Annu ei kuulunut hänen äitinsä ihailijakerhoon yhtä vähän kuin äiti Annun. Vähän väliä se oli papattamassa miten joku Mäkisen ämmä oli pyykkejä ripustellessaan nähnyt, miten Annua oli viety mopon tarakalla Iikan männikköön, käskenyt häntä jättämään sellaisen huonon naisen. Pera ei alkuunkaan ymmärtänyt miksi sen piti Annua parjata tai antaa ymmärtää, että se oli pelkkä kiertopalkinto, joku jätkältä toiselle kiertävä huora ja mitä kaikkea se olikaan keksinyt Annusta sanoa, sanoja jotka saivat vain olon tuntumaan sekavalta niin kuin ämmä olisi lähinnä tuulettanut oman päänsä tunkkaisia komeroita ja levitoinut kitalaki ammollaan ties mitä totuuksiaan kaiketi kuvitellen, että se kasvatti häntä, opasti oikealle tielle vaikka Perasta tuntui ,että sen oma tie oli kohtuullisen hukassa aina välillä mitä hän yhtään kuunteli sen jatkuvaa nalkutusta Patelle, miehelle jota se kyllä alun perin naimisiin mennessään oli kehuskellut kovinkin hyväksi ja kunnon mieheksi.Mutta  sillä hetkellä Peraa  kuitenkin tympi Annun itsestään selvä kommentti, kyllä kai hän tiesi että se oli hänen äitinsä ja todennäköisesti koko käytävä tiesi että hänen äitinsä seisoi puoli yhden aikaan yöllä käytävässä ja kiljui postiluukkuun ja rämpytti ovikelloa niin raivoissaan että kohta koko kello lentäisi pitkin käytävän lattioita, sellainen se oli, silkka raivopää joka raivosi nyt käytävässä silmät sumeina ties mitä hourujaan, hän niin tiennyt, tunsi vain miten kutistui joksikin olemattomaksi olennoksi joka maata nyhjötti siinä sängyllä tietämättä mitä tehdä samalla kun takaraivossa alkoi jyskyttää tavalla joka sai enteilemään, että kohta hänen aivonsa jysähtäisivät ikkunasta läpi ja lentäisivät jonnekin helvetin kuuseen nekin niitten saatanan lintujen perässä niin että raak raak vaan taivailla soisi kuin epävireinen saksofoni.Äiti, kaasuuntuva hirviö, tehtaan piipusta taivaisiin ulottuva savupatsas, kuukausittaisten vaivojen riivaamaa lihakasa, psyykkinen häiriötila joka täytti kodiksi kutsutun kidutuskammion.Äiti,tykittävien tissien tornaado joka nyt heilui pitkin käytäviä kuin lapsena hukannut pyörremyrsky.

- Sen on tultava kottiin…kyllä minä tiijän että se on siellä..

                             Pera meni shokkiin, housut, ei housuja.Petteri Punakuono vetäytyi kurttuun kuin pahimpaan valmistautuen, ruskea ryppyinen iho kireentyi kuin kentällä pelin jälkeen kun koko elin yleensä oli pieni kurttuinen rusina, kuin hupputakin hupun päänsä yli vetänyt tyyppi joka ei juuri liikoja viitsinyt naamatauluaan esitellä, hämäräperäinen hiippari jonka tunnolle oli kertynyt teko jos toinenkin…Nyt oli Petterin joulut juhlittu ja paketit pantu pussiin pukin poro syöty ja muoria käyty nussiin…Peran olisi tehnyt mieli puhjeta hysteeriseen nauruun.Olihan vittu tilanne.Ei siinä paljoa Pikkaraisen Aatun taktiikkapalaverit auttaneet, vastustaja tuntui vyöryvän yli siniviivan kuin K-kaupan lihatiski kyljyksiään kaupitellen, että tässäpä sitä olisi tuoretta ja mureaa sikaa pannulla paistettavaksi.

                             Annu alkoi kiskoa housuja jalkaansa niin kuin aikoisi mennä avaamaan oven.Pera vilkaisi sitä ihmeissään.Tuntui kuin koko hetki olisi jähmettynyt jäiseksi kuutioksi, hän sinne kuution sisään ikuiseen hiljaisuuteen, olemattomuuteen, pikkulasten tikkukuvioin riipustamaan hissiornamentiikkaan ja kauhunsekaisiin loruihin, missä olematon oskari pälysi luurankohissin tissikuvioita pään sekavana seinäkellona lonksottaen.

- Heti se ovi auki…huuto kajahti kuin hädissään eikä hän enää tajunnut oikein mistä siinä oli kyse, minkä vitun takia ovi piti vielä avata, minkä helvetin perverssin tapauksen hän oikein olikaan sattunut saamaan äidikseen, siinä olisi varmasti heidän rehtorillaan Freudeineen riittänyt pohdiskeltavaa pidemmäksikin aikaa ja Annu näytti jo antaneen periksi, se nousi sängyltä ylös.

- Mihin nää meet.

- Pakko se on aukasta, sehän herättää koko käytävän kohta..

                             Ämmän               Ämmän vihainen ääni halkoi huonetta kuin salama öistä taivasta, Pera oli näkevinään ämmän haarautuneen kielen pujottautumassa postiluukusta sisään, se ei ollutkaan kaasuntuva hirviö, se oli kaksihaaraisen kielen kasvattanut käärme.

                             Taatusti oli puoli käytävää jo hereillä.Miten hän kehtaisi seuraavana päivänä mennä edes ulos.Peraa raivostutti niin ettei hän saanut vedetyksi housujaan jalkaan vaan istui sängyn reunalla alasti.Korvissa tykytti niin kuin pää olisi ollut räjähtämäisillään.Mitä vittua sen piti tulla käytävään karjumaan, olisi vain koisinut kaikessa rauhassa sen Patensa vieressä.Perkele.

- Meekkö nää aukaseen…

                             Annu katsoi häntä empivästi.

- Se vaan huutaa..

- Kai mää nyt perkele sen kuulen..

                             Että hän rupeaa nauraa hirnumaan, tulee hulluksi, kajahtaa siihen paikkaan, että juuri kun he olivat harrastaneet antoisaa seksiä ja hän oli kiitellyt Annun isän poissaoloa ja sitä rauhaa jonka tuo linnatuomio heille toi, lukeneet runoja ja pohtineet politiikkaa niin äkkiä käytävästä sinkoilee yhden kaasuuntuneen hirviön sekopäinen raivoaminen jota kannustaa sen jokin aivan käsittämätön kasvatusvimma josta hän ei enää tajua paskaakaan eikä haluakaan tajuta, hän toivoo että se räjähtäisi vain taivaan tuuliin koko ämmä,Pate nussisi sen pään tohjoksi, tapahtuisi mitä tahansa että se häipyisi sieltä oven takaa mutta ei, ei se häipynyt, hän tunsi äitinsä, se oli veturi, se oli punakylkinen VR:n diesel ja kun se löysi kiskot joita jyrätä se tuli armotta päälle, se jyräsi, lanasi, painoi ja puski, siitä olisi tullut hyvä vahvistus Kärppien ykköseen kun se olisi tuolla samalla vimmalla painanut läpi, säikytellyt  HPK:n pakit seismologiseen sekapääkuntoon ja latonut kiekkoa maaliin räkä poskella ja sellaisessa hurmoksessa, että sitä muisteltaisiin vielä kauan jälkeenpäin Hämeenlinnan torilla kahvikupposen äärellä hämmentyneen sekavissa tunnelmissa.

