkoholin käytön takia. Aluesihteeri ei palaverissa ollut hiiskunut nimeä, ei tietenkään, mitä moisia asioita harjoittelijalle kertomaan, eihän sillä muutenkaan ollut mitään vakituiseen työsuhteeseen kuuluvia etuja, ei palkkaa, ei sosiaaliturvaa, miksi sille sitten olisi pitänyt antaa vielä ihmisoikeuksia, käytti niitä vain yhtä väärin kuin kirkasta viinaakin.

                      Rostila lähetti vielä lääkärin sormea puremaan hinkunneelle vetäjälle lyhyen tekstiviestin jossa hän sallitulla merkkimäärällä koetti selventää mistäpäin tuo kirkkaanviinan tuoksu mahdollisesti oli tullut,viesti tuntui jotenkin tarpeettomalta mutta oman oikeusturvansa takia hän koetti tehdä sen mitä tehtävissä oli.Samalla hän kuitenkin mietti mitä hän tekisi sille nuuhkijalle joka tuolla ylimalkaisella kommentillaan oli saattanut hänet sellaisiin vaikeuksiin, aluesihteerihän oli sitten koko marraskuun eli hänen työharjoittelujaksonsa pitänyt häntä alkoholistina ja ihmisenä joka tulee töihin kirkkaalta viinalta haisten.Mutta aikansa asiaa pohdittuaan hän tajusi että hänen mahdollisuutensa saada tuo ihminen vastuuseen sanoistaan oli huono, ainakaan hän ei sitä juuri sillä hetkellä jaksanutkaan ajatella.Ja kun asiaa enemmän ajatteli ei hänellä enää niin kovin kiire sellaisiin töihin ollutkaan, tuli vain olo että sellaisten työpaikkojen ympärille piti rakentaa piikkilanka-aita että ihmiset olisivat selvemmin nähneet missä olivat töissä.

                      Sitten hän vilkaisi kelloa: vielä ehtisi pubiin ottamaan parit oluet.Tuskinpa siitä enää haittaakaan olisi, maine oli jo mennyt eikä hän sitä pystynyt palauttamaan.Niin että jos muutaman tuopin kirkasta viinaa ottikin niin tiesi ainakin haisevansa ja syystä.

 

3.

                     

 

Rostila käveli ohjaajan ja sen naisystävän perässä kaupungille päin ja kertoi siitä miten häntä oli työharjoittelussa epäilty kirkkaan viinaan juonnista.Koko episodia ei vetäjä ollut enää seuraavana maanantaina kommentoinut mitenkään mutta kun hän ei aamulla kurssin aluksi ollut sitä tervehtinyt se oli puolen päivän aikaan kutsunut hänet yläkertaan puhutteluun ja kysynyt oliko hänellä ongelmia, Rostila oli sanonut ettei hänellä mitään sen kummempia ongelmia ollut.Vetäjä oli sitten halunnut tietää että miksei hän sitten tervehtinyt ja sanonut huomenta kun tavattiin, sehän kuului hyviin tapoihin.Rostila ei osannut kertoa syytä moiseen ihmeelliseen käytökseen vaikka olikin ollut aikeissa sanoa, että tuli viikonloppuna vedettyä sen verran monta pulloa kirkasta viinaa että pääsivät nuo hyvät tavatkin siinä sivussa unohtumaan vallan kokonaan.Vetäjä oli tujottanut häntä kuin vastausta vaatien ja Rostila  oli luvannut tervehtiä seuraavalla kerralla.Vetäjä rupesi äkkiä tuntumaan  keskitysleirin kapolta joka oli ollut valmis uskomaan kenestä tahansa työttömästä kaiken sen mitä sille vain uskoteltiin, senhän oli täytynyt kuulla tuosta kirkkaasta viinasta jo aikaisemmin ennen sitä puhuttelua.Mutta hän ei enää jaksanut puhua koko asiasta vaan naurahti vetäjän sanoille, se ei alkanut puhumaan mitään palaverista eikä kirkkaan viinan mysteeriosta, ilmeisesti se oli siitä niin vähäpätöinen asia ettei ansainnut kommenttia, tärkeintä tuntui olevan että oppilaat kurssilla tervehtivät aamuisin opettajaansa iloisesti, olivathan he sentään päässeet yrittämisen alkeita opettavalle kurssille..Jollain tapaa tuntui lähinnä absurdilta ja kun hän siinä kävellessä selvitti tuon tapahtumasarjan käänteitä ohjaajalle hän muisti äkkiä miten he olivat yhtenä aamuna istuneet aluesihteerin kanssa kahvilla ja siihen oli tullut myös lihastautiliiton nainen hakemaan kahviaan.Nainen oli herkkä punastumaan, aina kun se käveli ohi sen naama muuttui punaiseksi kuin ravulla, se helähti loistamaan kuin ylikuuma hellanlevy.Kun nainen oli jo menossa pois kahvihuoneesta aluesihteeri hänen yksinäisyyttään valitteleviin puheisiin oli sanonut että hänhän voisi ottaa siitä lihastautiliiton naisesta itselleen naisen kun sekin oli yksinäinen.

- Se varmaan perkele kuuli sen repliikin ja kosti, Rostila sanoi ohjaajalle.

- Miten niin kosti?

- Kun mä sanoin sille aluesihteerille että kyllä mua naiset kiinnostaa…

                      Rostila purskahti nauramaan.Pitkiin aikoihin hän ei ollutkaan nauranut niin makeasti. Voihan vitun ikenet. Niinkö se olikin mennyt.Että se punasteleva rapu oli kuullut aluesihteerin kehottavan häntä ottamaan siitä itselleen naisen, sitten hermostunut moisesta miehisestä ylipistelystä ja alkanut parjaamaan häntä selän takana juopoksi, maininnut siitäkin että hän on tullut töihin kirkkaalta viinalta haisten.Naisena sitä oli alkanut ottaa päästä, että aluesihteeri puhui siitä kuin lihakarjasta.Että se vain otettiin. että sihteeri kehtasi olla tarjoilemassa hänelle tuollaista työtöntä juoppoa, niinkö puutteenalaisena se häntä piti.Se ei kyllä voinut olla totta mutta kuta enemmän hän sitä ajatteli sitä enemmän se tuntui todelta, oli kuin hän olisi halunnut uskoa sen todeksi että niin oli käynyt, että tuo nainen oli kuullut sen keskustelun ja sitten ruvennut vihjailemaan aluesihteerille että hän oli haissut kirkkaalle viinalle,että paa pois tommonen työharjoittelija.

