Alex käveli naisen eteen ja äkkiä ilman mitään varoitusta se repäisi naisen housut vetoketjun kohdalta ja sitten kumartui vielä repimään loput riekaleet niin että äkkiä tuo hieno rouva makasi siinä omituisessa asennossaan pelkät  valkoiset, pitsiset pikkuhousut jalassa. Se leväytti kätensä vaistomaisesti jalkoväliin kuin suojaksi  mutta Alex kopautti kepillään käsiä ja sanoi että tässä teatterissa ei valkokangasta esiripuilla peitelty, it was the show time.

- It´s show time, brothers…

                      Knallipäiden kuoro toisti kuin kaiku johtajansa sanat niin kuin ne olivat elokuvassakin koko ajan toistelleet.

                      Voi hyvä Jumala, Jaska hätkähti omaa kiihottumistaan,eihän se voinut olla totta, eihän hän voinut kiihottua sellaisesta, se oli niin erilaista kuin se mitä he Annun kanssa touhusivat kellarissa eikä hän koskaan repinyt tuolla lailla Annulta housuja jalasta vaikka joskus hänestä tuntuikin, että se mikä hänellä pullotti housuissa kuumana ja tulisena melkein pakotti hänet riuhtomaan Annun housut jalasta jossakin keltsun kylmällä betonilattialla, niin kuin hänellä olisi ollut housuissaan joku elukka jolla oli oma tahto, joku joka vain pakotti hänet tekemään asioita, joku joka mylvi kuin Keskarin katsomo kotijoukkuetta tekemään maalin, panemaan verkot soimaan.

- Minä soitan poliisit...

                      Hienon rouvan ääni ei kuulostanut enää yhtään samalta kuin se ääni jolla se äidille puhui, siinä oli nyt jotain epävarmaa ja hermostunutta niin kuin se ei olisi tiennyt, mitä tuo knallipää aikoo sille seuraavaksi tehdä.Tuskinpa se noille humoristeille olisi siitä kaupunkikulttuuristaan uskaltanut hiiskuakaan, nehän olisivat vain nauraneet sen ulos että tässä sulle vähän kaupunkikulttuuria sieltä syrjäisemmiltä kujilta ja päästäneet paskaisen naurun päälle.

- Sitäpä ollaan nyt niin siveää että...Alex virnuli pirullisen näköisesti ja tökki keppinsä päällä naisen jalkoväliä.

- Mokomakin heittiö...

- Sopisi pitää vähän pienempää suuta.

- Sanonko minä mitä suuta tuollainen tyyppi voisi pitää..

                      Alex hermostui naisen sanoista niin että tökkäsi kepillään entistä lujempaan mutta nyt naisen mahaan ja huitaisi sitten vielä täysillä naista paljaalle reidelle.Rouva parahti, sen suusta tuli ääni väkisinkin vaikka näytti siltä niin kuin se olisi koettanut olla vain hiljaa.

- Teillä ei ole mitään oikeutta...

- Puhu sinä oikeudesta vaikka Jumalan perseessä.

                      Alexin takana seisoi kolme samanlaista knallipäätä niin kuin elokuvassakin ja nyt ne kaikki nauroivat ja toistelivat Alexin perässä että puhu sinä akka oikeudestas vaikka Jumalan perseessä, perseessä Jumalan sain kunnon humalan, perseessä Jumalan…

                      Jaskaa hävetti, hän ei oikein tienyt oliko se unta vai kuvitteliko hän vain kaiken mutta todelta se tuntui ja housuissa pullotti kuumasti kuin jokin tulinen keppi olisi ollut valmiina sinkoamaan sieltä ulos.Hän ei voinut olla tuijottamatta tuon ihanana pitämänsä naisen jalkoväliä, jossa pitsisten alushousujen läpikin häämötti tumma tuuhea karvoitus.Apinoiden planeettakin tuntui kalpenevan tuon karvoituksen rinnalla.Alex leikitteli kepillään naisen housujen päällä, kietoi sitten äkkiä keppinsä reiden ja housujen sauman välistä sisään ja tempaisi housut rikki ja alkoi sorkkia niitä kepillään pois naisen jalasta, housun riekale roikkui jalkojen välissä kuin rikkinäinen rätti.

- Te...te...

                      Knallipäät nauraa räkättivät naisen perässä sen sanoja toistellen. Jaska koetti muistella sitä peilin edessä seisonutta ihanaa huulian sipaissutta naista, se kaikki oli väärin mutta äkkiä hän tajusi miten Alex tuijotti häntä niin kuin olisi vasta nyt keksinyt, että hänkin oli siinä.

- No niin poju, tässäpä sulle lihaisa pala maistiks...maistuis varmaan sullekin..