                             Sitten Pera keksi että hän menee komeroon piiloon ja Annu käy aukaisemassa oven ja valehtelee sille että hän ei ole siellä.Kuulosti niin nerokkaalta suunnitelmalta, että siihen teki mieli melkein uskoa niin kuin tuo raivopää olisi jättänyt yhdenkään loukon tutkimatta heti kohta kun se siitä ovesta sisään ampaisi, poika oli saatava heti kotiin, poika oli voittopokaali ja äidin oma, se piti palauttaa pois pahuuden teiltä takaisin olohuoneen kirjahyllyn päälle, sieltä äiti voisi sitä aina ihailla, kiillottaa kuin oman kärsimyksentäyteisen äitiytensä kruunua, sinne se kuului eikä minnekään kiertopalkittujen hutsujen jalkoväliin.

                             Taas se karjui postiluukkuun että hänen poikansa oli tultava kottiin heti, ei siellä yökausia luuhattu vieraissa pöksissä. Pokaali takaisin pakoilleen vieraista pöksistä kotijoukkueen komeroon.Sitten hän hipsi huoneen poikki komeroon, muisti vaatteensa, kävi hakemassa ne lattialta ja vilkaisi Annua joka näytti pelkäävän hänen äitiään vielä enemmän kuin hän.

Se lähti aukaisemaan ovea.Pera pelkäsi hetken että äiti käy heti ovella Annun kurkkuun kiinni niin vihaiselta se kuulosti.Ovi kolahti.Äiti ei paljoa jäänyt ovelle kohteliaisuuksia vaihtamaan vaan tulla tuprusi sisään kuin lumimyräkkä.

                             Kuului miten äiti juoksenteli tarkistamassa huoneita.Mahtoikohan se edes tietää, ettei Annun isä ollut paikalla.Mitä se sitten olisi tehnyt jos se mustakulmainen ärjykin olisi ollut paikalla.Alkanut haukkumaan sitä juopoksi, muistellut miten se joskus oli istuskellut paidankaulus housuista tursottaen käytävässä päissään laulaa hoilottamassa punavangeista.Kyllähän sen kaikki tiesivät miten huono ihminen se oli.Perasta alkoi tuntua, ettei äiti siinä mielentilassa sellaisista pikkuasioista piitannut vaikka ilmeistä oli ,että talon aina toimiva juoruämmäverkosto oli valistanut äitiä sen verran että se tiesi Annun isän istuvan linnassa rattijuoppustuomiotaan lusimassa, eivät sellaiset viehättävät pikkuasiat yleensä Aleksin akkalaumalta jääneet huomaamatta ja ehkä se entisestään olikin lietsonut ämmän tuohon raivoon kuin se olisi ollut joku hullu vanginvartija, joka äkkiä tajuaa että sen niin hellästi ja huolella vahtima kalteritangon vääntäjä onkin karkaamassa vapauteen aivan tosissaan.

                             Komerossa oli pimeää kun hän kiskoi oven kiinni, hän hapuili kättäään johonkin suuntaan ja koetti olla hiljaa, tajusi sitten että käsi osui johonkin kovaan metalliseen, hän kokeili uudestaan varovasti ja tajusi puristavansa jonkinlaisen kiväärin piippua.Voihan paska.Siinä hän seisoi munasillaan pimeässä komerossa ja törmäsi haulikkoon tai johonkin, toivottavasti ei ladattuun, se siitä natsitunnelmasta vielä olisi puuttunut.Kuului kun makuuhuoneen ovi aukesi ja ämmä huusi kuin palosireeni että hänen poikansa oli oltava kotona heti eikä viidestoista päivä, Annu yritti sanoa jotakin mutta sitä ei kuullut kun ämmä porhalsi jo sisään, hän ei käsittänyt miten se uskalsi mutta sisään se tuli.Pera olisi nauranut mutta häntä ei jostain syystä naurattanut yhtään, kuului vain kun ämmä porhalsi huoneeseen, pysähtyi ja Perasta tuntui että hänen pumppunsa pysähtyy seuraavaksi, hän saa sydänkohtauksen ja kuolla kupsahtaa munasilleen ventovieraaseen komeroon käsi kylmään haulikonpiippuun kohmettuneena, varsinainen metsämies parhaasta päästä.

- Tähän aikaan sitä tuonikästen on oltava jo nukkumassa, äiti jatkoi papattamistaan.Ääni kuulosti kimpoilevan pitkin huoneen seiniä kuin pingispallo.Pera puristi haulikon piippua. Se tuntui kylmältä ja kovalta.Sitten hän säikähti että jos se olikin ladattu ,eihän siitäkään hullusta tiennyt vaikka se olisikin pidellyt ladattua asetta komerossa, kaikki aikuiset vaikuttivat lähinnä sekapäisiltä, ämmä karjui kuin hullu ja Annun isä mulkoili häntä kuin aikeissa tappaa mikäli hän jatkoi sen tyttäreen kajoamista, sitten ne kuitenkin saarnasivat ja papattivat kuka mitäkin ja mistäkin, työnteoista ja koulusta ja kaikesta järkevästä ja hyvästä ja jatkoivat omaa sekapäistä touhuamistaan kuin eivät olisi tajunneet mistään hevon paskaa.

- Täällä vaan kaiketyöt roijjaa…

 Sitten äkkiä komeron ovi riuhtaistiin auki ja ämmä tuijotti häntä hetken, Pera kiskoi käsiä muniensa suojaksi kuin vaparin muurissa niin kuin se olisi jotain auttanut.Ämmäkin näytti säikähtävän näkyä niin ettei saanut sanotuksi muuta kuin heti kottiin ja paineli saman tien ovelta pois ja ulos käytävään, avasi heidän ovensa joka oli ihan vieressä.Ovi pamahti kiinni, jälkiääni kaikui käytävässä niin kuin pistoolilla olisi ammuttu.Pera ei oikein tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa, päähän iski hervottoman hysteerisen olon.Voihan vitun ikenet koko elämää.

- Se on ihan hullu..Annu tuli huoneeseen ja näytti kuin purskahtaisi itkuun.

                             Pera ei jaksanut sanoa mitään vaan alkoi pukea päälleen.Natsit oli natseja ja hullut hulluja.

 

                             Pera vilkaisi ikkunasta.Hän muisti vieläkin sen tunnelman ja seuraavan aamun.Äiti ei ollut paljoa kehdannut silmiin katsella, öisestä välikohtauksesta se ei ollut sanonut mitään, hyvä kun oli kehdannut vilkaistakaan.Pera oli tuijotellut aamukahviaan hörppien lähinnä ikkunasta ulos niin kuin siellä jotain mielenkiintoista olisi näkynyt muutakin kuin Konelan uuden autohallin hyppelevä hirvimainos.

                             Solidarisuutta tosiaankin.