- Siitä tulis hauska näytelmä..

- Niin varmaan…

                      Kotona hän kirjoitti tapahtuneesta palautetta työvoimatoimistolle, kurssilla oli pyydetty sellainen ennen joulua tekemään.Hän koetti kuvailla tapahtumat mahdollisimman tarkasti, viittasi siihenkin että häntä oli täysin perusteettomasti haukuttu viinan juonnista työaikana, kehotti työvoimatoimiston virkailijoita ottamaan tämän asian tarkasti huomioon mikäli sen suuntaisia vihjailuja niitten korviin kurssin vetäjien taholta tuotaisiin.Hän ei kyllä jaksanut uskoa, että virkailijat pitäisivät hänen sanojaan minkään arvoisina, korkeintaan hymähtäisivät säälivästi.Mutta hänestä oli tärkeää että paperi olisi siellä arkistoituna jos asiassa tulisi jotain jatko-ongelmia.

 

4.

 

Aluesihteeri oli niin kuin ei olisikaan.Rostila oli saanut sivut valmiiksi ja nettiin.Ennen joulua niin kuin oli sovittu.Hän oli käynyt esittelemässä niitä sihteerin kanssa keskuksen aamukokouksessa ison tavaratalon kahviossa.

- Sivut tuli sitten valmiiksi..

- Tulihan ne, aluesihteeri sanoi.Rostila kertoi olevansa menossa naapuriin tulostamaan omia juttujaan.Aluesihteeri kertoi kuulleensa, että hän oli kirjoittanut työharjoittelustaan palautetta työvoimaviranomaisille.

- Kirjotinhan mä, Rostila naurahti mutta ei alkanut sen tarkemmin kertoa palautteensa sisällöstä.Ilmeisesti vetäjä oli asiasta jo aluesihteeriä informoinut.

- Jos vielä tulee sellaista palautetta niin me haastetaan sut raastupaan, aluesihteeri sanoi tylysti.

                      Rostila vilkaisi sitä, tumppasi tupakan, ei sanonut enää mitään, turhaa se olisi ollut. Siinäpähän haastoivat, ehkä sitten selviäisi sekin kuka hänestä ne kirkkaan viinan hajut oli haistellut.Saattaisi siinä selvitä joku muukin asia.

 

                       

perjantai, 6. syyskuu 2019

Kirkasta viinaa 2

- En mä ole sitä kovin paljoa ehtiny miettimään, mun aika on menny niiden sivujen tekoon, Rostila koetti selittää mutta hänestä alkoi tuntua että kaikkia hänen puheitaan pidettiin jo valeina, hän oli ilmiselvästi luuseri, ei saanut töitään tehdyksi ajoissa, tuli töihinkin kirkkaalle viinalle haisten, ilmeisesti kulutti puolet päivästään muutenkin vain ryyppäämiseen, ei ihmekään että moinen ihminen oli työtön, turha sellaisen oli edes kuvitella pyörittävänsä jotain yritystä, kyllä yritystoiminnan pyörittämiseen tarvittiin vähän muitakin kuin Koskenkorva-pullon pyörittämistaitoja.Konkurssivaiheessa niistä pullonpyöritystaidoista ehkä saattoi olla jotain apua kuten yksi kursseilla luennoimassa käynyt IT-alan yrittäjä osuvasti oli selvittänyt ja näytellyt diakuvia firmansa olutpulloilla lastatusta tilasta vaiheessa missä alan suurimmat nousukiidot oli jo tehty ja laskevia pörssikursseja saattoi tiirailla tyhjän olutpullon pohjan läpi.

- Kyllä yrittäjältä vaaditaan vähän enemmän…

                      Rostila ei ymmärtänyt aluesihteerin närkästyksen määrää vai oliko sillä itsellään menneet oman yrittäjävaimonsa kanssa hiihtovälineet niin sekavaan kasaan ettei se enää makuuhuoneen ovellakaan  iltaisin saanut muunlaista lomailuohjetta kuin kehotuksen suksia vittuun.

- Onko sulla sitten ollu jotain ongelmia, vetäjä kysyi ja Rostilasta alkoi tuntua että se oli se hyvä kyttä ja aluesihteeri paha, toinen hymyili koko ajan empaattisesti kuin keksimainos ja toinen mietti sen aikaa mitä seuraavaksi heittäisi kehiin ikävämmän osaston puolelta, ehkä se oli silloin aikanaan mielisairaita hoitaessaan kehitellyt tuota taktiikkaansa, olihan hän sen kanssa kahvihuoneessa porissut, puhuttu perintöriidoista, isäpuolista, MS-liiton uusista, tulokseen tähtäävistä markkinointiponnisteluista, ihmissuhteista, yrittämisen vaikeuksista, kerran se oli ehdotellut sitäkin, että hän yrittäisi iskeä lihastautiliiton ilmeisesti miehenpuutteesta kärsivän naisenkin.Nyt tuntui kuin ne olisivat vetäneet häneltä maton alta, hänen oli turha kuvitellakaan kuuluvansa niiden joukkoon, hän oli työtön luuseri ja lähinnä häiriöksi.

