Eerola ei taaskaan kommentoinut mitenkään tulevia potkujaan eikä vielä siinä vaiheessa osannut arvioidakaan, mitä ne tulisivat hänelle merkitsemään, sitten kun osasi muutaman viikon päästä kaikki ne sotkut nähtyään hän ei enää jaksanut välittää, koetti lähinnä selviytyä, pani ehkä merkille punapään oudon tyytyväisen ilmeen hänen sitten iltaisiin valitellessaan tilanteen karuutta, ehkä se sai jonkunlaista tyydytystä siitä ,että sen vouhkaksi luokittelema tyyppi joutui kokemaan kovia, ehkä se kaikkine rähjäämisineen edusti jotakin peruskatkeruuden koulukuntaa tai tunsi poikaystäväänsä kohtaan niin suurta solidaarisuutta että tyytyi lähinnä hymyilemään hänen kärsimyksilleen huvittuneena. hän siitä paskat välitti, hämellähän oli missio – hänen piti pelastaa äiti vaikka pikkuhiljaa häntä oli alkanut kyllä kyrsiä koko projekti, kukaan niistä pelastettavista äideistä ei tuntunut piittaavan paskaakaan hänen ylevistä päämääristään, päinvastoin hänestä alkoi tuntua, että sillä menolla hän tekisi itsestään lähinnä surkuhupaisan don quijoten, joka taisteli jotakin itse luomiaan tuulimyllyjä vastaan ja kaikki nuo naiset jotka hän kuvitteli pelastavansa suhtautuivat häneen lähinnä säälivästi, koska hänestä ei näyttänyt olevan pelastamaan edes itseään itseltään.

            Molemmat miehet katselivat punapäätä joka tuntui olevan jotenkin kumman riehakkaalla päällä, sitten viiksiniekka äkkiä kysäisi että miten päivä Rautaruukilla oli mennyt. Oli kuin se olisi saanut tarpeekseen punapään riehakkuudesta ja päättänyt tiputtaa sen siihen roolin, mihin se sen mielestä kuuluikin, pelkäksi junanvaunujen piirtelijäksi.

- Sitä samaa, sitä samaa, nainen naurahti ikään kuin viiksiniekan sanat olisivat olleet sille pettymys, ehkä se ei halunnut puhua omista töistään eikä Niemelälle vieläkään selvinnyt mikä nainen tuo punapää oikein oli, mahtoiko sillä olla jotain tekemistä niiden tuhansien tulessa olevien rautojen kanssa, ainakin temperamenttinsa puolesta se olisi sellaiseen hikiseen puuhaan saattanut sopiakin.Punapää oli ehättänyt jo kiskaista lonkeronsa ja kohotteli lasiaan Eerolan edessä ja käski sitä hakea toiset, se oli sentään istunut koko päivän tympeässä toimistossa piirrustamassa junanvaunujen kuvia, sitä janotti.

            Junanvaunujen piirtelijä siis tämä nainen vaikkei sekään vielä kovin erikoisesti sen toimenkuvaa valaissut eikä hän niin monismutkaisiin asioihin juuri sillä hetkellä jaksanut keskittyäkään, kaikenlaista uutta oli tullut nähtyä, yliopistorutiinit rikottua ja siinä sitä oltiin.

            Eerola nousi taas tottelevaisesti kuin hyvinkoulutettu koira,  hän vain vilkaisi tuota miestä joka pöydästä nousi, jotenkin vähän kiukkuisestikin niin kuin olisi pitänyt vääränä, että se oli niin nöyrä tuon kahjon punapään komennossa, ehkä hänelle tuli mieleen kadun toisella puolen asuva isäpuoli joka äidin käsittelyssä oli suunnilleen samanlainen tai Nipa, jota runoilija aina juoksutti kuin henkilökohtaista palvelijaansa että Nipaa tästä kahvista puuttuu sokeri ja Nipa mennä viistoi alushousut lepattaen keittiön ja runoilijan työhuoneen väliä. Vasta myöhemmin hän tuli ajatelleeksi Eerolan eroa ja sitä ,että se saattoi vain yrittää hyvittää eroaan, ajatteli omia lapsiaan lähtiessään tiskille, että siinä oli jotain alistunutta kaiken sen katkeruuden seassa mitä se vielä toimistolla ollessaan oli osoittanut, alistuneisuutta joka sai sen vaeltamaan tiskille.

