- Evakkoon, Rostila kysyi kuin ajatuksissaan.Evakosta puhuminen vei ajatukset taivaalla jyliseviin pommikoneisiin, nälkäisiin, kylkiluukalustoaan esitteleviin koneihin jotka vetää kitkuttivat turpa huurussa puurattaisia ihmisillä ja tavaroilla ja nyyteillä pakattuja kärryjä pitkin kuoppaisia teitä.Lissu tuskin  ihan sellaisesta evakosta kuitenkaan puhui. vaikka varmaan vihjailikin siihen, että saatuaan taas kenkää yhdeltä mieheltä se alkoi lähestyä kärsimyksissään todellisen evakon kokenutta äitiään, jonka kanssa sillä muutenkin tuntui olevan elämää suurempi kilpajuoksu siitä kumpi niistä oli kokenut kärsimyksiä enemmän, kärsimyksen jalostusastetta siinä tehtaassa tuskin edes pohdittiin, turpakäräjiä kyllä pidettiin ja mitä hän yhtään oli ymmärtänyt kuta enemmän Lissu yritti oman elämänsä ja miessuhteidensa kurjuuksia äidilleen kertoilla sitä enemmän tuo muori vuodatti oman evakkotaipaleensa kurjuuksia tyttärensä kuultavaksi eikä Rostila noita juttuja kuunnellessaan osannut olla ilahtunut muusta kuin siitä ettei ollut koskaan paikalla kuulemassa tuota vääryyksien itkuvirttä jota ne keskenään kilpaa veisasivat, hänelle oli rittänyt entisen vaimon ja vanhemman tyttären jatkuva käpläkkä.

- Evakkoon niin ku ei ollu asuntoo muualla ku serkun luona.

- Niin, siellä Sodankylässä..

- Siellä..

                      Rostila ei jaksanut kovin tarkasti ajatella mitä tekemistä tuolla evakolla oli Lissun äidin aikoinaan kokeman todellisen evakon kanssa, ehkä paljonkin, ehkä se selitti koko Lissun käytöksen omituisuuden ja sen että sillä oli tapana joutua kaikkien poikaystäviensä kanssa enemmin tai myöhemmin kohtuullisen väkivaltaisiin suhteisiin mikä selitys ei oikein juuri sillä hetkellä tuntunut miltään muulta kuin ylimääräiseltä järkeilyltä mikä taas ei vedonnut dieselvetureihin eikä tomaattimurskiin millään tavalla.Tuntui kuin hänen järkensä olisi nyrjähtänyt sijoiltaan.Sota, kuolema, pako, paeta, evakko, kaikki sanat niin saatanan turhia.Dieselveturi tulee ja jyrää sut niin että reippaana vaan mennään rekkain alle, muu ei auta jumalauta.

                      Sitten Lissu huomasi kaksi sinihaalarista työmiestä alhaalla toisen valmisteilla olevan talon edessä.Miehet olivat ilmeisesti istuttamassa puuta jalkakäytävän varrella, puun juuret oli laitettu muovin sisään ja Rostilasta näytti niin kuin siinä olisi survottu mafianmurhan uhrin pussiin pakattua päätä multiin mikä havainto oli saada hänet hihittämään hysteerisesti . siinä sitä vietiinkin miestä multiin niin että rapa roiskui.Vietiin miestä multiin niin että rapa roiskui.Tervetuloa tähän veriseen helvettiin,kuukautisrättien ja räiskyvien luotien maailmaan.Voi hyvä Jumala hän oli varmasti sekoamassa vaikka järki sanoikin, ettei pelkkä kielikuvien keksiminen vielä mikään mielenterveyden järkkymisen merkki välttämättä ollut, ehkä enemmänkin jokin erosta johtuva neuroottinen häiriötila.

- Että mun on muutaman kerran tehnyt mieli huutaa noille että se puu laitetaan kakskymmentä senttiä syvemmälle, Lissu tuhahti kuin loukattua mutta juuri sillä hetkellä työttömänä oleilevaa puutarha-arkkitehdin ammatti-identiteettiään esitellen.Sen tupakka viittoi riidanhaluisesti miesten suuntaan, Rostila koetti orientoitua mielipiteeseen mutta ei keksinyt oikein mitään sanottavaa koska hänen silmänsä vaeltelivat Lissun paljailla pohkeilla kuin tomaattimurskan jäänteitä niiltä etsiskellen.

- Ja sitten mun tekee mieli hypätä parvekkeelta alas, se jatkoi kuin tavallista asiaa.