- Ei kai, koneet vaan on niin vähän aikaa käytössä ja sivuja on paljon…

                      Rostila tunsi raskaan painon lysähtävän harteilleen.Hän ei jaksanut enää selittää mitään koska kumpikaan niistä ei kuunnellut häntä.Ne olivat mielipiteensä jo etukäteen valmiiksi muovanneet, ylemmyydentunne paistoi niiden otsalta kuin puhtoisimman taistolaisen kirkasotsainen edistyksellinen katse, ne olivat ajan hengen nähneet,tuulet haistaneet ja osasivat tehdä tulosta, puhua markkinoinnin autuudesta. Kaiketi ne ajattelivat, että suurin osa työttömistä oli alkoholisteja tai muuten vain henkilökohtaisesti vastuussa kohtalostaan.Palaveri alkoi päättyä.Aluesihteeri ja vetäjä palasivat sairaanhoitajien palkkaukseen ja valittelivat omia työkiireitään, tekemistä oli niin paljon ettei kaikkea enää ehtinytkään.Niitä kumpaakin nauratti hyväntuulisesti.

- Onneksi joulu tulee kohta, vetäjä sanoi.

- Onneksi, aluesihteeri myötäili.

                      Ne alkoivat pohdiskella lahjojen ostamista, valitella että missä välissä nekin sitten ehättäisi taas hankkia. paljon piti vielä ehtiä, kiirettä piisasi.Sitten ne vilkaisivat häntä kuin ihmetellen ,että vieläkö hän siinä istuu.Rostila ymmärsi nousta ja lähteä, ei vilkuillut taakseen, tuskin ne hänen hyvästejään kaipailivat.

                      Häntä ei niille enää ollut olemassakaan.Ne olivat niistäneet hänet systeemeistään kuin rään nenästä, odottivat varmaan että viemärilaitos pitäisi huolen lopusta.Hän ei osannut toivoa muuta kuin että ainakin niiden joulupukki paljastuisi kesken lahjanjaon moottorisahamurhaajaksi.

 

 

 

 

 

2.                  

 

Iltapäivän alkava pimeys painoi silmiä.Kiireiset autot kyttäsivät valoissa, osa luimisteli päin punaisia, jalankulkija joutui hyppäämään harmaan mersun edestä jalkakäytävälle turvaan. Rostila harppoi risteyksen yli ja naurahti kun muisti miten hän ja muutama muu kurssilainen olivat suunnitelleet kurssille tiedotetta syyskuussa, se oli ikään kuin kuulunut harjoituksena kurssin ohjelmaan.Kurssia oli pitänyt kehua uutena ja innovatiivisena yrittäjäkurssina.Tuon palaverin jälkeen hän oli samaa mieltä – kurssi oli todellakin uusi ja innovatiivinen,hän ei ollut arvannutkaan miten paljon positiivista mieltä henkisellä kidutuksella ihmisessä saattoi saada aikaan, seuraavaksi ne varmaan alkaisivat pistellä tikkuja kynsien alle ja tivaisivat vihasiko hän yrittäjiä ja työnantajia muuten vain vai eikö häntä vain huvittanut käydä töissä ikään kuin osoittaakseen että innovatiivisuudessakin löytyi.Jotenkin se toi mieliin 70-luvun, silloin ajan hengen vastaisuutta oli pidetty taantumuksellisuutena, nyt vikuroijia haukuttiin luusereiksi.Kirkkaan viinan mysteerio jäi silti, hän ei voinut käsittää mistä aluesihteeri oli saanut päähänsä hänen tulleen töihin kirkkaalta viinalta haisten ja kuka niistä muista keskuksen työntekijöistä olisi voinut sellaista sille sanoa.Sekö työllistetty joka tuntui aina suhtautuvan häneen vähän niin kuin hän olisi tullut varastamaan sen työpaikan vai joku niistä muista aluesihteereistä.Se hänen kärppäaikainen pelikaverinsa se tuskin oli ollut, sitä muutenkin näki siellä niin harvoin koska se  työkseen liikkui paljon maakunnassa parkinsonpotilaiden asioita hoitamassa.

                      Kirkasta viinaa Rostila ihmetteli siksikin ettei hän muistanut edes milloin hän viimeksi olisi maistanut sellaista ainetta, olutta kylläkin ja senkin hän oli valmis myöntämään että joinain aamuina hän oli tullut töihin enemmän tai vähemmän krapulassa mutta sekään ei riittänyt selittämään aluesihteerin sanojen kärkevyyttä.Joku oli tosissaan sanonut heti hänen aloitettuaan työt että hänet pitäisi panna pois koska hän ilmeisesti oli täysi deeku.Silloin alussa hänellä oli ollut flunssaa, sen hän muisti niistä palavereista joissa sivuista oli keskuksen henkilökunnan kanssa puhuttu, otsaa oli jomottanut ja silmistä valunut vettä, päätä särkenyt ja hän oli koettanut siinä palaverissa vitsaillakin huonosta olostaan ettei olisi heti aluksi tehnyt huonoa vaikutusta; jo edelliseltä kursseilta hänelle oli alkanut muovaantua käsitys että kaikkia vähänkin pidempään työttömänä olleita pidettiin joko alkoholisteina, hulluina tai muuten vain työkyvyttöminä.Hänen oli ollut vaikeaa käsittää miten laman jälkeen melkein 400 000 ihmistä oli äkkiä muuttunut työkyvyttömiksi, sitä olisi saattanut pitää jo epidemiana ja asian hoito  siirtää välittömästi työvoimaviranomaisilta lääkintöhallitukselle, jolla oli paljon parempi osaaminen sellaisten ongelmien käsittelyssä.

                      Järkyttynyt olo tuntui lihaksissa asti, kädet tärisivät vieläkin ja kylmä hytisytti vaikkei ollut vielä pakkastakaan.

