- Ne jyrää meitin…ne jyrää meitin…harmaat sarkaiset pussihousut nilkoissa valkokylkisen uunin edessä kiikkustuolissa istuva lierihattu höpersi kuin Linnan romaanin kohtausta muistellen.Hirvoilalla lopsahti suu auki silkasta hämmästyksestä eikä niinkään tuon repliikin takia, näytti kuin onniboy olisi kelaillut  puoliunessa jotain lapsuutensa sotapainajaista tai evakkoretken alkutaipaleen mieltävirkistävää kauhukokemusta, enemmänkin häntä hämmästytti se että sen kädet maata retkottivat voimattomina pitkin kylkiä kuin kuolleet limaiset matikat, housut retkottivat puolisääressä ja valtava penis sojotti päin pirtin hämärää kattoa kuin yksisilmäinen otus joka koettaa tiirailla sokealla silmällään katon laudoista itselleen sopivia ennusmerkkejä kauhukokemuksista irtaantuakseen.

- Et Lipposta kuitenkaan tarkota, Hirvoila hymähti  päivälliset vitutukset mielessään kun oli enemmänkin taipuvainen ajattelemaan että tuota miestä saattoi vaivata tuleva vaalitappio pahemminkin eikä niinkään jokin lapsuudenaikainen trauma tai sitten se sotki unihoureissaan ne lahjakkaasti keskenään eikä tiennyt jyräsikö sitä demaritelaketjut vai Moskovan panssarit ja mahtoiko tankin tornista kuikuileva nahkahattupää oli vesipalloileva Lipponen vai toveri Jakutsin ja heittikö se häntä kranaatilla vai vesipallolla seuraavaksi…

- Lipponen perkele oo Mooses…

- Jaa, mä vaan aattelin että jos kuitenkin…

- Pensaat palaa mutta luvattua maata ei näy, pensa-asematki palaa jo kohta…kaikki palaa..

- Vai niin..

                      Sitten se äkkiä aukaista räpsäytti silmänsä ikään kuin olisi tekaissut pikacomebackin Linnan sodanhuuruisista maisemista takaisin siihen arkiseen Petromaxin valaisemaan pirttiin joka näytti olevan hänenkin painajaistensa perinäyttämö.Se vilkaisi häntä ensin, sitten turpeana tattina pullistelevaa etumustaan, ei näyttänyt erikoisemmin edes hätkähtävän näkyä vaan kääntyi taas tuijottamaan häntä, kirosi että on se perkele, hän siinä ihan ikään kuin ajatuksissaan oli vispaamassa iltakermat pirtin lattialle kun ei silläkään vekottimella ennää palijo muuta käyttöä ollut, akka saatana aina niin väsyksissä että eihän se semmosiin hommiin alakanu ja kuka sitä vanahemmiten muutenkaan jakso, kuhan puhuttiin mutta oli vaan käyny sitten niin hassusti että käjet ei ennää pelanneet,kato ny saatana, ovat ku hyytyneet, se näytti matikoina olkapäistä roikkuvia retkaleitaan, hyvä kun ei alkanut saman tien itkeä tyrskimäänkin.

- Et vois vähän jelppiä vanahaa miestä..se sitten naurahti eikä Hirvoila ihan heti tajunnut mistä jelppimisestä se oikein puhui, housutko olisi pitänyt isännältä nostaa ylös vai se tuolista jonnekin kamariin petiin makoilemaan, käjetön.Mutta äijä vilkutteli silmillään turpeana pullottavaa elintään että sitä, sitä piti vähän vispata, ei enää ajatuksen voimalla siemenet lennelleet niinku nuorempana ku riitti että vähän tyttöön päin vilikas niin jo alako olleen housut märät mutta nyt..

- Vittu mä mikkään homo oo..

- Ehän minä sitä…käjet vaan ei pellaa..