            Naista kiinnosti tietää miten hän ylipäänsä oli saanut mieleensä hakea mainostoimistoon töihin.

- En mä tiedä, tuli vaan mieleen…Niemelä niukkaili vastaustaan tyystin vaivaantuneena tuon oudon punapään kyselyvimmaan varsinkaan kun ei ymmärtänyt mitä tekemistä sillä ylipäänsä oli hänen mainostoimistoon tulemisensa kanssa saati sitten että olisi alkanut selvittelemään appiukon osuuksia, aviokriisejään tai mitään muutakaan asiaan kuuluvaa kun ei oikein itsekään tiennyt mitä hän siinä teki, mikä hänet oli saanut suostumaan appiukon ehdotukseen, halusiko hän vain paeta kaikkia niitä sotkuja joita tuon palkinnon voittaminen oli aiheuttanut, pelastaa avioliittonsa, olla hyvä, kunnon isä. Vai vain paeta kriisiin ajautunutta taiteellista uraansa.  Vai oliko siellä alla vielä jokin syvällisempi syy, jokin isäksi tulemiseen liittyvä hankaluus jota hän oli päättänyt lähteä setvimään muille maille vierahille, kohtaamaan oman hankalan menneisyytensä pää pystyssä niin kuin monissa romaaneissa sankari teki.

- Tuli vaan mieleen, nainen matki ivallisesti suu naurun virneessä niin kuin olisi pitänyt hänen sanojaan osoituksena silkasta leuhkasta ylimielisyydestä.Toisilla sitä näytti olevan varaa moiseen ylellisyyteen.

            Alkoi vituttaa tosissaan koko ämmä. Tunkisi vittu sen punaisen kuontalonsa vaikka vessaharjaksi.

- Se on kirjailija tämä poika, Ako pisti väliin.

            Niemelä ei ollut oikein varma halusiko se lietsoa naista entistä villimpään menoon vai vähän jarrutella sen kuulusteluvimmaa, virnuilusta päätellen hän kallistui ensimmäisen vaihtoehdon suuntiin vaikkei oikein ymmärtänytkään, miten hän olisi ehättänyt jo suututtaa tuon hindukapinan kukistajan omilla sanoillaan, jotkin epämiellyttävät muistikuvat vaelsivat päässä kuin dejavut ja saivat hänet varuilleen, oliko hän sittenkin sortunut jonkunlaiseen ylimielisyyteen tuosta palkinnosta puhuessaan, yrittänyt naamioida omia puheitaan vaatimattomuuden valekaapuun mutta tullut siinä samalla paljastaneeksi ,että jossain taustalla häämötti suurempikin kuvitelmaa omista kyvyistä, koko juttu oli sillä lailla alkanut jo lähinnä vituttaa niin kuin olisi pitänyt vähän väliä yrittää säätää omaa päätään jotakuinkin normi-ihmisen tapaiseksi, se vain ei oikein tuntunut onnistuvan eikä näiden uteliaiden ja virnuilevien sielujen apu yhtään tilannetta kyllä helpottanutkaan. Olisiko pitänyt vain leuhkia niin saatanasti, kehua itsensä maasta taivaaseen että millaista neroa sitä tässä oikeastaan oltiinkaan, ei oikein jaksanut, oli tullut sen verran parin vuoden aikana remuttua että sekin alkoi tuntua väärältä strategialta. Niin että sitten vaan irvisteltiin vähän vaivaantuneesti.

