Hän havahtuu pimeyteen. Roskalaatikossa ollaan, tarkemmin sanottuna talon päädyssä olevassa paperinkeräysroskiksessa, ei niin että hävettäisi, hänellä ole muutenkaan hyvä maine siinä talossa. Niin hän ainakin luulee, tullut tehtyä kaikenlaista. On pimeää, ilmaisjakelulehdet ja muu mainosposti painaa selkää ja nenään tulee ikävä haju ja kun hän haparoi käsillään ympärilleen oikea käsi osuu johonkin tahmeaan, lihaisaan, sen täytyy olla se illallinen, jauhelihapaketti. Niinkö pian se alkaa haista.

                      Olen tehtaalta kaupan pakastealtaan kautta kotitalouksiin kiemurtelevan kylmäketjun heikoin lenkki.

                      Lause kuulostaa hyvältä. Hän sulkee silmänsä ja jää odottamaan ensimmäistä roskien tuojaa. Hän haluaa nähdä sen ilmeen, kun se näkee hänet siinä.

                      Täytyyhän kirjailijan hakea uusia näkökulmia todellisuuteen.