                      Onneksi Krouvin ovi pisti silmiin K-kaupan nälkiintyneenä käkenä kiljuvan kyltin jälkeen. Hän piipahtaisi oluella, hoitelisi henkistä nälkäänsä sillä.Yksinäinen kämppä ei siinä mielentilassa houkutellut hautomaan järkyttyneitä mielenliikkeitä, muutaman oluen ajan oli pakko sulatella tuota tolkutonta haukkumista, oli kuin olisi saanut saavillisen paskaa niskaansa. Elokuussa kurssille hakiessaan hän oli kotona psyykannut itseään pari tuntia haastatteluun, jumpannut, availlut ääntään tehdäkseen työvoimatoimiston haastattelijoihin positiivisen ja energisen vaikutelman, haastatteluissa hän oli vakuutellut työttömän Kela-rahalaisen ymmärtävän yrittämisestä jo yhtä sun toista, koska joka kuukausi piti yrittää tulla toimeen niillä vähillä rahoilla jotka olivat käytettävissä, kyllä siinä budjetoinnin perusteet jo olivat hallinnassa, kurssin perustaja, entinen Kauko-Kiidon toimitusjohtaja oli nyökytellyt hyväksyvästi.Yhtenä päivänä heille oli luennoitu siitä miten piti pukeutua kun meni työpaikkahaastatteluun, Rostila oli katsellut ympärilleen sitä keski-ikäistä kurssiporukkaa, perheellisiä ihmisiä useimmat, kaikilla joku ammatti ja ihmetellyt miksi kurssin vetäjä puhui heille niin kuin he olisivat juuri kaivautuneet roskalaatikosta ulos pitkän tenttukuurin jälkeen. Ajatus huurteisen oluen mielihyvää tuottavasta vaikutuksesta ja dopamiinireseptoreita hyväilevästä otteesta  oli vastustamaton vaikka pankkitilin saldo supattikin selän takana kuin ulostottoviraston kirje jotta varaa ei olis, varaa ei olis..

                      Krouvista tulvahti heti nenään kunnon tunkkainen tupakanhaju ja pöytiin ja tuoleihin ja seiniin tarttunut kissankuselle vivahtava pisteliäs nikotiinin aromi joka vei ajatukset oitis pois tuon palaverin omanlaisestaan tunkkaisuudesta ja tuopin saatuaan hän laahusti puolitutun kuvanveistäjän ja sen naisystävän pöytään, moikkasi, istahti alas ja kysymykseen miten menee vastasi että paremminkin vois mennä alkamatta ihan oikopäätä selvittämään kuitenkaan tarkemmin mikä moisen lausahduksen täsmällinen sisältö voisi olla.

                      Kuvanveistäjää kiinnostivat Kuusamosta saatavien kalojen laadut ja määrät ja ollakseen jotenkin normaalimpi hänkin osallistui keskusteluun kertomalla, että hänen isäpuolensa koetti äidin kanssa sielläpäin joka kesä tyhjentää yhtä järveä siioista, ne vetivät verkoilla niin paljon siikaa että sitä riitti niin savustettavaksi, paistettavaksi kuin suolattavaksikin ja vielä jäi huussin taaksekin nakattavaa monta ämpärillistä kun pari eläkeläistä ei enää sellaista siikamäärä jaksanut syödäkään.Ja säästihän siinä rahaakin, eläkkeen saattoikin sitten käyttää muuhun kuin syömiseen ja mitä hän äidin puheista oli ymmärtänyt kuntoutukseen pääsi aina kun halusi.Hän oli joskus naureskellutkin, että sillä menolla Suomella tulisi olemaan maailman terveimmät vainajat.

- Eikä ne siltikään oo sitä järvee saaneet tyhjäksi…

- Onhan siellä siikaa Kuusamossa..

- Hyvästi tuntuu olevan..

                      Rostila jätti sanomatta että kun olisi vielä ollut kirkasta viinaa siihen päälle ryypättäväksi niin johan meno maistuis, isäpuoli oli absolutisti eikä keskiolutta kummempaa juonut koskaan ja sitäkin vain yhden pullon saunan päälle kerran viikossa.Parin tuopillisen ajan hän jaksoi pitää yllä keskustelua jonka yleisin tarkoitus näytti olevan ajankuluttaminen, kolmannen tuopin kohdalla kuvanveistäjä naisineen lähti, Rostila joi tuoppinsa ja huomasi ajatustensa taas palailevan kirkkaaseen viinaan, äkilliseen äärettömän väsyneeseen oloon jota hän ei aiemmin ollut huomannutkaan, oli kuin tuon puhuttelun jälkivaikutus, sivujen kiireinen suunnitteleminen ja tekeminen ja syksyn muu paskamaisuus olisivat kaikki kaatuneet hänen niskaansa yhtä aikaa, kriisikeskukseen piti mennä taas seuraavalla viikolla, siellä hän valitteli lähinnä äidin ja eksän oikeuskiistaa, oli ensimmäisen käynnin jälkeen soitellutkin vanhemmalle tyttärelleen ja naureskellut, että siellä hän höpisee psykologille juttujaan kuin Tony Soprano konsanaan.

                      Pitkä tuulinen suora kotiin Heinäpäähän meni pahan olon ja kirkkaan viinan aiheuttaman sekavan mielentilan setvimisessä vaikka välistä vaaleatukkaisen ulostyöntyvät hampaatkin pyrkivät sielun silmien eteen, ne irtosivat sen suusta ja louskuttivat pitkin ilmoja irtonaisia sormenpäitä kitusistaan sylkien.Päästyään kotiin ja keittiöön hän tajusi väsymyksen määrän, rojahti istumaan pöydän ääreen ja antoi kyynelkanavien avautua, naputti vetäjälle viestin ettei hän niissä olosuhteissa voinut kuvitellakaan ilmaantuvansa seuraavana päivänä kurssin pikkujoulutilaisuuteen,sytytti sitten tupakan ja koetti miettiä kuka ihme olisi voinut väittää hänen haisseen kirkkaalle viinalle työpaikalla.Väitteen naurettavuus ja mahdottomuus teki siitä pelottavan ja hän ihmetteli miten se saattoi ylipäänsä olla mahdollista.Kirkasta viinaa hän ei ollut juonut vuosiin.Sitten hän alkoi miettiä mitä oli syksyn aikana tehnyt, mikä asia olisi voinut aiheuttaa tuollaisen väitteen.Parin tupakan jälkeen hänen yläkerrassaan alkoi tapahtua, hän muisteli tarvinneensa hiusgeeliä koska pesty tukka monesti oli aamuisin niin kuiva että se lenteli minne sattui.Hän muisteli myös ettei lähikaupassa ollut ollut geeliä joten hän oli ostanut hiuslakkaa ja koska hän jotenkin epämääräisesti myös muisteli tuollaisten aineiden sisältävän alkoholia hän meni tarkistamaan asian omasta lakkapullostaan joka oli vessassa pytyn yläpuolella korissa. Lakkapullon tuoteselosteessa mainittiin että tuote sisälsi myös puhdistettua alkoholia.