            Nainen kuitenkin vaikeni hetkeksi, siemasi lonkkuaan, tämä uusi informaatiopökäle vaati pienen sisäistämisen tuokion.Punapää rupesi äkkiä katselemaan häntä entistä tarkemmin eikä Niemelä ollut enää varma etteikö viiksiniekka olisi viskannut tuota huomautusta kehiin aivan tahallaan, kussut kuin bensaa punapään jo muutenkin korkeana kohoileviin tunnelmalieskoihin, nautti nyt näkemästään.

- Oletsä julkassut jotakin, nainen nyt halusi tietää.Niemelä ihmetteli ,että mikä helvetin kuulustelutilaisuus siitä rentouttavasta kapakkahetkestä oikein oli tulossa.Mitä paskaa naiselle kuului oliko hän julkaissut jotakin vai ei, naisen kysymysten hyökkäävä sävy sai hänet kuitenkin enemmän puolustuskannalle,  hänestä alkoi tuntua ettei hän sen palkinnon voittamisen jälkeen juuri muulla kannalla ollutkaan niin kuin olisi onnistunut tekemään suurenkin pahan teon, menestynyt sen pikkuriikkisen verran että sai kimppuunsa kaikenmaailman kahjoja laumoittain, korkeintaan saattoi kuvitella että mitenkähän sekaisin sitten sen Nykäsen pää oli kun hänelläkin vedätti näin vaikeasti koko touhu, siinä olisi varmasti ollut yhden kirjan verran urheilutematiikkaa kirjoitettavaksi asti mutta hänen kirjoittamisensa oli siltä erää kirjoitettu eikä jaksanut ajatella koko asiaa, sai Martti Vainio hänen puolestaan riippua ristillä Suomen kansan kärttyisyyden ikonina ihan rauhassa.

- En mä nyt mikään kirjailija ole, yhen palkinnon voitin kerran, Niemelä koetti vähätellä asioitaan että olisi saanut naisen vaikenemaan mutta silkka sana palkinto kohottikin naisen kasvoille entistä uteliaamman ilmeen, sen poskille kohosi punaa ja selkä oikeni kuin leikkauspotilaalla ja äkkiä se istui siinä hänen edessään selkä suorana,  pienet rinnat eteenpäin työntyneinä ja pää pystyssä kuin ravintolansalia tähyävä majakantorni, sitä kiinnosti tietää minkä palkinnon hän oli oikein  voittanut ja missä.Niemelä koetti selittää mutta Erkon palkinto ei tuntunut sanovan naiselle yhtään mitään ja Niemelä selvitti palkinnon olevan valtakunnallisesta kirjoituskilpailusta joka järjestettiin edesmenneen runoilijan muistoksi ja Hesarin perustajan nimikkorahaston nimissä. Selvitys tuntui kuitenkin olevan aivan liian monimutkianen oppimäärä kirjallisiin instituutioihin joihin punapää ei selvästikään ollut perehtynyt, ehkä sitä kiinnosti enemmän se että hän oli palkittu mies, voittaja, menestystä pursuava testosteronipakkaus johon kannatti muutama ylimääräinen silmäys luoda noin niin kuin varmuuden vuoksi.

            Olihan sekin jossakin jo tutkittu, että voittaminen kohotti miesten testrosteronitasoa huomattavasti kun taas tappion kirvelevä kalkki toi sananmukaisesti rappion maun kielelle kun ne miehiset hormonitasotkin alkoivat laskeskella mutta sitä hormonaalista sekasotkua ja kemiallista kaaosta Niemelä ei osaa ajatella siitä punapäätä katsellessaan eikä sitäkään, että pelkän isyyden takia nuo testosteronitasot olivat lähteneet hänen kropassaan laskuun mikä varmaan oli ollut omiaan sekoittamaan sen vähänkin järjen joka hänen pääkopassaan vielä saattoi olla ja jos asiaa siltä kannalta ajatteli niin ehkä tuo seilaaminen sekavuuden aalloilla olikin lähinnä kemiallisen tasapainon horjahtelemista –yhtäältä isyys vaati häntä rauhoittumaan ja toisaalta menestys pukkasi päähän entistä villimpiä kemiallisia cocktaileja ja siinä hän sitten seilasi jonkun saatanmoisen tulva-aallon harjalla ja koetti keksiä edes jotain keinoa rämpiä kohti tavallisempia tasamaastoja sieltä omien painajaistensa sekavista tunnelmista kuin jonkun hullun kemistin laboratorioon eksynyt testirotta.

