Minä katselen iltaisin aina ennen nukkumaan menoa kuolleen miehen kuvaa, siinä se vielä runoilee ikuisuudesta ahtaiden raamien sisällä, kunnes kuihtuu ja haalistuu sekin kuva, sepittää ikuisia lemmenlorujaan viinin voimin ja sitten sellainen pieni, tuskin muurahaisen kokoinen otus syö sen aivoista kaiken voiman eikä sitä enää ole, se vaan takeltelee kuin lapsi matkallaan kohti jumalten valtakuntaa, kusee minne sattuu eikä nimeään tiedä pelasi se sitten sitä ennen mitä tahansa peliä presidenttien kanssa, näin se nyt on vaan tämä asia ja sitä kuvaa minä aina iltaisin katson ennen kuin nukahdan, tuntuu jotenkin oudolta niin kuin siellä toisessa paikassa missä joku katsoi taivasta ja oli itsekin pilvessä ja se oli vähän outoa että puhuu pilvessä taivaasta mutta ehkä tämä elämä juuri sitä on. Puhua pilvessä taivaasta.