                      Vaaleansinertävä lakkapullo kädessään hän ihmetteli olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa.Oliko joku keskuksessa nähnyt aamulla hänen nuhaisen väsyneen olemuksena ja nuuhkaistuaan tuntenut myös nenässään viinan tuoksun joka tosiasiassa oli tullut tuosta hänen päähän suihkuttamastaan hiuslakasta.Siinä tapauksessa sen oli täytynyt olla nainen.Mies ainakin olisi hetken aikaa ihmetellyt tuoksua, tai vilkaissut hiuksia mutta naiselle tuskin olisi tullut mieleenkään, että työharjoittelussa oleva pultsarinnäköinen työtön olisi niinkin yrittäjäystävällinen ja muita työtovereitaan ajatteleva, että laittoi aamulla lakkaa päähänsä.Ja ihmisen joka päättyi äkkiseltään tuollaisiin johtopäätöksiin ventovieraista ihmisistä täytyi omata hyvin vahvat ennakkoluulot työttömistä ja mahdollisesti myös miehistä.Se ainakin tuntui siinä asiassa selvältä ja kuta enemmän sitä mietti myös tragikoomiselta.

perjantai, 6. syyskuu 2019

Kirkasta viinaa 1

- Miten sulla on tää harjottelujakso mennyt noin niin ku omasta mielestä, yrittäjäkurssin ryhmätyövetäjä kysyi maireasti ja isoja ulostyöntyviä hampaitaan kuin kallisarvoisia perintökalujaan esitellen.Oli kuin hän olisi juuri silloin vasta nähnyt miten voimakkaasti sen hampaat työntyivät ulos suusta aivan kuin sillä olisivat olleet liian isot hampaat tai sitten liian pieni suu.

                      Rostila oli ehättänyt jo keskittyä kirkkaastivalaistun huoneen ikkunapöydällä olevan vanhan sähkökirjoituskoneen ihailuun niin että hätkähti kysymystä.Sellaisia vanhoja koneita näki enää harvoin, niitä kai lojui sitten kaikenlaisissa varastoissa ja kierrätyskeskuksissa kun kukaan ei enää niitä oikein mihinkään tarvinnut.Hänestä tuntui että työttömänä hän itse oli aivan samanlainen tarpeeton toimistotyökalu, joka oli siirretty syrjään tehokkaampien tietokoneiden tieltä.Koska hän ei enää näiden tehokkaampieni ihmisten mielestä osannut mitään hänen piti ensiksi harjoitella työntekemistä.Työ oli jotakin joka oli tarkoitettu vain joillekin harvoille ja valituille huippuosaajille, sitä hän joskus ihmetteli, mietti että miten työstä oli äkkiä tullut niin mutkikasta tekemistä ,että hänekin, likemmäs viiskymppisen eronneen, mainostoimistot ja tehtaat kolunneen miehen piti sitä oikein erikseen harjoitella.

- Mites mulla..kiirettä on ollu…, Rostila koetti loihtia kasvoilleen  nöyrää, työttömyyskurssille päässeen kiitollista ilmettä vaikka vituttikin istuskella siinä.Vetäjä oli sellaisista tarkka aivan kuin olisi pelännyt heitä kaikkia kurssilaisia.

                      Ikkunan sälekaihtimien väleistä näkyi vanhan ravintolaksi muunnetun entisen viljamakasiin punahirsistä seinää.Kun Rostila oli koettanut aamupäivällä perua kurssipalaveria ja sanoa vetäjälle, että hänellä oli samaan aikaan aika kriisikeskukseen oli vetäjä käskenyt hänen tylysti perua sen ajan ja ilmaantua palaveriin,koska niin oli jo aikoja sitten sovittu, Rostilan sopi survoa omat henkilökohtaiset ongelmansa johonkin muuhun väliin, se olisi jo työelämään tutustumisenkin kannalta olennainen oppi, ei työpaikoillakaan juostu hoitelemassa erosotkuja kesken kiireiden, ne hoidettiin omalla ajalla jos hoidettiin.Rostila ei ihmetellyt ollenkaan, että kurssia vetävän firman miespuoliset työntekijät nimittelivät naista leikillisesti vääpeliksi.Kriisikeskuksen ajan hän oli varannut äitinsä ja entisen vaimonsa ositusoikeudenkäynnin takia vaikka juttu ei enää häntä, omaisuuden haltijaa enää koskenutkaan;hän oli vain väsynyt tuohon vuosikausia jatkuneeseen riitaa, äidin syytökset ja puheet tympivät ja rasittivat ja kun sille vielä vuotta aiemmin käydyssä ensimmäisessä oikeudenistunnossa oli määrätty virkaholhooja oli tuntunut paremmalta ,että hän purki omat mielipahansa sitten kriisikeskuksen terapeutille.Äidin sekoiluja ei olisi millään jaksanut vaikka jollain lailla ymmärsikin, että se oli pahoittanut mielensä eksminiän touhuista.

- Sivut ei oo vieläkään valmiit, MS-liiton aluesihteeri sanoi ja Rostila vilkaisi vähän hämillään tuota puolikaljua, pieniviiksistä miestä joka istui vetäjän lähellä omassa konttorituolissaan,se oli jo parin viikon ajan kysellyt että milloin keskuksen nettisivut alkoivat olla valmiit, ihmetellyt että kun ne eivät millään valmistuneet, kertonut miten se itse oli tehnyt kotona päivänssä Suomi-espanja –yhdistyksen kotisivut jollakin Windowsin omalla sivupohjalla.Rostila ei ollut sellaisesta sivupohjasta kuullutkaan, hän ei varsinaisesti ollut mikään nettisivujen tekijä mutta koska tuohon yrittäjäkurssiin kuului työharjoittelujakso hänelle oli lopulta löytynyt sellainen harjoittelupaikka johon kuului nettisivujen teko.

