Siinä se selittää, on ilahtunut kun tunsin sen isän,

Heinäpään hullun, kiivaan Gallup-kyselijän

joka kansakoulun pihalla tuli päälle

jos satuit virnuilemaan väärin.

Että mullekko vittu virnuilet, mulle ei

vittu virnuilla.

Ajoi itsensä hengiltä varastetulla Fiat-600:lla,

pamautti puhelintolppaan viimeiset vittuilunsa,

piian paremman pelivehkeen ihan palasiksi.

Ja siinä sen poika joka ei koskaan ehtinyt isäänsä nähdä.

Kyselee että millainen se isä oli, mitä vittua minä

siihen että ihan paska tyyppi, aina kiusaamassa, aina

sai pelätä, raivopää joka hakkasi vessan peilin

palasiksi kun sattui siltä tuntumaan.

Kiertelen kuin hankalaa palloa,

että millä jalalla sen kuolettaisi.

En mää sitä oikein tuntenut hyvin, ihan samanlainen

ku kaikki muutki niillä nurkin.

Diplomaatiksi minä alan.

Sillä on haimasyöpä, se kuolee.

Maailma on sellainen paskamainen paikka

että ei tiedä minne katsoisi, katson

kapakan ikkunasta ulos ja se on ilahtunut,

että minä ylipäänsä muistan sen isän,

kiittelee oikein kädestä pitäen kun lähtee,

kuoleva mies.