                      Peraa ei naurattanut vaikka nuo maistuis varmaan sullekin  sanat olivatkin tutut tekojääradan päädyn makkaramainoksesta.Hän ei oikein tajunnut mitä Alex tarkoitti.Sitä oli tullut muutamat kerrat tuijoteltua kaukalon päästä päähän luistellessa.

                      Häntä hävetti, että tuo niin itsetietoinen ja ihana nainen kaikkine kaupunkikulttuureineen oli niin äkkiä muuttunut tuollaiseksi lihakasaksi joka tuijotti Alexia osin pelokkain osin vihan pistelemin silmin, se oli varmasti tappanut Alexin jos olisi mitenkään voinut kuvitella pääsevänsä siitä tuolista ylös.Ja kuitenkin tuon häpeän seassa poltteli kuuma tunne niin kuin hänen housuihinsa oli tungettu tulikuuma räjähtämäisillään oleva mansikka, atomipommi joka kohta pamahtaisi sienipilvenä taivaalle, hajottaisi tuon naisen riekaleiseksi lihakasaksi.

                      Sitten hän muisti, että elokuvassa siinä samanlaisessa kohtauksessa hän oli kiihottunut aivan samalla tavalla vaikka olikin pitänyt muitten poikien, Ripen naureskelua lähinnä typeränä, se oli melkein nauraa hohottanut naisen avuttomuutta.Sitten häntä oli vain hävettänyt jollakin kummalla tavalla, eihän se mitä Alex siinä elokuvassa teki ollut ollut oikein,sehän oli tullut viekkaudella sen miehen ja naisen asuntoon ja sitten vielä raiskannut naisen ja pakottanut sen rullatuolissa istuvan miehen katsomaan.Ja nauranut niin kuin kaikki mitä se teki olisi ollut vain hauskaa.

                      Ja silti hän siinä Kiistolan hämärässä salissa pehmeällä penkillä oli vain tuijottanut sen raiskattavan naisen jalkoväliä, että tota ku sais panna.Kiihottunut väkisinkin.Vaikka miten olisi koettanut ajatella, että se mitä ne knallipäät sille naiselle tekivät oli väärin.Ei niin saanut tehdä.

                      Voi hyvä Jumala miksei hän voinut olla kiihottumatta tuon naisen jalkovälin katsomisesta mutta kun hän vilkaisi sen tuuheaa karvoitusta tuntui kuin tuo elukka hänen housuissaan olisi haistanut verta, kohottanut tylpän kuononsa saman tien kuumeisena pystyyn ja alkanut nuuhkimaan ympärilleen kuin saaliinsa vainunnut eläin.

- Katohan poikaa, Alexkin oli huomannut tilanteen ja tuli napauttamaan hänen pullistelevaa etumustaan kepillään.

- Poika oppii...

                      Jostain syystä hänen olisi tehnyt mieli vetää sitä vain turpiin.Se elokuvan loppu kyllä askarrutti, paraniko Alex tosissaan vai pelleilikö se sittenkin.Oli tuntunut siltä ettei se sittenkään ollut kokonaan parantunut vaikka miten olisi vakuutellut niille tutkijoille. Hän oli pitkään sen elokuvan jälkeen ollut kuin poissa tolaltaan vaikka jätkät olivatkin lähinnä naureskelleet sille, että omituinen kuva.

- Well well sitäpä ollaan niin koreana että..

                      Alex survaisi nyt kepillään suoraan naisen jalkoväliin niin että tämä parahti ja yritti häveliäästi nostaa käsiään suojakseen mutta Alex huitaisi sitä kepillään käsille.

- Ai, nainen kiljahti.

- Ai ai ai sitä persettä poika sai, Alex laulaa luritteli menemään ja toiset ääliöt sen perässä.

- No niin poijaat urhokkaat, valmistakaa nuori mies rituaaliin...

                      Ja äkkiä ne kolme ääliötä, isonokkaisin etunenässä olivat hänen kimpussaan ja ennen kuin hän tajusikaan ne olivat repineet häneltä farkut ja alushousut jalasta ja tyrkänneet hänen naisen eteen pelkkä tuo tulinen keppi sojottamassaa kohti ilmaa. Se oli maila, se oli keppi, se oli jotakin eikä hän oikein tiennyt mitä, katsomo mylvi hänen korvissaan tekemään maalin mutta hänestä tuntui, ettei hän edes saanut sellaista surkeaa Kohon keppiä pideltyä käsissään, kaikki voimat valuivat hänestä kuin ilmat tussusta pallosta.

                      Viileä ilma sai ihon nousemaan kananlihalle.

