Olisikohan sitäkin pitänyt pitää jonkinlaisena kyhnyttämisena, tuskinpa kun kuulosti enemmänkin että ne olisivat lähinnä aikeissa käydä toistensa kurkkuun.Sitä Jaska ei oikein älynnyt kun ne olivat kuitenkin eronneetkin jo satoja vuosia aikaisemmin.

 

 kopotikop hullu hän olikin vaikkei edes tiennyt mitä tuo hulluus oli muuta kuin supisupi ja joku sukulainen on vienyt piirille kun sen pipo alko vähän kiristään enemmän kuin viinaa vetävällä oikaraisella joka suomen hiihtourheilua rukan kupeella kotikaljapänikän avulla piristi ja kas kummaa oli joku siihen ruskean pullon kylkeen kirjoittanut että tää juoma on tarkoitettu huorille ja mitä olikaan kirjoittanut kun se männiköissä suksien kanssa pöllyäminen oli sen verran raskasta puuhaa että väliin rupes jo vituttaankin ja majuri joka sotaisasti mitalit jakoi istui turhasta murhasta linnassa, viattomasti tuomittu mies niin kuin meistä moni viattomasti tuomitaan täällä jumalan puupulpetissa missä oikeutta jaetaan sokein silmin kuin vajaanäköisten tikkakisassa , varo vaan milloin nuoli osuu…mutta siellä sitä sankarit huoria nussi niin että Vetelin Kuivat toiseksi jäi tässä kisassa…

 

 

 Paineita paineita Kivelän poika, niitä sulla on, Jaska koetti  rauhoitella itseään istahtaessaan etupenkille, olihan hänellä ennenkin ollut paineita, hän oli kilpaillut itsensä kaupungin parhaaseen oppikouluun, edustusjoukkueeseen ja milloin mihinkin, miksi hän nyt sitten hermoili liikaa, johtuiko se sittenkin siitä paskasta turnauksesta ja tunteesta, että hän oli pettänyt koko porukan, hiippaillut siellä motellissakin niin nolona niin kuin ei enää olisi kehdannut puhua kellekään, kaikki tuntui sillä lailla sekavalta ettei sitä osannut ajatellakaan. Siihen olisi enää päälle kaivannut mitään ämmän oikeusjuttuja, se muutenkaan kyllä tajunnut mistään paskaakaan, kuhan paasasi niitä omiaan koko ajan niin kuin niissä jotain viisastakin olisi ollut, milloin mistäkin, siitäkin ettei hän sodastakaan mitään tajunnut kun ei ollut ämmän tavoin 9-vuotiaana ollut tarpomassa pitkin soita evakkoon jotain vitun lehmiä paimentaen. Sellaisia ne aikuiset olivat, niiden olisi varmaan pitänyt mennä jonnekin kirkkoon saarnaamaan, sinne ne olisivat olleet omiaan.

Hän riuhtaisi turvavyön kiinni niin että rusahti.

- Sen nyt vielä rikot, samanlainen pököpää oot ku isäs..äiti äsähti ja mulkaisi pahasti.Niin kuin hän sen mielestä olisi koko ajan ollut hajottamassa jotakin.Kukahan siinä oikeastaan huntalo oli, Jaska uskalsi epäillä.Ääneen hän ei sitä uskaltanut sanoa kun pelkäsi että siitä äiti olisi pimahtanut lopullisesti.Isästä puhuminen hermostutti, hän ei äijää ollut juuri koskaan nähnytkään, ei muistanut siitä mitään, kuitenkin se siinä oli kuin jokin aave, aave joka leijui pahana ilmana sen ämmän uuden Datsunin sisuksissa, varsinainen apinakalloinen aave koko äijä.Paskaisä, paska äijä josta hän ei muistanut mitään.

 Saippuakuplan näköisessä Fiatissa ei moisia remmejä edes ollut ollut.Paineita paineita,  kaikki  koko ajan vaatimassa jotakin,Aatu kentän reunalla, opettajat koulussa kirjoitukset tulee ihan kohta puheineen,kirjoitukset tulee ihan kohta aivan kuin nekin olisivat lukiossa ja heti seitsemännen aluksi tulleet jokaikinen hulluksi jos ei muuten niin siksi, että niillä oli joku ihmeellinen kaupungin parhaan koulun maine suojeltavanaan.Ja Aatuhan hermoili kohta tukkansa päästä sen edelliskevään pieleen menneen turnauksen takia. Harkkareihin meneminen oli alkanut kesästä asti tuntua raskaalta, hän tiennyt oikein miksi, eikö hän enää jaksanut vai ottiko häntä päästä koko Aatun touhu, oli käynyt mielessä että lopettaa, keskittyy vaan kouluun jos sen vielä jaksais, sitä sitten oli vatkannut päässään kesän mittaan vähän väliä ja nytkin, käydä siivoomassa, sitten illaksi Pyrinnölle puntteja nostaan, kuuntelemaan kun jätkät irvi naruksi kun ei enempää penkiltä ylös saanut, sitä kaikkea ja sitten jotain muuta, hän niin tiennyt, niin kuin kaikki vaan äkkiä olisi alkanut ottaa päästä, se oikeudenkäyntikin, kuullut jossakin korvissaan pelkän paskaisen naurun että hän vittu kiikuuttaa ne luistimet keltsuun ja koko Kohon sinisen kassin, että siinäpähän sitten riitelette mun elatuksista ja millon mistäkin, hän paskat enää kohta mistään välittää, antaa Villen välittää kun sillä jäi välihousut välioven välliin ja hekoheko päälle näpy näpyjen kera.