Rostila hätkähti.Hänestä tuntui että hän oli sille aamua jo saanut tarpeekseen kaikista pellehyppääjistä jotka kokoilivat kasan tuoleja ranskalaisen parvekkeensa eteen.Hän vilkaisi Lissua ja kysyi kuin varmistaakseen että oli kuullut oikein: - Teki mieli hypätä.

- Niin..

                      Rostila ei saanut sanotuksi mitään vaikka ajattelikin omaa öistä pakkomiellettään.Hän pelkäsi että Lissu ei hänen pakkomielteistään olisi välittänyt tai olisi vain alkanut vähättelemään omia sanojaan, eihän se niillä mitään sen kummempaa ollut tarkoittanut,sanonut vain, miksi Rostilan piti nähdä asioissa aina jotain niin kummallista, sitähän vaan sanottiin niin.Ettei se nyt saatana soikoon hullu sentään ollut vaikka joskus Sorbus-pullo kourassaan ryhmäterapiaan oli mennytkin.Hän ei oikein tiennyt miksi hän niin ajatteli vai supattiko se katti taas hänen korvaansa että juuri niin hänen pitikin ajatella, että juuri siitä pakkomielteestä hänen piti pitää kiinni vaikka se olisi tuntunut miten paskamaiselta.Eikä missään tapauksessa päästää Lissun kaltaisia ihmisiä vähättelemään asiaa joksikin sekundapainajaiseksi josta ei sen suuremmin kannattanut piitata.( paskan katti mitä sekään mistään tiesi Rostila ähkäisi Lissun pohkeita tuijatessaan…)

Siksi hän ei sanonut mitään.Sitä vaan sanottiin niin. Että teki mieli hypätä parvekkeelta alas. Miksi helvetissä hän sitten otti omat pakkomielteensä niin vakavasti.Että oli ollut sitoa itsensä siihen saatanan sohvaan ja Lissu tuossa heitteli hyppyhalujaan kuin tuosta vaan niin kuin nuo sanat eivät todellisuudessa olisi tarkoittaneet sille yhtään mitään tai niin kuin hän olisi ollut jonkun psyykkisen todellisuuspuuskan kourissa, puuskan joka hänen aivoissaan uhkasi muuttaa joka ikisen ajatuksen saman tien teoksi.Ajattelit hypätä parvekkeelta ja kas sekunnin päästä oletkin jo pää murskana asvaltissa.

Ehkä Lissu oli vain hävennyt omia puheitaan, mitä se oli ketään arvostelemaan, varsinkaan työssäkäyviä ihmisiä kun itse oli työtön,varsinainen neiti suurisuu.Jotain sellaista Rostila oli aistivinaan Lissun sanojen takana eikä hän ollut varma olivatko hänen hyppyhalunsa ihan samasta juuresta muovailtuja,hänestä tuntui enemmäkin että hänen päänsä oli hajoamaisillaan,sama tuskainen olo teki paluuttaan otsaluun taakse.Lissun paljaat pohkeet vilahtivat silmissä ja katosivat hameen alle…Dieselveturi puuskutti tiellä ja hän hajosi kappaleiksi sen alle, tuusannuuskaksi, pirstaleiksi, kaikki hajosi, avioliitto hajosi, isä hajosi, kaikki hajosi,muuttui mullaksi, kuoli pois, tuli takaisin atomeiksi ja levisi kaikkeen maailmaan kuin pöly, hiukkasten pöly josta se kaikki alkunsa oli saanutkin, mitä muuta he olivat kuin kasa hiukkasia jota jokin käsittämätön voima piti kasassa.Mitä.Kuka.Missä.

 

hypätä,lentää kuin lintu,murskata kallonsa asvalttiin,avoin ikkuna, taivas….kun kaikki oli niin saatanan väsyttävää…naiset…hypätä ja sitten hän istuu tuon äidin hulluksi kutsuman isäpuolen Mossessa, maisema kumpuilee kuin Lissun pohkeen kaari ja siellä keskellä tuota kumpuilevaa maisemaa menee tie jota pitkin tuo hullu ajaa vaikkei se hänestä hullulta näytä, enemmänkin epätoivoiselta ja typerältä, konkurssintehneeltä liikemieheltä joka kuvitteli vähän liikoja omista liikemiestaidoistaan ja nyt sitä vituttaa, se sytyttää sätkän hermostuneesti ja ärähtää että akanperkeleet on ahneita vosuja kaikki, rahhaa ne saatanan huorat vaan ajattellee, mittään muuta ei ookkaan, sitä pitäs saatana olla vaikka persesilimästä kaivaa, yhtään eivät miehiään kunnioita eivätkä arvosta ku rahhaa vaan saatana ois niin hyvä ois,se niille huorille riittäs…ja hän kuuntelee kuin korvat punaisena…

