Well well well, niin on sankarimme tässä itseänsä etsimässä ja murhakin on jossakin tapahtunut, Bryggare listi McCoyn julistaa tuo myös kuolinilmoituksia ilmoittava sanomalehti juhlallisesti kissankokoisin kirjaimin ja hän, pelimies hätkähtää, virnahtaa vähän kyynisesti että murha on tapahtunut ja sitä näin avoimesti julistetaan, oikein rehvastellaan että listi kuin sipulin, kammottavaa, siellä vierii nyt pallona katsomon alla tämän surkean kanukin pää ja katsomo, tuo verenhimoisen noidankattilan kaaos mylvii kuin hullu härkä, verta, verta kentälle, sitä se janoaa ja hän tuijottaa eteensä kuin ei tietäisi mitä ajatella, kas kas onko suomipoika jo julistanut sodan Kanadalle vaikka hänkin sinne mielii kielii, joko on ryssä, tuo paska vainulainen taas rajalla sapeleineen,mistä Tapani siihen niiden vihaa taltuttamaan,  senkö hän nyt unohtaisi, nakkaisi sivuun kuin käytetyn rukkasen että isäni isäni miksi sinä minut hylkäsit ja miksi minun äiti piti pelastaa, sinäkö sitä niin vihasit ja sitten katsoo peiliin että on tässä isä itsekin niin että ketä vihata, murha oi murha miksi sinä minut hylkäsit, tuossa on ruumis mutta kuka syyllinen, Bryggare varmaan kun niin julistetaan…miten semmoisesta voisi murhamysteeriota kirjoittaa kun syyllinenkin kerrotaan jo ensi sivuilla…eihän sellaisessa ole mitään arvoitusta, murhasaaren mysteeriota vai onko mysteerio itse asia, se että se kerrotaan niin avoimesti, lätkäistään lehden sivulle kuin Jeesuksen ruumis temppelin perälle että siinäpähän vahtaatte omaa kuvaanne…

            Että murhaajia te ootte kaikki, varsinaisia pahuuden persereikiä koko porukka, aamupaskalla päkitätte uhrienne jätöksen viemärilaitoksen huoliksi ja suhautatte Rexonaa rööreihin ettei totuus liian kauas lemuais…Sankarit siinä sitten ruumiskasojen päällä poseeraavat että näin sitä pantiin taas vastapuolen paskahousua multiin että tyrät vaan rytky.Voitonmerkkiä paitaan ripustettiin, kuolleen intiaanin murheelle kustiin että näin. Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa.

            Well well well siinähän alkoivat olla jo rikosromaanin ainekset kasassa kun murhiakin tehtiin mutta jotenkin häntä tympi niiden kaavamaisuus, taitoahan sekin vaati mutta missä hänellä oli rikos, kuka siinä pula-ajan Hamletissa mitäkin osaa pelasi, kun koko ajan tuntui että jokin rikos oli tehty, murha, Ollekin ottanut ja kuollut kuin hänen voittonsa kunniaksi, sen saatanan eläinsuojeluvalvojan rampa poika, äiti ravaamassa pitkin maakuntaa ja lehdistöä kaikki kurjat konit pelastamassa ja sitten hautajaisissa haukkui heidät vieraat välinpitämättömiksi kusipäiksi jotka jättää sairaat sairaaloihin mätänemään…

            … ruumista vain puuttui ellei sitten ruumiina alkanut pitämään tuota surkeaa kanukkia joka niin pahasti pääsi päiviltään Bryggaren käsittelyssä. Ikävää vain että silloin koko rikos oli jo selvitetty, murhaajan nimikin julkaistu heidän pilkkaamassaan lehdessä oikein kuvan kera  ikään kuin nuo vuorineuvokset ja heidän omahyväisen räjähtäneet luonnevikaiset poikansa olisivat halunneet rehvastella omilla kyvyillään – kuka tahansa saattoi pidättää sen vaikka eihän sitä kukaan pidättänyt, se oli sankari eikä sankareita pidätetä, niistä tehdään kansanedustajia niin että siinäpä hänelle nyt pulma koko murhamysteerion selvittämiseksi. Mutta jos oletettiin että murha oli juuri tämä niin mitäpä sitten, hän oli poliisi, etsivä, mitä ne nyt olivatkaan ja tässä hänellä oli mysteeri, kenet hän siis pidättää… Bryggare listi McCoyn. Listi kuin sipulin, tuosta vaan, hakkasi piikkareillaan sen pään tuhannen vitun tohjoksi siinä hurraavan yleisön edessä kuin muinaisissa Rooman sirkushuveissa.

            Well well häntä kyllä nyt vähän jo hermostutti nimitellä ylipäänsä ketään luonnevikaiseksi…porukassa se oli sujunut paljon helpommin ikään kuin hurmoksen voimin pisteltiin vastutajaa kumoon mutta nyt on sankari siinä vähän pulassa yksikseen kun tosi paikka tulee…on se sankarin osa sillä lailla kova kuni känsäkoipisen jumalan varpaankyntenä maan päällä vaeltaa hän…

            Ja hän kuin pikkupoika selaamassa innoissaan Kalevasta miten Kärpät teloi, nuiji, murskasi…

            Vinttaamassa harkkareihin sydän kiihkosta pakahtuen että hänkin pääsisi nyt nuijimaan, murskaamaan, telomaan vastustajan niin että tuntui…

            Naurettavaa, mikä rikos se muka on jos joku 13-vuotias ääliö leikkii lepattavat kangashousut jalassaan suurta mahtavaa haukkaa…eivätkö syyllisiä silloin paremminkin ole nuo kyyniset toimittajat jotka ihailevilla, suorastaan ylistävillä sanoillaan yllyttävät ties keitä luonnevikaisia samastumaan tähän murhanhimoiseen maailmaan…voi hyvä jumala tämä rikos ei olekaan ihan helppo selvittää..

            Mutta kuitenkin…hän tapaili jotakin mielessään.. talvi ja pimeys, lokakuinen sohjo ja sateet siellähän hän oli syntynyt keskelle tuota pimeyttä ja hämärää talven odotusta, aina sitä odotusta että tulisi talvi, jäät ja pääsisi pelaamaan, liikkeelle vaikka sitten olisi miten pitänyt vintata siihen vitun vastatuuleen joka sen kaupungin joka ikisellä ruutukaavaisella rännikadulla puski vastaan kuin ivaten hänen lapsellisia intoilujaan että elä sinä poika mittään luule, kohta se tämäkin tuuli sut persielleen puhaltaa ja mitä huhuilikaan tuo tuuli siihen asti että tuli kevät joka pani sydämen taas kiihkoon, kirkasti auringon valollaan kaiken, herätti jonkun toivon, jonkun kaipauksen että jos nyt, jos vihdoinkin…jotakin.. ei sitä tiennyt, sydän vain pursusi ylimääräistä jäätä sisältään, suli tuon auringon valossa, vuodatti räkää nenästä kuin vettä rännistä, pani vipinää kinttuihin, soitti omaa outoa melodiaansa räkäisellä saksofonillaan…mutta piteli jo sisällään kuin kainaloon kätketyn salaisuuden taas kerran sen syksyn pimeyden ja kaiken lohduttomuuden, sen miten kaikki kesän kiihko sammuu, menee pois, katoaa kuin tuo aurinko heiltä…