- Perkele…

- Auttasit vanahaa miestä…

- Haista sinä vittu…

- Ku voiski…

                      Tuntui kuin hän olisi voinut kaivella jostakin jonkun vitun halonpätkän ja kalauttaa koko ukon hengiltä, vittu ensin vittuilee päivät ja sitten tulee vielä yössä uneen haukkumaan homoksi, näyttelemään jotain kullinpätkäänsä jota sitten vispaamaan ruveta,creme bounjouriako sieltä piti ulossaaman vai mitä, inhotti ja älötti koko ajatuskin moisen lihanpalasen vatkaamisesta, kävi mielessä että miten Saarakaan oikeastaan ilkesi hänen kyrpäänsä käsitellä tai hän sen limaista elintä, ylipäänsä ja siitä ajatus lipsahti vieläkin kauemmas koko ihmisen lihallisuuden pohtimiseen mikä taas ei oikein auttanut koko asiaa vaan pakotti taas tuijottamaan tuota ruskeanpunaisena helottavaa tatinpäätä, joka tuntui olevan räjähtämäisillään siitä lastista joka sen sisuksissa odotti vapautumistaan ja äijä vilkuili häntä taas odottavan ovela ilme kasvoillaan kuin jollakin vitun häntäänsä vispaavalla spanielilla.

- Just niin..hän mutisi, muisti sitten kuin hämärästi miten joskus opiskeluaikoina oli kokeiltukin yhden hikipäisen rokkarin kanssa kännissä homostelua, yritetty ainakin ehkä siksikin että hän oli alkanut saada tarpeekseen sen jatkuvista vitun homo höpötyksistä, siinä sitten aikansa sängyssä kopeloitu toisten elimiä mutta sillä oli nuukahtanut heti kättelyssä koko pelivehje huppua päälleen kiskovaksi nihkeäksi nakkimakkaraksi eikä hänellä ollut ottanut mihinkään suuntiin, enemmänkin alkanut naurattaa koko touhun ja kun sitä siinä ajatteli tuntui että samahan tuo, ei kai se sen kummepaa kuitenkaan vaikka kun hän sitten hitaasti askeltamalla oli lopulta äijän viereen tullut ja tuon hikisen lihanpalan kätöseensä saanut se alkoi taas äkkiä ilettää niin kuin olisi jotain limaista matikkaa runkannut.Oli pakko ajatella vaikka pesäpallomailaa, niinhän ne huoratkin tekivät, miettivät jotain ihan muuta ja niin hän keskittyi pesäpalloon, lujaan otteeseen tukevasta mailasta, tai ehkä se olikin jonkun vauhtihirmun vaihdekeppi, sitä siinä sitten veivata kuin ajatuksissaan että tässä se Suomen urhoollinen Timo Mäkinen hurjastelee Monte Carlon serpentiininmutkaisilla, jäisen liukkailla teillä, alhaalla häämöttävät äkkijyrkät kallionrinteet, helttoina helisevät klitoriksenpätkät, kuoleman kauhut mutta urheasuomipoika sen kun pärryyttää pelivehjettään kohti maalia joka tällekin äijälle muutaman räpyläkierroksen jälkeen läjähti pienenä mällinä sarkahousuille, niin surkeana plänttinä että se itsekin ihmetteli, katsoa mullisteli kuin hupenevaa kannattajakuntaansa tiiraileva Esko Aho että kaikkensa sitä kansalle antaa ja tämän palkakseen saa, perkele..

- Tuolla paljoo ennee siemennetä kettään…

                      Ja sitten kaikki hajosi, joku ampua pamautti kuulan ikkunasta läpi, lasinsirut lentelivät pitkiin lattiaa, tuuli vinkui komeroissa ja huoneissa, hän avasi silmänsä, kuuli Saaran tuhisevan hengityksen, näki sen puolipaljaan perseen yöpuvun helman alta,huomasi kätensä tarranneen omaan pelivehkeeseen niin lujalla otteella että hädin tuskin irti sai, teki mieli koskettaa Saaran persettä mutta kun tiesi minkälaisen kiljunnan se päästäisi ei viitsinyt ajatellakaan häiritsevänsä työnuuvuttamaa sossua jota aamulla taas kunnan kaikki kärsivät, apuatarvitsevat, kurjuuteen suistuneet, laman nujertamat, kepun pettämät ja kenen tahansa pettämät vientiteollisuuden etujen edestä uhrautuneet uhrivalmiin kansan uhrilampaat tulisivat häiritsemään ja niin hän pamahti takaisin uneen kuin olisi jo ehättänyt unohtaa koko vitun pesäpallomatsin.