- Haluja ei ainakaan puutu, Alex napautti kevysti kepillään hänen heppiään. Tuntui kuin hän olisi voinut vajota maan alle.Mutta se rouva oli siinä ja nyt Alex riuhtaisi sen lyhythihaisen puseronkin riekaleiksi ja rintaliivit ja hän sai nähdäkseen tummat isot rinnat, niin isot ettei hän ollut koskaan ennen nähnyt niin isoja rintoja ja tuo näky tuntui tekevän hänen jalkovälissään pullistelevan elukan entistä kiihtyneemmäksi, niin kuin lauma pelaajia olisi kokoontunut ennen matsia maalin eteen huutamaan molkelle voitontahtoisia huutojaan. Hänestä se oli väärin. Hänen teki mieli huutaa että se oli väärin, ei siinä siitä ollut kysymys, pelkästä pelaamisesta vaan mutta kun hän yritti aukaista suutaan ja huutaa sieltä ei kuulunut mitään muuta kuin surkeaa pihinää.Alex läimäytti kepillään häntä kevyesti persuksille.

- No niin poju, toimeen siitä, rouva kutsuu...

                      Ja taas tuo apinalauma hänen selkänsä takana nauraa rähätti että toimeen, toimeen siitä eikös siinä jo sulle poju pillua riitä.

- Melekosen hikinen pesäpalloräpylä se on, pottunokka nauroi.

- Pekinen hisapalloräpylä etten sanoisi.

- Tosi pekinen.

- Pesi tokinen…

- Niinkö pesi, linkosko kans.

- Linkos, kos…

                      Ja sitten ne taas nauraa räkättivät ja hokivat kuin papukaijat että kos kos linkos. Ostakaa uusi pesukone nimeltään kos kos linkos.

                      Tarkoittiko se että hänen oli pantava tuota naista, tuota hienoa rouvaa jonka hän oli nähnyt suipistelevan huuliaan peilin edessä, joka oli tuntunut hänestä niin ihanalta ja joka nyt lojui tuossa tuolissa sen näköisenä, että se pistää häntä myrkyllisellä kielellään jos hän uskaltaakin koskea sitä.Ei jumalauta...Rouva oli hiljaa ja tuijotti mutta sen katseesta ei enää saanut selkoa niin kuin sen silmät olisivat muuttuneet mustiksi aukoiksi joista ei enää nähnyt sisään, kaivoksi jonka pohjaa ei enää nähnyt, joka tuntui liian syvältä, mustalta ja pimeältä kuilulta jonne putosi ja putosi päätymättä koskaan minnekään...

- No niin poju.

                      Alex tyrkkäsi hänet rajulla liikkeellä selästä naisen päälle, hän rojahti jotenkin sinne päin, penis osui naisen reiteen, siihen sattui, kädet haparoivat rintoja kuin pikkuvauvalla.Sitten hän näki sen rouvan silmät: niissä oli jotain polttavaa kuin kuumassa hellanlevyssä.Hän ei osannut sanoa mikä tuo ilme oli mutta se pelotti häntä enemmän kuin mikään muu, niin kuin tuon naisen suusta olisi yhtäkkiä voinut rynnätä ulos lauma raapivia ja sähiseviä kissoja jotka repivät terävillä kynsillään hänen ihonsa riekaleiksi kuin räsymaton.Jossakin jalkovälissä lerpsahti.Kiivas kepin isku pamahti perseelle: - No niin poju toimeksi, ei tässä ole koko päivää aikaa odotella...

                      Hän oli pillahtaa itkuun. Ei saatana.

- Tosi pekinen räpylä oottaa poju...

                      Ja taas ne nauraa räkättivät kuin lauma harakoita.

- Ei taida pojusta olla miesten hommiin...

- Hoesten mimmiin, pannaan pojulle hame päälle...

- Hoesten mimmiin, pametta häälle, häätä kutsuun kuuta hätsyyn...

                      Kuulostivat olevan kielimiehiä, hän ajatteli mutta ääneen hän ei enää uskaltanut sanoa mitään. Tuntui kuin ne olisivat voineet tappaa hänet.jalkovälin elukka tuntui vetäytyneen kuoreensa kuin kuollut katkarapu.Siinä se oli, ihana nainen eikä hän voinut tehdä mitään.Joku vetäisi hänet kädestä pois naisen päältä.

- Sire saanko luvan, pottunokka irvisteli hänelle ja kahmaisi housunsa alas. Helvetin pitkä letku sojotti pystyssä kohti kattoa kuin valmiina ampumaan rouvan pään päällä heiluvan helisevän kattokruunun alas.

- Paikoillanne valmiit hep...

                      Pottunokka melkein juoksi naisen päälle, rysähti koko satakiloisen ruhonsa voimalla tuon hienon rouvan rinnuksille, joka paikkaan kuin kasa taikinaa, liikautti paksuja pakaroitaan ja survaisi itsensä sisään.Rouva parahti tuskasta.Taas hänellä alkoi seisomaan. Voi vittu.Alex tuijotti häntä uteliaana niin kuin ne tiedemiehet olivat siinä elokuvassa tuijottaneet sitä.

- Seisoo se...

