- Miten sulla on tää harjottelujakso mennyt noin niin ku omasta mielestä, yrittäjäkurssin ryhmätyövetäjä kysyi maireasti ja isoja ulostyöntyviä hampaitaan kuin kallisarvoisia perintökalujaan esitellen.Oli kuin hän olisi juuri silloin vasta nähnyt miten voimakkaasti sen hampaat työntyivät ulos suusta aivan kuin sillä olisivat olleet liian isot hampaat tai sitten liian pieni suu.

                      Rostila oli ehättänyt jo keskittyä kirkkaastivalaistun huoneen ikkunapöydällä olevan vanhan sähkökirjoituskoneen ihailuun niin että hätkähti kysymystä.Sellaisia vanhoja koneita näki enää harvoin, niitä kai lojui sitten kaikenlaisissa varastoissa ja kierrätyskeskuksissa kun kukaan ei enää niitä oikein mihinkään tarvinnut.Hänestä tuntui että työttömänä hän itse oli aivan samanlainen tarpeeton toimistotyökalu, joka oli siirretty syrjään tehokkaampien tietokoneiden tieltä.Koska hän ei enää näiden tehokkaampieni ihmisten mielestä osannut mitään hänen piti ensiksi harjoitella työntekemistä.Työ oli jotakin joka oli tarkoitettu vain joillekin harvoille ja valituille huippuosaajille, sitä hän joskus ihmetteli, mietti että miten työstä oli äkkiä tullut niin mutkikasta tekemistä ,että hänekin, likemmäs viiskymppisen eronneen, mainostoimistot ja tehtaat kolunneen miehen piti sitä oikein erikseen harjoitella.

- Mites mulla..kiirettä on ollu…, Rostila koetti loihtia kasvoilleen  nöyrää, työttömyyskurssille päässeen kiitollista ilmettä vaikka vituttikin istuskella siinä.Vetäjä oli sellaisista tarkka aivan kuin olisi pelännyt heitä kaikkia kurssilaisia.

                      Ikkunan sälekaihtimien väleistä näkyi vanhan ravintolaksi muunnetun entisen viljamakasiin punahirsistä seinää.Kun Rostila oli koettanut aamupäivällä perua kurssipalaveria ja sanoa vetäjälle, että hänellä oli samaan aikaan aika kriisikeskukseen oli vetäjä käskenyt hänen tylysti perua sen ajan ja ilmaantua palaveriin,koska niin oli jo aikoja sitten sovittu, Rostilan sopi survoa omat henkilökohtaiset ongelmansa johonkin muuhun väliin, se olisi jo työelämään tutustumisenkin kannalta olennainen oppi, ei työpaikoillakaan juostu hoitelemassa erosotkuja kesken kiireiden, ne hoidettiin omalla ajalla jos hoidettiin.Rostila ei ihmetellyt ollenkaan, että kurssia vetävän firman miespuoliset työntekijät nimittelivät naista leikillisesti vääpeliksi.Kriisikeskuksen ajan hän oli varannut äitinsä ja entisen vaimonsa ositusoikeudenkäynnin takia vaikka juttu ei enää häntä, omaisuuden haltijaa enää koskenutkaan;hän oli vain väsynyt tuohon vuosikausia jatkuneeseen riitaa, äidin syytökset ja puheet tympivät ja rasittivat ja kun sille vielä vuotta aiemmin käydyssä ensimmäisessä oikeudenistunnossa oli määrätty virkaholhooja oli tuntunut paremmalta ,että hän purki omat mielipahansa sitten kriisikeskuksen terapeutille.Äidin sekoiluja ei olisi millään jaksanut vaikka jollain lailla ymmärsikin, että se oli pahoittanut mielensä eksminiän touhuista.

- Sivut ei oo vieläkään valmiit, MS-liiton aluesihteeri sanoi ja Rostila vilkaisi vähän hämillään tuota puolikaljua, pieniviiksistä miestä joka istui vetäjän lähellä omassa konttorituolissaan,se oli jo parin viikon ajan kysellyt että milloin keskuksen nettisivut alkoivat olla valmiit, ihmetellyt että kun ne eivät millään valmistuneet, kertonut miten se itse oli tehnyt kotona päivänssä Suomi-espanja –yhdistyksen kotisivut jollakin Windowsin omalla sivupohjalla.Rostila ei ollut sellaisesta sivupohjasta kuullutkaan, hän ei varsinaisesti ollut mikään nettisivujen tekijä mutta koska tuohon yrittäjäkurssiin kuului työharjoittelujakso hänelle oli lopulta löytynyt sellainen harjoittelupaikka johon kuului nettisivujen teko.