- Niissä on tekemistä, Rostila sanoi.

- Minä en ymmärrä kun on kaikki data valmiina..

                      Tuota dataansa se oli hokenut ennenkin eikä Rostila vieläkään oikein tiennyt mitä käsite tarkoitti.Hänellä oli datat valmiina, se ei voinut käsittää mikä niissä sivujen tekemisessä vei niin paljon aikaa, se ei vain kerta kaikkiaan voinut ymmärtää mitä Rostila oikein työaikana puuhaili.Rostila yritti sanoa, että ne datat piti asemoidakin sivuille, sivut tehdä, tiedot tarkistaa ja tekstit kirjoittaa sopivaan  muotoon, niin hänelle ainakin aikoinaan mainostoimistossa oli opetettu.Näytti kuitenkin siltä, ettei hänen mielipidettään kaivattu keskustelua pilaamaan.

                      Aluesihteeri vilkaisi vetäjää kasvoillaan ilmehtien ja antaen siten ymmärtää ,että se ei tosiaankaan ymmärtänyt miten sellaisten sivujen tekeminen voi kestää viikkokausia,että siinä täytyi olla takana nyt muutakin.Rostila oli alussa katsellut miten nämä kaksi sairaanhoitajaa porisivat keskenään töistään ja koulutuksestaan, niillä tuntui olevan paljon yhteisiä asioita joista puhua niin kuin sairaanhoitajien huono palkkaus ja mahdolliset korotukset joita nyt odotettiin noihin niin kovin surkeisiin palkkoihin jotka mitä he yhtään muistivat olivat olleet surkeat aina.Rostila ei ollut tiennytkään että tuo itsensä kasvatustieteen maisteriksi esitellyt isohampainen vetäjä oli myös sairaanhoitaja koulutukseltaan, moneen se sitten oli ehtinyt,sen hän kylläkin tiesi että sen entinen mies oli lääkäri  ja kerran yhden ryhmätyöharjoitteen aikana se oli kertonutkin miten se oli vetänyt pussillisen pakasteherneitä nokkaansa kun tuo lääkäri ilmeisesti johonkin sen puhetulvaan kyllästyneenä oli alkanut pyörittää etusormea ilmassa ikään kuin sillä osoittaen mihin pesukoneeseen ne vetäjän puheet olisi voinut viskata.Vetäjä sanoi silloin halunneensa lähinnä puraista mieheltä tuon sojottavan etusormen poikki. Rostilaa tuo poikkipurtava etusormi oli syksyllä häirinnyt sen verran että hänen omana lääkärinään sattui olemaan juuri se sama mies  jolta vetäjä oli ollut aikeissa purra sormen poikki.Niinä parina kertana kun hän nuhaansa ja poskionteloitaan oli tuon miehen vastaanotolla käynyt valittelemassa hän oli koko ajan tuijottanut miehen kynää pitelevää etusormea ja ajatellut ,että siinä se nyt sitten oli, se sormi jonka vääpeli olisi halunnut puraista poikki.Jotenkin se oli tuntunut äärettömän koomiselta ajatukselta niin kuin hän äkkiä olisi nähnyt silmiensä edessä tuo kammottava melkein verikseksi yltyneen parisuhdekriisin, missä päiviparka koettaa selittää, puhua,saada tuota lääkäriä kuuntelemaan itseään ja tämä valkotakkinen sangen parrakas ja hyvinkin television lääkärisarjan päähenkilöksi sopiva tyyppi sitten kyllästyneenä oli vain alkanut pyörittää sormeaan, olihan sillä kuitenkin kolme kertaa parempi palkka kuin sossuna häärivällä vaimollaan.Ja siinä se sormi oli sitten pidellyt lääketehtaan lahjoittamaa kynää ja kirjoittanut hänelle antibioottireseptiä poskiontelotulehdukseen tyystin tietämättömänä siitä uhanneesta vaarasta.Hänen oli tehnyt mieli kysäistä lääkäriltä ,että tiesikö se miten onnekas mies se oli kun sai vielä sormellaan kynää pyöritellä.

- Onko sulla siinä jotain ongelmia, vetäjä kysyi mahdollisimman empaattinen, pikkulasta maanitteleva hymy huulillaan, kumartuikin eteenpäin tuolissaan ikään kuin kuullakseen paremmin hänen mielipiteensä.

- Ei kai, hankalaa vaan ku ei oo tarpeeksi aikaa..

                      Rostila koetti pähkätä mikä siinä oli vaikeaa.Alunperin aluesihteeri oli kiikuttanut omaan ahtaaseen työhuoneeseensa toisen koneen, siinä oli ollut vanha Front Page-ohjelma mutta Rostila oli äkkiä huomannut ettei hän ainakaan sillä niitä sivuja osannut tehdä.Ohjelmaa ei ollut saanut toimimaan niin että hän oli katsonut parhaaksi siirtyä naapuriin mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun keskukseen, siellä oli hyvät uudet koneet ja Front Pagen uusin versio jolla hän oli alkanut sivuja keskukselle tehdä.Hän oli aikoinaan hankkinut kuntoutujien keskuksen koneille  käyttöoikeudet koska työttömien talon koneet olivat poistuneet käytöstä talon mentyä konkurssiin, juorujen mukaan siksi että työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja oli kavaltanut talon kassan.

- Silti minä ihmettelen, aluesihteeri jatkoi kuitenkin jankkaamistaan ja sanoi että todellinen yrittäjä kyllä painaa pitkää päivää, sen hän oli nähnyt omassa vaimossaan joka pyöritti matkatoimistoyritystä, ei siinä tunteja laskettu.