 

 

4.

 

Voimattomuuden tunne painoi jäseniä vieläkin kun hän latasi sähkövetoisen Brotherin, kuspään velikullan  aamulla keittiön pöydälle ja tuijotti keittiön ja olohuoneen välisen liukuoven taakse seinälle ripustamiaan kuvia.Miten helvetin perverssi hän sitten oikeastaan olikaan kun näki sellaisia unia vai oli hän vain aikeissa avittaa kohti vaalitappiota kulkevaa kepua jollakin omaehtoisella unidramatiikalla että jos siitä pikkasen potkua kampanjaan, kävellä lompsia nyt sillä lailla vieraaseen pirttiin isäntämiehen elkein ja mitä tekemistä sillä kaikella oli ollut tuon junttieinarin ja lännenhatun kanssa ellei sitten jotain ihkaoikean oidipaalista kuviota koettanut mieleen rakennella mistä kuviosta ei oikein tolkkua saanut muuta kuin vähän naurattikin se siementen vispaaminen ja kahvikermojen kaatelu pitkin pirtin lattioita, kyllä siinä muutamat sumpit sillä joikin sitten vaikka kepun vaalitappion kunniaksi jos ei muuten tai ajatteli sitä paikallista jatsarijalkaista isäntämiestä joka viikolla osuuspankin taakse pykätyssä uudessa lounaskahviossa oli häneen päin vilkuillen alkanut isoon ääneen mesota miten se voisi käydä tallomassa kumppareillaan enimmät turhat sossun asiakkaat lähimpään avantoon, niitä sinne viraston oville tarvittu rahaa kerjäämään, laiskoja pummeja ja kahvilan emäntä peesannut jatsarijalkaa kuin groteskissa lamatangossa että ei niin, korkeintaan lapsille jotakin, muille ei mitään…Hirvoila koettanut litkiä sumppinsa äkkiä kun oli ymmärtänyt puheiden tarkoitetun juuri hänelle, sossun miehelle,ilmaisen rahan jakajan puolisolle.

Hirvoila kävi laittamassa kahvin keittimeen, kaivoi suodattimet kaapista, kahvin purkista ja jäi odottelemaan keuhkovikaisen keittimen korinaa.Yhdessä kuvassa pitkäkaulainen sinertävä mies pukkasi palloa maaliin kuin olisi afrikkalaista kaulanvenytystä harjoitellut, renkaat vain puuttuivat tuosta pitkästä rangasta.Hän rullasi liuskan koneeseen ja tajusi taas tuijottavansa tuota valkoista aukkoa, hän ei tiennyt mitä tehdä.Pari vikkooa jo pyöritellyt niitä papereita edes takaisin.Alku jutussa oli hyvä mustasukkaisuuksineen kaikkineen, sitten tuoremehuaseman touhut ja upseerin rouvan raivo pakinasta jonka päähenkilö rustaa uudelle vastaperustetulle paikallisradiolle jutuntekoon vittuuntuneesta Ylen, kilpailijan edustajasta.Mutta aina kun hän selaili juttua hänestä tuntui ettei näiden eri osien välillä ollut oikein kunnon yhteyttä, hän vain kuvaili asioita saamatta oikein käsitystä siitä mikä asioita yhdisti, mikä oli se isompi asia joka siellä häntä kurkisteli ja sitä pähkäämistä oli jatkunut jo liikaakin, kaikkea, vitutti lähinnä kun sekin ärtyisä muisto sitää jatsarijalasta oli taas pamahtanut mieliin, mokomakin paskahousu jota hänen oli sitten vielä pitänyt kuin häpeissään lähteä hipsimään karkuun kun ei ollut enempiä jaksanut kuunnella keskustan työreformin linjapuheita avantoineen ja muineen kun eivät erikoisemmin muuta tuoneet mieleen kuin Jugoslavian etniset puhdistukset.

