Siinä se taas istua papatti tämä emäntä turboahdettua suutaan pieksäen, well well well, Niemelällä alkoi olla pieni probleemi siinä päällä heti tuliaisiksi kun hän kuunteli tuon muorin papatuksia niin kuin olisi muistanut jotakin epämiellyttävää saman tien.Taas oli äidillä paha olla, milloinkas sillä ei olisi ollut paha olla ja silloin piti olla hiljaa, oikein sillä lailla hissuksiin tai painella jonnekin lootaan takomaan kiekkoa, mikäpä siinä, saihan sitä raitista ilmaa sillä menolla ihan tarpeekseen jos sitä nyt lapsuudeltaan eniten kaipasi mutta jotenkin sen vääristyneet kasvot alkoivat siinä vähän niin kuin vituttaakin. Semmonen mikä lie deja vu iski päälle että ei vittu taas tätä sammaa, kielikin vääntyi tunteiden painosta murteelle niin kuin pää olisi oireillut hajoamisen puolta pahemmin vaikka pelimiehellä matka Kanadaan siinä meneillään, kun se muori oli nähnyt pahan unen vai oliko se edes paha uni painajainen, synkkä uni sykkyräinen vai uni vain mitä se siinä alkoi kailottaa oikein urakalla, että ei sitä Palmen murhaajaa mistään Ruottista kannattanu ettiä kun se oli suomalainen ja Suomessa jo, sen oli äitimuori unessaan nähnyt, semmoisen valtavan lentokoneen taivaalla ja siinä koneessa kuin jättimäisen kalan mahassa se murhaaja oli istua kyhjöttänyt ammuttuaan pääministerin sinne kadulle kuin minkäkin elukan, siinä se oli ollut, sitä äitimuori oli siinä unessa melkein kuin silmiin katsonut että tuoltako se näyttää..well well well, mitäpä siihen sanomaan muuta kuin hymyilemään nätisti että sittenhän sitä piti polliisille mennä kertomaan kun sellaisen unen oli nähnyt, mitä ei tieteenkään olisi pitänyt sanoa, sellainen se oli tämä Niemelän äitimuori, herkkä pahastumaan ja pahastui nytkin, nyrpisti oikein nenäänsä että mitä se siinä virnuilee kun hän vuosisadan uutista koettaa kertoa ja siinäpä sinä olikin Niemelälle taas purtavaa kerrakseen kun sinne Kanadaan oli omalla koneellaan laskeutunut niin kuin jostakin toisesta todellisuudesta tähän paikkaan vanhaan kotikaupunkiinsa ja samalla alkoi jotenkin epämiellyttävästi tuntea miten jossakin päänahan alla raivon käärmeet kihisivät levottomina kuin valmiina sihauttamaan myrkkynä päin tuon muorin naamaa, että perkele, pidä kerrankin se pääsi, ole hiljaa tai jotakin, edes hetki äläkä aina tunge sitä omaa elämääsi siihen mulle tarjottimelle perkele, on tässä jo omakin elämä kärsittävänä…

                      Sillä lailla oli vähän enemmän kuin vähän pahastuttu, ei pystynyt itseään pelimies nyt hillitsemään. Sillä tavalla pahinmoiten yläkerran noidankattilassa kiehui soppa yli vähän väliä.Mutta sitähän soppaa ne yliopiston noidat olivatkin hämmentäneet. Jos asian nyt näin moniselitteisesti ilmaisisi.

- Niin selelvästi se siinä unessa mulle näytettiin, se kuitenkin jatkoi.

                      Niemelä hymähti että niin varmaan.

- Tarvi siinä irvistellä, et oo siellä opistossa näköjään yhtään viisastunu…

- Enpä varmaan niin, Niemelä hymähti eikä alkanut korjailemaan opistoja yliopistoksi vaikka sekin siinä mielessä kävi, eivät olisi varmaan professorit tykänneet jos niiden viisauksia opistoksi nimiteltiin, sentään korkeakouluihmisiä kaikki. Korkeakoulu oli se koulu joka oli korkeammalla kuin mikään muu koulu. Mutta sanopa se näille tolvanoille.Luulevat että vittuilet jotenkin. Arvelevat, että on rohevessoorin vävynä noussu päähän muutakin kuin litra sitä ehtaa ainetta, jota Intian pääministeri juo aamuisin terveydekseen.