- Niissä on tekemistä, Rostila sanoi.

- Minä en ymmärrä kun on kaikki data valmiina..

                      Tuota dataansa se oli hokenut ennenkin eikä Rostila vieläkään oikein tiennyt mitä käsite tarkoitti.Hänellä oli datat valmiina, se ei voinut käsittää mikä niissä sivujen tekemisessä vei niin paljon aikaa, se ei vain kerta kaikkiaan voinut ymmärtää mitä Rostila oikein työaikana puuhaili.Rostila yritti sanoa, että ne datat piti asemoidakin sivuille, sivut tehdä, tiedot tarkistaa ja tekstit kirjoittaa sopivaan  muotoon, niin hänelle ainakin aikoinaan mainostoimistossa oli opetettu.Näytti kuitenkin siltä, ettei hänen mielipidettään kaivattu keskustelua pilaamaan.

                      Aluesihteeri vilkaisi vetäjää kasvoillaan ilmehtien ja antaen siten ymmärtää ,että se ei tosiaankaan ymmärtänyt miten sellaisten sivujen tekeminen voi kestää viikkokausia,että siinä täytyi olla takana nyt muutakin.Rostila oli alussa katsellut miten nämä kaksi sairaanhoitajaa porisivat keskenään töistään ja koulutuksestaan, niillä tuntui olevan paljon yhteisiä asioita joista puhua niin kuin sairaanhoitajien huono palkkaus ja mahdolliset korotukset joita nyt odotettiin noihin niin kovin surkeisiin palkkoihin jotka mitä he yhtään muistivat olivat olleet surkeat aina.Rostila ei ollut tiennytkään että tuo itsensä kasvatustieteen maisteriksi esitellyt isohampainen vetäjä oli myös sairaanhoitaja koulutukseltaan, moneen se sitten oli ehtinyt,sen hän kylläkin tiesi että sen entinen mies oli lääkäri  ja kerran yhden ryhmätyöharjoitteen aikana se oli kertonutkin miten se oli vetänyt pussillisen pakasteherneitä nokkaansa kun tuo lääkäri ilmeisesti johonkin sen puhetulvaan kyllästyneenä oli alkanut pyörittää etusormea ilmassa ikään kuin sillä osoittaen mihin pesukoneeseen ne vetäjän puheet olisi voinut viskata.Vetäjä sanoi silloin halunneensa lähinnä puraista mieheltä tuon sojottavan etusormen poikki. Rostilaa tuo poikkipurtava etusormi oli syksyllä häirinnyt sen verran että hänen omana lääkärinään sattui olemaan juuri se sama mies  jolta vetäjä oli ollut aikeissa purra sormen poikki.Niinä parina kertana kun hän nuhaansa ja poskionteloitaan oli tuon miehen vastaanotolla käynyt valittelemassa hän oli koko ajan tuijottanut miehen kynää pitelevää etusormea ja ajatellut ,että siinä se nyt sitten oli, se sormi jonka vääpeli olisi halunnut puraista poikki.Jotenkin se oli tuntunut äärettömän koomiselta ajatukselta niin kuin hän äkkiä olisi nähnyt silmiensä edessä tuo kammottava melkein verikseksi yltyneen parisuhdekriisin, missä päiviparka koettaa selittää, puhua,saada tuota lääkäriä kuuntelemaan itseään ja tämä valkotakkinen sangen parrakas ja hyvinkin television lääkärisarjan päähenkilöksi sopiva tyyppi sitten kyllästyneenä oli vain alkanut pyörittää sormeaan, olihan sillä kuitenkin kolme kertaa parempi palkka kuin sossuna häärivällä vaimollaan.Ja siinä se sormi oli sitten pidellyt lääketehtaan lahjoittamaa kynää ja kirjoittanut hänelle antibioottireseptiä poskiontelotulehdukseen tyystin tietämättömänä siitä uhanneesta vaarasta.Hänen oli tehnyt mieli kysäistä lääkäriltä ,että tiesikö se miten onnekas mies se oli kun sai vielä sormellaan kynää pyöritellä.

