Pera ei ollut aivan varma mikä kaikki Juusoa vitutti, hän tunsi tyypin liian huonosti vaikka epäilikin, että pelkkä natsikoulu se ei voinut olla vaikka rillipää mielellään koko ajan siitä jauhoikin kuin jotain oman päänsisäistä iskulausettaan, jotain omaa kannustushuutoaan jolla se kannusti itseään mutta hän ei pitänyt siinä tilanteessa erikoisen tärkeänä edes tietää moista asiaa, ehkä sitä vain vitutti se että sen oli pitänyt muuttaa Kemistä heidän kouluunsa, ainakin sen tapa puhua tuosta edesmenneestä entisestä koulusta vihjasi siihen suuntaan.

- Vähän semmosta kritiikkiä natsikoululle.

- Ni..

                      Pera oli enemmän kuulolla, hän halusi tietää mitä tai miten tätä lehteä tehtäisiin, hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan lehdenteosta eikä hän halunnut juuri sillä hetkellä paljastaa täydellistä tietämättömyyttään, oli hän kyllä kirjoitellut runoja ja oli hänen nimensä ollut joskus Kalevassa tekniikkakisojen palkintalistassa ja hän oli tottunut joka kevät ottamaan vastaan majuri Pesolalta mitalit ja lusikat palkintona hyvinmenneestä kaudesta ja kavereiden kateelliset ilmeet mutta lehdenteosta hän ei tajunnut hölkäsen pölähtävää, kai niitä jotenkin jossakin painettiin ja silloin elokuussa hän oli Kalevaa ja sitä toista lehteä, Kansan Tahtoa jakanutkin, muisti vieläkin nuo yhden aikaan heidän talonsa eteen pakettiautolla tulleet painomusteen tuoksuiset sidotut niput jotka hän sitten lastasi pyöränsä takatarakalle laitettuihin vihreihiin jakelufirman laukkuihin, kuunteli vanhan siivojan juttua siitä miten se teki kahta työtä, siivosi päivät sairaalassa, otti nokoset ja kävi yöllä jakamassa vielä lehtiä ja lähti sitten vinttaamaan pitkin elokuisen valoisaa kaupunkia ja survomaan noita lehtiä ihmisten postiluukkuihin iso koliseva avainnippu taskussaan ja tuoreen painomusteen tuoksu sieraimissaan.

                      Peran pää humisi tyhjänä kuin tuomiokirkon kupoli, sieltä näyttivät kadonneen kaikki ajatukset, kuului vain hiljaista outoa huminaa kuin mietiskelykerhon mantratilaisuuden päätteeksi mutta mitään levitaatioon tai muuhun maastairtaantumiseen viittaavaa ei kuitenkaan ollut näköpiirissä hän oli enemmän kuin juttunut istumaan siihen tuoliin, siirsi varovasti toista puutunutta jalkaansa ja vilkaisi Juusoa empivä arka ilme kasvoillaan.Juuso alkoi kuitenkin selosta ideaansa jota se näytti pohtineen jo jonkun aikaa,Peralla ei olisi käynyt mielessäkään kuvitella että Juusokin olisi saattanut maata omia unettomia kiukun ja vihan täyttämiä öitään isänsä urakehityksen mukanaan tuomaa pakkomuuttoa kiroillessaan, hän oli vajonnut omaan alemmuudentunteeseensa ja tunsi lähinnä kiitollisuutta siitä ,että tuo rillipää oli omilla natsikoulupuheillaan pelastanut hänet siitä pulasta, johon hän itsensä oli saattanut kiikuttaessaan sen Kohon kassin kellariin ja päättäessään, että se oli nyt slut, finito koko pelaaminen.

