- En mä ole sitä kovin paljoa ehtiny miettimään, mun aika on menny niiden sivujen tekoon, Rostila koetti selittää mutta hänestä alkoi tuntua että kaikkia hänen puheitaan pidettiin jo valeina, hän oli ilmiselvästi luuseri, ei saanut töitään tehdyksi ajoissa, tuli töihinkin kirkkaalle viinalle haisten, ilmeisesti kulutti puolet päivästään muutenkin vain ryyppäämiseen, ei ihmekään että moinen ihminen oli työtön, turha sellaisen oli edes kuvitella pyörittävänsä jotain yritystä, kyllä yritystoiminnan pyörittämiseen tarvittiin vähän muitakin kuin Koskenkorva-pullon pyörittämistaitoja.Konkurssivaiheessa niistä pullonpyöritystaidoista ehkä saattoi olla jotain apua kuten yksi kursseilla luennoimassa käynyt IT-alan yrittäjä osuvasti oli selvittänyt ja näytellyt diakuvia firmansa olutpulloilla lastatusta tilasta vaiheessa missä alan suurimmat nousukiidot oli jo tehty ja laskevia pörssikursseja saattoi tiirailla tyhjän olutpullon pohjan läpi.

- Kyllä yrittäjältä vaaditaan vähän enemmän…

                      Rostila ei ymmärtänyt aluesihteerin närkästyksen määrää vai oliko sillä itsellään menneet oman yrittäjävaimonsa kanssa hiihtovälineet niin sekavaan kasaan ettei se enää makuuhuoneen ovellakaan  iltaisin saanut muunlaista lomailuohjetta kuin kehotuksen suksia vittuun.

- Onko sulla sitten ollu jotain ongelmia, vetäjä kysyi ja Rostilasta alkoi tuntua että se oli se hyvä kyttä ja aluesihteeri paha, toinen hymyili koko ajan empaattisesti kuin keksimainos ja toinen mietti sen aikaa mitä seuraavaksi heittäisi kehiin ikävämmän osaston puolelta, ehkä se oli silloin aikanaan mielisairaita hoitaessaan kehitellyt tuota taktiikkaansa, olihan hän sen kanssa kahvihuoneessa porissut, puhuttu perintöriidoista, isäpuolista, MS-liiton uusista, tulokseen tähtäävistä markkinointiponnisteluista, ihmissuhteista, yrittämisen vaikeuksista, kerran se oli ehdotellut sitäkin, että hän yrittäisi iskeä lihastautiliiton ilmeisesti miehenpuutteesta kärsivän naisenkin.Nyt tuntui kuin ne olisivat vetäneet häneltä maton alta, hänen oli turha kuvitellakaan kuuluvansa niiden joukkoon, hän oli työtön luuseri ja lähinnä häiriöksi.

- Ei kai, koneet vaan on niin vähän aikaa käytössä ja sivuja on paljon…

                      Rostila tunsi raskaan painon lysähtävän harteilleen.Hän ei jaksanut enää selittää mitään koska kumpikaan niistä ei kuunnellut häntä.Ne olivat mielipiteensä jo etukäteen valmiiksi muovanneet, ylemmyydentunne paistoi niiden otsalta kuin puhtoisimman taistolaisen kirkasotsainen edistyksellinen katse, ne olivat ajan hengen nähneet,tuulet haistaneet ja osasivat tehdä tulosta, puhua markkinoinnin autuudesta. Kaiketi ne ajattelivat, että suurin osa työttömistä oli alkoholisteja tai muuten vain henkilökohtaisesti vastuussa kohtalostaan.Palaveri alkoi päättyä.Aluesihteeri ja vetäjä palasivat sairaanhoitajien palkkaukseen ja valittelivat omia työkiireitään, tekemistä oli niin paljon ettei kaikkea enää ehtinytkään.Niitä kumpaakin nauratti hyväntuulisesti.

- Onneksi joulu tulee kohta, vetäjä sanoi.

- Onneksi, aluesihteeri myötäili.

                      Ne alkoivat pohdiskella lahjojen ostamista, valitella että missä välissä nekin sitten ehättäisi taas hankkia. paljon piti vielä ehtiä, kiirettä piisasi.Sitten ne vilkaisivat häntä kuin ihmetellen ,että vieläkö hän siinä istuu.Rostila ymmärsi nousta ja lähteä, ei vilkuillut taakseen, tuskin ne hänen hyvästejään kaipailivat.