- Kun ei oo aikaa…Rostila koetti tunkea omaa käsitystään aluesihteerin puhetulvan väliin mutta se oli päässyt vauhtiin ja sanoi että se oli oikeastaan harmi että Rostilalta eivät työt näyttäneet sujuvan niin kuin oli odotettu heillä nimittäin MS-liitossa olisi ollut paljonkin rahaa ja tekemistä johon Rostilaa olisi voitu käyttää mutta koska näytti siltä ,että Rostila ei edes tuollaisia sivuja saanut ajoissa valmiiksi niin turhapa häntä oli mihinkään muuhunkaan työhön palkata, selvästi oli nähtävissä että miehellä oli muita harrastuksia kuin työteko ja kun työnteko ei maittanut niin turhaanpa sellaista ihmistä sillä sitten kiusattiin.

                      Rostila haukkoi henkeään kuin kuivalla maalle kiskottu kala, enää tarvinnut odottaa muuta kuin nuijan paukahtamista päähän ja siinä olisi hänen maallinen kitumisesta, koko syksy muutenkin ollut jo yhtä paskaa äidin ja eksän käymän ositusoikeudenkäynnin takia.Silti hän koetti pitää kasvoillaan nöyrän, palautteesta kiitollisen työttömän ilmeensä vaikka enää ymmärtänytkään mistä ne tuollaisen vimman hänen sättimiseensä olivat saaneet vai halusivatko ne vain todistella itselleen miten tehokkaita, tuloksellisia huippuosaajia ne itse olivat kaupungissa, joka oli itseään jo pari vuosikymmentä markkinoinut huippuosaajien paratiisina, turha sitäkään varmaan mainita että oli tullut olleeksi 80-luvulla töissä siinä mainostoimistossa joka noita huippuosaajia oli alkanut värväämään kaupunkiin.

- Meillä on sentään 50 miljoonan euron liikevaihto, aluesihteeri kääntyi kehuskelemaan vetäjälle liittonsa taloudellista menestystarinaa, hermosäikeidensä vaipat menettäneiden hoitaminen ja kuntouttaminen tuotti hyvää tulosta.Se otti kasvoilleen tärkeilevän ilmeen ja kehui ,että markkinointia piti harrastaa silläkin alalla, tehdä toimintaa tunnetuksi ja sitä kautta liiton taloudellista tulosta parantaa, sairaiden parastahan he siinä ajoivat, haittasiko se sitten jos siinä itsekin muutaman lantin sivussa tienasi.Se oli ajan henki, markkinoi, markkinoi ja vielä kerran markkinoi ettet putoa pelistä pois.

                      Rostilasta kuulosti niin kuin se olisi ilkkunut hänelle vahingoniloisena.Että jos hän olisi tehnyt työnsä kunnolla ja saanut ne sivut valmiiksi nopeammin hänelle olisi kyllä MS-liitosta löytynyt muutakin työtä mutta koska mies oli noinkin kelvoton ei voinut kuvitellakaan ,että sitä palkattaisiin mihinkään.Rostila ei enää tiennyt mitä moisesta ilkkumisesta ajatella.Keskuksessa toimi melkein 30 yhdistystä ja jokaiselle hänen piti tehdä omat sivut, kopioida aina edellinen jo tehty sivu, liimata kuvat ja tekstit ja parhaimmillaan sivuja saattoi olla auki kuusikin yhtä aikaa ja siinä hän pomppi sivulta toiselle, kopioi, leikkasi, liimasi, kopioi, leikkasi liimasi hullun lailla sivuja kasaan, aikaa ei päivittäin niiden koneiden käyttöön ollut kuin korkeintaan neljä tuntia eikä hän enempää kehdannut siellä istuakaan kun koneet kuitenkin pääasiassa oli tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille.Tosin sillä hosumisella häntä saattoi aivan hyvin jotenkin pimahtaneena pitääkin,siltä sen touhun täytyi näyttää kun kädet kävivät koko ajan kiireellä ja vähän väliä hän hermostuksissaan saattoi kirotakin ääneen.Joskus siellä ylhääällä tietokonetiloissa istuessaan Rostilasta oli alkanut tuntumaan että hän niitä keskuksen sivuja tehdessään oli ainoa joka koko paikassa vaikutti hullulta, ajatus oli naurattanut enemmänkin mutta sivujen tekemisen kiire piti huolen siitä ettei hänellä ollut aikaa naureskella.Hän oli työharjoittelussa ja hänen piti todistaa olevansa vielä työkykyinen. Kotona hän ei voinut sivuja tehdä koska kotikoneella ei ollut mitään sellaista ohjelmaa jolla olisi mitenkään voinut nopeuttaa työtä, oli hän siitä sihteerille sanonutkin mutta näytti siltä ettei se ollut ehtinyt paneutua hänen työssään kokemiinsa vaikeuksiin.

- Yks työntekijä sanokin mulle heti alussa että se haisee kirkkaalle viinalle paa pois…

                      Rostila ei ollut aivan varma kuuliko hän oikein aluesihteerin sanat.Haisee kirkkaalle viinalle.Vetäjä vain nyökäytti sihteerin sanoihin niin kuin olisi kuullut asiasta jo aiemminkin eikä sihteerikään jäänyt maleksimaan moisen banaalin faktan äärelle vaan kiirehti asiassa eteenpäin.Mitä moisen pikkuseikan takia päätään vaivaamaan, Rostila oli töissä haissut kirkkaalle viinalle ja joku sen keskuksen työntekijöistä oli heti alussa sanonut aluesihteerille että moinen alkoholisti olisi syytä irtosanoa välittömästi eikä pitää sitä heidän tiloissaan lemuamassa, näkihän ihmisestä selvästi millainen mies se oli.