                             Kynä pysähtyi kirjoittamaan viimeisiä lauseita kuin vielä yhden spurtin vetäen.Hän ylisti junttaa isä meidän lausein, rukoili junttaa jolla kaikki valta oli niin Chilen kaduilla kuin kasarmeissakin, niin kidutuskammioissa kuin stadionillakin, junttaa joka syntiä teki ja anteeksi sai, katsoi että juntan aseet olivat pyhitettyjä niin kuin Jumalankin valta oli.Sitten kynä pysähtyi ja hän survaisi viimeisen pisteen aineeseen.Se oli kerralla valmis.Hän vilkaisi luokkaa ja näki miten joku pyyhki kirjoittamaansa pois, kirjoitti uudestaan, pyyhki ja raapi sitten korvallistaan kuin ei oikein olisi tiennyt miten edetä, mitä kirjoittaa.Hän vähän kummasteli miten hänellä sanat olivat tulleet paperille niin helposti.Oliko hän vain äkkiä muistanut ne Annun vihaiset puheet natseista, tarttunut nyt niistä kiinni ja antanut mennä, nähnyt silmiensä edessä Annun vihaisen voimattoman tuntuisen raivon, tajunnut sen nyt, tuntenut miten tuo tunne oli äkkiä hiipinyt hänen nahkojensa sisälle, kulkenut käsivartta pitkin kynään ja siitä paperille.Että siinä Annua ikävöidessään hän oli kuin vahingossa tajunnutkin jotain sen elämästä ja siitä miksi se niitä natseja niin vihasi.

Ja olihan hän sitten seuraavana keväänä kirjoittanut sen runon Chilelle, hän ei ollut aivan varma liittyikö se sitten siihenkin että turnaus Forssassa oli mennyt niin kuin oli mennyt ja hänet oli pantu istumaan vilttiin kesken pelien vai siitä ,että hän oli jo silloin tiennyt Annun olevan lähdössä Tampereelle, että se sen isukki lusimisensa lusittuaan oli ilmeisesti päättänyt olla kunnon isä ja oli alkanut järjestellä Annun elämää niin että ainakin hän häipyisi siitä pysyvästi.Eihän sellaisia asioita voinut tietää mutta tuon runon hän oli silloin jonain iltana kotona kirjoittanut ja tuntenut samalla jotain outoa lämmintä tunnetta tuota vierasta valtamerten takana asuvaa kansaa kohtaan, hän ei sellaisia tunteita ainakaan tietoisesti ollut koskaan aikaisemmin tuntenut, siksikin ne olivat tuntuneet niin oudoiltaTuo outo tunne, lämpö, läheisyys niin kuin jotain hänessä olisi äkkiä sulanut, saanut tuntemaan halua syleillä koko vitun maailmaa jota hän kyllä muuten sen viltissä istumisen takia oli enimmäkseen joko vihannut tai inhonnut jo siksikin, että ämmä oli sen kevään aikana papattanut siitä oikeudenkäynnistä ja todistuksistaan aivan tarpeeksi ja siellä Forssassa hän oli lähinnä hävennyt itseään ja koettanut olla motellissa olematta tekemisissä kenenkään kanssa niin kuin hän jollain lailla oli pelännyt ,että oli pettänyt koko porukan, ollut jotenkin erilainen, kummallinen niin kuin silloinkin kun hän Turussa pelireissulla oli äkkiä alkanut puhumaan Turun murretta ja saanut niskoilleen Mölän ivat että ekkö nää ennää ossaa ees puhua ja mitä kaikkea kivaa se olikaan muistanut vittuilla kun hän onnikassa oli erehtynyt vahingossa sanomaan että mikä toi on.

 

                            

                            

 

 

2.

 

- Äitis sano että sinä oot kirjottanu hyvän aineen koulussa Chilen tilanteesta…

                             Pera hätkähti Kalevi- enon sanoja.Hän oli nuokkunut sohvalla miettimässä kirjoittaisiko Annulle kirjeen vai ei, ikävän tunnot olivat vaihdelleet vuoroon inhon tuntojen kanssa eikä hän ollut oikein ollut varma olisiko siinä mielentilassa pystynyt kirjoittamaan uskottavaa kirjettä ja kun oli siihen asti pohdinnoissaan päässyt hän oli ruvennut ihmettelemään, että mikä häntä oikein vaivasi kun ei osannut edes oikeasti olla ikävissään vaan ajatteli puolet ajasta, että parempi kun häipyikin koko akka häiritsemästä hänen rauhaansa vaikka miten olisi jotakin ainetta kirjoittaessaan tuntenutkin taas vaihteeksi toisin niin kuin tuo aineen kirjoittamisen kiihkeä tunto olisi kadonnut päästä samalla tavalla kuin ennen kentällä pelin jälkeen oli ollut vain raukean hyvä olo niin kuin koko peliä ei olisi ollut olemassakaan. Annun kirjeet aina jaksoivat jotenkin ärsyttää kun se kehuskeli miten hienosti sillä siellä opistolla meni ja miten mukavia kavereita siellä oli.Aina kun niitä kirjeitä luki tuli olo, että oma elämä Heinäpäässä oli pelkkää synkkää kurjuutta varsinkin sen jälkeen kun oli lopettanut pelaamisen ja alkanut hortoilla iltaisin pihalla ja keltsussa kuin eksynyt opaskoira.

 Eno seisoi keittiön ovella.Kemistä muutettuaan eno oli alkanut rampata heillä kylässä. Kai se halusi nyt tutustua sukulaisiinsa kun ei töissä ollessaan ollut ehtinyt, sillä tuntui olevan menneillään sellainen nostalgian puuska jonka Pera epäili lopahtavan siihen, että  kun se oppi vähän tuntemaankin sukulaisiaan se päätteli sitten ,että vähempikin tunteminen saattaisi riittää.Ajatus oli sen verran kyyninen, että Pera koetti ottaa kasvoilleen sohvalta ylös rimpuillessaan enemmän enonsa kysymyksestä ilahtuneen sukulaispojan ilmettä.Enolle  oli paria vuotta aiemmin  pamahtanut sydänkohtaus mitä hän yhtään tiesi ja sen kunniaksi se oli jäänyt asemamiehen töistä eläkkeelle ja tehnyt muitakin elämäntaparemontteja kuten lopettanut tupakanpolton, ostanut Raksilasta puutalokaksion ja raahannut koko porukkansa kaiketi ihailemaan sen elämänmuutosta uuteen kaupunkiin.

Pera haukotteli.Pelaamisen lopettamisen jälkeen nukkuminen oli alkanut käydä hankalaksi, tuntui ettei iltaisin enää saanut yhtä helposti unta kuin ennen ja hän oli alkanut jo epäilemään öitä äidin ostamalla uudella hikisellä nahkasohvalla piehtaroidessaan, että oliko tuo kamojen kantaminen keltsuun ollut alkuunkaan viisas päätös vai olivatko häntä ohjailleet jotkin hänelle tyystin tuntemattomat voimat kuten esimerkiksi silkka niuhottaminen siitä ,että valmentaja oli siellä Forssassa istuttanut häntä enimmät ajat vaihtopenkillä.Tuskin se pelkästään siitäkään oli johtunut vaikka hän koko turnauksen ajan sitten olikin hiippailut pitkin motellin käytäviä kuin häpeissään, että on jotenkin pettänyt porukan.Hän koetti häätää kiusallista muistoa kauemmaksi ,se oli sen verran nolo tappion hetki ettei sitä ihan mielellään muistellut yhtä vähän kuin sitä kiiminkiläistä liuhulettia jonka Pikkarainen hänen paikalleen laitaan oli laittanut.Sitä tyyppiä oli kyllä sen turnauksen ajan saanut ihan tarpeekseen vaihtopenkiltä vahdata.Vitun mulkeroa.