                      Häntä ei niille enää ollut olemassakaan.Ne olivat niistäneet hänet systeemeistään kuin rään nenästä, odottivat varmaan että viemärilaitos pitäisi huolen lopusta.Hän ei osannut toivoa muuta kuin että ainakin niiden joulupukki paljastuisi kesken lahjanjaon moottorisahamurhaajaksi.

 

 

 

 

 

2.                  

 

Iltapäivän alkava pimeys painoi silmiä.Kiireiset autot kyttäsivät valoissa, osa luimisteli päin punaisia, jalankulkija joutui hyppäämään harmaan mersun edestä jalkakäytävälle turvaan. Rostila harppoi risteyksen yli ja naurahti kun muisti miten hän ja muutama muu kurssilainen olivat suunnitelleet kurssille tiedotetta syyskuussa, se oli ikään kuin kuulunut harjoituksena kurssin ohjelmaan.Kurssia oli pitänyt kehua uutena ja innovatiivisena yrittäjäkurssina.Tuon palaverin jälkeen hän oli samaa mieltä – kurssi oli todellakin uusi ja innovatiivinen,hän ei ollut arvannutkaan miten paljon positiivista mieltä henkisellä kidutuksella ihmisessä saattoi saada aikaan, seuraavaksi ne varmaan alkaisivat pistellä tikkuja kynsien alle ja tivaisivat vihasiko hän yrittäjiä ja työnantajia muuten vain vai eikö häntä vain huvittanut käydä töissä ikään kuin osoittaakseen että innovatiivisuudessakin löytyi.Jotenkin se toi mieliin 70-luvun, silloin ajan hengen vastaisuutta oli pidetty taantumuksellisuutena, nyt vikuroijia haukuttiin luusereiksi.Kirkkaan viinan mysteerio jäi silti, hän ei voinut käsittää mistä aluesihteeri oli saanut päähänsä hänen tulleen töihin kirkkaalta viinalta haisten ja kuka niistä muista keskuksen työntekijöistä olisi voinut sellaista sille sanoa.Sekö työllistetty joka tuntui aina suhtautuvan häneen vähän niin kuin hän olisi tullut varastamaan sen työpaikan vai joku niistä muista aluesihteereistä.Se hänen kärppäaikainen pelikaverinsa se tuskin oli ollut, sitä muutenkin näki siellä niin harvoin koska se  työkseen liikkui paljon maakunnassa parkinsonpotilaiden asioita hoitamassa.

                      Kirkasta viinaa Rostila ihmetteli siksikin ettei hän muistanut edes milloin hän viimeksi olisi maistanut sellaista ainetta, olutta kylläkin ja senkin hän oli valmis myöntämään että joinain aamuina hän oli tullut töihin enemmän tai vähemmän krapulassa mutta sekään ei riittänyt selittämään aluesihteerin sanojen kärkevyyttä.Joku oli tosissaan sanonut heti hänen aloitettuaan työt että hänet pitäisi panna pois koska hän ilmeisesti oli täysi deeku.Silloin alussa hänellä oli ollut flunssaa, sen hän muisti niistä palavereista joissa sivuista oli keskuksen henkilökunnan kanssa puhuttu, otsaa oli jomottanut ja silmistä valunut vettä, päätä särkenyt ja hän oli koettanut siinä palaverissa vitsaillakin huonosta olostaan ettei olisi heti aluksi tehnyt huonoa vaikutusta; jo edelliseltä kursseilta hänelle oli alkanut muovaantua käsitys että kaikkia vähänkin pidempään työttömänä olleita pidettiin joko alkoholisteina, hulluina tai muuten vain työkyvyttöminä.Hänen oli ollut vaikeaa käsittää miten laman jälkeen melkein 400 000 ihmistä oli äkkiä muuttunut työkyvyttömiksi, sitä olisi saattanut pitää jo epidemiana ja asian hoito  siirtää välittömästi työvoimaviranomaisilta lääkintöhallitukselle, jolla oli paljon parempi osaaminen sellaisten ongelmien käsittelyssä.