                      Hän koetti piilotella elintään samalla kun tuijotti paksua persettä joka nytkytti naisen päällä vihaisia liikkeitään.Yhä lujempaa ja lujempaa kunnes äkkiä sen takapuoli nytkähti oudosti ja se jäi makaamaan liikkumattomana naisen päälle.Mutta ne silmät.Vihaisen kissan silmät.Pottunokka nousi ylös ja heilutteli heppiään naisen edessä, jotain roiskui sen elimen päästä vielä naisen päälle.Hän koetti nähdä naisen silmät mutta se oli jossakin poissa, sen silmiä ei enää ollut ,se oli kuin kuollut, hiljaa ja makasi siinä oudossa asennossa.Hän huomasi sen ensimmäisenä: se oli lattialla.Pieni vaalea lammikko kuin paksua sylkeä. Häneltä oli tullut vahingossa.

                      Sitten sen huomasi Alex.

- Poika ruikkii lattialle...

- Laikki ruttialle, hienoa...

- Siementää mattoa josko pieniä kynnysmattoja syntyypi..

                      Sitten ne taas nauraa rähättivät.

- Panee takin takin päälle niin saa pikkutakkeja...

- Siementääpi kynnysmattoja pikkutakkeja, on se poika…

- Kynnysmattoja…pikkutakkeja…

                      Ja sitten hän taas kuuli korvissaan tuon karmean räkäisen naurun, joka puristi kurkkua kuin hän olisi tukehtumaisillaan.

                     

 

                     

 

 

 

 

 

 3.

 

Jaska rykäisi kurkkuaan auki ovella.

Äiti avasi oven omilla olkalaukustaan kaivamillaan avaimilla, rouva oli antanut sille avaimet kun ei kuulemma aina ollut varma oliko tavoitettavissa ja rouva kuitenkin niin luotettava että kyllä rouvalle saattoi avaimet antaa,sillä tavalla se sujui kaikkein kätevimmin.

- Luotettava minä ,mitähän sekin minusta oikein luulee, että minä sinne varkaisiin oisin menossa, äiti oli kerran noita puheita kotona puhissut vaikka olikin selvästi ollut hyvillään että rouva siihen luotti.

                      Jaska vähän hätkähti kun tajusi että nainen olikin kotona ja seisoi eteisessä peilin edessä kun he tulivat sisään, sekin hätkähti.Äiti oli heti maireana ja häkeltynyt: - Jaa tekö ootteki kotona vielä...

 - Tuota tässä olin lähdössä juuri...

                      Rouvan pää käännähteli sirosti peilin edessä kuin se olisi vasta silloin oman peilikuvansa tuijottamiseltaan tajunnut että joku oli juuri kävellyt sen ovesta sisään hämärään kolkontuntuiseen ja korkeaan eteiseen.Heidät noteerattuaan se käännäytti paksukaulaista päätään takaisin peilin suuntaan ja sipaisi etusormiensa välissä pitelemällään huulipunalla huuliaan, suipisteli suutaan ja imeskeli ylä- ja alahuuliaan ja Jaskasta tuo kaikki näytti äkkiä niin mykistävän ihanalta ja kummalliselta ettei hän kehdannut edes katsella enempää naisen suuntaan,sillä oli vaalea popliinitakki päällään ja edestä auki, silkkihuivi kaulassa ja käsilaukku avonaisena peilipöydällä. Tuhdin pyöräet pohkeet sujahtivat hameen ja takinliepeen alta kohti lattiaa kuin keilat.Se sujauttaa maåsautti nopsasti huulipunan laukkuunsa ja käännähti sitten taas katsomaan heitä.

- Jaa poikakin mukana taas...mukavaa että rouvalla on noin reipas poika..

                      Äiti nyökytteli mitäänsanomattomana ja piteli päätään jotenkin niin kuin olisi pelännyt tuota naista edessään, oli vaikeaa kuvitella että se oli juuri autossa pauhannut pahantuulisena niistä uuskasseistaan ja muusta.

 - Onhan se...reipas...ämmä sai sanotuksi.

                      Jaska hymähti äidin sanoille. Ei se ainakaan kotona ollut häntä kovin reippaaksi kehunut. Hieno rouva nyökytteli niin kuin se olisi ämmän kanssa ollut jotenkin juonessa mukana.