                      Kritiikki kuulosti oudolta sanalta mutta sen kevään aikana Pera joutui vielä moneen kertaan huomaamaan, että niissä piireissä joihin hän nyt näytti joutuneen Pohjalaisesta ostettu pieni sivistyssanakirja oli enemmän kuin tarpeen surrealismin ja platonisen rakkauden ja kritiikin ja anarkismin ja kurtisaanien saloja tutkittaessa. Nämä ihmiset osasivat vähän erilaista kieltä kuin mihin hän lootassa paritavuisia hööhuutoja kuunnellessaan oli tottunut.Hyvä oli jo jääkiekkoilijan lausumaksi melkein kokonainen lauseenmittainen elämänfilosofia.Hän ei kehdannut ruveta kyselemään mitä moinen sana mahtoi tarkoittaa, hänen korvissaan kuulosti siltä että he olivat lähinnä aikeissa ruveta vittuilemaan tuolle natsikoululle, purkamaan paineitaan koska pelitilanne oli alkanut kerta kaikkiaan ottamaan pattiin niin kuin Pera itse henkilökohtaisesti tunsi – hän oli saanut tarpeekseen markkinataloudesta ja kaikenmaailman kilpailusta, se oli hänestä sairasta, hän ei halunnut kilpailla enää kenenkään kanssa, hän haistatti kaikelle kilpailulle paskat, hänestä kilpaileminen muistutti haudanryöstämistä, jossa käytiin nussimassa vainajan arkun päältä seppele ja lykättiin se voittajan kaulaan ja toivotettiin onnea ja menestystä valitsemallasi uralla.

- Tämmösille me voitas ite tehä, kirjotetaan koneella, onks sulla kirjotuskonetta…

- On mulla semmonen Erika, ostin tossa syksyllä.

                      Hän naurahti.Hän ei olisi osannut kuvitellakaan silloin elokuussa kesätienesteillään ostamastaan koneesta tulevan vielä hyödyllinen kapistus ,hän oli ajatellut vain lähinnä, että kun oli runojakin jo kirjoitellut saattaisi kirjoittaa muutakin, kirjoittaminen kiehtoi jollakin tavalla ja hän oli halunnut ostaa sen Erikan ja kun hän asiaa ajatteli se oli ensimmäinen asia jota hän oli pitkään aikaan halunnut, ja nyt istuessaan siinä niin kuin jo muutamaa päivää aiemmin polilla hän tunsi että se toinenkin halu, halu räjäyttää koko vitun natsikoulu paskaksi väijyi jossakin hänen sisällään, kurkisteli kuin kärppä kivenkolostaan, arka, pelokas eläin eikä hän oikein tiennyt mikä halu se oli ja olivatko nuo rillipään sanat olleet johdattelemassa häntä haluamaan jotakin sellaista.Hän oli vain halunnut, halunnut kuin pikkulapsi joka viuhtoo äidilleen tai isälleen kaupassa, että se haluu tommoset housut tai mitä ikinä se saikaan päähänsä haluta.

                      Aivan kuin tuo keskiluokkaisten nuorten elämäntapaan perehtyminen olisi vähän väliä saanut hänen päänsä sekaisin, hän ei kyllä sellaista sanaa tuntenut, hän olisi lähinnä kuvannut näitä ihmisiä parempiin piireihin kuuluviksi, sellaisiin joilla oli rahaa koska se oli siinä kaupungissa kaiken ihmisarvon mitta, se että oli rahaa ja komea asunto ja nämä molemmat kriteerit Juuso ja Kirra kyllä täyttivät ihan komeasti ja kuten hän myöhemmin sai tietää oli Kirran isä, tämä mennikäinen myös kohtuullisen kuulu tutkija, joka kaivoi esiin syöpää aiheuttavia aineita, asia joka olisi varmasti mykistänyt hänen lähiympäristössään kenet tahansa, siinä oli mies joka uskalsi käydä tuon kasviksi tunnetun pelottavan vastustajan kimppuun jossakin hämärässä laboratoriossa, ottaa selville mikä tämä kasvi oli joka ihmisiä tappoi kuin salakavala vastustaja, tämä joka oli jo 60-luvulla pelotellut kaikki kaupunkiin muuttaneet maalaiset puolikuoliaaksi kasvamalla ihmisen sisällä tappavana horsmana kuin huussin takainen murhamies.Siinäkö se oli ollut, se kaikki, se että hän kyllä vielä kuuli jossain korvissaan mitä tuollaiset sanat kuin kurtisaani tai platoninen olisivat aiheuttaneet pukukopissa jos ylipäänsä olisi uskaltanut suustaan sellaisen sammakon päästää – valtavan naurunrähäkän, todellisen vittuilujen sarjatulen joka olisi kuumottanut korvia vielä viikkokausia koska siihen olisi palattu jatkuvasti, joka kerta kun olisi tullut pukokoppiin olisi taatusti saanut kuulla, että sieltäkö se platoninen kurtisaani nyt tuli että hä…

                      Että se muutos oli alkanut ihan niinkin pienistä asioista, sanoista.