Joinakin öinä hän epäili jo synkästi ,että sillä menolla hän lähinnä tulisi hulluksi.Koulu oli alkanut painaa entistä enemmän, hän ei jaksanut lukea yhtä innokkaasti ja tehokkaasti läksyjään, tuntui kuin koko paska koulu olisi vain alkanut ärsyttää eikä oikein tiennyt johtuiko se tuosta väsymyksestä vai jostakin muusta.

Peralla meni hetki aikaa ennen kuin hän tajusi mistä  aineesta eno oikein puhui.Se puhui siitä aineesta josta lehtori oli antanut hänelle numeroksi kympin ja vielä plussan perään, lukenut sen ääneen luokan edessä. Häntä oli taas vaihteeksi nolottanut kuunnella omia sanoja, kuulosti kuin ne olisi kirjoittanut joku toinen, joku jota kiinnostanut intoilla niin kovasti vapaudesta ja varsinkin tavalla joka kuultuna pani epäilemään, ettei kirjoittaja oikein ollut saanut selväksi mitä se oikein asiassa kannatti vai oliko se vain tullut lähinnä hysteeriseksi,  ja kun hän vilkaisi enoa häntä nolotti vielä enemmän, Chilessähän eno varmaan oli luettu niihin kommunisteihin ja kiikutettu stadionin kellariin kidutettavaksi.

- Sekö opettajakin kehu sitä, eno kysäisi kuitenkin. Se helpotti vähän hänen hämminkiään.Edellisyö oli taas mennyt sohvalla piehtaroidessa ja hän pelkäsi, että hänestä jotenkin jo näkyi sekoamisen merkkejä.Kyllä hän sen älysi, että se epäili sellaisen hienon koulun opettajia eikä uskonut niiden voivan kehua sellaisia juttuja, ainahan sukulaiset olivat olleet hänen hienon koulunsa ja ämmän kehujen takia vähän korvat luimussa niin kuin olisivat nähneet hänessä jo  tulevan korkea-arvoisen virkamiehen jonka edessä niiden vain piti pokkuroida kuin presidentin.Kommunisti se oli, niin se aina itse sanoi.Työläinen ja kommunisti vaikka äiti sitten sitä nälvikin, että mikä kommunisti se semmonen asemamies ja valtion pitkää leipää syövä on, enon mielestä saattoi hyvinkin kun taas äiti suvaitsi epäillä moisen kommunismin aitoutta.Siitä ne aina sitten jankkasivat.Oli vaikeaa kuvitella, että äiti oli enon pikkusisko, kun asiaa pohti siltä kannalta olisi voinut antaa niille sen jankkaamisen ajaksi muovilapiot käteen, ehkäpä se olisi helpottanut puhumista.

- Kehu se, Pera takelteli mutta lisäsi sitten kuin kiukuissaan että se anto siitä kymppiplussan, pelaamisen lopettaminen ei näyttänyt kuitenkaan vieneen häneltä kaikkia suorituspaineita jos hän niin oli kamoja keltsuun kuskatessaan kuvitellut.

- Kymppiplussan.

- Niin, se sano että se oli hyvää semmosta satiiria.

- Vai niin se sano, voiskohan sitä vilkasta sitä satiiria.

 Eno painotti satiiria oudosti.  Perasta tuntui hetken että  lähinnä vinoili.Tosissaan se kaiketi kuitenkin  näytti olevan .Ehkei se oikein itsekään älynnyt mitä se sana tarkoitti.Sen ilme oli jotenkin tärkeilevä.Perasta tuntui ,että se oli aina Kemin asemalla kävellyt juuri sennäköisenä VR.n koppalakki päässään vaihteita vaihtamassa ja junille vilkuttamassa lipullaan.Hän muisti serkkunsa vitsin; se oli kerran kysynyt häneltä miksi junassa aina piti olla kaksi konnaria.Siksi että toinen osasi lukea ja toinen kirjoittaa, se oli sanaillut ja nauraa räkättänyt päälle, Perasta oli alkanut jostain syystä tuntua pahalta, sehän nauroi  omalle isälleen, piti sitä lähinnä pelkkänä vitsinä koko äijää.

                             Pera vilkaisi ihmeissään enoa.Mitä varten se nyt sitä sitten halusi lukea.Halusiko sekin tietää mihin kaikkeen natsikäden heilunta saattoi johtaa tai mitä kaikkea nuori mies nakusillaan komerossa saattoi miettiä äitinsä kiljuntaa kuunnellessaan, ehkäpä peräti perehtyä hänen elämänsä vaivalloisiin ihmissuhdekiemuroihin, tuskinpa, kyllä sillä jotain muuta mielessä oli.Pera vääntäytyi  olohuoneen nahkasohvalta ylös, kirosi taas mielessään Kaluste Kutvosen joka moisen ihanuuden heille ämmän kehujen saattelemana oli tuonut, ja meni hakemaan aineen kirjahyllyn laatikosta.Hän vilkaisi opettajan punakynällä kirjoittamaa kommenttia: erikoisen hyvää satiiria.Mitähän ihmettä se satiiri oikein oli, jotakin pilantekoa kai,sellaista jota jotkut ääliöt Keskarin katsomossa olivat harrastaneet kun olivat alkaneet kentän  tuomitsemislinjaan kyllästyneinä haukkua tuomaria pullopersesiaksi.

                             Eno kaivoi puvuntakin taskusta lasinsa hitaan arvokkain liikkein, asetteli ruskeasankaiset kakkulat nenälle ja alkoi lukea.Se naurahteli välillä, käänsi sivua ja naurahti taas, luki loppuun ja taittoi arkin kiinni. Suorissa housuissa ja rillit nenällään se alkoi näyttää joltakin opettajalta.

- Vai oikein jumalasta sinä kirjotat…hyvä tämä on mitä minä ymmärrän, tämän voisi ihan hyvin julkasta Kansan Tahdossa..

- Juntta meidän joka olet kasarmeissasi, pyhitetyt olkoot sinun aseesi, tapahtukoon sinun tahtosi niin Chilen kaduilla kuin vankiloissakin…oikein hyvin sanottu…kyllä ne porvarit jumalaanki vetuavat ku valtaa ja rahhaa kahmivat itelleen…

                             Pera ei äkkiä ollutkaan niin varma oliko se hyvin sanottu.Kuulosti kuin kirjoittaja olisi jotenkin kehunut sitä junttaa.Että se oli Jumalan veroinen kaikkivaltias joka sai valtansa aseistaan.Hän ei enää itse muistanut miksi hän juuri noin oli kirjoittanut tai mitä ajatellut kirjoittaessaan, vain sen tunnelman kun käsi oli lähtenyt liikkeelle ja kuvat vyöryneet paperille.Mies istumassa kellarissa tuoliin sidottuna, se ihramaha tukkimassa tikkuja kynsien alle, tuskainen ilme miehen kasvoilla, liikkumattomuus…Aivan kuin olisi seisonut munasillaan siellä komerossa tuijottamassa Annun isän haulikkoa kaasuuntuvan hirviön kauheuksia pohtimassa.Oli siinä jumalakin käväissyt mielessä, että kuhan joku vaan hänet siltä häpeältä pelastais.Tuntui omituiselta kun ei oikein itse enää tajunnut mitä kaikkea sillä jutullaan oli tarkoittanut,toiset kuulostivat tietävän sen paljon paremmin kuin hän itse.