 - Nuorena se on vitsa väännettävä, se sanaili kuin kansakoulun oppikirja puunoksaan kiivenneestä Elias pojasta joka nälkäänsä pisteli suolasilakkaa suuhunsa ja hörppi kurria päälle kansakunnan suuria tulevaisuuksia unelmoidessaan.Ajatuksissaan se vilkaisi häntä kuin arvioiden,  hämärässä kolkossa eteisessä ei sen tarkemmin oikein ilmeitä nähnyt niin kuin tuo paikka olisi aina ollut samanlainen hämärä pimeä korkea loukko täynnä hienostunutta salamyhkäisyyttä ja korkeita kolkkoja huoneita, joissa synkännäköiset lakanankalpeat ihmiset kulkivat mutisemassa omia viisauksiaan.Sitten tuo hieno ihminen keksi kuitenkin kysäistä häneltä kuin kohteliaisuuden vuoksi että hyvinkö hän koulussa pärjäisi.Sitähän ne aina kysyivät.Miten se siellä koulussa meni, hyvinkö meni, menikö oikein hyvin ja se hyvin tarkoitti että tulla tupsahteli vaan kymppejä ja ysejä kokiesta js stipendejä niinkuin hänellekin viidennellä.

- Hyvin sillä mennee, eto se on, parraita luokallaan, ämmä ymmärsi kysymyksen kohdistuneen häneen ja vastasi ennen kuin hän ehätti suutaan avata tai sitten se vain varmisteli ettei hän möläyttäisi mitään sopimatonta tai lausuisi muutamaa valikoitua sanaa niistä uuskasseista joita se oli ollut vastapäisen talon seinäkoristeissa näkevinään ja jotka sen silmään repsottivat pahasti kuin risaiset sukkahousut.Nyt se oli taas lempipuuhassan kehumassa miten hienosti hänellä koulussa oikein meni, vallan mainiosti, ei mitään ongelmia, hänen poikansa edes älynnyt mitä moinen sana tarkoitti, kaikki oli kuin unelmaa, pelkkää luodinsuoraa kiitoa vastajäädytetyllä jäällä missä äidin pikku kultsu puhalsi tukka hulmuten eteenpäin kuin Suomen jääkiekkomaajoukkue kultakutri Ketola etunenässä, ämmän suuri idoli. Jaskaa äidin äkillinen mielenmuutos lähinnä tympäisi, olisi nyt edes sanonut että näytti lähinnä vain siltä, että se hieno koulu oli panemassa sen poikaa piloille eikä kehua lällättäisi siinä suu soikeana koko ajan.

                      Rouva napsautti kassinsa kiinni ja näytti äkkiä aivan erilaiselta aivan kuin se olisi päättänyt, että nyt on lämpimäiset kyhnytyspuheet pidetty ja kohteliasta esitetty, rouva on hyvä ja nyppii loput kirppusensa turkistaan ihan itse.

- Hyvähän se on kun ihminen saa käydä kouluja ja sivistää itseään, se sanoi senkuuloisesti ,että oli tottunut sanomaan sellaisia lauseita ennenkin.

 - Hyvä koulu se on, valtion koulu ja saa poika vappaaoppilaana käyvä, eihän sitä tämmönen tavallinen ihminen muuten penikkansa raskiskaan kouluuttaa, on ne kirjatki niin riivatun kalliita, äiti alkoi äkkiä puhua papattaa niin kuin olisi hermostunut jostakin.

                      Jaskasta kuulosti kuin äiti olisi hänen koulujenkäymisensa kalleuteen vedoten koettanut kerjätä tuolta hienolta huuliaanlipovalta rouvalta palkankorotusta mutta sitä samaahan se ruinasi isältäkin siinä myöhemmin syksyllä alkavassa oikeudenkäynnissä kun vaati isää maksamaan vielä lisää elatuksia yhden vuoden, oli keväällä uhkaillut että ellei se roisto maksaisi hän saisi lopettaa koulunköäynnit siihen japainella vaikak paskaa lapioimaan ja mitä kaikkea kivaa se olikaan suustaan päästellyt samalla kun oli jyrännyt kuin tavarajuna hakemaan kaikenmaailman papereitaan ja todistuksiaan ja pakottanut hänetkin hakemaan koulusta rehtorilta paperin missä todisteltiin miten hyvä oppilas hän oikein oli ja miten isän oli suorastaan velvollisuus maksaa elatuksia vielä koulun loppuun asti. Nyt syksyllä niiden oikeudenkäynti alkaisi, jotenkin sekin hermostutti vaikkei tiennyt miksi; isää hän ei ollut niin usein nähnyt että olisi tiennyt miten se tuohon asiaan suhtautui:Isä olisi jo aiemmin halunnut sopia kaikki elatukset kerralla, se oli käynyt kylässäkin puhumassa äidille asiasta mutta äiti oli ollut tiukasti sitä mieltä,että isän piti maksaa loppuun asti eikä livahtaa asiasta kertamaksulla.Hän ei käsittänyt miksi se suhtautui mieheen sillä tavalla aivan kuin olisi halunnut rangaista sitä jostakin, pakottaa sen joka kuukausi pankkiin muistelemaan ,että sillä oli lapsikin jossakin.

