- Niissä on tekemistä, Rostila sanoi.

- Minä en ymmärrä kun on kaikki data valmiina..

                      Tuota dataansa se oli hokenut ennenkin eikä Rostila vieläkään oikein tiennyt mitä käsite tarkoitti.Hänellä oli datat valmiina, se ei voinut käsittää mikä niissä sivujen tekemisessä vei niin paljon aikaa, se ei vain kerta kaikkiaan voinut ymmärtää mitä Rostila oikein työaikana puuhaili.Rostila yritti sanoa, että ne datat piti asemoidakin sivuille, sivut tehdä, tiedot tarkistaa ja tekstit kirjoittaa sopivaan  muotoon, niin hänelle ainakin aikoinaan mainostoimistossa oli opetettu.Näytti kuitenkin siltä, ettei hänen mielipidettään kaivattu keskustelua pilaamaan.

                      Aluesihteeri vilkaisi vetäjää kasvoillaan ilmehtien ja antaen siten ymmärtää ,että se ei tosiaankaan ymmärtänyt miten sellaisten sivujen tekeminen voi kestää viikkokausia,että siinä täytyi olla takana nyt muutakin.Rostila oli ennen palaverin alkua katsellut miten nämä kaksi sairaanhoitajaa porisivat keskenään töistään ja koulutuksestaan, niillä tuntui olevan paljon yhteisiä asioita joista puhua niin kuin sairaanhoitajien huono palkkaus ja mahdolliset korotukset joita nyt odotettiin noihin niin kovin surkeisiin palkkoihin jotka mitä he yhtään muistivat olivat olleet surkeat aina.Rostila ei ollut tiennytkään että tuo itsensä kasvatustieteen maisteriksi esitellyt isohampainen vetäjä oli myös sairaanhoitaja koulutukseltaan, moneen se sitten oli ehtinyt,sen hän kylläkin tiesi että sen entinen mies oli lääkäri  ja kerran yhden ryhmätyöharjoitteen aikana se oli kertonutkin miten se oli vetänyt pussillisen pakasteherneitä nokkaansa kun tuo lääkäri ilmeisesti johonkin sen puhetulvaan kyllästyneenä oli alkanut pyörittää etusormea ilmassa ikään kuin sillä osoittaen mihin pesukoneeseen ne vetäjän puheet olisi voinut viskata.Vetäjä sanoi silloin halunneensa lähinnä puraista mieheltä tuon sojottavan etusormen poikki. Rostilaa tuo poikkipurtava etusormi oli syksyllä häirinnyt sen verran että hänen omana lääkärinään sattui olemaan juuri se sama mies  jolta vetäjä oli ollut aikeissa purra sormen poikki.Niinä parina kertana kun hän nuhaansa ja poskionteloitaan oli tuon miehen vastaanotolla käynyt valittelemassa hän oli koko ajan tuijottanut miehen kynää pitelevää etusormea ja ajatellut ,että siinä se nyt sitten oli, se sormi jonka vääpeli olisi halunnut puraista poikki noilla suustaan ulosturrottavilla perintöhammaskaluillaan, mitähän se sitten olisi tehnyt, jauhanut noiden paksujen hampaidensa välissä koko sormen hiukopaloikseen, muuttunut kaikkivoipaksi amatsoniksi ja pistellyt maailman mieleiseensä järjestykseen. Jotenkin se oli tuntunut äärettömän koomiselta ajatukselta niin kuin hän äkkiä olisi nähnyt silmiensä edessä tuo kammottava melkein veriseksi yltyneen parisuhdekriisin, missä päiviparka koettaa selittää, puhua,saada tuota lääkäriä kuuntelemaan itseään ja tämä valkotakkinen sangen parrakas ja hyvinkin television lääkärisarjan päähenkilöksi sopiva tyyppi sitten kyllästyneenä oli vain alkanut pyörittää sormeaan, olihan sillä kuitenkin kolme kertaa parempi palkka kuin sossuna häärivällä vaimollaan.Ja siinä se sormi oli sitten pidellyt lääketehtaan lahjoittamaa kynää ja kirjoittanut hänelle antibioottireseptiä poskiontelotulehdukseen tyystin tietämättömänä siitä uhanneesta vaarasta.Hänen oli tehnyt mieli kysäistä lääkäriltä ,että tiesikö se miten onnekas mies se oli kun sai vielä sormellaan kynää pyöritellä, mitä sitten jos hän olisikin sanonut, se olisi katsonut kummissaan, kiireisenä ja ärtyneenä ja hänen olisi pitänyt nopeasti selvittää, että sen eksä oli heillä kurssin vetäjänä, hyppyytti heitä kuin lastentarhalaisia ja että se tällaisen tosiseikan oli tullut kesken luentonsa lipsauttaneeksi, hän ei edes muistanut miksi, ehkä se oli halunnut vain havainnollistaa miten joskus yhteistyö saattoi olla vaikeaa ja siinä se valkotakki olisi tuijottanut häntä kiristyvin poskipäin, kiireen runtelema terveyskeskuslääkäri jolle joku potilas tulee jauhamaan paskaa sen entisestä vaimosta tai sitten olisi miehekkään ymmärtäväisesti isketty silmää että semmonen tiukkapipohan se on vaikka moinen yhteisymmärrys saikin Rostilan epäilemään ettei hän siinä vaiheessa enää olisi tiennyt kumman puolelle asettua, tuonko ylimielisen kovapalkkaisen lääkärin vai heidän kurssinvetäjänsä joka tukka putkella yritti todistella itselleen jotakin mutta koska hän ei enää sillä lailla sijainnut tuossa työteliäiden, keskiluokkaisten ihmisten maailmassa hän jätti enemmät kuvittelemiset siitä asiasta siihen.

