Helevetin huora mikä vittu se sinäkin oikein luulet olevas, karvakäsi paiskasi Lissun pitkin pituuttaan sängylle ja repäisi yhdellä kädellä sen mustan hameen riekaleiksi, Lissu koetti ruveta potkimaan ja kiroili ja huusi kuin perkele olisi tökkinyt sitä hiilihangolla persuksille mutta karvakäsi temmelsi sitä avokämmenellä suulle että tuki akka turpas tai molahtaa lujempaakin, sitten se kiskaisi pikkuhousutkin alas ja laski omansa, katseli hetken aikaa naista sängyllä, Lissun suusta alkoi uudetsaan tulvia kirouksia ja se koetti nousta yllös mutta karvakäsi otti lattialla lojuneen tennismailan ja huitaisi sillä Lissua kasvoihin niin että tämä ulahti tosi pahasti: - Vittu tuommonen saatanan evakkohuora mua pellenä pittää..

- Kuse viuluun sika..

- Sinne oon matkalla, Karvakäsi  heilutteli isona jököttävää heppiään ja nauroi paskaisesti.

            Lissu meni hiljaiseksi ja tuijotti mutta ennenkuin se ehätti mitään tehdä karvakäsi tipahti sen päälle koko kahdeksankymmenen kilon painollaan ja rysäytti sisään asti piittaamatta allaan kuuluvasta kirkumisesta ja potkimisesta...

 

- Meet nyt vaan hakemaan, Lissu alkoi kuulostaa turhautuneelta äitsykältä joka on jo aikoja sitten kyllästynyt pikkupenikkansa valituksiin, eihän äiti nyt lapselleen mitään pahaa tahtonut, nyt äiti vain tahtoi pari olutta että olisi jaksanut taas katsella tuollaista paskamaista penikkaa joka ei minkään hyvän päälle mitään älynnyt, kunhan vaan änkyröi koko ajan turhasta.

            Meloja näytti empivältä, koko sen olemus kieli raivostunutta jännitystä, mutta nousi sitten, ilmeisesti Lissun haarojen välissä sijaitseva karvainen varoituskolmio oli tarpeeksi kiihottava yllyke muutaman kaljapullon hakemiseen, kun meloja saman tien lähti ovestakin ulos ja Lissu lysähti nyt vuorostaan istumaan korituoliin, naurahti että on se sitkee, iski silmää hänelle kuin salaliittolainen, että eiks ookki noi tavalliset tomppelit aika rasittavia,eivät alkuunkaan ymmärrä millaisia tarpeita meillä neroilla on. Rostilasta tuntui ettei hän koskaan aikaisemmin ollut nähnyt Lissua niin selvästi, suorastaan ällöttävän selvästi, mahtoiko se sitten johtua siitä pakkomielteestä joka pakotti muutenkin näkemään asiat kirkkaammin siinä erotilanteessa, tekemään ainakin itselleen selväksi mikä oli tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.Hän ei saanut sanaa suustaan, lähti sitten hakemaan vaatteensa suihkuhuoneesta, puki päälleen, silmissä väikkyi parveke ja Lissu hyppäämässä alas parvekkeelta, komeasti kuin uimahypääjä, tekemässä volttia ja mätkähtämässä niskat nurin nurmikolle ilman, että yksikään ruohonkorsi antoi ensimmäistäkään aplodia.

 

Karvakäsi nousi temppunsa tehtyään ja alkoi etsiskellä housujaan lattialta mutta ennenkuin käsi oli ehättänyt tarttua housunlahkeeseen kumahti takaapäin Lissun iskemä tennislyönti suoraan takaraivoon ja mailan puisella kehikolla..

            Karvakäsi tipahti lattiaan polvilleen toisella kädellä takaraivoaan hamuten kuin olisi ihmetellyt mikä iski ja miksi, sai sitten tartuttua sängyn reunasta ja saman tien Lissun jalasta rintakehäänsä: - Vittu mua et jätkä nimittele, sää raiskasit mut..

