Luin Seuran mukana tulleesta Muumi- kalenterista syyskuun kohdalta ohjeita kierrätyksestä, etten käyttäisi liian lyhytikäisiä tuotteita enkä rasittaisi muutenkaan kuluttamisellani luontoa, ilmakehää.

Kuluttaisin siis harkiten, korjaisin enemmän ja ostaisin uutta vain silloin kun oikeasti tarvitsen.

Vaatteet ja tavarat kierrättäisin. Kierrätyskelvottomat tavarat hävittäisin asianmukaisesti.

 

 

No, kun on Kelan päivärahoilla pitkään elänyt ei tuo kulutusvimma ole päässyt oikein iskemään ja vaatteetkin aina ostettu kirpparilta jo vuodesta 2000. Joten siinä suhteessa olen ilmastovelvollisuuteni täyttänyt jo kauan ennen Greta Tuhnbergiä, joka vielä 2000 – luvun alussa lenteli vanhempiensa kanssa pitkin ja poikin maapalloa.

En ole omistanut autoa enkä lennellyt Thaimaaseen ja takaisin.

 

Kierrätyksen ongelmana on se, että kirjat, vaatteet ja muu rompe ei tahdo enää kelvata mihinkään, kun joka paikka alkaa olla täynnä. Autoton ei kaatopaikalle kamaa helpolla kuskaa.

Että näitä haasteita köyhällä piisaa.

 

Mutta sellainen ehdotus minulla olisi – presidentin on syytä kutsua nämä Hurstin leipäjonon köyhät ja muut köyhät Linnan itsenäisyyspäivän juhliin, koska hehän ovat jo 1990 – luvun lamasta asti olleet ilmastotaistelun etulinjassa eli ihan oikein sen taistelun veteraaneja, ihmisiä jotka ovat – ei tosin vapaaehtoisesti – mutta luopuneet kerskakulutuksesta toisin kuin ne monet, jotka nykyisin Lexuksen ratin takaa siitä paasaavat.

 

Että ei muuta Sauli kuin kutsukorttia väsäämään.

Että saat sinne Linnaan muitakin veteraaneja kuin ne iänikuiset vanhat sotaratsut.

 

Oletteko muuten nähneet pääministerin käsieleitä, kun hän puhuu. Ensin kädet nousevat kämmenet ylöspäin rintojen tasalle ikään kuin kohentelisivat rintsikoita, sieltä tipahtavat alas kämmenet sivuttain ja näitä sivuttain olevia kämmeniä hän sitten siirtää sivulle niin kuin avaisi jotakin tai levittäisin auki jotakin. Mitäköhän hän haluaa näillä eleillä viestiä? Tulee mieleen natsien heil- kädenkohotus, joka symboloi mitä symboloi. Jokainen kuvitelkoon mitä haluaa. Mutta älkää ajatelko moloa, jormaa tai muutakaan epäasiallista – pyydän.

 

Arttu Wiskari on kuulemma ravintoloitsija. Melkein kuulen korvissani, kun hän loitsii ravinnosta oikean makuista kädet vispaten ja suu loitsusanoja pursuten. Ravintoloitsija. On siinäkin käsite.