- Onko sulla siinä jotain ongelmia, vetäjä kysyi mahdollisimman empaattinen, pikkulasta maanitteleva hymy huulillaan, kumartuikin eteenpäin tuolissaan ikään kuin kuullakseen paremmin hänen mielipiteensä.

- Ei kai, hankalaa vaan ku ei oo tarpeeksi aikaa..

                      Rostila koetti pähkätä mikä siinä oli vaikeaa.Alunperin aluesihteeri oli kiikuttanut omaan ahtaaseen työhuoneeseensa toisen koneen, siinä oli ollut vanha Front Page-ohjelma mutta Rostila oli äkkiä huomannut ettei hän ainakaan sillä niitä sivuja osannut tehdä.Ohjelmaa ei ollut saanut toimimaan niin että hän oli katsonut parhaaksi siirtyä naapuriin mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun keskukseen, siellä oli hyvät uudet koneet ja Front Pagen uusin versio jolla hän oli alkanut sivuja keskukselle tehdä, siinä mielessä työharjoittelu oli alkanut jo vaatia kohtuullisia improvisaatiotaitoja että ylipäänsä sai jotakin tehtyä.Hän oli aikoinaan hankkinut kuntoutujien keskuksen koneille  käyttöoikeudet koska työttömien talon koneet olivat poistuneet käytöstä talon mentyä konkurssiin, juorujen mukaan siksi että työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja oli kavaltanut talon kassan.

- Silti minä ihmettelen, aluesihteeri jatkoi kuitenkin jankkaamistaan ja sanoi että todellinen yrittäjä kyllä painaa pitkää päivää, sen hän oli nähnyt omassa vaimossaan joka pyöritti matkatoimistoyritystä, ei siinä tunteja laskettu.

- Kun ei oo aikaa…Rostila koetti tunkea omaa käsitystään aluesihteerin puhetulvan väliin mutta se oli päässyt vauhtiin ja sanoi että se oli oikeastaan harmi että Rostilalta eivät työt näyttäneet sujuvan niin kuin oli odotettu heillä nimittäin MS-liitossa olisi ollut paljonkin rahaa ja tekemistä johon Rostilaa olisi voitu käyttää mutta koska näytti siltä ,että Rostila ei edes tuollaisia sivuja saanut ajoissa valmiiksi niin turhapa häntä oli mihinkään muuhunkaan työhön palkata, selvästi oli nähtävissä että miehellä oli muita harrastuksia kuin työteko ja kun työnteko ei maittanut niin turhaanpa sellaista ihmistä sillä sitten kiusattiin.

                      Rostila haukkoi henkeään kuin kuivalla maalle kiskottu kala, enää tarvinnut odottaa muuta kuin nuijan paukahtamista päähän ja siinä olisi hänen maallinen kitumisesta, koko syksy muutenkin ollut jo yhtä paskaa äidin ja eksän käymän ositusoikeudenkäynnin takia.Silti hän koetti pitää kasvoillaan nöyrän, palautteesta kiitollisen työttömän ilmeensä vaikka enää ymmärtänytkään mistä ne tuollaisen vimman hänen sättimiseensä olivat saaneet vai halusivatko ne vain todistella itselleen miten tehokkaita, tuloksellisia huippuosaajia ne itse olivat kaupungissa, joka oli itseään jo pari vuosikymmentä markkinoinut huippuosaajien paratiisina, turha sitäkään varmaan mainita että oli tullut olleeksi 80-luvulla töissä siinä mainostoimistossa joka noita huippuosaajia oli alkanut värväämään kaupunkiin.