 - Onhan se vähän niinki..rouva väisteli taktikoiden äidin vetovia puheita ja Jaskasta tuntui että sillä menolla äiti romahtaa kohta sen naisen jalan juuriin parkumaan että ellei tämä koppava rouva korota palkkaa hänen on pakko paiskata poikarukka ojan pohjalle paskaa lapioimaan, ei puhettakaan hienojen koulujen käymisestä eikä valmistumisesta kunnon ammattiin eikä mitään.

                      Jaskan oli pakko ravistella päätään ettei olisi taas kuvitellut turhia.Hississäkin oli alkanut tuntumaan jo siltä ,että hän oli jollain lailla sairas kun kuvitteli sellaisia olemattomia asioita.

 - Täytyy tässä joutuakin, alan olla jo myöhässä sieltä kaupunkikulttuurin neuvottelupäiviltä...

                      Sen se sanoi tahallaan että olisi saanut äidin vaikenemaan.Kaupunkikulttuuri oli äidille vielä hankalampaa kuin uusklassinen. Jaska epäili, että äiti olisi sanonut tuolle hienolle rouvallekin jotain hankalaa tuosta kaupunkikulttuurista jos vain olisi uskaltanut.

- Rouvahan tietää mitä täällä pitää tehdä...siivota ja imuroida, pyyhkiä pölyt ja semmoista...

                      Äiti ei vastannut vaan vilkaisi rouvaa vähän vinoon kuin olisi epäillut että mahtoikohan Aalto itse enää muistaa mitä kaikkea siihen siivoamiseen oikein kuului.

 - No minun täytyykin tästä lähteä..johan minä olen muistanut tämänkertaisesta työstä maksaa..

                      Rouva käännähti vielä ovelta katsomaan äitiä.

 - On se rouva maksanut jo, äiti vakuutteli ja rouva meni ovesta takinliepeet heiluen keveästi heilahtaen, kuului kun hissi natisi ja nitisi vaijereissaan, äiti oli jäänyt seisomaan eteiseen niinkuin hetkellisen hämmingin vallassa. Se käveli peilin eteen, katsahti itseään ja sanoi sitten tuhahtamalla, että tuo tukkakin niin rumasti että…vilkaisi sitten häntä niin kuin sekin olisi ollut hänen vikaansa, että se ei ollut ehtinyt tukkaansa laittaa tai seisoskella peilin edessä itseään tälläämässä niin kuin tuo hieno rouva.

- No niin aletaanhan touhuamaan että päästään ajossa kottiinkin...hetkellisen hämmingin jälkeen se oli taas oma pahantuulinen itsensä ja paineli komeroon hakemaan siivousvälineitä.

                      Paineita rakas Watson, paineita, niitä kyllä piisasi ilman ämmän kehuskelujakin ja Jaska tunsi miten hapan irvistys repi suupieliä niinkuin happovaivoja olisi ilmoitellut olevansa tulossa tai niinkuin hänen mahalaukkuunsa olisi piilotettu pullo Andyä joka taatusti piakkoin räjäyttäisi kaiken lian pois siitäkin heinosta kämpästä niin ettei heidän siivousreissunsa kyllä kovin kauaa kestäisi ja hän voisi kohta hypellä pitkin Sokos-aukiota kuin kaheliksi tullut Tarzan-leffojen Cheetah joka karvaisia kainaloitaan raapien hänki Bronson pipo päässään apinamaisia hönköilyjään.

                      Tuo hieno rouva ei kuitenkaan ystävällisen teennäistä hymyä enempää jaksanut reagoida äidin kehuskeluihin, ehkä se oli itse niin kuuluisaa sukua ettei se moisista kehuskeluista edes välittänyt, ajatteli vain että saapahan nähdä mitä tuostakin rääpäleestä oikein tulee. Hienon rouvan miehen isä oli  joku kuuluisa kuvanveistäjä josta oli heilläkin koulussa puhuttu. Niin kuuluisa ettei hänkään osannut kuvitella miten kuuluisa sellainen ihminen oikein oli, niin kuuluisa että sen kasvot komistivat kaikkia suomalaisia koulukirjoja ja jonka veistämien patsaitten kuvia oppilaat joutuivat tuijottelemaan kovilla pulpeteilla väsyksiin asti.

                      Kuului kun hissi alkoi nitistä vaijerihäkissään.Äiti oli jäänyt seisomaan keskelle eteistä kuin olisi vajonnut hetkelliseen itselleen outoon neuvottomuuteen eikä oikein tiennyt mitä tehdä.Pera mietti mitä kummaa sellaiset kaupunkikulttuurin neuvottelupäivät oikein olivat, olikohan se samanlaista kuin Sarkassa silloin kun käyty äidin kanssa siellä syömässä viinakaupan laskuun, pöydissä valkoiset liinat ja hienoa joka paikassa, tarjoilijat olisivat tuoneet juotavaa ja siinä sitten istuttu ja keskusteltu sivistyneesti.

