Raporttien kieli on aina omalla tavallaan mykistävän kaunista. Aluehallintaviraston palvelujen saatavuus raportin pelastustointa koskevassa osassa sanotaan, että omatoimisen turvallisuustyön merkitys korostuu erityisesti alueilla, joilla hälytetyllä avulla kuluu onnettomuuskohteen saavuttamiseen paljon aikaa.

 Paljon sanottu kun muistaa miten yhtenä marraskuisena iltana törmäsin Suomussalmen kirkonkylässä kirkon takana polulla verissä päin makaavaan mieheen. Eihän siinä oikein tiennyt muuta kuin pällistellä, mies oli vanha pieni sitkas ukko, onneksi sillä sentään olivat silmät auki. Ei siis ihan hengetön mutta tukevasti kännissä, siitä ei ollut epäilystäkään. Yritin kysellä vointia mutta se vain nauraa hyreksi, korvasta näytti valuneen verta, yritin kurkkia sitäkin, että valuiko vielä, ilmeisesti ei. Mitä tehdä. Ei sitä siitä ylöskään saanut. Tuijotin kirkkoa niin kuin sieltä joku vastaus olisi löytynyt.

Oikopolku oli tallottu mäntyjen keskelle niin kuin tapana on, jäisiä juurakoita tie täynnä. Niin siinä käy kun oikoo. Aloin siis soitella ambulanssia. Selvitin päivystäjälle asiaa että olen täällä Suomussalmella kirkon takana ja polulla makaa mies verissä päin.

 Päivystäjä kyseli että onko tajuissaan ja selitin, että on. Päivystäjä kyseli vielä, että Ämmänsaaressako ja sanoin, että joo vaikken ollutkaan niin paikallinen ihminen ,että olisin taaskaan muistanut kummalla nimellä sitä uutta keskustaa oikein kutsuttiin.

 Päivystäjä lupasi kuitenkin lähettää ambulanssin. Jäin siis odottelemaan, kuulostelin äijän vointia, se siinä vaan makoili päissään keskellä polkua ja toljotti silmät auki mäntyjen latvoja kuin suurtakin ihmettä.

Ambulanssia ei vain kuulunut, aloin jo hermostuakin kun äijä näytti viihtyvän kovinkin hyvin siinä maassa. Sitten soi kännykkä, se oli päivystäjä ja alkoi kysellä, että minkä kirkon luona minä oikeastaan olin. Selitin, että sen uuden.

Päivystäjä sanoi ambulanssin olevan sen vanhan kirkon lähellä toisella puolen  kylää. Tuli mieleen ,että missähän päivystäjä sitten oli, varmaan jossain Kemijärvellä luurit korvilla.

 Että näin.

Se lupasi kuitenkin lähettää ambulanssin oikean kirkon kupeelle.

Tiirailin äijää, että onko vielä hereillä ja olihan se, alkoi jo sillä lailla sen humalainen virnuilu ottaa päästä että meinasin tuuppia vähän kengällä kylkeen ,että lopeta nyt jumalauta ainakin toi höröttäminen, tää nyt niin kivaa oo tässä seisoskella keskellä pimeetä männikköä apua odottelemass kun ole harmainta aavistustakaan missä päin maakuntaa se ambulanssikin mennä huristelee.

 Kirkon toimiston ikkunoista näkyi valoa.

 Sitten viiden minuutin päästä soi taas puhelin, nyt se oli ambulanssikuski joka ilmoitti etteivät voi tulla kun tuli kesken kaiken kiireellisempi hälytys.

 Jaha, vai niin, pitäähän niitä palveluja priorisoidakin, kyllä. No mikäpä siinä ,sen kun seisoskellaan tässä kattelemassa tota kännikalaa, juuri kuitenkin sentään käyty kuntosalilla, kyllähän sitä jaksaa.

Onneksi siihen tulla käpeksi sitten tämän humalaisen naapuri, oli siitä mennyt yksi vanha nainenkin ohi mutta ei pysähtynyt, vähän päivitellyt vain että onko se Matti hengissä. Kaiketi se oli sitten sanonut miehelleen että mennä kattomaan sitä Mattia joka siellä polulla päissään makoilee ja joku vieras mies siinä sitten seisoo neuvottoman näköisenä.

Ja siinä sitten mietittiin että mitä tehtäis, mille alettais, kotiin sillä ei pitkä matka ollut mutta kun pää oli verillä niin nostettiin se sitten ylös ja lähdettiin taluttamaan terveyskeskukseen käsipuolesta, onneksi matkaa ei ollut kuin puoli kilometriä, siinähän se meni kuntoa kohentaessa ja vielä kun parin hutin jälkeen löydettiin ovi josta summeria soittamalla päästiin sisään muuten jo kiinni olevaan keskukseen takaovesta voitiin jättää Matti siihen hoitajan tutkittavaksi.

 Että oltiin sillä lailla omatoimisia Kainuun korpien malliin.