- Meillä on sentään 50 miljoonan euron liikevaihto, aluesihteeri kääntyi kehuskelemaan vetäjälle liittonsa taloudellista menestystarinaa, hermosäikeidensä vaipat menettäneiden hoitaminen ja kuntouttaminen tuotti hyvää tulosta.Se otti kasvoilleen tärkeilevän ilmeen ja kehui ,että markkinointia piti harrastaa silläkin alalla, tehdä toimintaa tunnetuksi ja sitä kautta liiton taloudellista tulosta parantaa, sairaiden parastahan he siinä ajoivat, haittasiko se sitten jos siinä itsekin muutaman lantin sivussa tienasi.Se oli ajan henki, markkinoi, markkinoi ja vielä kerran markkinoi ettet putoa pelistä pois.

                      Rostilasta kuulosti niin kuin se olisi ilkkunut hänelle vahingoniloisena.Että jos hän olisi tehnyt työnsä kunnolla ja saanut ne sivut valmiiksi nopeammin hänelle olisi kyllä MS-liitosta löytynyt muutakin työtä mutta koska mies oli noinkin kelvoton ei voinut kuvitellakaan ,että sitä palkattaisiin mihinkään.Rostila ei enää tiennyt mitä moisesta ilkkumisesta ajatella.Keskuksessa toimi melkein 30 yhdistystä ja jokaiselle hänen piti tehdä omat sivut, kopioida aina edellinen jo tehty sivu, liimata kuvat ja tekstit ja parhaimmillaan sivuja saattoi olla auki kuusikin yhtä aikaa ja siinä hän pomppi sivulta toiselle, kopioi, leikkasi, liimasi, kopioi, leikkasi liimasi hullun lailla sivuja kasaan, aikaa ei päivittäin niiden koneiden käyttöön ollut kuin korkeintaan neljä tuntia eikä hän enempää kehdannut siellä istuakaan kun koneet kuitenkin pääasiassa oli tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille.Tosin sillä hosumisella häntä saattoi aivan hyvin jotenkin pimahtaneena pitääkin,siltä sen touhun täytyi näyttää kun kädet kävivät koko ajan kiireellä ja vähän väliä hän hermostuksissaan saattoi kirotakin ääneen.Joskus siellä ylhääällä tietokonetiloissa istuessaan Rostilasta oli alkanut tuntumaan että hän niitä keskuksen sivuja tehdessään oli ainoa joka koko paikassa vaikutti hullulta, ajatus oli naurattanut enemmänkin mutta sivujen tekemisen kiire piti huolen siitä ettei hänellä ollut aikaa naureskella.Hän oli työharjoittelussa ja hänen piti todistaa olevansa vielä työkykyinen. Kotona hän ei voinut sivuja tehdä koska kotikoneella ei ollut mitään sellaista ohjelmaa jolla olisi mitenkään voinut nopeuttaa työtä, oli hän siitä sihteerille sanonutkin mutta näytti siltä ettei se ollut ehtinyt paneutua hänen työssään kokemiinsa vaikeuksiin.

- Yks työntekijä sanokin mulle heti alussa että se haisee kirkkaalle viinalle paa pois…

                      Rostila ei ollut aivan varma kuuliko hän oikein aluesihteerin sanat.Haisee kirkkaalle viinalle.Vetäjä vain nyökäytti sihteerin sanoihin niin kuin olisi kuullut asiasta jo aiemminkin eikä sihteerikään jäänyt maleksimaan moisen banaalin faktan äärelle vaan kiirehti asiassa eteenpäin.Mitä moisen pikkuseikan takia päätään vaivaamaan, Rostila oli töissä haissut kirkkaalle viinalle ja joku sen keskuksen työntekijöistä oli heti alussa sanonut aluesihteerille että moinen alkoholisti olisi syytä irtosanoa välittömästi eikä pitää sitä heidän tiloissaan lemuamassa, näkihän ihmisestä selvästi millainen mies se oli.

                      Rostila olisi pudonnut tuolilta jos olisi voinut mutta vetäjä oli nyt kiinnostunut siitä miten hänen suunnittelemansa freelancetoimittajan ura oli siinä työharjoittelun ohessa edistynyt.Rostilan teki mieli sanoa että ei mitenkään kun aika on enemmän kulunut kirkkaan viinan parissa mutta moinen kommentti olisi ehkä tulkittu liian aggressiiviseksi käytökseksi ja heillä kursseilla oli  muutama ihminen jo joutunut kurssia vetävän yrityksen toimitusjohtajan puhutteluun, koska kurssilaisen vastalauseet oli katsottu aivan liian vihamielisiksi ja mielipiteet täysin perusteettomiksi, ehkä tarkoituksena oli käydä rakentavaa dialogia 

työttömien kanssa vaikka moni kurssilainen palautteesta päätelleen kokikin tuon rakentavan ja hyvässä hengessä käydyn keskustelun lähinnä vittuiluksi, jonka sietämiseen aikuinen perheellinen ihminen tarvitsi kaiken huumorikapasiteettinsa jota vain käytössä oli.