                      Järkyttynyt olo tuntui lihaksissa asti, kädet tärisivät vieläkin ja kylmä hytisytti vaikkei ollut vielä pakkastakaan.

                      Onneksi Krouvin ovi pisti silmiin K-kaupan nälkiintyneenä käkenä kiljuvan kyltin jälkeen. Hän piipahtaisi oluella, hoitelisi henkistä nälkäänsä sillä.Yksinäinen kämppä ei siinä mielentilassa houkutellut hautomaan järkyttyneitä mielenliikkeitä, muutaman oluen ajan oli pakko sulatella tuota tolkutonta haukkumista, oli kuin olisi saanut saavillisen paskaa niskaansa. Elokuussa kurssille hakiessaan hän oli kotona psyykannut itseään pari tuntia haastatteluun, jumpannut, availlut ääntään tehdäkseen työvoimatoimiston haastattelijoihin positiivisen ja energisen vaikutelman, haastatteluissa hän oli vakuutellut työttömän Kela-rahalaisen ymmärtävän yrittämisestä jo yhtä sun toista, koska joka kuukausi piti yrittää tulla toimeen niillä vähillä rahoilla jotka olivat käytettävissä, kyllä siinä budjetoinnin perusteet jo olivat hallinnassa, kurssin perustaja, entinen Kauko-Kiidon toimitusjohtaja oli nyökytellyt hyväksyvästi.Yhtenä päivänä heille oli luennoitu siitä miten piti pukeutua kun meni työpaikkahaastatteluun, Rostila oli katsellut ympärilleen sitä keski-ikäistä kurssiporukkaa, perheellisiä ihmisiä useimmat, kaikilla joku ammatti ja ihmetellyt miksi kurssin vetäjä puhui heille niin kuin he olisivat juuri kaivautuneet roskalaatikosta ulos pitkän tenttukuurin jälkeen. Ajatus huurteisen oluen mielihyvää tuottavasta vaikutuksesta ja dopamiinireseptoreita hyväilevästä otteesta  oli vastustamaton vaikka pankkitilin saldo supattikin selän takana kuin ulostottoviraston kirje jotta varaa ei olis, varaa ei olis..

                      Krouvista tulvahti heti nenään kunnon tunkkainen tupakanhaju ja pöytiin ja tuoleihin ja seiniin tarttunut kissankuselle vivahtava pisteliäs nikotiinin aromi joka vei ajatukset oitis pois tuon palaverin omanlaisestaan tunkkaisuudesta ja tuopin saatuaan hän laahusti puolitutun kuvanveistäjän ja sen naisystävän pöytään, moikkasi, istahti alas ja kysymykseen miten menee vastasi että paremminkin vois mennä alkamatta ihan oikopäätä selvittämään kuitenkaan tarkemmin mikä moisen lausahduksen täsmällinen sisältö voisi olla.

                      Kuvanveistäjää kiinnostivat Kuusamosta saatavien kalojen laadut ja määrät ja ollakseen jotenkin normaalimpi hänkin osallistui keskusteluun kertomalla, että hänen isäpuolensa koetti äidin kanssa sielläpäin joka kesä tyhjentää yhtä järveä siioista, ne vetivät verkoilla niin paljon siikaa että sitä riitti niin savustettavaksi, paistettavaksi kuin suolattavaksikin ja vielä jäi huussin taaksekin nakattavaa monta ämpärillistä kun pari eläkeläistä ei enää sellaista siikamäärä jaksanut syödäkään.Ja säästihän siinä rahaakin, eläkkeen saattoikin sitten käyttää muuhun kuin syömiseen ja mitä hän äidin puheista oli ymmärtänyt kuntoutukseen pääsi aina kun halusi.Hän oli joskus naureskellutkin, että sillä menolla Suomella tulisi olemaan maailman terveimmät vainajat.

- Eikä ne siltikään oo sitä järvee saaneet tyhjäksi…

- Onhan siellä siikaa Kuusamossa..

- Hyvästi tuntuu olevan..