                      Sitä hän mietti ja tuijotti putkan seinää.Kaikki muuttuu muuksi muuttuu, niinhän ne olivat laulaneet, hänen elämässään se muutos oli ehkä ollut liiankin nopea eikä hän ollut alkuunkaan varma oltiinko puhuttu samasta muutoksesta mutta muutoksen hän itse oli kyllä nahoissaan tuntenut ja tunsi istuessaan siinä sen rillipään puheita kuuntelemassa, Juuson josta tuli toveri Anaksimandros Vähämieli.

 

hyvä Pera, tommosessa miehessä on luonnetta, räjäytäkin se vitun natsikoulu paskaksi, tee se äläkä vaan uikuta ja näytä tollaselta lapasensa hukanneelta räkänokalta joka paska perseestä valuen vaeltaa pitkin ja poikin eksyksissä ku puolukka pillussa…katso miten sieltä lentelevät menneisyyden synnit ja teot, muista oravahammas, muista mitä se meille teki, sulle ja mulle, minä olen sinun sielunveljesi kärsimyksessä eikä sinun pidä vihaasi unohtaman, ei ikinä, räjäytä, räjäytä se vitun orjalinnake paskaksi, tee vallankumous…äläkä näytä tommoselta vitun surkeelta piskiltä ton koppavan näkösen tyypin edessä, ei se ihan niin fiksu ole ku sä luulet,ei alkuunkaan…

                      Ja päässä pyöri niin kuin porvarit olisivat päättäneet indoktrinoida hänen unensakin ja porvarit muuttuivat sorvareiksi ja sorvarit rahanahneiksi sioiksi ja sitten ne olivat siinä taas nuo setelit jotka leijuivat ilmassa kuin lumihiutaleet ja huuto että siinä sulle vähän rahhaa, perkeleen huora ku oot sille niin perso…ja jokin kauhun tunne joka nousi päähän, tunki tuskan hikeä otsalle ja nuo oravahampaat ja setelit jotka leijuivat ilmassa, pääomat, omat päät jotka leijuivat ilmassa ja…

 

- Erika.

- Niin.

- Sähän voisit tuoda sen tänne niin tehhään täällä sitä lehtee, mulla on kone ja sulla on..

                      Juuso tuntui pääsevän vauhtiin ja Perakin tunsi, että jotain tuosta tekemisen meiningistä alkoi tarttua häneen, joo, kyllä hän voisi sen Erikansa kiikuttaa Juuson kämpille, naputtelisi sitä sitten siellä, eipähän ämmänkään tarvinnut hermoilla kun hän istui iltaisin olohuoneessa kirjoittamassa tai milloin missäkin, ammetta hän ei vielä ollut kokeillut koska ei ollut keksinyt miten konetta olisi voinut käyttää siellä vaikka siinä ahtaan hikisessä kaksiossa se olikin paikka, missä hän monesti pänttäsi kokeita päähänsä kun muuallakaan ei saanut olla rauhassa ja jos hän jostain tulisi myöhemmin muistamaan Ursuksen pitkät hissan kokeet niin siitä rusinaiseksi rypistyneestä ihostaan johon sata sivua veristä maailmanhistoriaa kulttuureineen ja sivistyksineen oli hänet siellä ammeessa kuumassa vedessä ajanut.

                      Päätä oli alkanut kuumottaa.Hetken aikaa hänellä kävi mielessä outo assosiaatio niin kuin hän taas olisi seisonut Tekarilla maila kourassaan, tuossa meni siniviiva, puolustuslinja ja tuolta rynnivät heitä päin porvareiden joukkueen kusipäät valmiina takomaan heidän maaliinsa kiekkoa niin paljon kuin ehtivät, valmiina lyömään ja murskaamaan heidät täydellisesti…Hän ei oikein tiennyt mistä tuo tunne tuli, se tuntui typerältä, eiväthän he olleet pelaamassa lätkää vaan tekemässä lehteä, politiikkaa.