- Onko sulla siinä jotain ongelmia, vetäjä kysyi mahdollisimman empaattinen, pikkulasta maanitteleva hymy huulillaan, kumartuikin eteenpäin tuolissaan ikään kuin kuullakseen paremmin hänen mielipiteensä.

- Ei kai, hankalaa vaan ku ei oo tarpeeksi aikaa..

                      Rostila koetti pähkätä mikä siinä oli vaikeaa.Alunperin aluesihteeri oli kiikuttanut omaan ahtaaseen työhuoneeseensa toisen koneen, siinä oli ollut vanha Front Page-ohjelma mutta Rostila oli äkkiä huomannut ettei hän ainakaan sillä niitä sivuja osannut tehdä.Ohjelmaa ei ollut saanut toimimaan niin että hän oli katsonut parhaaksi siirtyä naapuriin mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun keskukseen, siellä oli hyvät uudet koneet ja Front Pagen uusin versio jolla hän oli alkanut sivuja keskukselle tehdä.Hän oli aikoinaan hankkinut kuntoutujien keskuksen koneille  käyttöoikeudet koska työttömien talon koneet olivat poistuneet käytöstä talon mentyä konkurssiin, juorujen mukaan siksi että työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja oli kavaltanut talon kassan.

- Silti minä ihmettelen, aluesihteeri jatkoi kuitenkin jankkaamistaan ja sanoi että todellinen yrittäjä kyllä painaa pitkää päivää, sen hän oli nähnyt omassa vaimossaan joka pyöritti matkatoimistoyritystä, ei siinä tunteja laskettu.

- Kun ei oo aikaa…Rostila koetti tunkea omaa käsitystään aluesihteerin puhetulvan väliin mutta se oli päässyt vauhtiin ja sanoi että se oli oikeastaan harmi että Rostilalta eivät työt näyttäneet sujuvan niin kuin oli odotettu heillä nimittäin MS-liitossa olisi ollut paljonkin rahaa ja tekemistä johon Rostilaa olisi voitu käyttää mutta koska näytti siltä ,että Rostila ei edes tuollaisia sivuja saanut ajoissa valmiiksi niin turhapa häntä oli mihinkään muuhunkaan työhön palkata, selvästi oli nähtävissä että miehellä oli muita harrastuksia kuin työteko ja kun työnteko ei maittanut niin turhaanpa sellaista ihmistä sillä sitten kiusattiin.

                      Rostila haukkoi henkeään kuin kuivalla maalle kiskottu kala, enää tarvinnut odottaa muuta kuin nuijan paukahtamista päähän ja siinä olisi hänen maallinen kitumisesta, koko syksy muutenkin ollut jo yhtä paskaa äidin ja eksän käymän ositusoikeudenkäynnin takia.Silti hän koetti pitää kasvoillaan nöyrän, palautteesta kiitollisen työttömän ilmeensä vaikka enää ymmärtänytkään mistä ne tuollaisen vimman hänen sättimiseensä olivat saaneet vai halusivatko ne vain todistella itselleen miten tehokkaita, tuloksellisia huippuosaajia ne itse olivat kaupungissa, joka oli itseään jo pari vuosikymmentä markkinoinut huippuosaajien paratiisina, turha sitäkään varmaan mainita että oli tullut olleeksi 80-luvulla töissä siinä mainostoimistossa joka noita huippuosaajia oli alkanut värväämään kaupunkiin.

- Meillä on sentään 50 miljoonan euron liikevaihto, aluesihteeri kääntyi kehuskelemaan vetäjälle liittonsa taloudellista menestystarinaa, hermosäikeidensä vaipat menettäneiden hoitaminen ja kuntouttaminen tuotti hyvää tulosta.Se otti kasvoilleen tärkeilevän ilmeen ja kehui ,että markkinointia piti harrastaa silläkin alalla, tehdä toimintaa tunnetuksi ja sitä kautta liiton taloudellista tulosta parantaa, sairaiden parastahan he siinä ajoivat, haittasiko se sitten jos siinä itsekin muutaman lantin sivussa tienasi.Se oli ajan henki, markkinoi, markkinoi ja vielä kerran markkinoi ettet putoa pelistä pois.