                      Korkean eteisen peilin vierestä meni ovi keittiöön.Keittiön ikkunoista avautui maisema korkeitten kivimuurien reunustamalle pienelle pihalle. Hetkellisestä neuvottomuudestaan päästyään ämmä oli jo siinä selän takana heti hääräilemässä ja touhottamassa pahantuulisen kuuloisena, että toimeksi piti panna jos meinasi jotain aikaiseksi saada ja ajoissa päästä kotiinkin siltä työmaalta.

                      Jaska vilkaisi äidin kasvoja joilla kireili monia ilmeitä. Ehkä se ajatteli sitä hienoa rouvaa joka juuri äsken oli kadonnut huulipunahuulineen sinne kaupunkikulttuurien neuvottelupäiville ja jättänyt heidän siivoamaan sen asuntoa.Äidin ilmeistä ei aina tiennyt.Jaska tiiraili ympärilleen keittiössä kuin olisi koettanut määritellä millaisessa paikassa hän oikein oli. Kaikki siinä huoneistossa näytti jotenkin vanhalta, isolta ja erikoiselta.Tiskipöytien ja kaappien vieressä seinässä oli pienen hissin luukku, se oli kuin kapea pieni komeron ovi mutta sen oven takana oli kuilu, juuri sinä päivänä hän näytti näkevän kuiluja vähän joka puolella, sekin hissin ammottava putki, mahtoiko hän ajatella liikaa Annua.  Pieni kuilu oli melkein samanlainen kuin heillä Heinäpäässä Aleksanterinkadulla se roskakuilu mihin roskapussit ennen oli käyty viskaamassa, tämä putki tosin oli suorakulmainen.Kun Jaska eka kerralla oli ämmältä kysellyt että mikä ihmeen putki toi on ja hissi ämmä oli selitellyt, että joku tavarahissi se kuuluu olevan.Jaskaa ei sellaiset selitykset olleet tyydyttäneet ja hän oli udellut lisää että mikä ihmeen tavarahissi ja saanut kuulla äidin vähän epämääräisellä tavalla antaman selityksen siitä, että sitä hissiä myöten oli tuotu keittiöön tavaraa, että oli ollut piikoja ja palvelijoita, äiti oli kuulostanut lähinnä kärsimättömältä niin kuin ei oikein olisi halunnut puhua koko asiasta.Se oli vain ärähtänyt taas kerran hänen turhista ja joutavista kyselyistään ja Jaska saanut taas aiheen ihmetellä miksi hän sitten kouluja kävi kun mitään ei saanut udella, koulussa sellaisesta tiedosta oli paljonkin hyötyä, olisi ainakin voinut Ursuksen edessä päteä että Oulussakin oli sellaisia taloja, joissa ennen oli ollut piikoja ja palvelijoita niin kuin joissakin vanhoissa kotimaisissa elokuvissa.

                      Jaska katseli hissin oven ja kuvitteli, miten tavarat oli tuotu alhaalta hissillä, ruokaa, millaista lie sitten ollut niitten herrojen sapuska, piiat ja palvelijat tyhjentäneet hissiä, miten ne sitten olivat tilanneet tavaroita, puhelimella ehkä, sitä oli vaikeampi kuvitella, ehkä jotkut senaikaiset tsupparit olivat vääntäneet pakettiraketeillaan tavaraa alas, nekin kyllä ihmevekottimia niinkuin polkuypyörän eteen olisi lykätty maitokärryt. Sitä ei voinut tietää. Joku kai ne tavarat kaupasta oli tuonut.Ja kai niitä hissejä oli ollut joka kerroksessa.Seinässä ei kyllä näkynyt mitään puhelinta tai muutakaan vekotinta millä ne olisivat voineet huudella sinne alas, ehkä se oli jo otettu pois aikoja sitten.

- Siinä se nyt seisoo ku nukkuneen rukkous jouvutaan, täällä oo koko päivää aikaa olla, äiti oli äkkiä siinä selän takana säksättämässä ikävän pahantuulisella äänellä niin kuin se monesti oli, niin kuin sillä oli vähän väliä ollut paha tuuli päällä tai ummetusta niin kuin sillä pitkään oli ollut ja milloin mitäkin vaivaa ja Jaskasta se tuntui hetken vain sietämättömältä ja rumalta, tukka tallassa pitkin päälakea kuin kuiva rätti olisi kiskaistu sen päänahaksi, nihkeet kiukkuset silmät jotka näyttivät tulittavan silkkoja salamoita ja käsissä pitkät keltaiset kumihanskat joita se kisko pidemmiksi kun näytti olevan aikeissa ruveta ensimmäisenä tiskaamaan niitä altaassa olevia astioita.Jaskaa se komensi imuroimaan sellaisella äänellä, ettei viitsinyt paljoa vastaan sanoa. Itsekseen hän vähän ihmetteli, että mahtoikohan se hieno rouva olla samanlainen. Mielellään hän kuvitteli, että se olisi ollut jotenkin erilainen, hän ei oikein tiennyt miksi hän sillä lailla ajatteli. Tuli vain hankala olo sellaisista ajatuksista.

