Juoksuaskelin toimistolta, portinpielessä olevasta isosta betonikolossista tullut mestari pysähtyi ajotiellä Penan selän taakse ja rupesi niska kenossa tuijottamaan telineille nostettua valkokaakelista elementtiä.Aikansa silmiään siristeltyään se harppoi elementin viereen ja alkoi rapsuttaa kynnellään laattojen välissä olevaa kivikovaa saumausta.

- Kyllä se on kummaa, ettei sitä saa onnistumaan.

- Se pitäis pestä heti kun se otetaan muotista, Pena sanoi.

- Nyt ne ehtii tuolla varastossa kovettua yössäkin sellaisiksi, ettei niitä tahdo saada millään puhtaaksi, Pena jatkoi . Se näytti sorkkaraudallaan yhtä saumaa, jossa saumausbetonia oli levinnyt matalaksi kerrokseksi itse laatan päälle. Heidän tehtävänään oli puhdistaa laatat. Alun perin oli suunniteltu, että putsaus onnistuisi pelkällä vedellä ja harjalla, mutta kun oli huomattu, ettei uusi saumausseos toiminut niin kuin piti he olivat siirtyneet sorkkarautoihin ja jynssäsivät niillä saumoja puhtaiksi senkun ehtivät.Jokainen vähänkin puhtaan näköinen elementti lastattiin heti rekkaan ja vietiin radanvarsityömaalle, jossa tehtiin Postipankille uutta liikerakennusta.

                      Konttorilta päin oli tulossa lisää väkeä, kaksi harmaapukuista joista toista Kalle muisti mainitun sen hallin päälliköksi, Kero vai mikä sen nimi nyt olikaan ollut. Aamuisin sitä aina näki vaihdepyörän päällä, ruokalassa Kalle oli kuullut vähän virnuilevaan sävyyn puhutun, että se tuli Haukiputaalta joka aamu yli kaksikymmentä kilometriä pyörällä kuntoilumielessä.

- Eivätkö ne vieläkään ala onnistumaan, Kero sanoi mestarille, joka kääntyi kuin nyrkiniskun selkäänsä saaneena Keroon päin.

- Siinä on siinä massassa ongelmia, se ei mene niinku pitäs, kovettuu liian nopeasti.

- Niidenhän ei pitänyt.

- Ei niin mutta kyllä tämä homma saadaan toimimaan, on vain näin alussa hankalaa.

- Siellä työmaalla on kuulemma kova kiire, Kero sanoi kuin ajatuksissaan.

- Kyllä minä tiedän, mestari jo vähän kimpaantui.

- Meinaan vaan, että jos ne työt seisoo täällä niin ne seisoo sielläkin.

                      Mestari ei enää sanonut mitään.Kero puhui hiljaisella äänellä jotain toiselle harmaapukuiselle joka nyökki, vilkaisi elementtiä ja sitten taas Keroa.Mestari veti posket lommolla malppiaan, mutta pysytteli Keron ja harmaapukuisen luota etäämpänä.

                      Pena oli taas painellut elementin toiselle puolen. Nyt oli vuorossa korkeampi malli, se oli siitä ikävä että yläsaumoja piti rapsuttaa kädet korkealla ja siinä kädet väsyivät äkkiä vaikka olisi kuinka hyvä kunto, oli kuin olisi kannatellut raskasta sorkkarautaa päänsä päällä koko päivän. Neljän aikaan se tuntui painavan jo monta kymmentä kiloa.

                      Ruokatunnin aikoihin alkoi ajotielle elementtivaraston viereen kerääntyä porukkaa.Miehet huutelivat elementtien päällä proput käsissään heiluvalle Jussille, että tämä tulisi taas malliksi juoksemaan.

- Tules Jussi taas tekemään uus ennätys, porukka usutti Jussia.

                      Jussi seisoi elementtejä tukevan rautatelineen päällä ja katseli alas miehiä. Pitkään aikaan se ei sanonut mitään, se oli kuin joku proppupäinen kuningas joka omasta ylhäisestä yksinäisyydestään tutkailee alamaisiaan. Kallea huvitti oma ajatuksensa.

- Taas se alkaa, Pena tuli elementin takaa sanomaan.

- Pientä hauskaa.

- Sairasta miestä rääkkäävät, Pena tuhahti ja paineli takaisin omalle puolelleen, sieltä alkoi kuulua rankka raapiminen ja sitten  kirskuva, korvia vihlova ääni, kun sorkkaraudan kulma veti pitkän viillon kaakelilaattaan.

- Älä saatana säre niitä laattoja, saadaan taas sen kusipään haukut niskaan, Kalle huusi.

                      Jussi lähti laskeutumaan portaita ja losahti raskaasti painavilla turvakengillään maahan.

- Voishan tuota kokkeillakin, se sanoi hitaasti ja verkkaisesti kuin pitkällisen pohdinnan tuloksena.

- Kunto vaan ei viime aikoina oo ollu  hyvä kun en oo lenkille kerenny, se jatkoi samalla monotonisella äänellä.

- Hyvä kunto sulla on, usko pois, Marttila, laiha, kiharatukkainen ja hallin valureita oli päällimmäisenä usuttamassa.Kalle oli kuullut ruokalassa sen puhuvan jostakin teknikkokurssista, jota se oli käymässä ja jonka jälkeen se jättäisi ne tehtaan paskahommat.Volvollaan se aina aamuisin karautti tehtaan portista ja oli sellainen laiha kuikelo, että olisi hyvin sopinut rosvoksi johonkin amerikkalaiseen poliisisarjaan.