Oli vain se aukko, valkoinen aukko joka tuijotti häntä paperilta.Hän haki kupin kaapista ja kaatoi kahvit, istui alas, joi, pyöritteli taas mielessään unen kuvastoa josko sieltä jotain selityksentapaista lykkäisi, se oli kuitenkin ollut kaikkinensa kummallisin uni jonka hän pitkään aikaan oli nähnyt, se pirttikin niin tutunoloinen jotenkin ja sitten se punamustaruudullisessa paidassaan istuva äijä, hän ei tarkalleen muistanut ketä se olisi muistuttanut mutta sarkahousut sillä oli olleet jalassa,sen hän muisti, mustat haitarisaappaat.

                      Vastapäisen rivitalon kaukolämpökeskus tuprutti savua ilmoille, pihalla ladonovi käppäili autolleen, sitten tuli se entinen konkurssin tehnyt yrittäjä joka tapasi aina käydä tyttärensä luona häiriköimässä tai sitten seistä kailotti katsastamassa rivitalon päätyyn josko hän, sossun mies seisoskelisi siinä tupakalla ja se pääsisi esittämään isotissisen, leveäperseisen  konkantehneen ja talonsa menettäneen yrittäjän repertuaarin rivitalon päätyyn muuttaneen vietnamilaispariskunnan käytettyä Toyotaa tuijotellen, että noiki saatana sais lähettää takas sinne mistä on tulleetkin, että ei muuta ku postimerkki perseeseen ja menoksi, se oli hänen vakaa mielipiteensä ja isot naurut päälle että kaikki on menny, paskaako tässä enää ketään viihdyttään saatana…

                      Kahvi maistui kitkerältä ja sen päälle piti heti painella ulos tupakalle, unen tunnelmissa oli jotain outoa, siinä pirtissä ja äijässä joka kiikkustuolissa istui eikä vain istunut vaan istua jurnotti sarkahousut kintuissa ja kyrpä pystyssä kuin jokin aataminaikuinen monumentti jolle pisti tippaa linssiin,sen hän muisti että se oli tosissaankin itkenyt, itkeä tihrustanut ja kun hän oli sitä lähestynyt kohtuullisen hämillään ja kaiketi vähän inhotenkin moista kyrpä tanassa istuskelevaa ukkoa se oli alkanut sopertamaan, että kun ei nuo käjet pellaa…hän tuprautti savut suustaan, tunsi taas tuon inhonmaun kitusissaan, jonkin,hän ei ollut varma mutta kaiketi hän oli kuitenkin ukkoa lähestynyt koska hän sen elintä oli alkanut vatkaamaan, oli kaiketi käsittänyt että äijäparka ei omin voimin ja käjettömänä ollut saanut edes siemeniä pelivehkeestään ulos vispatuksi ja hän aina valmiina kunnon partiolaisena sitten ollut valmis auttamaan miestä mäessä vatkaamalla sen pelivehjettä.Mielikuva alkoi inhottaa jonkusen verran vaikka hän koettikin tupakkansa tumpaten ajatella, että jonkinlainen pervertikko hänen täytyi olla kun tuollaisia unia näki, mikä ihmeen selitys sille sitten olisi, sekö että heille oli Saaran kanssa illalla tullut kinaa hänen kirjoittamisistaan, siitä ettei mitään valmiimpaa näyttänyt syntyvän ja Saara alkanut taas toistelemaan äitinsä puheita siitä että hän vain käytti sitä hyväkseen.Käytti hyväkseen, loukkaantuneisuuden aalto pyyhkäisi taas tajunnan kallionpieliä.Vittu.Käytti hyväkseen, miten vitussa hän ketään käytti hyväkseen kun enää mitään saanut tehdyksikään, kunhan kuunteli päiväkaudet joitain idiootteja yrittäjiä jotka lähettelivät pakolaisia postimerkki perseessä takaisin Vietnamiin.Ja sekin vain siksi ,että akka kaiketi tiesi hänen olevan sosiaalityöntekijän mies, sen paskiaisen joka vielä kaiken hyvän päälle jakeli rahoja näille pakolaisille.Kitokset hänen siitä hyvästä olisi pitänyt saada eikä haukkuja hyväksikäyttämisestä.Sitä hän illalla oli Saaralle alkanut kiljumaan että se tiennyt paskaakaan siitä miten vaikeeta se sanojen paperille raapustaminen oli,  Saara tietysti ottanut nokkiinsa moisesta itsesäälin sekaisesta viritelmästä ja siinä sitten oltiin ja yö menikin sitten jonkun sarkahousuisen äijän kyrpää vatkatessa, siinähän sitä olikin inspiraatiota josta koettaa alkaa täytellä niitä paperin valkoisia aukkoja.