                      Rostila olisi pudonnut tuolilta jos olisi voinut mutta vetäjä oli nyt kiinnostunut siitä miten hänen suunnittelemansa freelancetoimittajan ura oli siinä työharjoittelun ohessa edistynyt.Rostilan teki mieli sanoa että ei mitenkään kun aika on enemmän kulunut kirkkaan viinan parissa mutta moinen kommentti olisi ehkä tulkittu liian aggressiiviseksi käytökseksi ja heillä kursseilla oli  muutama ihminen jo joutunut kurssia vetävän yrityksen toimitusjohtajan puhutteluun, koska kurssilaisen vastalauseet oli katsottu aivan liian vihamielisiksi ja mielipiteet täysin perusteettomiksi, ehkä tarkoituksena oli käydä rakentavaa dialogia työttömien kanssa vaikka moni kurssilainen palautteesta päätelleen kokikin tuon rakentavan ja hyvässä hengessä käydyn keskustelun lähinnä vittuiluksi, jonka sietämiseen aikuinen perheellinen ihminen tarvitsi kaiken huumorikapasiteettinsa jota vain käytössä oli.

tiistai, 20. elokuu 2019

Miehisen miehen katkeruus

Mies istuu katkeran näköisenä tuhkakuppien, tyhjien kaljapullojen ja jonkunlaisesta epätoivosta kielivien veikkauslehtien ja kuponkien peittämän pöydän ääressä. Se kiskoo posket lommolla tupakkaansa kuin henkensä hädässä. nauraa virnahtaa happamesti, kun hän yrittää aukaista suunsa ja sanoo, että varsinainen pikkuhamlet hän onkin ollut, tuleva kruununperillinen, saatana, oikea helmi jota akka paijannut kuin mitäkin, kyllä siinä on saanut vitutuksen puuskan jos toisenkin, kun ei naimaankaan enää päässyt, se on ollut niin ku kerrasta poikki se homma etten sanois kerrastosta poikki mutta kun en sano niin en sano, akka vähän niin ku että tässä ennää mittään naimaan ku lapsi tuli, sulonen penikka saatana, sängyssä kitisee oma äiti, haukkuu millon ketäkin, ei heillä mittään vahtikoiria tarvita, äitimuori sen homman hoitaa ihan nokko, haukku häntä pölijäksi ku semmosen akan otti, akkaa laiskaksi, lasta herra ties kenen tekemäksi, siinä sitten niitten kahen akan tujettoo kuunnella päivät pitkät ku ei se toinenkaan ihan hilijastasorttia ollu ku suunsa avas, kyllä sieltä tuli tekstiä enemmän ku papilta saarnastuolissa, missä minä kyllä käyny ku en oo uskovaista sorttia. Keuhkoissa vaan vinku ku huonossa pirtissä hirrenrakosista, perkele, selitä siinä sitten mittään..

                      Hän hymähtää.

                      Jalompaako on kärsiä vai käydä miekkain kans tuskan merta päin, hä. Antaako kuupan kärsiä vai Kalasnikov kourassaan päin vainulaista valahtaa.

                      Mutta mies vaan jatkaa sähisten, että elatukset makson ajallaan perkele, nekin joita se ahane akka sitten keksi pyytää lissää kun on se toinen akka, mikä lie sossu kertonu että rahhaa on jaossa, sen ku pyyvät, niin se marttaliitto toimii, perkele, kallis naimakeikka se on ollu, usko vaan poika hyvä, sillä rahalla olis nussinu Reberbahnilla monta vuotta yötä päivää ja ylimäärästäki ois jääny mutta makson ku makson, ties miksi, ehkä siinä jottain aatteli tai ei huvittanu sinne työlaitokseen lähtiä ku oli hyvä työ omasta takkaa, sinnehän ne sillon ukot lähetti jos ei niitä ruokkoja maksanu, suota kuokkimaan tai niitä Kekkosen teitä lapioimaan kainuulaisten iloksi, että sillä lailla se miehinen kyrpä on monitoimikone että sillä tietäkin tekkee ku tiukka paikka tullee..

                      Mies pärskähtää nauramaan niin että räkää roiskuu suusta ja nenästä inhottavan näköisesti ja jatkaa, että ne työleirit onki olleet sitten varsinaisia keskitysleirejä,  kun kaikenmaailman hullut ja juopot ja elatusmaksupinnarit samassa läjässä, semmosetki joista näkee  jo päältä että niistä oo mittään maksamaan mutta kun se on ollut valtion politiikka siihen aikaan semmosta, vähän niin ku nussimisvero että kun oot teheny niin elätä myös, että ku oot ilos saanu niin maksa piletistäki, huutelihan se siinä aikaan sotsiaalidemokraatti Fagerholmki jotta ei Suomen kaltasessa sivistysvaltiossa lapsilisiä tarvita, se tulenpunanen kommunistiakka Kuusinen sitten paasas eduskunnassa yön yli että sai torpattua lapsilisien poiston, mitä lie 1950-luvun puolta väliä ollut se aika…

                      Hän hymähtää uudestaan, että pienestä se on sitten hänenkin kohtalonsa ollut kiinni, yhden kommunistiakan(?)sukselainen turpavärkistä, tiedä miten olisi käynyt kun äiti yksin häntä elättänyt.

                      Mies virnahtaa, tumppaa tupakkansa ja panee saman tien uuden palamaan, sillä on sillä lailla kamikazelentäjän ilme hehkuvan tupakanpään takana.

                      Hän tuijottelee miehen naamataulua mutta sitten kaikki muuttuu sumeammaksi niin kuin taulussa, jota ei oikein saa valmiiksi, pelkkää suttua ja kun kuvittelee isän hän saakin silmiensä eteen sen toisen, huntalon, isäpuolen, oravahampaan vanginvartijan, joka on heilunut äidin aviomiehenä pari vuotta vaikkei juurikaan heillä asunut, on käynyt riitelemässä eikä noista vuosista muista kuin sirpaleen sieltä toisen täältä, tervalla sudittuja klubitakkeja, äidin saksilla revittyjä kesämekkoja, puukotettuja sohvankylkiä, pistoolin…pakomatkat mummulaan kun äijä on alkanut riehumaan päissään tai mistä hän sen tietää, onko se ollut päissään vai ei, ainoa muistikuva on sen huulten välissä käryävä Kalevan sivuun kääritty sätkä ja lattialle leijuvat setelit että siinä akalle rahhaa ku oot niin perso sille…