                             Peraa hämmästytti enon ehdotus. Hän ei ollut tullut ajatelleeksikaan, että aikuisia saattaisivat sellaiset jutut kiinnostaa.Hän kohottautui vähän suoremmaksi sohvalla. Kansan Tahdossa.Runot hän aina lähetti nuorten palstalle.Tämä oli vähän eri juttu.Hävetti kyllä kun äkkiä muisti missä ne hänen solidaarisuutensa juuret oikein olivat olleet.Annu olisi varmaan ihmetellyt vaikkei hän aivan varma ollut miten nuo asiat liittyivät yhteen.Teki mieli kertoa enolle millainen typerys äiti joskus osasi olla kun tuli keskellä yötä rimputtelemaan ovikelloa.Mutta ehkä enokin olisi vain ruvennut saarnaamaan kotiintuloajoista, aikuisista ei koskaan tiennyt.Enimmäkseen ne aina paasasivat jostakin tai alkoivat puhua miten olivat pienestä pitäen joutuneet kovaa työtä tekemään, eivät olisi yhtään valittaneet jos olisivat saaneet käydä kouluja niin kuin hän. Enokin oli ruvennut piilottelemaan Hilun jalkapallokenkiäkin vintille lukkojen taakse, kun sen mielestä sen poika ei mihinkään porvariseuraan pelaamaan mennyt.Hilu siitä oli hänelle Raksilassa saunassa kertonut kun oli ollut Kemistä käymässä isänsä ja äitinsä luona.OPS:iinkin sitä oli pyydetty.Hän oli vain ihmetellyt ,että mitä sen pelaamiset enolle kuuluivat.Hilun oli naurahtanut, että näyttivät nuo kuuluvan.Sille oli luvattu rahaakin seuranvaihdosta ja uusi työpaikka, Kemiyhtiöltä mutta sekään ei kuulostanut saavan enoa vakuuttuneeksi vaikka Hilusta oli tullut isäkin, sattumalta mitä hän yhtään sen juttuja oli käsittänyt että se oli akka oli vain tullut kertomaan Hilulle että nyt susta on tulossa isä, Hilu ollut vähintäänkin yllättynyt kun moista  asiaa ollut ajatellutkaan.Pera oli siltä saunassa kysynyt,että niinkö helposti se tapahtui, se isäksi tulemus. Kyllä se vaan siltä näyttää, ei siinä paljo nokka tuhise, se oli naurahtanut vähintäänkin omaperäisesti.

- Minä tunnen sen päätoimittajan, Innon…se on hyvä mies, kyllä se tämmösen julkasee..

                             Pera ei ruvennut kyselemään mistä eno sellaiset päätoimittajat tunsi.Äitikin oli havahtunut keskusteluun ja tuli enon selän taakse kurkkimaan.Keittiöstä levisi kuuman lihasopan tuoksu pitkin huoneita.

- Että oikein lehessä julukasta..

- Niin, kyllä ne tämmösiä julukasee varsinkin nyt ku se vallankaappaus siellä Chilessä oli..

- Sekö missä ne tappo sen mikä se nyt olikaan..

- Allenden..

- Niin sen…

                             Pera hymähti.Äiti puhui asiasta kovinkin sujuvasti kun otti huomioon,ettei se koko juttua ollut vilkaissutkaan.

                             Pera ei ollut koskaan kertonut äidille, että hän lähetteli Kalevaan runojaan, ei kehdannut, se olisi alkanut repimään niitä vaan saksilla irti ja kiikuttanut kaikille sukulaisille luettavaksi.Ne olivat hänen oma asiansa, mitä hän niistä äidille kertomaan. Niin kuin sekin ,että oli lopettanut pelaamisensa, oli ämmä sen kyllä huomannut ja alkanut päivittelemään että sinäkö oot pellaamisen heittäny aivan kuin olisi kuvitellut, että hän seuraavaksi jo heiluu heittiönä pitkin kartsaa mummuja kivittämässä.Se vaan oli loppunut, hän ei ollut jaksanut vaikka olisikin voinut treenata enemmänkin, sekin oli kesällä asiaa pähkätessä käynyt mielessä.Hän oli vain saanut tarpeekseen, ei se pelkästään siitä viltissä istumisesta johtunut.Aina olisi pitänyt vain treenata lisää, lukea lisää, kaikkea lisää vailla mitään rajaa, kukaan muusta puhunutkaan ja jos et jaksanut niin se oli tervemenoa, siinä koko kilpailun ja ties minkä markkinatalouden henki.Kovat jätkät soi rautaa ja paskansi kettinkiä ja sillä sipuli.Ehkei hän enää ollutkaan mikään kova jätkä, ollut mikään jätkä, pelkkä oskari olematon.Samantekevää.Hän oli tuntenut itsensä helpottuneeksi kun oli vintannut niistä viimeisistä punttitreeneistä kotiin,tehnyt päätöksensä siinä, helpottunut ja vapaa vaikkei ollut ollut harmainta aavistustakaan että mitä sitten kun vuosikausien pelaaminen loppui kuin seinään.Ja olihan Aatu monta kertaa vihjaillutkin siihen ,että kyllä siellä portilla tulijoita riitti, katsonutkin hän kuin sillä silmällä että sopi lähteä jos ei kiinnostanut pistää kaikkea peliin.

                             Peraa melkein  alkoi harmittaa kun oli tullut kertoneeksi äidille tuosta hyvästä numerosta. Hän ei oikein käsittänyt miksi hänen oli pitänyt alkaa kehuskelemaan sille asiasta, olisihan hänen pitänyt tietää, että se oli sitten heti kailottamassa asiasta kaikille sukulaisille niin kuin ennen hänen pelimenestyksistään.Vaikka myöhäistä se nyt oli katua.Ehkä hän oli vain halunnut rauhoitella äitiä, kun se hänen lopettamisestaan kuultuaan oli alkanut hermoilla, että mitä hän sitten tekee kun ei enää pelaa jääkiekkoa, lorvii vain illat kaduilla ja potkii mummoja hengiltä, kivittää ikkunoita.Perasta oli alkanut tuntua, että äiti oli lukenut Kalevasta liikaa seuran puheenjohtajan, majurin mielipiteitä siitä miten koko Oulun nuoriso meni heti pilalle jolleivät ne kaikki pelanneet Kärpissä lätkää. Sillä ne aina vaan ruinasivat lisää rahaa kaupungilta, paskiaiset.

- Voitas viijä tämä vaikka heti maanantaina, eno sitten keksi.

                             Niinkö kiire sillä oli, Pera ihmetteli.Mutta ehkä politiikalla oli kiire, ehkä politiikka oli sitä, ei hän niin älynnyt.Ei Kärpissä mistään politiikasta oltu puhuttu, siellä oli vaan pelattu kiekkoa.Pera lupasi tulla maanantaina koulun jälkeen enolle Raksilaan.