                      Pöytä heilahteli taas, jalkojen ruuvit olisi pitänyt kierrellä kiinni, niitäkin sai olla ruuvailemassa vähän väliä, hän litki uuden kupin kahvia ja koetti häätää unen perverssejä tunnelmia kauemmas, mikä homo hän oikein oli, perheellinen mies ja vispaa yökaudet vieraiden miesten pelivehkeitä vai yrittikö hän jotain isäsuhdetta käsitellä, vaikeaa sanoa, hän päätti että piti ainakin yrittää kirjoittaa jotakin, saada aukkoasiat selvemmäksi, muutenkin olo alkoi olla enemmän nolo koko hommaan kun valmista ei tullut, ei sitten millään ja Saaran mulkoilu alkoi yltyä päivästä toiseen kaikkine anopilta lainattuine syytöksineen joihin ei olisi pitänyt reagoida mutta hän vain reagoi, suuttui, loukkaantui, otti nokkiinsa.Ajatukset takkusivat taas ja hän kävi ulkona tupakalla,savu tuprusi piipusta,vietnamilaista herkkupeppua ei näkynyt, piha tyhjillään ja siihen pellolle viskatut rivitalot jotenkin kuin ankean kylmissään, ladonovi lähtenyt autollaan josta syksyllä paikalliset ja lähikaupunkien huumehörhöt käyneet viemässä kalliit autostereot niin kuin kaikista muistakin pihan autoista.

                      Sisällä hän etsiskeli aikansa ruuvimeisseliä että olisi saanut ruuvit kiinni, pöytä hölskyi jo uhkaavasti, sitten suivaantui siihenkin, ajatteli että Saara sanoisi siitä kuitenkin että totakaan oo saanu tehtyä, se ärsytti niin kuin se olisi pitänyt päässään pitkää listaa siitä mitä kaikkea olikaan sen aviosiipalta viime aikoina jäänyt tekemättä, suunnilleen kaikki ja vähän enemmänkin ja vaikka sen ymmärsikin jollain älynsä viimeisillä rippeillä että se omia työpaineitaan siinä purki se ei enää ollut edes omiaan vähentämään hänen ärsytyskynnyksensä madaltumista, hoidelkoot kunnanvirastolla omat ongelmansa, vittuako ne niitä heidän kynnyksensä yli vielä kiikuttamaan niin kuin ei olisi sitä Ahon saippuanliukasta kieltä jo telkkaristakin tarpeekseen kuunnellut, tuli vain ääliöolo kun tiesi sen studiossa tuijottelevan uunona suoraan kohti kameran yläpuolella olevaa punaista lamppua, sillä sai katseen skarpiksi ja katsojat uskomaan että se ihan niitä toljotti vaikka kattoon päin pällistelikin koko ajan.

Ärtymys kiristi taas pinnaa kuin kuivaa, katkeamaisillaan olevaa jousta, piti nousta jaloittelemaan jonkinlaista reittiä eteiseen ja kun siinä ajatuksissaan ja ärtyneenä ramppasi kohti hämärää eteistä, naulakoiden narunjatkeita ja toivoskeli että hänellekin jostakin olisi löytynyt joku henkinen henkari johon itsensä hetkeksi ripustaa itsetuntoaan kohentelemaan tajusikin äkkiä, että kaikki ei ollut aivan niin kuin piti, ei ihan kaikki, sitä ei tajunnut ihan heti,se kävi kuin pelissä, silmäkulmassa siinsi mustan kiekon kumaus, aivot ja silmät rekisteröivät kyllä asian salamannopeasti mutta pääparalta meni hetki ennen kuin se sai glukoosienergiansa liikkelle ja havainnon käsiteltyä – sisäoven edessä räsymatolla seisoskeli punaoranssi kissa.Kissa perkele.Mistä saatanasta se siihen.

