1. Elokuu 1986, kontti seistä jököttää

 

VR:n sinivalkoinen rautatiekontti seistä jökötti ovet levällään keskellä pihaa kuin valtava metallijalkainen hämähäkki, jalat vähän sivuille harottaen kuin otus olisi ollut valmiina ahmaisemaan kärpäsen kitusiinsa heti kun vain silmä vältti, sinisestä oli kyllä enää vain muistot jäljellä, matkan varrella värin sini oli tahriintunut ties mihin pölyihin ja muuhun niin että vaikutti enemmän harmaalta ja likaiselta kuin siniseltä.Poika oli niin sanotusti jonkun verran reissussa rähjääntynyt mutta kuitenkin toimittanut hänen tavaransa perille sen jälkeen, kun hän sen Turussa oli saanut kaakelitehtaan naapurista hankittua.

                      Ajatteliko hän silloin tuon kontista tulleen mielikuvan vähän lapsellisen seksuaalisia assosiaatioita tai hämähäkkiä symboloimassa itsenäistymisen pelkoa niin kuin hän hyvin  entisenä kirjallisuuden opiskelijana tiesi. Siinä tuo avaruuden hirviö  joka tapauksessa vaani körpäsrukkaa niin että tuntui kuin mielikuva olisi edustanut vain jonkunlaista vainoharhaa.

                      Ei. Sen sijaan hän oli ajatuksissaan kävellyt taloa ympäröivän puuaidan portille ja katseli kadun toisella puolen olevaa kolmikerroksista kivitaloa, jonka alakerrassa majaili K-kauppa, sinne noustiin lyhyet kiviset portaat ylös. Sitten hän äkkiä muisti ,että silloin hänen lapsuudessaan 1960-luvulla, kun hän oli asunut niillä kulmilla, siinä oli ollut apteekki ja jostain aivopoimujen syövereistä pamahti muistikuva jostakin hammastahnasta, jonka hän oli siitä apteekista käynyt ostamassa ties mistä syystä. Hän muisti vielä sen tuubin keltaisen värinkin mutta ei sitten muuta, ihmetteli vain että mistä se nyt päähän pälkähti. Tai että miksi hän sellaista erilaista tahnaa oli halunnut, oliko hänen pitänyt sitä äidiltä oikein erikseen kinuta. Oliko hän nähnyt jossakin vetoavan mainoksen. Kaiken lisäksi tahna oli ollut niin pahanmakuista, ettei hän ollut voinut sitä käyttää, äiti tietysti nauranut, että tuliko nyt hyvä mieli…

                      Hän ei käsittänyt, miten sellainen asia saattoi juuri nyt palautua mieleen. Mihin se litttyi? Siihenkö, että hän oli menossa mainostoimistoon töihin. Vai johonkin muuhun? Siihen hulluun Mossellaan rymistelleeseen, konkan tehneeseeen isäpuoleen, velipuolen isää. Vai oliko hän tosiaankin nähnyt tahnasta mainoksen jossakin? Ei mitään hajua mutta äkkiä vain palasi mieliin se pettymyksen tunne tuon tahnan pahasta mausta, saattoi kuvitella, miten äidille oli vahingoniloinen nauru maittanut jos se silloin sen huntalon kanssa naimisissa ollessaan nauroi ylipäänsä millekään.

                      Koko kadun toinen puoli oli täynnä samanlaisia kolmikerroksisia kivitaloja samoin kuin seuraavatkin kadut jokeen asti, jota ei kyllä joeksi kutsuttu vaan Laanaojaksi, ruskeavetinen kapea rapakko. Hän arveli, että talot oli rakennettu joskus 1950-luvulla. Yhdessä niistä he olivat asuneet Hakakadulla silloin, kun äiti oli ollut naimisissa sen yhden hullun, velipojan isän kanssa.

                      Mutta nyt hän oli muuttanut toiselle puolen Suomea entiseen kotikaupunkiinsa Ouluun. Hänen avioliittonsa oli hajoamssa. Vaimo oli saanut sijaisuuden Kärsämäeltä kesäkuussa ja muuttanut sinne heidän 4-vuotiaana tyttärensä kanssa. Naimisissa he olivat olleet jo neljä vuotta, yhdessä kuutisen vuotta.

                      Kun hän kaakelitehtaalla oli kertonut yhdelle turkulaiselle olevansa menossa Ouluun  mainostoimistoon töihin se oli naurahtanut, että sinne poronpurijoiden joukkoon. Siihen olivat tyssänneet hänen kehuskelun halunsa. Samaa poronpurijanuotia oli veisannut entinen Kansan Uutisten kolumnisti ja Lievestuoreen Quevaraksi mainittu tyyppi Hämeenportin kusirännin äärellä.

- Mä oon sieltä kotosin, hän oli vähän suivaantunut kun oli odottanut samassa kaupallisessa, uudessa paikallisradiossa olevalta vähän enemmän sympatiaa. Se soitteli aina aamuisin tunnin levyjä, valitteli sitten että sillä meni teostoraporttien kirjoittamiseen enemmän aikaa kuin ohjelmaan itseensä. Koulutustilaisuudessa se oli vuotta aiemmin se oli istuskellut  levystudion pramean peilin edessä kuin mikäkin nääntynyt sjokoirs ja manaillut, että piti vanhan ukon vielä tulla häpäseen ittensä. Silloin hän kyllä ei ollut tiennyt kuka suuruus siinä hänelle niin  sanaili, katsellut vain vähän kummissaan.

- No sitten sen kyllä ymmärtääkin, se oli sitten litsejään kiinni vetäen sanonut kuin hänen, ilmiesesti lapsellisen pettynyttä ilmettä katsellessaan.

                      Työt alkaisivat joka tapauksessa maanantaina olipa tilanne mikä tahansa. Niemelä tumppasi tupakan kovaksi talloutuneeseen pihahiekkaan, ajatteli ohimenevän ajatuksen siitä montako vuosikymmentä erilaiset ihmiset olivat sitä hiekkapihaa kovaksi talloneet. Kontin takana häämötti haaalistunut, matalareunainen hiekkalaatikko ja sen takana pihakeinu mutta ei auttanut kuin mennä kantamaan veliupuoeln avuksi loput tavarat asuntoon.

                      Piti kuitenkin vielä kerran vilkaista selkänsä taakse K-kaupan taloa. Mistä ihmeestä se pahanmakuinen tahna oli äkkiä palannut mieleen?

- No kantamaan siitä, täällä koko päivää oo aikaa lorvia, hän sanaili sille mutta ei sitä näyttänyt naurattavan.

                      Pitihän hänen silti vähän herrain tavoille opiskella, kun mainostoimistookin oli menossa.

                      Se lähti kiikutrtamaan raskasta kirjalaatikkoa rappukäytävään hartiat vähän lysyssä.