            Karvakäsi putosi uudestaan mutta nyt jostakin löytyi sen verran puhtia, että se sai vedettyä itseään taaksepäin, nousi seisaalleen, katse haparoi pitkin huonetta kuin jotakin asetta etsien, äkkäsi ovenpielstä tyhjän kaljapullon ja kipitti ottamaan sen paksuun kouraansa, pullo räsähti rikki ovenpieltä vasten: - Nyt katotaan saatanan huora mistä se kana kussee..

            Lissu empi kontalalan sängyllä mihin suuntaan lähteä.Karvakädellä oli pullo, sillä teki pahaa jälkeä jos sattui kohdalle.Karvakäsi tuli lähemmäs ja nauroi että mihin matka.Lissu yritti liikahtaa mutta karvakäsi heilautti äkkiä pulloa ilmassa kuin veitseä.Lissu empi taas. Se oli vittu tosissaan. Se löisi.Saatanan mulukku.Äkkiä se oli hänen kimpussaan, toinen käsi tempaisi tukasta ja käännäytti hänet selälleen ja ennen kuin tajusikaan se oli survaissut rikkinäisen pullon jalkoväliin, tuska tuli kuin myöhästynyt ulkomaanpuhelu ja lävähti sitten äkkiä tajuntaan niin että hän huusi, jossakin haarojen välissä poltteli kuin tulessa ja hän tunsi miten verta tuli paljon...

- Siinä sulle vitun huora kaljaa...juo perkele kaljas...

 

Ovi kävi. Koskimies palasi ja kassi kuulosti kilisevän.

- Joko se kirjailija lähti, se sanoi ääni kohtuullisen ivallisessa sordiinossa.

            Häntä moinen dramatisointi vain väsytti. päähän lykkäsi kyynistä kyllästynyttä oloa vaikka kynä jaksoikin vielä piirtää muotokuvaa melojasta, eronneesta miehestä joka asui kaksistaan melkein aikuisen tyttärensä kanssa siinä missä sen eksä kansoitti paikallisia juottoloita ja nykyinen tyttöystävä naureskeli selän takana herra hyveeksi, oli siinä miehelle riesaa riittänyt, oikeastaan siitä kulmasta hän tunsi sympatiaa äijää kohtaa, hehän olivat molemmat saman kusisen kosken melojia jos asiaa niin ajatteli, ääneen hän ei ruvennut asiaa melojalle sanomaan kun vaikutti siltä että sen kärsivällisyyden rajat olivat tulossa vastaan vaikka se kaljakassia Lissulle kiikuttikin kuin kiltti, äitimuorin juuri höyhentämä poika.

- Älä viitti,se on kuule sata kertaa fiksumpi ihminen ku sä..

- Niinpä tietysti.

- On se..

            Jotenkin hänelle tuli vain olo niin kuin hän olisi kokenut sen saman asian jo liian monta kertaa, hän meni eteiseen pukemaan,sanoi Lissulle lähtevänsä kotiin.Hän huomasi äkkiä ensimmäistä kertaa kutsuneensa tuota kaksiota kodikseen, ennen se oli ollut vain kämppä jossa asua.

- Nyt jo..,Lissu kuulosti pettyneeltä, ehkä sillä olisi ollut vielä päänsisäisessä draamassa käänteitä jotka se olisi halunnut nähdä mutta hän oli saanut tarpeekseen meloja kärsivien kasvojen tuijottelusta, ihmetteli vain miten Lissu oli taas kerran onnistunut haalimaan itselleen poikaystäväksi eronneen miehen, jota se pyöritteli miten halusi.

            Hän katseli Lissun kasvoja kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa, keski-ikää lähestyvän sinkun kasvot, lapsettoman naisen joka tuntui kuin sanovan kaikille miehilleen, että se olisi paljon parempi äiti ja vaimo kuin ne jotka olivat nuo miehet jättäneet.Hän ei oikein tiennyt mitä ajatteli, muisti sitten taas ne tuolit ja ranskalaisen parvekkeen, mietti pitikö hänen nytkin kasata tuolit yöksi oven eteen vai saiko jo nukuttua kunnolla.Ehkä hän katselisi aikansa sitä taulua, antaisi taas sen tunnelman tulla päähän, kuuntelisi mitä sanottavaa tuolla omalla kuvalla oikein oli, koettaisi sitä kautta löytää yhteyden noihin tuoleihin ja hyppäämishaluihin mitä ikinä ne sitten olivatkaan.Miksi hän oikeastaan tuon taulun katsomisen jälkeen oli nähnyt unta siitä yhdestä hullusta ja sen Mossesta.