                      Hän säpsähti niille sijoilleen, tarkensi katseen – kissa se oli.Kissa tuntui säikähtävän tätä äkillistä kohtaamista yhtä paljon ja paineli sitä kuumaa makuuhuoneeseen.Kissa perkele.Mistä se siihen tulla pamahti.Ei se ainakaan ulko-ovesta ollut päässyt.Koko kissa tuntui äkkiä yhdeltä suurelta mysteeriolta.Sydän alkoi pumpata verta elimistöön niin kuin kyseessä olisi ollut suurempikin vaaratilanne.Adrenaliinipumppu hyrähti käyntiin.Vieras kissa asunnossa, varokaa, kutsukaa vaikka Lepakkomies paikalle, tiedä mikä vaarallinen kissanainen heidän asunnossaan hiippaili.Viidakossa vaani vieras rotta.Punaiset vilkkuvalot pamahtivat pyörimään, tyhjentäkää ydinvoimala koko laitos räjähtää kohta.Juoskaa henkenne edestä.Ja perkele mihin se sitten meni.Hän tunsi itsensä lähinnä naurettavaksi, kissahan se vaan oli, ei mikään Korkeasaaresta karannut tiikeri.Mutta pumppu ei ottanut kuuleviin korviinsakaan näitä huomautuksia vaan jyskytti verta tiuhaan tahtiin, hän tiesi miten tiuhaan kun oli Heurekassa nähnyt sen puutarhaletkun paksuisen putken joka joka iskulla pamautti toista metriä korkean kaaren ilmoille, samalla volyymillä se nytkin paukutti tulemaan veret verisuoniston haarautuviin ja kapeneviin uomiin.Hän hiippaili varovasti makuuhuoneeseen mutta kissaa ei näkynyt missään, oliko se mennyt sängyn alle, uskalsiko sinne kurkistaa ja miksi ensimmäisenä tuli mieleen, että se sieltä tulla sähisi raapimaan, kerran niin oli käynytkin yhden pennun kohdalla eikä hän ollut ehättänyt edes reagoimaan kun se katti oli sähisten syöksynyt nurkastaan hänen kätensä ja olkapäänsä yli ties minne, jättänyt vain jälkeensä veriset naarmut.Sen muisti aina.Siksi hän peruutteli vähän taaksepäin, koetti kurkata sängyn alle muttei nähnyt mitään, nousi ylös ja paineli keittiöön, joi kahvin, tunsi miten pumppu jyskytti kuin viallinen huoltoaseman kapistus, meni sitten ulos tupakalle.Kissa perkele.Mistä se nyt siihen tuli.Sitten alkoi naurattaa – niin eloisaksi hän ei oloaan siinä huushollissa ollutkaan aikoihin tuntenut.Tosi eloisaksi.Vähän liiankin eloisaksi kun säpsähteli vieläkin näkemään sen pirun kissan vähän joka paikassa.