- Kyllähän sä sitten melkein oot kirjailija, nainen teki omia johtopäätöksiään hänen selvityksistään aivan kuin olisi jo etukäteen ilahtunut ajatuksesta, että se sai istua samassa pöydässä lehtikuviin ja lehtiin ja ties vaikka televisioon päässeen kirjailijan kanssa, tiedä miten pitkälle tämä vähän epäilyttävän näköinen pitkätukka oikein olikaan matkalla ja hän saattaisi jatkossa moikata sitä kuin tuttua, kertoa kaikille että tunsi tyypin, se oli hänen poikaystävänsä copy ja kirjailija, oli istuttu monet illat Haarikassa yhessä, vähän lesohan se oli mutta kai sitä siinä tilanteessa pikkusen semmonen voi ollakin…

            Niemelästä tuntui, että häntä alkoi pian yrjöttää koko punapää. Vedä käteen vanha vuohi, pää tuntui supattavan mutta suu pysyi kiinni ja kasvoilla viipyili sama anteeksipyytelevä ilme kuin monta kertaa ennenkin kun tuohon palkintoon viitattiin, oli pysynyt aina siitä asti kun hän ensimmäisen kerran Turussa siitä kavereilleen Kunnassa oli kertonut, siitä revennyt paripäiväinen ryyppyreissu missä asiaa ihan asianmukaisesti juhlittu, saatu Saara raivon partaalle ja avioliitto liki hajoamaan siihen paikkaan, kaverit vittuilemaan että meinaatsä multa naisen viedä ja puolitutut haukkumaan hänen tulevat teokset jo etukäteen varmuuden vuoksi, yksi paikallinen runoilijakuuluisuus oli ennustellut että korkeintaan keskinkertaista proosaa hän kirjoittaisi mutta runoilijaksi hänestä ei olisi ikinä, turpiinkin se oli uhannut vedellä kun hän oli onnistunut kirjoittamaan sen romaanista vääränlaista kritiikkiä, ja mitä kaikkea hauskaa sitä olikaan tapahtunut tuon saavutuksen tiimoilta ja tässä taas uusi haastattelija arpomassa hänen tulevaisuuttaan joka ei mitä hän yhtään ymmärsi kuulunut sille vitun pätkän vertaa. Anitankin kanssa oli Kinnasmäessä tullut se riita niin että kannatiko tuota menestyäkään kun kaikki tuntui olevan pelkkää paskaa, jossakin mielen pohjalla sekin kysymys, että sitäkö hän sitten nuorenakin oli joutunut kärsimään, jotenkin kuitenkin niillä Heinäpään kulmilla suojautumaan kaikenlaisilta vosonmaineilta ja muulta vaikka silloinhan tietysti oli ollut se oma porukka, johon turvautua, pelikaverit, nyt ollut oikein niitäkään ellei nyt tuota hikiniekkaa sellaiseksi laskenut, sehän nyt siinä kuitenkin vähän tuon punapään kiimoja koettanut rauhoitella.

- En tiä mikä kirjailija mä oon.

- Älä nyt ole turhan vaatimaton, nainen tuntui kokevan hänen vähättelynsä silkkana itseään koskevana loukkauksena. Vai piruiliko se jollain epämääräisen sekavalla tavalla. Sen kasvoilla viipyili jokin kummallisen taistelutahtoinen ilme. Niemelä ei enää oikein tiennyt johtuiko tuo hänen ärtyneisyytensä omista asenteista vai ulkomaailman paineista, hän lähinnä toivoi ettei hänen olisi tarvinnut puhua koko asiasta mutta koska oli taas vaihteeksi aukonut itse päätään niin kaipa se sitten oli miehekkäästi kestettävä tämäkin vittuilu ja kuulustelu jonka tuo punapää oli aloittanut, hän ei ollut vieläkään varma potiko se jonkunlaista persoonallisuushäiriötä joka auttoi sitä sotkemaan omat ja vieraat asiat niin lahjakkaalla tavalla ettei sitä ihan heti edes käsittänyt.