                      Rostila jätti sanomatta että kun olisi vielä ollut kirkasta viinaa siihen päälle ryypättäväksi niin johan meno maistuis, isäpuoli oli absolutisti eikä keskiolutta kummempaa juonut koskaan ja sitäkin vain yhden pullon saunan päälle kerran viikossa.Parin tuopillisen ajan hän jaksoi pitää yllä keskustelua jonka yleisin tarkoitus näytti olevan ajankuluttaminen, kolmannen tuopin kohdalla kuvanveistäjä naisineen lähti, Rostila joi tuoppinsa ja huomasi ajatustensa taas palailevan kirkkaaseen viinaan, äkilliseen äärettömän väsyneeseen oloon jota hän ei aiemmin ollut huomannutkaan, oli kuin tuon puhuttelun jälkivaikutus, sivujen kiireinen suunnitteleminen ja tekeminen ja syksyn muu paskamaisuus olisivat kaikki kaatuneet hänen niskaansa yhtä aikaa, kriisikeskukseen piti mennä taas seuraavalla viikolla, siellä hän valitteli lähinnä äidin ja eksän oikeuskiistaa, oli ensimmäisen käynnin jälkeen soitellutkin vanhemmalle tyttärelleen ja naureskellut, että siellä hän höpisee psykologille juttujaan kuin Tony Soprano konsanaan.

                      Pitkä tuulinen suora kotiin Heinäpäähän meni pahan olon ja kirkkaan viinan aiheuttaman sekavan mielentilan setvimisessä vaikka välistä vaaleatukkaisen ulostyöntyvät hampaatkin pyrkivät sielun silmien eteen, ne irtosivat sen suusta ja louskuttivat pitkin ilmoja irtonaisia sormenpäitä kitusistaan sylkien.Päästyään kotiin ja keittiöön hän tajusi väsymyksen määrän, rojahti istumaan pöydän ääreen ja antoi kyynelkanavien avautua, naputti vetäjälle viestin ettei hän niissä olosuhteissa voinut kuvitellakaan ilmaantuvansa seuraavana päivänä kurssin pikkujoulutilaisuuteen,sytytti sitten tupakan ja koetti miettiä kuka ihme olisi voinut väittää hänen haisseen kirkkaalle viinalle työpaikalla.Väitteen naurettavuus ja mahdottomuus teki siitä pelottavan ja hän ihmetteli miten se saattoi ylipäänsä olla mahdollista.Kirkasta viinaa hän ei ollut juonut vuosiin.Sitten hän alkoi miettiä mitä oli syksyn aikana tehnyt, mikä asia olisi voinut aiheuttaa tuollaisen väitteen.Parin tupakan jälkeen hänen yläkerrassaan alkoi tapahtua, hän muisteli tarvinneensa hiusgeeliä koska pesty tukka monesti oli aamuisin niin kuiva että se lenteli minne sattui.Hän muisteli myös ettei lähikaupassa ollut ollut geeliä joten hän oli ostanut hiuslakkaa ja koska hän jotenkin epämääräisesti myös muisteli tuollaisten aineiden sisältävän alkoholia hän meni tarkistamaan asian omasta lakkapullostaan joka oli vessassa pytyn yläpuolella korissa. Lakkapullon tuoteselosteessa mainittiin että tuote sisälsi myös puhdistettua alkoholia.

                      Vaaleansinertävä lakkapullo kädessään hän ihmetteli olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa.Oliko joku keskuksessa nähnyt aamulla hänen nuhaisen väsyneen olemuksena ja nuuhkaistuaan tuntenut myös nenässään viinan tuoksun joka tosiasiassa oli tullut tuosta hänen päähän suihkuttamastaan hiuslakasta.Siinä tapauksessa sen oli täytynyt olla nainen.Mies ainakin olisi hetken aikaa ihmetellyt tuoksua, tai vilkaissut hiuksia mutta naiselle tuskin olisi tullut mieleenkään, että työharjoittelussa oleva pultsarinnäköinen työtön olisi niinkin yrittäjäystävällinen ja muita työtovereitaan ajatteleva, että laittoi aamulla lakkaa päähänsä.Ja ihmisen joka päättyi äkkiseltään tuollaisiin johtopäätöksiin ventovieraista ihmisistä täytyi omata hyvin vahvat ennakkoluulot työttömistä ja mahdollisesti myös miehistä.Se ainakin tuntui siinä asiassa selvältä ja kuta enemmän sitä mietti myös tragikoomiselta.