Joskus hän oli miettinyt sitäkin, että kenen takia hän oikeastaan pelasi. Muistanut miten innoissaan sillon alussa oli kentälle mennyt, harjoitellut iltakaudet ihan vaan siksi ,että se oli kaiken sen koulassa istumisen ohessa tuntunut mukavalta, pelkkä pelailu. Nyt se tuntui hankalalta. Johtuiko se tosiaankin siitä, että harjoituksia alkoi olla enemmän, että se liimaletti oli asettanut tavoitteita. Hän ei osannut sanoa. Ja pitikö sille päätökselle jotain perusteita olla. Lopetti kun lopetti.Jossakin mielen pimennoissa kyllä tykytti, että oli siinä muitakin syitä, sellaisia joita hän ei oikein tajunnut.Varmaan sitten niitä alitajuisia…

- No niin aletaanhan joutua, ämmä istua tussahti ratin taakse ja repi itsekin remmit rintojensa päälle,tukki olkalaukkuaan,sitä vaaleanruskeaa hänen jalkoihin sen kummemmin kyselemättä.

 - Joo joo, Jaska murahti kuin Korkeasaaren kouluttamaton apina sankalle itseään tuijottamaan tulleelle yleisöjoukolle, josta tuli kyllä enemmänkin mieleen Keskarin katsojakunta huutelemassa tuomariseepralle pillin jäätymisestä, minkähänlaisena apinalaumana sitä porukkaa sittten olisi pitänyt pitää, olikohan siinäkin kysymys jonkinlaisesta kyhnyttämisestä kun ihmiset tungeksivat tuollaisena joukkona peliä vahtaamaan kylmään pakkasiltaan ja hänkin rampannut siellä jo vuosikausia pelejä katsomassa, siitä saakka kun oli ekan jäsenkorttinsa seuralta saanut ja tunkenut korttiaan vilauttaen Keskarin ahtaasta portista tungoksen seasta sisään.

 - Ei se oo mikkäään joo joo,kyllä se sunkin pittää oppia töitä tekemään...

- Niin varmaan…

- Kyllä se on niin vissi ja varma, ei tässä elämässä muuten seleviä…töitä tässä on ite kukin pienestä pittäin teheny, siinä on jouvettu jonninjoutavia viisastelemaan…

                      Se olikin ollut äidin johtava teema jo koko kesän ja siitä lähtien kun se oli hakenut hänelle lehtienjakelufirmasta kesätöitä elokuuksi sanomalehden jakajana,tapansa mukaan käynyt itse ensin kysymässä ja tullla tupsahtanut sitten kotiin illalla huutamaan Jaskalle, että Jaakon olisi parempi suoria luunsa seuraavana päivänä sinne toimistolle töitä kyselemään,hän oli ikäänkuin käynyt jo pohjustamassa pojalleen paikan valmiiksi.Enimmäkseen Jaskasta tuntui että äidin seurassa piti esiintyä aina pussi päässä niin paljon sen touhuja sai hävetä,hyvä että oli saanut sitten sinne toimistolle mennyksi. Huutanut ja räyhännyt niin kuin häntä ei olisi ollut olemassakaan.

Jaska tuijotti jäykin ilmein eteensä kun äiti sujautti avaimen rattiin ja käynnisti auton.

Cherry hurahti käyntiin kevyesti ja ämmä polki kytkintä, pisti pakin päälle, kytkin pomppasi ja auto sammahti mikä sai ämmän kiroilemaan että on se tämäkin perkele, taas panemaan autoa käyntiin. Jaska tuijotti hymyilleen sivuun ettei olisi saanut taas omilla ilmeillään äitiä suuttumaan lisää. omasta mielestään äiti oli hyvä kuski, paljon parempi kuin monet ukot.Niin se monesti kaupungilla autossa kailotti.Jaskaa hävetti kuunnella sellaisia puheita.