                      perkeleen huorat, penikat vaan panevat pilolle, siellä ne saatanat sitten assan vessassa vettää piikkiä suoneen ku oo ollu kettään joka komentas…

                      ja joku nauraa että sustako ois sitte resuperseestä komentajaksi ollu ja nauru heiluttelee koko autonropposta kuin tuulenpyörre

kun äkkiä auton kattoon alkaa kopsahdella..ikkunasta ne näkyvät, iso parvi varpusia..niitä on satoja ja ne kopsauttelevat pieniä nokkiaan tuon Stalinin viimeiseksi kostoksi kutsun autonropposen kattoon kuin haluaisivat halkaista sen, ne halauavat hänet pois, nuo linnut, ei saa olla siellä, tule pois, isä…

                      isä, ne sanovat ja hän katsahtaa tuota miestä, sekin on isä,pois ja olla siinä, kaikki repii häntä riekaleiksi kuin olisi hajoamassa kappaleiksi, olla siinä ja ajaa autoa ja lähteä pois, katsoa taulua ja lentää, kaivata jotain muuta, omaa isää ja isä on tuokin mies, hänen isänsä

                      kaikki on niin vitun sekavaa…

                      vitun sekavaa

                      tekee mieli nauraa hysteerisesti, tosiaankin…vitun sekavaa…vitun sekavaa

                      kaikki on niin vitun sekavaa

- Luulit olevas nokkelakin poika, oravahammas mulkaisi rattinsa takaa.Rostila melkein punastui.Mitä hän muka oli luullut, paskaakaan.

- Että akkojen kanssa tuut hyvinkin toimeen, no siinähän näit miten niitten kanssa tullaan toimeen, se päästi suustaan niin räkäisen naurun että Rostila oli tipahtaa penkiltä, hän muisti joskus melkein tipahtaneenkin sen kotteron kyydistä kun Mossenropposen ovi oli auennut kesken matkan ellei hän sitten ollut yrittänyt hypätä kyydistä, tiedä vaikka tuo hullu oli uhannut tappaa hänet vai oliko sekin ollut vain äidin puheita, osa riitaa jota ne olivat hänen muistaakseen käyneet koko sen lyhyen liiton ajan.

- Tuun niinku tuun..

- Hyvinhän tuota tulit, oikein kuuluvat kiitelleen käestä pittäin sua…

                      Rostilalla kävi mielessä entinen anoppi, tuskinpa sentään kiitellyt, enemmänkin ollut valmis kuristamaan hänet hengiltä koska hän olemattomana kirjailijana vain käytti sen jo ennenstäänkin paljon kärsimään joutunutta tyttöparkaa hyväkseen,varsinainen narsisti joka ei juuri omalta leimuavalta itserakkaudeltaan muiden ihmisten tarpeita nähnytkään.

- Haista sinä äijä paska.

- Oikein kättelivät että mukava tavata..tuuhan toisteki..

- Vitun idiootti..

- Sitä oppii ku oikein opetetaan.

                      Rostila ei olisi jaksanut kuunnella moista vittuilua mutta siinä eron ajassa se tuntui melkein oikeutetulta vittuilulta,hän oli töpeksinyt, hyvä niin, hän oli muninut oikein urakalla, hän ei ollut saanut sitä vitun kirjaa ikinä valmiiksi ja lopulta vaimolta olivat pettäneet hermot tai häneltä, hän niin tiennyt.Ja ennen kuin huomasikaan hän oli maannut yksin isossa kaksiossa ja pelännyt tulleensa hulluksi, yöllä oli alkanut päässä soimaan ”Hotel California” ilman että hän olisi edes halunnut kuulla moista musiiikkia, oli kuin hänen aivonsa olisivat toimineen täysin ilman hänen omaa tahtoaan.Oli vain tuo musiikki ja liki tyhjä asunto, musiikki jonka soimista hän ei voinut mitenkään estää, se vain alkoi soida hänen päässään.

                      Varpusten nokat napsahtelivat Mossen kattoon kuin pienet kävyt.Voi noita pieniä ihania lintusia, taivaan varpusia, pehmeitä lintuja, kosketuksen kauheutta…jota tuokin mies, he kaikki, että elämää ei voinut etukäteen arvata ja sitten oli jo liian myöhäistä..kaikki se…