                      Niinpä hän oli tunkenut tuon tunteen pois mielestään, Juuso oli vielä selvittänyt millaisia juttuja ehkä se oli aikeissa tehdä, mistä aloitettaisiin, alettaisiin vain tekemään, kirjoittamaan siitä vitun natsikoulusta, sitten se oli vilkaissut häntä ja sanonut, että kaiketi hänelläkin oli jotain sanottavaa tuosta koulusta kun sitä oli vuosia käynyt eikä näyttänyt niin aina viihtyvän siellä.

- Jaa, Pera oli naurahtanut vähän nolona, niinkö tarkkaan se oli häntä pihalla koko syksyn seurannut.Vaikka kyllä kai se oli ollut nähtävissä ,että hän ei oikein pelaamisen lopetettuaan viihtynyt juuri missään, oli oli vain hankala ja levoton.Samalla mielessä alkoi myllertää jo uusi pelko siitä että niitä juttuja oli myös syytä kirjoittaa eikä hänellä oikein ollut harmainta aavistustakaan millaisia juttuja tuo rillipää oikein ajatteli ja osaisiko hän alkuunkaan vääntää sellaisia, tuskin hän pelkillä runoillakaan selviäisi niin että olo alkoi taas vaihtua tuskanhikiseksi ja hän kirosi mielessään itsensä ääliöksi jonka piti tunkea joka paikkaan, sitten hän keksi taas muistella sitä runkkaavaa ryhävalasta ja polia, sitäkin vaihtoehtoa että hän ehkä sittenkin tulisi hulluksi niin että sama kai se oli häpäistä itsensä tuon rillipäänkin edessä, tuskin se sitten siellä piirillä enää mitään haittaisi, siellä olisi aikaa kiskoa posket lommolla tupakkaa ja muistella mitä tulikaan tehtyä ja kuka sen tiesi vaikka hänen juttunsa kelpaisitvatkin tuolle älykääpiölle, joka tuntui pitävän itseään kovinkin fiksuna tyyppinä, sellaisena jolla oli suunnattomia vaikeuksia peitellä omaa viisauttaan muilta vaatimatonta teeskentelemällä.

- Se on hyvä homma, ihmisen täytyy olla kriittinen, ei sitä pidä hyväksyy kaikkee paskaa mitä sanotaan, varsinkaan tollasilta natseilta ja entisiltä AKS-läisiltä…

                      Pera kummasteli AKS:ää, ei tiennyt mikä se oli mutta ei silloin vielä kehdannut kysyäkään koska se olisi paljastanut hänen täydellisen tietämättömyytensä politiikasta ja hän pelkäsi, että sellainen tietämättömyys olisi saanut tuon rillipään vain naureskelemaan hänelle.Se ainakin kuulosti tietävän noista asioista yhtä sun toista.Välillä häntä kyllä sitten otti päästäkin sen koppavan ylimielinen tapa puhua niin kuin se olisi katsonut ,että sen ympärillä majaili turhan iso lauma tietämättömiä tomppeleita joilla sen piti selvittää joka ikinen yksinkertainenkin asia.

                      Mutta siitä palaverista tuo lehdenteko oli alkanut.Hän muisti sen, sen tunteen kun hän sitten oli pää jotenkin oudon tyhjänä kävellyt taas takaisin kotiin sen korttelinvälin, joka heidän asunnoillaan oli koska he silloin vielä olivat asuneet Aleksanterinkadun päässä siinä korkeassa kolhossa aaltoilevalla harmaalla kovalevyllä koristellussa talossa, joka viistokattoineen seilasi tammikuun tummaa pakkastaivasta kuin valtava alus.

                      Joo, kyllä, tehdään vaan lehtee…tuntui kuin hän olisi sen vuoden aikana sanonut vähän liiankin moneen asiaan kyllä, joo, mikäs siinä niin kuin olisi vähät välittänyt enää mistään, ei niin yhtään mistään.Mutta samalla tajunnut ,että jollei hän niin olisi sanonut hän olisi saattanut tosiaankin jäädä sinne runkkaavan ryhävalaan pohjalle siihen mustaan pimeään yksinäisyyteen ja sitä kautta lopulta seota toden teolla.Niin että vitunko väliä sillä enää siinä tilanteessa oli ollut. Kyllä – niin kuin Esko Kivikoski telkkarissa. Kyllä.tehdään sitä lehtee.Kyllä hänkin halusi räjäyttää sen vitun natsikoulun paskaksi.Vaikkei olisi ollut harmainta aavistustakaan miksi.