Elokuva-alan ja käsikirjoittamisen opiskelu voi olla joskus hyvinkin dramaattista puuhaa.Opiskelin viime talven Kemi-Tornion AMK:ssa käsikirjoittamista ja suunnittelin elokuvaa.Koska olen työtön ja myös sosiaalitoimen asiakas oli matkarahojen saaminen jatkuvasti vaikeaa.Joka toinen sosiaalityöntekijä katsoi ettei tällainen opiskelu kuuluu sosiaalitoimella tuettaviin asioihin, joka toinen taas oli toista mieltä.Ehkä siinä kuvastui kulttuurikaupungiksi hakeneen Oulun jakomielinen suhtautuminen kulttuuriin – jotta voi tukea kulttuuria pitäisi olla takeet että se myös tuottaa.

 

                      Oli toukokuinen perjantai ja minulla oli tarkoitus mennä Tornioon kurssin viimeiseen lappusirkukseen, jossa katsottaisiin elokuvani step outline ja sen nykytila.Olen soittanut alkuviikosta varsinaiselle sosiaalityöntekijälleni Hallituskadulle ja kysellyt, että voisiko hän tällä kertaa myöntää tuon matka-avustuksen, vetoan ja perustelen oikein kauniisti tarvettani päästää Tornioon.Raamatullisen nimen omaava nainen lupaa myöntää rahat ja olen helpottunut – joka kerta kun siihen virastoon soittaa voi olla varma ,että vastaus saattaa olla mikä tahansa.

                      Perjantaina päätän lähteä kuntosalille, kirjoitan elokuvan steppejä paperille aikani ja koetan saada vankilasta vapautuneen eronneen miehen, uusioperheen ja nuoren ihmisen itsetuhoon päättyvään draamaan jonkinlaista järjestystä ja mieltä, talvi sen kanssa on mennyt vaikka olen myös kirjoittanut samalla omaa kirjaani.Opinnot ovat kuitenkin olleet mielekkäät, koska opetus on ollut asiallista ja pätevää, palaute kunnollista.Soitan kuitenkin ennen salille menoa sosiaali-infoon, palvelunumeroon jonka pitäisi aina olla ajan tasalla sen suhteen mitä rahoja sossu milloinkin on maksanut tai ollut maksamatta.Ystävällinen pikkutytön ääni kailottaa minulle rahat maksetun, se näkyy hänen tietokoneeltaan.Tuntuu kuin se kuuluisa kivi tipahtaisi ja lähden Raatiin kuntoilemaan.

                      Salilta palattuani menen Milouhun kahville.

Kolehmaisen Anja, Ylen entinen dramaturgi on soittanut minulle kun olen ollut salilla ja soitan hänelle.Hän haluaa tietää tulenko Tornioon.Sanon tulevani sunnuntaina.

Juon kahvit, lueskelen lehdet ja mietiskelen Eikan tarinaa, se on vähän jumissa mutta toisaalta olen ilahtunut siitä että olen saanut ainakin alustavasti aikaiseksi suunnitelman kokopitkästä elokuvasta ja olen opiskellessani alkanut ymmärtää daramaturgian perusteita;olinhan mukana jo POEM:n Headhunters koulutuksessani mutta siinä tehtiin asioita isolla porukalla, missä se henkilökohtaisempi tuntuma asioihin tahtoi hukkua ison joukon keskellä tapahtuvaan tahtojen taistoon.

                      Dramaturgisesti sanottuna olen tilanteessa missä haluan päästä Tornioon.Tämähän on kaiken draaman perusta – halu.Mutta tielleni on jo tullut esteitä – ensimmäinen niistä oli sosiaalivirasto jonka tahdosta oli kiinni saanko matkarahat, minun oli koetettava lähestyä tuota viraston edustajaa kuin vaarallista hirviötä, jonka mielihaluista ja oikuista ja Oulun kaupungin poliittisten päättäjien käsityksistä matkani oli kiinni.