                      Mutta eihän hän sitä saanut sanotuksi, ei jaksanut, ei viitsinyt, joi kahvinsa, lähti pois ja sai vielä peräänsä kuulla muorin papatukset että joko sinä näin joutuin lähet niin kuin se olisi pitänyt suurenakin herkkuna sitä että sai kuunnella sen omalaatuisia unien tulkintoja.Well well well olisiko pitänyt ottaa vähän löysempi ote vai seisoiko pelimies omalla siniviivallaan maila tanassa että tähän torppaan vaan kaikki ylimääräset tulijat, hän niin tiennyt, oikeni lähinnä Haarikkaan huuhtomaan kuivahtanutta suutaan oluella, tuoppi kiitos murheeseen…

Well well well Rintaa rupesi taas puristamaan kun hän käppäili tutuilla kaduilla ja vähän kuin vainoharhoihin taipuvaisena oli näkevinään vielä opiskeliaikojen tuttujakin tulossa vastaan, melkein moikkasikin ennen kuin tajusi että sehän oli vain jokin muutoksen aiheuttama harha niin kuin olisi vielä raahannut entiset ajat päässään mukana, niistähän piti pelimiehen päästä irti, eihän sitä muuten ollut lootaan asiaa vaikka tuo rinna puristus taas alkoi vituttaa, mitä ihmeen psykosomatiikkaa hän taas harrasti, terve, nuori mies..Hän oli jo vuoden epäillyt että hänellä saattoi olla sydänvika tai ainakin jotakin ongelmia sydämen kanssa, puristus tuntui monesti olkapäässä kun hän kävi kävelyllä.Lääkäri ei kuitenkaan ollut löytänyt sydämestä mitään vikaa rasituskokeessa eikä hän sitten ollut kehdannut puhua asiasta edes Saaran isälle joka sentään oli lääkäri sekin, professori, se olisi ehkä vaikuttanut jo hullulta pöydässä, missä istui sen skitsofreniaan sairastunut poika joka oli uskonut ,että sen aortta räjähtää.Ehkä hän oli yhtä hullu.Hän ei oikein tiennyt mitä sydämessä voisi tapahtua mutta hän muisti sen Saaran toisen matkan ja yön kun sydän oli äkkiä alkanut hakata kuin hullu, pulssi ainakin sataviisikymmentä ja hän oli tuntenut kuolevansa.Silmissä oli vilissyt kuvia Saarasta tanssimassa jonkun toisen miehen kanssa laivan diskossa ja sitten sängyssä, se oli ollut kammottavinta niin kuin olisi joutunut aivan vierestä katsomaan miten ne nussivat, nähnyt nuo elimet kuin liian suurelta pornovideolta ihan siinä silmiensä edessä jättimäisiksi suurentuneina tietämättä minkä harhan valloissa hän nyt on, mistä kaukaa ne kuvat kumpusivat ja sydän, sydän jyskyttänyt kahtasataa hullun lailla…

Ja nyt tuo muisto iski taas vaikka hän miten koetti vakuutella itselleen, että asiat olivat kunnossa, hän oli menossa mainostoimistoon töihin, hän seisoi siinä äidin hankkimassa ukin entisessä asunnossa ja katseli muuttokuormaa, joka oli levitelty pitkin lattioita, pahvilaatikoita ja kirjahyllyn osia ja tuoleja ja kaikkea sitä mitä hän oli ottanut mukaansa, osa tavaroistahan oli Saaralla ja tyttärellä Kinnasmäessä.Eikä hänellä ollut nyt mitään halua ajatella ,että hän olisi joku sydänvikainen.Ei hänen sydämessään ollut mitään vikaa, hän oli terve, nuori ihminen ja mahdollisesti tuleva mainostoimittaja, ei kai sellainen voinut ensimmäiseksi alkaa potemaan oireilevaa sydänvikaa.Mutta puristus ei hellittänyt.Hän poltti tupakan ja katseli ikkunan takana lehtiään esittelevää pihlajaa, oksat olivat melkein ikkunassa kiinni…että ikkuna voisi räjähtää,mennä rikki…hän ajatteli että…että voisi pamauttaa koko paskan ikkunan säpäleiksi…pinna alkoi taas kiristyä…mutta hän oli luvannut Saaralle, antanut ymmärtää ,että ei enää, että hän ei enää saisi sellaisia raivokohtauksia, ei enää..hän ei halunnut ajatella niitä..hän halusi unohtaa ne, hillitä itsensä, olla kunnollinen, normaali…ei kai hän nyt niin saatanan hullu ollut että heilui joku puukko kourassa repimässä anopin turkkeja riekaleiksi, mikä häneen silloin oli tullut, sitä hän vieläkin joskus pohti vaikka miten olisi muuten jo asian unohtanut, koettanut noudattaa sitä äidin jo kauan sitten opettamaa viisautta jotta eteenpäin oli eläväisen mieli..turha sitä menneitä oli vatvoa..