                             Eno meni takaisin keittiöön.Äiti alkoi taas pauhata ukin rahoista metsistä ja siitä, miten se kaikki rahansa hurvitteli turhuuteen, syyti Matalan juopoille, sillä menolla ei kyllä niistä rahoista pian olisi mitään jäljellä, holhoukseen se sellainen olisi pitänyt panna mokomakin hourio, äitin kuoleman jälkeen meni ihan pilalle ja tiijä mitä se sen uus akka siltä ryöstää.Eno naurahteli äidin puheita.

- Mitä se nyt isän rahoja ryöstäis, eno kysyi.

- Kyllä ne semmoset akat jo tiijetään..

Äidillä tuntui aina olevan huoli ukin rahoista.Pera ihmetteli mistä äiti oikein niin hyvin sen ukin uuden vaimon ryöstöhalut tiesi, hän ei ainakaan olisi siitä pienestä pyöreästä sydänvikaisesta harmaapäästä sellaisia osannut kuvitella. niinpä hän päätti painella ulos tupakalle ja miettimään enon ehdotusta jutun julkaisemisesta.Äidillä oli aina noita huolia niin kuin sekin, että sen oli pitänyt haastaa isä oikeuteen elatuksista, sitäkin se oli jaksanut pauhata monta kertaa, muistuttaa siitäkin miten isä oli mailtaan myynyt soraa satojentuhansien edestä, kyllä sillä pösilöllä rahaa oli kuulemma, kunhan muuten vain nirsoili eikä olisi poikansa koulunkäyntejä suostunut kustantamaan.

Pera pani palamaan talon takana.Kuka perkele semmoisista tiesi.

 

3.

 

Eno mennä harppoi synkännäköisiä harmaita rappusia ylös.Koko matkan Raksilasta kaupungille se oli paasannut siitä, miten hyvä oli että hänkin oli kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnasta, ne olivat tärkeitä asioita varsinkin nyt kun amerikkalaiset imperialistit näyttivät tekevän mitä lystäsivät, ei sellaista voinut hyväksyä, siksikin siitä oli hyvä että sellainen juttu julkaistaisiin lehdessä, vähäosaisten asiaa piti puolustaa ja olla solidaarinen.Pera oli kuunnellut vaitonaisena enon paasaamista, miettinyt että mahtoikohan hän sitten olla sellainen vähäosainen ja mitä eno oikein vähäosaisella tarkoitti, jotain kurjaa maan matostako, koko solidaarisuus rupesi jo vähitellen kyllästyttämäänkin kun ei oikein tiennyt kenelle olla solidaarinen ja miksi ja oliko hän siinä aineessaankaan sitten ollut oikeastaan solidaarinen kenellekään, kunhan oli vain irvaillut sen vapauden kustannuksella.Äiti ainakin olisi enon vähäosaisuudelle nauranut, alkanut irviä siitä että mikä vähäosainen se semmonen jolla on oma osake ja rahhaa pankissa niin ettei paskalle taivu ja vielä siihen hyvät eläkkeet päälle.

- Kannanottona, eno oli vielä selventänyt asiaa.

                             Kanta tuntui Peran puolihysteerisessä mielessä muuttuvan pelkäksi kengänkannaksi.Joo sellaisia kengänkannan kaltaisia solidaarisuuksia natsikäsien lihanhimoisessa lillunnassa, kävi mielessä mutta ei sellaisia enolle voinut mennä sanomaan.Sitten sekin varmaan olisi pitänyt häntä hulluna.Ehkä hän tunsikin ihan oikeaa solidaarisuutta, ainakin tuntui joskus hyvältä kun siellä kaukana merten takana taisteltiin sellaisia juntan paskapäitä kenraaleita vastaan. Sellaisen jutun julkaiseminen oli hänelle aivan uusi asia ja hermostutti niin kuin olisi sekaantunut johonkin sellaiseen johon ei oikeastaan olisi halunnutkaan sekaantua, ei osannut ajatella asiaa, päätti sitten että kaiketi eno sentään tiesi mitä oltiin puuhastelemassa ja missä tarkoituksessa etteivät ainakaan lähettäneet sieltä Chilestä hänen peräänsä jotain vitun kiduttajaa joka sitten kuskaisi hänet moisen aineen julkaisemisen takia jonnekin Raatin kellariin kidutetavaksi.

                             Eno harppoi Pakkahuoneenkadulta Centrumin ohi ja Mäkelininkadulle, se suunnisti kohti harmaanvanhaa,arvokkaan mutta nuhruisen näköistä taloa, jonka katolla julistettiin vihrein kirjaimin Kansan Tahtoa.Pera ei tiennyt mitä kansa tahtoi vaikka tiesikin, että miehet jotka näkivät ja tekivät vetivät ne väkevät.Hän arveli ettei Nortilla kuitenkaan ollut mitään tekemistä kansan tahtomisen kanssa.Kansa tahtoi mitä tahtoi, hän ei nyt voinut muuta kuin sivuilleen vilkuillen mennä enon perässä ja sisään tuon harmaan rakennuksen pienestä ovesta, livahtaa sisään kuin hiiri koloonsa.

 Käytävän seinät olivat samaa paksua kiveä kuin heillä koulussakin.Askelet kaikuivat käytävässä kovina ja kylminä.Hän ei ollut koskaan ennen käynyt missään lehden toimituksessa.Runot piti lähettää vain postissa, sitten ne joko julkaistiin tai ei. Tämä oli jotenkin erilaista.Enon paasauksesta oli tullut olo että oli kirjoittanut jotain tärkeääkin, itsestä tuntui kuin olisi ajatellut lähinnä Annun pillua mutta ei siitäkään oikein ollut enää varma.Ehkä hän oli ajatellut sitä kellarissa istuvaa miestä, sitä miltä olisi tuntunut istua sidottuna ja kidutettavana.Sitten hän ei  enää ollut varma mitä hän oikein oli ajatellut.Kun ainetta oli luettu ääneen yksi luokallejäänyt oulunsalolainen ääliö oli supissut kaverilleen, että sen puolesta kommunistit joutais kuskata rajan taakse.Pera oli ihmetellyt kun ei mielestään sen kummemmin ollut ketään puolustanut, oli vain ajatellut että sellainen ihmisten kiduttaminen on väärin.Oulunsalolainen oli iso ja lihava ja aina aamuisin kun se vääntäytyi pieneen pulpettiin näytti kuin olisi tarvittu kenkälusikka sen pulpettiin survomiseen.Ääliön omahyväisten mielipiteiden kuuleminen suututti niin paljon että hän olisi puolustanut kommunisteja jo senkin takia vaikkei asiasta niin paljoa olisi älynnytkään.Oli tullut olo ,että sillä hänen kirjoituksellaan oli merkityksiä joita hän ei itse ollut osannut kuvitellakaan, niin kuin olisi lämäissyt kiekon liikkeelle ja äkkiä alkanut tapahtua kaikenlaisia kummallisia asioita.