                      Rostilasta kuulosti niin kuin se olisi ilkkunut hänelle vahingoniloisena.Että jos hän olisi tehnyt työnsä kunnolla ja saanut ne sivut valmiiksi nopeammin hänelle olisi kyllä MS-liitosta löytynyt muutakin työtä mutta koska mies oli noinkin kelvoton ei voinut kuvitellakaan ,että sitä palkattaisiin mihinkään.Rostila ei enää tiennyt mitä moisesta ilkkumisesta ajatella.Keskuksessa toimi melkein 30 yhdistystä ja jokaiselle hänen piti tehdä omat sivut, kopioida aina edellinen jo tehty sivu, liimata kuvat ja tekstit ja parhaimmillaan sivuja saattoi olla auki kuusikin yhtä aikaa ja siinä hän pomppi sivulta toiselle, kopioi, leikkasi, liimasi, kopioi, leikkasi liimasi hullun lailla sivuja kasaan, aikaa ei päivittäin niiden koneiden käyttöön ollut kuin korkeintaan neljä tuntia eikä hän enempää kehdannut siellä istuakaan kun koneet kuitenkin pääasiassa oli tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille.Tosin sillä hosumisella häntä saattoi aivan hyvin jotenkin pimahtaneena pitääkin,siltä sen touhun täytyi näyttää kun kädet kävivät koko ajan kiireellä ja vähän väliä hän hermostuksissaan saattoi kirotakin ääneen.Joskus siellä ylhääällä tietokonetiloissa istuessaan Rostilasta oli alkanut tuntumaan että hän niitä keskuksen sivuja tehdessään oli ainoa joka koko paikassa vaikutti hullulta, ajatus oli naurattanut enemmänkin mutta sivujen tekemisen kiire piti huolen siitä ettei hänellä ollut aikaa naureskella.Hän oli työharjoittelussa ja hänen piti todistaa olevansa vielä työkykyinen. Kotona hän ei voinut sivuja tehdä koska kotikoneella ei ollut mitään sellaista ohjelmaa jolla olisi mitenkään voinut nopeuttaa työtä, oli hän siitä sihteerille sanonutkin mutta näytti siltä ettei se ollut ehtinyt paneutua hänen työssään kokemiinsa vaikeuksiin.

- Yks työntekijä sanokin mulle heti alussa että se haisee kirkkaalle viinalle paa pois…

                      Rostila ei ollut aivan varma kuuliko hän oikein aluesihteerin sanat.Haisee kirkkaalle viinalle.Vetäjä vain nyökäytti sihteerin sanoihin niin kuin olisi kuullut asiasta jo aiemminkin eikä sihteerikään jäänyt maleksimaan moisen banaalin faktan äärelle vaan kiirehti asiassa eteenpäin.Mitä moisen pikkuseikan takia päätään vaivaamaan, Rostila oli töissä haissut kirkkaalle viinalle ja joku sen keskuksen työntekijöistä oli heti alussa sanonut aluesihteerille että moinen alkoholisti olisi syytä irtosanoa välittömästi eikä pitää sitä heidän tiloissaan lemuamassa, näkihän ihmisestä selvästi millainen mies se oli.

                      Rostila olisi pudonnut tuolilta jos olisi voinut mutta vetäjä oli nyt kiinnostunut siitä miten hänen suunnittelemansa freelancetoimittajan ura oli siinä työharjoittelun ohessa edistynyt.Rostilan teki mieli sanoa että ei mitenkään kun aika on enemmän kulunut kirkkaan viinan parissa mutta moinen kommentti olisi ehkä tulkittu liian aggressiiviseksi käytökseksi ja heillä kursseilla oli  muutama ihminen jo joutunut kurssia vetävän yrityksen toimitusjohtajan puhutteluun, koska kurssilaisen vastalauseet oli katsottu aivan liian vihamielisiksi ja mielipiteet täysin perusteettomiksi, ehkä tarkoituksena oli käydä rakentavaa dialogia työttömien kanssa vaikka moni kurssilainen palautteesta päätelleen kokikin tuon rakentavan ja hyvässä hengessä käydyn keskustelun lähinnä vittuiluksi, jonka sietämiseen aikuinen perheellinen ihminen tarvitsi kaiken huumorikapasiteettinsa jota vain käytössä oli.