            Niemelä yritti hymyillä kärsivällisesti, eihän hän tuntenut koko punapäätä ja palkinnon ympärillä oli tullut sekoiltua jo ihan tarpeeksi, nähtyä ihan tarpeeksi naisia joita kiinnostivat tuollaiset asiat, jopa entiset tyttökaverit olivat kirjoitelleet ja kyselleet hänen tekstejään johonkin teatteriryhmään johon sattuivat kuulumaan.Punapää oli istunut tasan varttitunti aikaisemmin pöytään, kiskonut pitkälle toista lonkkua kuin pahinkin deeku, se oli ties mikä piirtelijä jostakin, harmainta aavistustakaan mistä ja nyt se jo jakeli hänelle hyviä neuvoja siitä, miten suhtautua omaan olemattomaan rooliinsa kirjailijana.

            Ehkä sen oma elämä ties missä työpaikalla oli niin olematonta ja väritöntä että sen piti jatkuvasti sekaantua kaikkien muitten elämään joita se piti paljon mielenkiintoisempana kuin omaansa, ehkä se oli joku saatanan iltapäivälehtien suurkuluttaja, ehkä se oli hullu, samantekevää kunhan jätti hänet ja hänen kirjoittamisensa rauhaan, kaikkein eniten hän juuri nyt kaipasi muistutusta viimeisten parin vuoden surkeudestaan ja niistä teksteistä joita lojui pari mapillista odottelemassa todellakin sitä kirjailijaa paikalle,sitä siellä sivarikämpässään isyyden odotustunnelmissa innoissaan ja peloissaan juttujaan kirjoittanutta tyyppiä, hän vain ei vittu tiennyt missä se majaili mutta sen hän tiesi, että siinä pöydässä sitä ainakaan ei ollut sillä hetkellä ja jollain epämääräisellä tavalla häntä hämmensi sekin, että mitä hän ylipäänsä teki sellaisessa pöydässä, oliko hän vain halunnut rikkoa opiskelijaelämän rutiinit, tajunnut että ainakaan siellä norkoilemalla hän ei koskaan saisi selville mitään omasta elämästään tai isyydestään tai ylipäänsä mistään.Eikä hän ollut enää varma kaipasikokaan hän sitä mutta niiden parin tuopin jälkeen hän oli valmis lähtemään, arveli ettei ihan ensimmäisenä päivänä kannattanut pilata mainettaan kittaamalla kaljaa liikaa, tavaroitakin piti kämpillä järjestellä ja jos ei muuta siitä olemattomasta kirjailijan urasta ollutkaan jäljellä niin ainakin Erikan saattoi nostaa keittiöön valmiusasemiin, eihän sitä toisaalta koskaan tiennyt vaikka uusi ala alkaisi ispiroimaan taas kirjoittamista.Voisihan sitä tehdä vaikka Turtiaiset – että ensin yrittää hammasteknikoksi, sitten poraa tuhannen vitun krapulassa poran potilaan poskesta läpi ja päätyy runoilemaan Helsingistä murteella ja syvällisesti…Mokaa niin perusteellisesti että ei siinä oikein enää muuta voi kuin kirjailijaksi alkaa kun on sitten jo eletty sellainen elämäkin josta ne kirjailijat syntyy Paasilinnan mukaan.