- En mä ole sitä kovin paljoa ehtiny miettimään, mun aika on menny niiden sivujen tekoon, Rostila koetti selittää mutta hänestä alkoi tuntua että kaikkia hänen puheitaan pidettiin jo valeina, hän oli ilmiselvästi luuseri, ei saanut töitään tehdyksi ajoissa, tuli töihinkin kirkkaalle viinalle haisten, ilmeisesti kulutti puolet päivästään muutenkin vain ryyppäämiseen, ei ihmekään että moinen ihminen oli työtön, turha sellaisen oli edes kuvitella pyörittävänsä jotain yritystä, kyllä yritystoiminnan pyörittämiseen tarvittiin vähän muitakin kuin Koskenkorva-pullon pyörittämistaitoja.Konkurssivaiheessa niistä pullonpyöritystaidoista ehkä saattoi olla jotain apua kuten yksi kursseilla luennoimassa käynyt IT-alan yrittäjä osuvasti oli selvittänyt ja näytellyt diakuvia firmansa olutpulloilla lastatusta toimistosta vaiheessa missä alan suurimmat nousukiidot oli jo tehty ja laskevia pörssikursseja saattoi tiirailla tyhjän olutpullon pohjan läpi.

- Kyllä yrittäjältä vaaditaan vähän enemmän…

                      Rostila ei ymmärtänyt aluesihteerin närkästyksen määrää vai oliko sillä itsellään menneet oman yrittäjävaimonsa kanssa hiihtovälineet niin sekavaan kasaan ettei se enää makuuhuoneen ovellakaan  iltaisin saanut muunlaista lomailuohjetta kuin kehotuksen suksia vittuun.

- Onko sulla sitten ollu jotain ongelmia, vetäjä kysyi ja Rostilasta alkoi tuntua että se oli se hyvä kyttä ja aluesihteeri paha, toinen hymyili koko ajan empaattisesti kuin keksimainos ja toinen mietti sen aikaa mitä seuraavaksi heittäisi kehiin ikävämmän osaston puolelta, ehkä se oli silloin aikanaan mielisairaita hoitaessaan kehitellyt tuota taktiikkaansa, olihan hän sen kanssa kahvihuoneessa porissut, puhuttu perintöriidoista, isäpuolista, MS-liiton uusista, tulokseen tähtäävistä markkinointiponnisteluista, ihmissuhteista, yrittämisen vaikeuksista, kerran se oli ehdotellut sitäkin, että hän yrittäisi iskeä lihastautiliiton ilmeisesti miehenpuutteesta kärsivän naisenkin.Nyt tuntui kuin ne olisivat vetäneet häneltä maton alta, hänen oli turha kuvitellakaan kuuluvansa niiden joukkoon, hän oli työtön luuseri ja lähinnä häiriöksi.

- Ei kai, koneet vaan on niin vähän aikaa käytössä ja sivuja on paljon…

                      Rostila tunsi raskaan painon lysähtävän harteilleen.Hän ei jaksanut enää selittää mitään koska kumpikaan niistä ei kuunnellut häntä.Ne olivat mielipiteensä jo etukäteen valmiiksi muovanneet, ylemmyydentunne paistoi niiden otsalta kuin puhtoisimman taistolaisen kirkasotsainen edistyksellinen katse, ne olivat ajan hengen nähneet,tuulet haistaneet ja osasivat tehdä tulosta, puhua markkinoinnin autuudesta. Kaiketi ne ajattelivat, että suurin osa työttömistä oli alkoholisteja tai muuten vain henkilökohtaisesti vastuussa kohtalostaan.Palaveri alkoi päättyä.Aluesihteeri ja vetäjä palasivat sairaanhoitajien palkkaukseen ja valittelivat omia työkiireitään, tekemistä oli niin paljon ettei kaikkea enää ehtinytkään.Niitä kumpaakin nauratti hyväntuulisesti.

- Onneksi joulu tulee kohta, vetäjä sanoi.

- Onneksi, aluesihteeri myötäili.

                      Ne alkoivat pohdiskella lahjojen ostamista, valitella että missä välissä nekin sitten ehättäisi taas hankkia. paljon piti vielä ehtiä, kiirettä piisasi.Sitten ne vilkaisivat häntä kuin ihmetellen ,että vieläkö hän siinä istuu.Rostila ymmärsi nousta ja lähteä, ei vilkuillut taakseen, tuskin ne hänen hyvästejään kaipailivat.

                      Häntä ei niille enää ollut olemassakaan.Ne olivat niistäneet hänet systeemeistään kuin rään nenästä, odottivat varmaan että viemärilaitos pitäisi huolen lopusta.Hän ei osannut toivoa muuta kuin että ainakin niiden joulupukki paljastuisi kesken lahjanjaon moottorisahamurhaajaksi.