                      Ämmä sai toisella yrittämällä kirsikkakaaran käyntiin ja pakilla ulos parkkiruudusta, vetäisi ykkösen kehiin ja käänsi auton kohti talonpäädyn kulkuväylää joka meni verkkoaidan ja kolmikerroksisen pitkän talon punatiilisen päädyn välistä kuin ahtaasta solasta. Siitä tulla puskivat sisään kolmikerroksisen talon alakerrassa oleviin kauppoihin tavaraa tuovat kuorma-autot. Hän oli aina pienempänä katsellut vähän ihmeissään, että miten ne onnistuivatkin aina sompailemaan auton solasta ilman että kylki repi koko aidan riekaleiksi.

                      Jalkakäytävän ja kadun välissä oli paksu lankku johon auton eturenkaat aina kolhativat samalla kummalla tavalla mikä sai Jaskan havahtumaan vaikka äidin kireitten suupielien ilmeet olivatkin uudestaan nostattaa mieliin jokin kumman huvittuneen hymähdyksen.Nainen ratissa. Niitä vitsejähän aina lehdissä kirjoiteltiin.Spede-showssakin se yksi ääliö ämmä oli aina naurettavana kun se ei tuntunut koskaan oikein ymmärtävän autoista yhtään mitään, Spede sen kanssa sitten vitsaili niin että sai nauraa ihan räkänä. Äidin kyydissä ei kyllä yhtään naurattanut.

                      Jaska vilkaisi talon nurkilla olevan kampaamon ikkunaa, siellä ne alastomat ihmisapinat kävivät kyhnyyttämässä itseään, antoivat Japen äidin hinkata tukkaansa permanentiksi kiharoiksi ja hattaroiksi minivogueksi jollaista ämmä ei hänelle raskinut ostaa, päivitteli vain miten se miestenkin piti ihan akoilta näyttää ja vielä niin kallis hinta mokomasta tukankuvatuksesta maksaa.Kyllä se miehen mieheltä piti näyttää. Jaskasta oli lähtiessä tuntunut omia irvisteleviä kasvojaan eteisen peilistä katsellessa että hän näytti jo enemmän pelkältä apinalta höröttävine korvineen ja rumine irvistyksineen.Kun ämmä oli  nähnyt hänet siinä se oli heti ollut tokaisemassa, että sillä lailla naamaansa  saanu repiä, piirillehän ne pian tuommosen pöpin veivät.

                      Just sinne.Piirille piirille.Tai koulukotiin,siinähän ne oli paikat minne ämmä aina pahalla tuulella ollessaan oli valmis kuskaamaan puoli kaupunkia. Naamaa ei saanut väännellä, ovia ei saanut potkia, koko ajan oli hulluus uhkaamassa ja Jaskasta tuntui joskus, että sillä menolla hän kyllä tosiaankin tulisikin hulluksi.Vaikka mitä se sitten enää haittaisi – kun oli hullu tuskin sitä itse sitten enää edes älysi, kuhan vaan oli.

 

Katsomo riehaantui peliin mukaan, se heilui kuin tuulen huojuttama korsimetsä rannan tuntumassa sinne tänne pelin aaltoilun mukaan, hän tunsi senkin itsessään, tuon oudon liikkeen kun sadat silmät kääntyivät kohti pesuvatilamppujen valaisemaa kaukaloa, sikojen juottoastiaa niin kuin joku sitä oli keksinyt nimittää…

kopotikop… pelkkä keppihevonen jolla nuo kaksi vanhemmikseni kutsuttua idioottia saivat leikkiä omaa Arja-tädin innoittamaa kopotikopleikkiään ja pikkupikkuheppaset siinä villisti temusivat aikansa kunnes halusivat lähteä jatkamaan tuota kopotikopleikkiään raastupaan ja sielläkin ne menivät papereittensa kanssa vaan kopotikop ja huusivat toisilleen kuin pienet veikeät puuhevoset että kopotikop sinä saatanan huora ku muuta ossaa tehä ku rahhaa nyppiä ja se toinen kopotikop huusi että sustakaan vitun homosta oo mihinkään, oo koskaan ollukaan ja tällaista iloista kopotikop leikkiä ne siellä leikkivät kuin olisivat huitoneen kaukalossa toisiaan puisilla mailoilla päähän ja katsomo karjunut villisti verta kentälle ja pakkiin ja kaikki mukaan samaan sakkiin ja  puhuivat viisaitaan papereistaan siitä miten elämä oli kohdellut niitä niin kovasti kaltoin ja väärin ja veikeät keppihevoset vaan meni pitkin raastuvan lattiaa että kopotikop kun pikkuisä ja pikkuäiti nakkelivat toisiaan kivillä ja hiekalla ja kaikella mitä nyt sattuivat käpäliinsä saamaan ja jossakin siellä salin nurkassa pienen pieni lapsi itki yksinään ja rutisti nallea sylissään ja toivoi että Jumala itse kaikessa ankaruudessaan olisi tullut ja räjäyttänyt nuo idiootit kappaleiksi ja lähettänyt ne saatanan räkäperseet raketilla kuuhun ikuisen rakkauden rusetiksi taivaan persereikään.Kopotikop.