            Ja muutenkin puhuminen palkinnosta vitutti, mieliin palasivat paikallisradion päätoimittajan viimeiset sanat kun se oli runtannut hänen pakinaansa roskikseen että ei, ei tämmöstä, sanon näin vaikka tiedä minkä Dostojevskin mä tässä tuhoon, siinä sitä olikin lahjakkaalle traagikolle ihan tarpeeksi orientaatio-onkelmaa kirjallisen viidakon lakeihin ja kaupallisten radioitten ja muunkin median toimintaedellytyksiin niin että tuo punapää tuossa lähinnä joko huvitti tai vitutti, sitä Niemelä ei osannut sanoa, ei jaksanut enempää perehtyä problematiikkaan vaan lähti sitten kuitenkin tiskille hakemaan uutta tuoppia, se tuntui nyt tulevan jo tosi tarpeeseen vaikka ihka ensimmäistä työpäivää pitelikin.Parin tuopin ajan hän vielä siinä kuunteli punapään ärinöitä,  kuunteli kun se alkoi rähjätä Akon kanssa siitä, miten hikiniekka aina  vaan vähätteli sitä.

- Miten niin, Ako puolustautui vaikka mitä hän oli ymmärtänyt sen kyselyt Ruukista olivat jonkunlaista vähättelyä, kaipa se oli halunnut opettaa naiselle sen paikan maailmassa siinä mainostoimittajien ja parempipalkkaisten miesten pöydässä ja siitä hyvästä nyt sitten kinasteltiin. Niemelä litki kaljaa kuin olisi käynyt oman avioliittonsa kertauskurssia, puuttui vain että punapää olisi kohottanut feministisen taistelulippunsa esiin vaikka enemmän se kuulosti Saaran äidiltä, joka tuota itseäänsäälivää puhetapaa jaksoi pitää yllä ja valitella vähän väliä sitä, miten kukaan kotirouvaa pitänyt minään.

            Niemelä vilkuili loosipenkkiin istahtanutta ruuvimeisselin naamaansa saanutta nuorta tyttöä kuin jotakin ajatellen mutta ei saanut ajatuksesta minkäänlaista otetta, kaikki vain leijui ja lipui silmien edessä niin kuin tupakansavu, näkyi hetken ja katosi sitten ilmaan.

- Vähättelet sä, punapää jatkoi sinnikkäästi, vilkaisi Eerolaakin joka ei näyttänyt olevan halukas osallistumaan koko keskusteluun, se myhäili vain kuin kaiken paremmin tietäen tai ehkä se oli vain sitä lajia viisas, että älysi pitää turpansa kiinni.

            Hikiniekka vaikutti vähän vaivaantuneelta punapään purkauksesta, olisiko punapäälle pitänyt ruveta opettamaan yliopiston naisten taktiikoita kun se vaikutti pelaavan enemmän vaistollaan vaikka mitä hän myöhemmin Eerolalta kuuli asiaan liittyi muutakin niin kuin sekin ,että hikiniekkakin oli yrittänyt punapäätä iskeä. Eerola oli siinä Haarikassa jaksanut tuopin äärellä paheksua sitten sitäkin, että hikiniekalla oli vielä Hesassa vaimokin, hän niin ollut enää siinä vaiheessa jaksanut kuin kuunnella, nyt punapään kiukku lähinnä väsytti, mikä miesten ja naisten välinen sota siihen yhteiskuntaan kaikkine syksyn pahoine tyttöineen oikein olikaan levähtänyt, ilmapiiri oli kyllä tuttu ja jollain lailla tuntui ,että se kaikki 70-luku oli vain levähtänyt eri suuntiin, vihreisiin, femakkoihin. Niin kuin joku iso peili olisi mennyt kertalaakista pirstaleiksi ja pannut heidät kaikki elämään sitä vapauden aikaa kuka milläkin tyylillä.

            Inttäminen näytti laantuvan punapään äkäiseen mulkaisuun, se ei saanut näkemyksilleen tukea siitä pöydästä. Niemelä tunsi olonsa lähinnä vaivaantuneeksi, hän oli niitä ärhäköitä syytöksiä jo pari vuotta kuunnellut, ei ollut osannut odottaakaan että työelämässä sitä ja samaa niin kuin se johtajan aamusta tokaisema älä Ritu alota taas – repliikki joka oli jäänyt soimaan korvaan vähän pahaenteisesti, että mitä se Ritu ei olisi saanut taas aloittaa.