- Täytyyhän se sellanen juttu julkasta, hyvä kannanotto ja ajankohtanen asia, eno kääntyi sanomaan vielä kerran aivan kuin olisi vaistonnut hänen empimisensä.Pera ei oikein tiennyt miksi se täytyi julkaista mutta ajankohtainen kajahti jotenkin oudon kuuloisesti niin kuin asialla olisi ollut joltinenkin kiire, ajankohta oli se kohta missä jutut piti julkaista, ei huomenna eikä eilen vaan ajankohdassa vaikkei olisi ollut harmainta aavistustakaan mikä kohta ajassa oli se ajankohta.Ei hän sitä kirjoittaessaan ollut sitä ajatellut.Hän ei oikeastaan tiennyt mitä hän oli ajatellut.Hän oli vain antanut kynän lentää ja ylistänyt jotenkin oudon tuntuisesti Chilen kansan vapautta.Hän ihmetteli mitä vapautta se oli ,että ihmisiä nakattiin syyttä vankiloihin ja kidutettiin vain siksi ,että ne uskoivat johonkin asiaan.Enon intoilu tuntui vähän kiusalliselta.

                             Toimitus oli toisessa kerroksessa. Käytävän kaiteet olivat samanlaista pyöristettyä puuta kuin koulussakin.Hän ihmetteli oliko sekin talo yhtä vanha kuin se heidän pyramdihuippuinen koulunsa.Mitähän ne koulussa sanoisivat jos se julkaistaisiin siinä lehdessä, se oulunsalolainen ääliö tulisi tinttaamaan häntä turpiin.Hän ei kyllä oikein tiennyt kuka sitä lehteä luki, kai ne kommunistit.Kalevaa kyllä lukivat kaikki.Kesällä lehtiä jakaessaan hän oli jakanut molempia,sitä toista ei ollut tullut kuin muutamalle ja aina luukkuun lehteä laittaessaan hän oli ihmetellyt, että millaisia ihmisiähän ne sitten olivat jotka sitä lehteä tilasivat ja lukivat.Siihen juttuun kai tulisi sitten hänen oikea nimensä, ei niin kuin niissä runoissa että pelkkä nimimerkki, joka saattoi olla kuka vaan.Äiti sen työpaikan oli hänelle touhunnut, se oli vain yhtenä iltana tulla tuprunnut kotiin vaahtoamaan, että on jo käynyt kysymässä jakelutoimistolta ,että hänen nyt sopi sitten itse mennä sinne töitä kyselemään. Sekin oli lähinnä raivostuttanut, aina se oli muitten asioita hoitamassa.Mennyt hän kuitenkin oli kun oli ajatellut sitä rahaa ja sitä että voisi ostaa vaikka itselleen kirjoituskoneen.

- Se on ihan mukava mies se Into, eno seisoi nyt tasanteella.Se alkoi äkkiä näyttää hänestä jättiläiseltä tai joltakin jalustalleen nostetulta patsaalta.Häntä oli naurattaa miehen nimi.Kuka ihme keksi antaa lapselleen nimeksi Into, siitä ei tullut mieleen muuta kuin se Hilun entinen jalkapalloseura.He olivat käyneet monta kertaa Kemissä pelaamassa, hän ei niistä otteluista muista muuta kuin sen Yhteiskoulun takaisen rapaisen kentän, jonka mutavellissä he olivat ottaneet Innolta turpiin neljä nolla.

                             Kävi mielessä ,että mitähän ne chileläiset olisivat ajatelleet jos olisivat nähneet enon menossa niin tohkeissaan julkaisemaan hänen juttuaan. Äkkiä Chile näytti olevan kovin kaukana isojen valtamerien takana.Miksi ihmeessä hän semmoisista asioista alkoi kirjoittaa.Niin kuin jokin muukin asia olisi ollut hänen elämästään kovin kaukana. Annu ainakin oli Tampereella ja sekin tuntui olevan aika kaukana Oulusta.Hän ihmetteli mistä hänelle kuitenkin se lämmin ja hyvä tunne oli tullut päähän, kun hän silloin keväällä sitä runoa oli kirjoittanut.Sekö oli sitä solidaarisuutta.Vai oliko hän vain ajatellut sitä pieleen mennyttä Forssan turnausta, missä valmentaja oli pistänyt hänet istumaan vilttiin kesken pelin.Ainakaan ne lahtelaiset eivät häntä kohtaan olleet mitään solidaarisuutta tunteneet kun olivat maalin edessä hakanneet mailoillaan joka paikkaan mihin vain pystyivät osumaan.

                             Toisessa kerroksessa mentiin ovesta uuteen käytävään, siinä oli harmaita ovia molemmin puolin.Käytävä oli ankean näköinen.Pera oli kuvitellut lehden toimituksen ihan eri näköiseksi.Oli hiljaista niin kuin paikalla ei olisi ollut ketään. Eno meni edeltä.Peraa alkoi arveluttaa ja nolottaa koko juttu.Hän muisti taas sen yön kun äiti oli tullut rimputtelemaan Annun ovikelloa ja hän oli seisonut munasillaan komerossa.Nyt alkoi olla samanlainen olo niin kuin olisi harpponut munasillaan enon perässä.Yhdessä ovessa luki päätoimittaja.Pera oli purskahtaa nauruun.Mitähän ne muut toimittajat sitten oli – päättömiäkö.Olo oli lähinnä hysteerinen.Eno koputti oveen, sisältä kuului huuto tulla sisään.

- Terve, eno sanoi kuin olisi tuntenut huoneen perällä pöydän takana istuvan miehen paremminkin.Miehellä oli paksu piippu huultensa välissä ja isot räkäjarrut nenän alla.Pera ei oikein tiennyt mihin olisi mennyt.Seinällä oli pari samanlaista valokuvaa kuin heillä koulussa, ankaran näköisiä tummapukuisia miehiä jotka tuijottivat jonnekin etäisyyksiin kuin olisi miettineet kovinkin vakavia asioita.Kuvat alkoivat hermostuttaa, tuntui kuin olisi tullut ihan väärään paikkaan.Eno meni istumaan toisella seinustalla olevaan sohvaan ja näytti Peralle tulla viereen, sitten se kyseli viiksiniekalta kuulumisia että miten on mennyt, viiksiniekka tuprautti savut piipustaan ja sanoi että mitenkäs se muuten kuin porvareitten kanssa tapellessa, niitä kumpaakin nauratti.Sitten eno alkoi selittää että se oli tullut näyttämään siskonpoikansa kirjoittamaa ainetta, oli koulussa kehuttu niin kovasti sitä kannanottoa Chilen asiaan että hän oli ajatellut, että sellaisen jutun voisi vaikka julkaista.

- Vai semmosen aineen…viiksiniekka myhäili ja tuprautti taas savut.Vastapäisen talon ikkunassa vanha nainen katseli kukkiaan.Viiksiniekka vilkuili häntä uteliaana.Eno käski hänen näyttää juttua.Pera kaivoi konsun taskustaan ja antoi sen enolle, eno nousi ojentamaan sen päätoimittajalle.

- Sai oikein kymppiplussan…

- Jaa, missäs koulussa sinä olet.

- Yhteislyskässä..Peraa alkoi jostain syystä nolottaa, ääni ei tahtonut kulkea.Hänestä tuntui, että koko aine oli ihan paska juttu, miten ne siitä nyt niin kiinnostuneita olivat.Viiksiniekka näytti lukevan sitä, se käänsi paperia, nyökytteli ja sai jutun nopeasti luettua.