            Ja niin hän kämpillä rupesi taas tuijottamaan tuota taulua, itseään ukin harmaahuopahattu päässä ja liian punaiset transvestiitin huulet töröllään, taulua jonka Lissu silloin aikoinaan olisi halunnut ostaa ja kun hän ei ollut suosnut myymään se oli alkanut kuin vittuillakseen puhella lämpimien värien käytöstä ja siitä että hänen olisi ollut syytä opetella sitäkin puolta maalaamisessa.

- Vitut sun lämpimille väreilles…hän mutisi ja oli taas kuulevinaan noiden lintujen kopseen vanhan Mossen kattoon. Perkeleen Stalin, perkeleen Slobodan Lipponen, perkeleen kaikki…

            Karvinen kiipesi hänen kainaloonsa ja hän vajosi uniseen tokkuraan sohvalle. Nyt, Karvinen sanoi, nyt sun on pakko…niin kuin olikin…hän käveli kuvitelmissaan parvekkeen ovelle, ovihan se vaan saatana oli, tarttui kaiteen pyöreään metalliin….tuskan hiki alkoi valua otsalta vaikka hän miten koetti vakuutella itselleen, että hän paskat mihinkään oli hyppäämässä, että täytyihän ihmisen saatana osata erottaa kuvitelmat ja todellisuus toisistaan, että ei hänen päänsä nyt niin saatanan sekaisin voinut olla vaikka miten kurret olisivat kuumottaneet päätä ja veturit vedätelleet pitkin sorateitä…ei…asvaltti häämötti kaukana alhaalla ja hän ihmetteli taas kerran miten vaikeaa perspektiiviä oli siihen suuntaan hahmottaa.Niin kuin ihmistä ei olisi luotu katselemaan ylhäältä alas, asvaltti tuntui imevän puoleensa kun hän nousi kaiteella…ei vittu..ei hänestä ollut siihen…sitten hän taas vakuutti itselleen että hänhän vain makasi sohvalla ja kuvitteli tekevänsä niin, hän ollut hyppäämässä mihinkään.Miksi helvetissä hän sitten sotki kuvitelmat ja todellisuuden niin lahjakkaasti että luuli kuvitelmiensa olevan todellisuutta.Siinä hän nyt keikkui kaiteen päällä eikä siinä voinut olla, huimasi, hän puristi kaksin käsin kaiteesta, makasi raudan päällä, tärisi…ei hän tärisi sohvalla ja kuvitelmissaan kaiteen päällä…päästä irti…Karvinen huusi…päästä vitun katti ite irti persees…niin päästänkin…ei hän uskaltanut…hänen oli pakko uskaltaa tietääkseen mitä sitten tapahtuu…ensin kädet sormi kerrallaan…

- Paskat sä uskalla, Karvinen usutti, saatanan pelle..

            Kolmannen sormen kohdalla hän keikahti, yritti takaisin mutta liike oli liian nopea ja hän lähti syöksyyn…putosi…oli jossakin ilmassa kuin mitään tukea vailla, huitoi käsillään niin kuin olisi kaatunut suorilta jaloilta selälleen…tuska jyskytti ohimossa kuin sitä olisi hakattu lekalla…ei mitään…

- Niinpä niin..

            Yöllä hän heräsi nahkasohvalta.Unessa he olivat seisoneet Lissun kanssa vessassa , hän oli ollut kusella, Lissu oli nauraa virnistellyt vieressä jotenkin pirullisen ja vittumaisen näköisenä ja kun hän oli katsonut pyttyyn hän oli huomannut kusseensa sen täyteen verta...