                      Tupakan poltettuaan hän kävi taas makuuhuoneessa mutta kissaa ei näkynyt, sängyn alle hän ei enää alkanut kurkistelemaan vaan palasi keittiöön, pohti hetken siivousmopilla varustautumista mutta tunsi sitten itsensä yhtä naurettavaksi kuin tuulimyllyjään vastaan taisteleva Don Quijote,vilkaisi koneeseen rullattua liuskaa, paskasta tyypistä siinä puhuttiin, yhden työntekijän sormi sojotteli toista naista, ylen toimittajaa kuin armeijan värväysjulisteessa, sormi oli nikotiinin kellastama niin kuin akkaparka olisi joka aamu tunkenut sen ensin perseeseensä ja vasta sitten päkittänyt tuotoksensa vessan pönttöön,sojottanut sen sitten hienoa Ylen toimittajaa päin ajatus harhaili jotenkin liian kauas aiheesta, hän ei jaksanut keskittyä, juttu oli juuttunut siihen, hän säntäsi taas pystyyn, käveli tupakalle, kissa oli sotkenut loputkin ajatukset, ei jaksanut keskittyä siihen tupakan kellastuttamaan etusormeen, tuntui kuin kaikki olisi vain alkanut puristaa päätä liikaa, kaiketi oli parempi painella lenkille, rauhoittua, miettiä että mikä tuo valkoinen aukko jutussa oli, siinähän kerrottiin aika simppeli asia, sen hän muisti,nuori pari riiteli, oli uskottomuutta, mustasukkaisuutta jne jne.. oli ollut silloin opiskeluaikoinaan tuoremehuasemalla töissä, pakinoinut samaan aikaan uudelle paikallisradiolle, tehnyt sitten jutun asemasta, saanut haukut paikallisessa Sanomissa, suututtanut yhden työntekijän raivoon asti jutullaan, Saaran kanssa silloin riidelty paljonkin avioliiton alkuvuosina ja sinä syksynä varsinkin, se kaikki niin kuin siinä kaikessa olisi ollut jotain mitä tajuta mutta otetta ei saanut ja niin hän vielä kerran makuuhuonetta vilkaistuaan lähti ulos kävelylle, tajusi että kissa kaiketi sitten oli tullut siitä avoimesta makuuhuoneen ikkunasta sisään.

 

5.

 

Hän ei ollut aivan varma oliko hän kuullut sen äänen mutta jotenkin hämärästi hän muisti että kissaa hän oli ajatellut ,sitä sydämentykytystä jonka tuo pirun katti oli hänessä saanut aikaiseksi, se levoton olo ei ollut asettunut vielä kävelynkään aikana, oli kuin olisi äkkiä herännyt henkiin siitä perhehelvetin lamaannuttavasta jäisestä pakkashuurusta, veri kiersi suonissa, kaikki kihisi ja kuhisi ja jossain siellä sängyn alla lymysi vieras katti.Sitten kaikki taas pimeni, jossakin joku äijä istui kädettömänä tuijottamassa tarpeetonta pelivehjettään kuin työtön Riihimäen työvoimatoimiston ilmoitustaulua että tässäkö kaikki, pelkkä valkoinen kangas, se vaihtui Esko Ahoksi joka heilutteli leveää lepakkoviittaansa ja uhkasi tuhota kissanaisen kokonaan ellei tämä jättänyt Gotham Cityä rauhaan, mikä sai kissanaisen sähisemään raivoissaan, hän oli tukehtua, putosi ja putosi veden alle, heilutteli paniikissa käsiään…Missä hän oli.Mitä oli tapahtunut.Päässä jyskytti, tuntui kuin olisi hankkinut pahemman puoleisen krapulan, oksentanut yön kuumien mahahappojen kyllästämää vatsalaukkuaan tyhjäksi, penkonut sitä kuin raivoissaan mutta saanut palkakseen vain vadillisen haisevaa oksennusta.Jotakin oli tapahtunut.Hän muisti tömähdyksen, traktorin kauhan ja Kopin kulman, jonkin ajatuksen kun kädet olivat tarttuneet mailaan läväyttäkseen niin perkeleenmoisen kudin että ei toista oltu nähty, päässä oli alkanut pyörimään, silmissä sumenemaan…mutta se  saatanan saippuamaila oli lipsahtanut kädestä ja lentänyt johonkin, osunut mutta mihin, hänen omaa päähänskö koska siitä eteenpäin hän ei muistanut mitään, pää pyöri kuin karusellissa.Oliko hän pyörtynyt, osunut johonkin, menettänyt tajuntansa,saanut jonkun kohtauksen.