Saatoin kyllä öisin katua sitä ,että olin Kelan päivärahalaisena elänyt yli varojeni, käynyt muutaman kerran liikaa Oluttuvalla nautiskelemassa virvokkeita, polttanut ehkä pari ylimääräistä sätkää, olin luottanut liikaa onneeni enkä tajunnut köyhyyteni asettamia realiteetteja.

Saatoin ehkä manata poliitikkoja, ahneita optiomiljonäärejä ja yleistä yhteiskunnallista ilmapiiriä joka kurittaa köyhiä mutta mitä se auttoi.Olin kuin Sisyfos – tekemässä turhaa työtä,vastustamassa kohtalon vääjämättömiä voimia.

                      Mutta tämä jännitys ratkesi soitolla sossuun.Hetkellinen helpotus: onglema oli ratkennut.

                      Mutta draama ei olisi draama ellei seuraava käänne odottaisi jo nurkan takana.Perjantaiaamun helpotus oli suuri kun kuulin rahat myönnetyn.Sankari lähti siis huolettomana polkemaan kuntosalille, lupaili tulevansa kurssille, kaikki oli hyvin, aurinko paistoi eikä sankari tiennyt tuon taivaallista nurkan takana väijyvästä vaarasta, jonka hyvä käsikirjoittaja olisi jo tässä vaiheessa draamaa piirtänyt katsojan silmien eteen.Katsokaa kun hölmö kävelee suoraan ansaan eikä edes itse tajua sitä.No minähän painalsin ansaan.Kotimatkalla kävin pankkiautomaatilla ikään kuin vain varmistaakseni, että rahat olivat tilillä.Kellokin oli jo yli viisi, koska infon mukaan rahat mahdollisesti tulevat tilille viiden jälkeen.

                      Ei mitään.Nollasaldo.Teki mieli potkia koko automaatti paskaksi.Mitä nyt.Kammottava pettymyksen ja vihan ja raivon tunne nousee mieleen.Avuttomuus.Missä meni pieleen.Kiroan mielessäni sen ystävällisen pikkutytön äänellä piipittäneen sossuinfon ja ihmettelen, miksi ne palkkaavat sellaiseen työhön täysiä idiootteja, jotka lupailevat mitä sattuu eivätkä osaa hommiaan.Tunne on lähinnä murhaava.Siinä minä seison kuin tollo automaatin edessä Heinäpäässä ja tuijotan mykistyneenä ruutua.Ja olen jo mennyt kuntosalireippaana lupailemaan Anjalle tulevani Tornioon.

                      Nyt tekisi mieli repiä joku riekaleiksi.

                      Poljen kotiin rauhoittumaan, mieli on kuin kaaoksessa.Miten tässä näin kävi, kaikenhan piti olla kunnossa.Lasken äkkiä muut rahavarani ja totean ettei niillä Tornioon matkustella.Himennys.Katsoja näkee miten tästä pirteästä päähenkilöstä on hetkessä nykyaikaisen automaattohirviön käsittelyssä tullut tutiseva, romahduksen partaalla oleva hermoraunio, joka kaiken lisäksi joutuu häpeämään omia katteettomia lupauksiaan, menettämään kasvonsa.Se syö miestä, mies on kuin valmis huitaisemaan turpiin ensimmäistä vastaantulevaa.

                      Mutta päähenkilö ei olisi olisi päähenkilö jos hän luovuttaisi niin helpolla – niinpä hän kävelee uudestaan tuon automaattihirviön luokse, elättelee jotain toiveikasta ehkäpä hirviö nyt bittinsä nautittuaan olisi vähän paremmalla tuulella, ehkäpä tuon modernin teknologian kauhistus olisi voitettavissa vaikkapa vain anelemalla armoa kohtalon tuntemattomilta jumalilta.

                      Ja herra ja hidalgo: rahat ovat ilmestyneet tilille.

                      Syvä helpotus.

                      The end.Hirviö on voitettu.Matka Tornioon voi alkaa.