                      Kalle oli jo työssäoloaikanaan nähnyt Jussin muutaman kerran juoksemassa joko yksin tai yllytettynä. Muutaman kerran hän oli ollut saada raivarin, kun kuunteli miesjoukon naurunhörähdyksiä.Yksin ollessaan Jussi veteli spurtteja ja vilkuili kellosta aikaa ja näytti kaiken päälle, kaheli, vielä höpisevänkin jotakin, arvioi kaiketi suoritustaan.Ruokalassa häntä oli valistettu, että aina se oli samanlainen ollut, ei se muuksi muuttunut, se asui vanhan äitinsä kanssa ja eli vanhanapoikana, ennen aikaan se oli ollut lahjakas lupaus Pyrinnön juoksijana mutta jättänyt sitten juoksunsa syistä, joita Kalle ei ainakaan ruokapuheiden perusteella saanut selville. Joskus hänen kävi sääliksi, joskus alkoi vain vituttaa koko touhu. Kun katseli sen pyöreitä, poikamaisia kasvoja, totista ilmettä mieleen tuli emäntänsä kourasta syövä lammas enemmän kuin ihminen.

- Vedät tosta vaan taas sen saman matkan, Marttila näytti matkaa hallin ovelta hallin päätyyn verstaan ja tavaravaraston kohdalle.

                      Jussi laittoi siististi kinttaansa matalan elementin päälle tien reunassa ja kyyristyi kuin stadionilla kontalleen juoksijan lähtöasentoon.

- Veät niinku Kukkoaho stadionilla.

- Niinku vihanen polliisi rosvua…

                      Porukka vilkuili Jussia naureskellen mutta se oli niin kuin ei olisi naurua kuullutkaan. Ehkä se oli sitä lajia hullu ettei enää muiden mielipiteistä perustanut.Kun sitä niin ajatteli tuntui ,että se oli paljon viisaampi kuin ne ympärillä naureskelevat kahjot.

- Paikoillanne…valmiit…bäng…Marttila posautti suullaan lähettäjän pistoolin ääneen.

                      Jussi syöksyi kyyrystä liikkeelle raskaat saappaat lonksuen. Saappaista tai jostain muusta syystä johtuen sen juoksukin oli jotenkin kyyryn näköistä tai sitten se mielessään repi aivan tosissaan ja etunojassa kuin maaliviivan yli heittäytyvä.Pirustako sen tiesi.

- Ja Kukkoahon askel on voimakkaan tyylikäs, siellä taivaltaa takakaarretta tämä Oulun juokseva poliisi ja on taas vievä askeleen eteenpäin Suomen juoksumainetta, kyllä on nyt Ruotsin peli pelattu, Suomi voittaa tämän maaottelun, Marttila päpätti tulemaan kuin mikrofoniin käsi nyrkissä suun edessä.

                      Jussi mennä viiletti tiellä, pysähtyi verstaan kohdalla, kääntyi ja lähti tulemaan takaisin. Tuttu hitsari samasta talosta seisoi Esabin lakki päässään verstaan ovella likaisissa haalareissaan, osoitti sormellaan Marttilan kanssa rähisevää porukkaa ja pyöritteli  etusormeaan ohimolla: hullua sakkia. Avonaisen oven takaa alkoi kuulua hiomalaikan kirskahtelua niin kuin joku olisi vimmatusti purrut hampaitaan yhteen.

- Hyvä Jussi, Marttila oli napsaisevinaan kellon pysähdyksiin.Jussi heittäytyi päin Marttilaa niin, että oli tipahtaa sen syliin.Marttila väisti ja Jussi sai pidellyksi itsensä pystyssä.

- Paljonko, Jussi kysyi heti kun sai henkeä vedetyksi.

- Kymmenen ja viis.

                      Kalle meinasi purskahtaa nauruun: edellisviikolla se oli ollut kymmenen ja seitsemän. Marttila tempoi lukuja päästään kuin palloja lottokoneesta.Kalle toivoi ettei Jussi ainakaan uskoisi niitä mutta kyllä kai se uskoi ja kai se niitä aikoja vastaan sitten kellonsa kanssa juoksi kuin Paavo Nurmi.

- Hyvinhän se meni…siinä lopussa vaan tahto tuo askel mennä sekaisin, olisi pitänyt saada jalkaa enemmän etteen..tällä tavalla..niin se valmentajakin ennen aina sano että etteen Jussi, sinne sää juokset etteenpäin…niin se sano..

                      Se alkoi näyttämään askeltamistaan Marttilalle niin kuin olisi nähnyt siinä entisen valmentajansa.

- Hyvä juoksu se oli Jussi, oikein hyvä, Marttila sanoi vakavasti, meni leikkiin mukaan ja Jussi nyökki, lähti sitten hakemaan kimttaitaan elementin päältä, nousi portaita takaisin elementin päälle, sieppasi käsiinsä nosturin alaslaskemat proput käsiinsä.Proppukuningas valtaistuimellaan, Kalle ajatteli, vilkaisi sitten Marttilaa joka oli niin kuin ei mitään.Kai se harjoitteli jo tulevia esimieshommiaan pitämällä Jussia alaisenaan.Vaikka oppihan sitä niinkin – hullua juoksuttamalla

 

.