                      Silmät aukesivat varovaisesti.Valkoinen huone.Juustoraastimen näköinen ilmastointiaukko.Enempää ei jaksanut, pää pimeni taas, jäseniä särki eikä oikein tiennyt kuka oli tai missä ja miksi, kaikki tuntui tutulta muttei tuntunutkaan ja se saatanan kissa, miksi hän sitä mietti, perkeleen lihansyöjää, jotakin vaikkei se ollutkaan kissa vaan lumiukko joka seisoi keskellä isoa pottupeltoa ja traktori joka tulla puksutti häntä kohti.Vanha Zetori vielä kaiken hyvän päälle, kunnon tsekkipeli jossa isäntä istui kuin taivaan naapurissa korkealla ja siellähän se istuskeli isäntä lännenhatussaan, nauroi että jaa suakin näkkee…

- Jäsenäänestys, jäsen saatana äänestys…pellolla mennä vipelsi variksenpelättimen näköisiä mustahampaisia otuksia joista puolet hän tunnisti alakerran baarin vakioasiakkaiksi, niiksi jotka onniboy oli värvännyt tiputtamaan ruustinnan seurakuntavaltuustosta, kaikki nauraa räkättivät ja viskelivät pellon vaosta irtonaisia ihmisruumiin kappaleita, käsiä, jalkoja, sisäelimiä mitä milloinkin kätösiinsä saivat ja huusivat koko ajan jäsenäänestystään, hän arveli tulleensa hulluksi ,mitään muuta selitystä ei ollut ja Zetori tulla puksutti kohti kuin kohtalo,se saaliin jämä joka hänen osakseen oli iltatulilla päätetty antaa, ja kaikki ,hän niin tiennyt, katseli kuin ihmeissään

- Isin pikku rinsessako se täällä…hän kuuli zetormiehen naureskelevan, ihmetteli hetken että mitä mutta sitten kylmä tuulenpuuska otti nuoruuden jääkiekkouran paksuunnuttamiin pohkeisiin ja hän vilkaisi niitä, paljaita pohkeita,tajusi että hänellä oli vaaleanpunainen hörhelöhame päällään,se missä nuorempi tytär, se jonka mielestä ruuaan piti kotona aina olla hyvää, tanssi mummilleen rinsessatanssejaan…ei vittu…mitä se oli…zetoräijä alkoi nauraa hohottaa kuin hullu ja äkkiä Saara pamahti traktorin takaa sekin ja alkoi nauraa ja osoitella häntä sormellaan että onko mukavaa olla ämmä rinsessahammeessa ja vähän niinku tämän kepun jäsenäänestyksen kunniaksi tanssahella..että tuntuuko nyt hyvältä…että sinä saatanan nero leikit jotain suurta taiteilijaa niinku mun isä että leikipä nyt suurta tiedemiestä niinku mun isä…että näät miten se käy tää ripaska ku kuula lentää ja veri ja kaikki…ja hänestä tuntui että hän on tullut hulluksi…että noita hän ei tunne, keitä ne on, isä ja äiti, äiti ja isä ja nuo helvetin variksenpelättimet heittelemässä noita jalkoja ja käsiä ja maksoja ja munuaisia ja kaikkea että jäsenäänestys ja äkkiä Esko sekin seisoi siinä

- Jäsenäänestys…hän alkoi hajota, joku variksepelätin, pikkumatti ottaa hohotti häntä jalasta ja kiskaisi sen irti, nakkasi ilmaan ja huutaa horjahteli että jäsen äänestettiin nyt näin ilmaan kuka koppaa ja siihen tulla tupsahti sen äiti, roikkuvatissinen muori ja koppasi sen kuin muovinuken syliinsä ja alkoi silitellä että mun poika, oma poika.

                      Hirvoila tipahti maahan toispuolisena ja hieroi jalantynkää että mihin se meni, tuntui kuin ei mihinkään, pää sanoi että se on siinä mutta silmä intti että ei..hörhelöhameesta pisti ulos vain yksi jalka…tanssi sillä sitten balettia..

- Onko nyt hauskaa…Saara käveli viereen, se oli jotenkin oudon näköinen, niin kuin itse Pablo olisi tempaissut siltä silmän poskelle, toinen silmä tuijotti pellonreunassa olevaa sahalaitaista metsikköä mutta toinen häntä, tosissaan valpas vartiosotilas kyllä, silmät selässäkin…

                      alkoi tanssia…jääkiekko…