- Kyllähän tämän voi julkaista, hyvää poliittista satiiria, se sanoi.Peraa alkoi koko satiiri ärsyttää, kaikki jankuttivat sitä koko ajan eikä hän oikein älynnyt mitä se oli vaikka itse oli jutun kirjoittanut.Pullopersesioiksiko hän niitä juntan kenraaleja oli haukkunut, olisi sopinut tunkea Jaffapullo moisille sioille persiiseen ja katsoa miten ne sitten temusivat menemään.

- Hieno kouluhan se yhteislyseo on, viiksiniekka sanoi.Pera ei oikein älynnyt oliko se hyvä asia että se pyramidihuippuinen oli hieno koulu vai ei. Enimmäkseen häntä pelaamisen lopettamisen jälkeen oli alkanut väsyttää mennä kouluun, kirjoitukset hermostuttivat ja monta kertaa hän jätti läksyt vähemmälle, ei jaksanut huvittaa lukeminen ja tuntui joskus jopa nautinnolliselta kun ei enää päntännyt kaikkea päähän samalla lailla kuin ennen, paskaako hän siitä, jäisi vaikka luokalle, lintsaisi koko paskasta koulusta, ajatukset olivat niin uusia ja outoja että hän itsekin hämmentyi mikä hänelle oikein oli tullut, oliko hän tosiaankin tulossa hulluksi vai oliko siinä jotain muutakin, sellaista että häntä oli alkanut koko touhu ja koulu ja kaikki muukin ottaa päästä.Että olisi vain pitänyt ottaa kaikki kiitollisena vastaan, tuli mitä tuli niin kuin silloinkin kun hän siihen hienona pitämäänsä oppikouluun oli päässyt.

- Mitenkäs se muuten on eläkeläisellä mennyt, viiksiniekka kääntyi sitten kyselemään enolta.

- Mikäs siinä, päivä kerrallaan…

- Terveys on ollu hyvänä..

- Hengissähän tuota vielä ollaan…

                             Seuraavalla viikolla yksi hänelle outo tyttö tuli koulun pihalla sanomaan, että sullahan oli juttu Kansan  Tahdossa.Pera ei tuntenut likkaa entuudestaan mutta tiesi sen olevan niitä teinikuntalaisia jotka levittelivät kaikenlaisia solidaarisuus auttaa voittoon julisteitaan koulun ilmoitustaululle.Pera ei saanut sanotuksi likalle kuin että joo.Hän oli käynyt jo lukaisemassa jutun enon luona lehdestä.Se oli otsikoitu että kympin aine.Häntä oli alkanut nolottaa.Jutun alla oli hänen nimensä.Hän jäi katselemaan tuon juttua kehuneen likan perään, se näytti menevän omaan porukkaansa, puhui jotakin ja viittoili sitten sormellaan muille tytöille hänen suuntaansa.Tuli vaikea olo.Hän koetti muistella Annua ja sitä komeroa mutta ei saanut oikein mitään mieleensä vaan käveli sitten koulun pihan nurkkauksessa olevalle tupakkapaikalle, kaivoi askista Coltin ja pani palamaan,siinä hän oli tottunut notkumaan välitunnit, etsiskelemään uusia kavereita kun pelikaverit olivat lopettamisen jälkeen kadonneet, menneet kukin omiin porukkoihinsa.Muutaman hengen porukan keskellä seisoi pitkä rillipäinen, pottunokainen tyyppi, se oli tullut heidän kouluunsa syksyllä Kemistä ja näytti leuhkalta, ylimieliseltä.Vähän väliä se mulkoili koulua kuin vihamiestään ja sanoi että vittu se vihasi sitä vitun natsikoulua.Kerrottiin että sen isä oli Kalevassa toimittajana.Pera rupesi kuuntelemaan juttua, rillipää jauhoi siitä miten Chilen vallankaappaus oli kokonaan CIA:n juonia.Jonkinlainen helpotuksen tunne kävi mielessä, tuntui kuin olisi ollut taas pelissä mukana, olihan hän jo julkaissut jutunkin Chilestä, oikein kannanoton solidaarisuuden puolesta.Sitten hän vilkaisi koulun pyramidihuippua ja ajatteli, että oikeastaan hän vihasi koko vitun paskaa natsikoulua, että hän voisi vaikka räjäyttää koko sen paskan natsikoulun vittuun jos osaisi.Oli pakko polttaa toinenkin tupakka ,tunne päässä oli niin uusi ja outo, kautta kaasuuntuvien hirviöiden tunne todellakin oli uusi ja outo ja vähän pelottavakin, oliko tuo hulluus alkanut puhumaan hänessä ihan omiaan.

 

Pera koikkelehti portille siksakkia, kipu tuli pitkin hermoratoja kuin joskus ennen kentällä myöhästyneenä kuin huono kaukopuhelu rätiseviä ulkomaanlinjoja pitkin, jysähti aivoihin kuin lekalla lyötynä, ei auttanut viinakaan.Hurraa Suomen reipas urheileva nuorisomme joka aina osaa vaatia itseltään vähän enemmän kuin muut, vain kovalla työllä voi päästä tavoitteisiin. Sano aatu joka perseelleen kaatu. Aatu Aatu mein Fuhrer. Ich liebe dich.Haista mulukku vittu.Pässä hurisi kuin jääkaapissa.Mutta kuka sammutti sähöt. Tinkimättömänä ja uutterasti se harjoittelee, yhtään valituksen sanaa ei sen yhteenpuristettujen huulten välistä ilmoille singahda.Petojen sukua on tämä uhrivalmis nuori kärppä, petojen sukua, kivisten kallioisten louhosten julma saalistava peto. ja ämmä mäkätti vittu että kyllähän se äiti pikkureipas pertti vielä tuonvertasen jaksaa tehä ja tuon ja tuon ja menneehän se nuorelta mieheltä vielä tuokin tuosta samalla kertaa ja kaikki mennee, koko vitun revohka mennee ja valamentajat siihen perrään että menee se toikin puntti ja paini ja vielä jaksat jaksat sää anna mennä vaan vittu vaikka selekäytimellä, ei siellä lootassakkaan parane mietiskellä millä jaksa kun on jaksettava vaan painaa kovaa työtä,anna painaa perkele, painaa ja painaa perkele koko ajan painaa vaikkei jaksaiskaan, jaksanut tai vitunko väliä sillä ennää oli saatana Peraa huimasi ja väsytti, koti häämötti korkealla Intiön mäen päällä ja tasoristeyksen kellon kalkatti kuin kuolinmessuun, oolalaa.Anna mennä vaan vaikka selekäytimellä perkele, mikä vitun mopo hän oli, hä...Kaikki tuntui välillä niin yhdentekevältä, Kirrakin vaikka hän miten olisi silloin alussa hihkunut innosta sen vapun jälkeen, kaikki, hän oli vain surullinen mies, peto, hän hääti omalla tympeällä löyhkällään kaikki ihmiset seurastaan, kukaan ei voinut pitää hänestä, hän oli sika, hän oli päissään taas kerran, hän oli kuu ja hän oli aurinko ja hän oli vaikka vitun mitä ja Aatu oli natsi ja isä oli fatsi ja perseessä tavattiin perhe-elämän merkeissä yes box ja osta sinäkin uudet kalsarit ittelles jos et muuta keksi.