Suomen kielen erikoisuus on se, että sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan. Siksi suomalainen pitää itseään rehellisenä ja suorasanaisena. Se sanoo asiat niin kuin ne ovat, ei kiertele ja kaartele eikä vääntele sanoja niin kuin engelsmanni tai svedupetteri.

 Ajatelkaa nyt esimerkiksi James – sanaa.

Suomalaiselle Jamekset on Jamekset mutta mitenkä engelsmanni kieroilee – se on joku zeims.

Mistä se z:ta siihen pölähti ja miksi e pitää lausua iiksi. Ihan selvää kieroilua, arvaahan sen. Car – miksi se lausutaan koolla eikä ceellä, ihan vittuilumielessäkö tämmöstä. Kyllä suomalainen osaa olla jämpti, se ei kieroile vaan puhuu suoraan.

Tai ruotsi – en pojke. Siinähän on j pojke mutta äkkiä siinä onkin i poikke, ja vielä kaksi koota ikään kuin hämäyksen vuoksi. Ett hus kuulostaa sanottavan yyllä..hys…josta suomalaiset ovat sitten vääntäneet oman hyyskänsä. Eli ovat lausuneet väärin eli suomalaisittain oikein.

Ja onhan näitä.

Mutta yksi asia on jämpti. Suomalainen on suoraselkäinen ja sanoo sanan niin kuin se on.