- Alota vaikka tuosta pojan huoneesta, se sanoi ja onnistui kuulostamaan tympeältä, aina komentelemassa mutta kun niin pitkälle oli tullut ei oikein muutakaan voinut tehdä kuin lähteä hakemaan kaapista tiskipöydän takaa imuria, kiskoa se letkuineen ulos ja imuria perässään, tuntui kuin sekin vekotin olisi vain vihannut häntä, letku oli tarttua johonkin,hän riuhtaisi sitä niin äkäisesti että koko peltiloota kolahti.Se havahdutti taas äidin tiskipöydän äärestä.

- Sitä nyt revi rikki senkin pököpää..

- Ehän mää mittään revi, se vaan tarttu..

- Sulla nyt pököpäällä tarttuu kaikki.

                      Tuntui kuin kurkussa olisi ollut joku vihne painamassa kurkunpäätä niin raivostutti tai mitä se tunne olikaan ja se perkeleen imurikin semmoinen vanha Nilfiskin sontaloota, pyöreä kuin avaruuslentäjän kypärä ja hankala käyttää.hän etsiskeli huoneen nurkasta töpselin, laittoi koskettimen kiinni ja imurin kyljestä tempaisi imurin päälle, iso kone jyrähti ulvomaan ja hän alkoi kiskoa letkua perässään pitkin pojan huonetta, heillä ei kotona imuria ollut, ei kai ämmä raskinut ostaa, auton sentään oli raskinut ostaa,aina ihmetteli miten se nuukaili rahan kanssa koko ajan ja nyt oli isukkiakin laittamassa sinne oikeuteen, tuntui kuin se olisi yötä päivää vain laskenut rahojaan, koko ajan miten ne sai riittämään ja miten ja miten mutta sitä oikeusjuttua ei jaksanut ajatella vaikka keväällä kun se oli komentanut hänet hakemaan rehtorilta sen todistuksen hänestä oli tuntunut, ettei hän vaan enää jaksa sitä paskaa, ei mitään, hakekoon omat todistuksena, hän ei oikein tiennyt mitä ei kestänyt, ei mitään, väsytti vaan kaikki, koulukin ja pelaaminen ja ämmä mäkättämässä siinä siitä todistuksesta että hänen koulunkäyntiinsä niitä rahoja tarvittiin ja kun nekin ajatukset taas palasivat mieleen tuntui kuin olisi voinut vaan paiskata sen imurin seinään.Ollakseen ajattelematta moisia ajatuksia hän mietti mielummin imuroidessaan niitä kaupunkikulttuureja, hieno sana vaikkei ihan älynnytkään mitä se tarkoitti,  tuskin ainakaan sitä kun he istuivat lössinä tai olivat istuneet ennen keltsun kämpän tuloa käytävässä kiskomassa posket lommolla röökiä, jotenkin se ei kuulostanut samalta vaikka mistäpä hän sen oikeastaan tiesi, kulttuuri nyt kuitenkin oli jotain hienoa, enemmän ainakin kuin se että naureskeltiin sille kun joku kyseli mikä mahtais olla Biafran kansallislaulu ja No milk today oli vastaus. Kai ne siellä sitten neuvottelivat niistä kaupunkikulttuureistaan.Ei hän sitä tajunnut, ehkä sitten kun olisi käynyt tarpeeksi kouluja ymmärtäisi paremmin, nyt oli parempi vaan mennä sen imurin kanssa pitkin pojan huonetta ettei ämmä tulisi taas selän taakse mäkättämään, saattoi vaikka aikansa kuluksi kuvitella, että olisipa hänelläkin sellainen huone, ei tarttis sitten istua vessassa ammeessa lukemassa alastomista apinoista ja muistakaan kyhnyttävistä elukoista, vois vaan makoilla siinä sängyllä tai istua siinä kirjoituspöydän ääressä, pöydän joka näytti jykevältä kuin yhdestä puusta tehdyltä eikä sellaiselta surkelta pieneltä joita hän joskus oli nähnyt Iskun ikkunassa Isollakadulla.Mutta kyllä kai hänelle sellainenkin olisi ainakin aluksi välttänyt jos olisi vaan ollut oma huone. Siinä hän olis sitten makoillut sängyllä lukemassa ja kirjahylly olisi ollut samalla tavalla sängyn päällä kuin sillä pojallakin, olisiko se sitten ollut täynnä niitä samoja seikkailukirjoja, joita se hieno rouva oli jo ison nipun hänellekin lahjoittanut ämmän kautta ja hän aina kiitollisena rouvan osoittamasta tarpeesta tukea köyhän siivoojan pojan kulttuurisia ponnisteluja kiikuttanut kirjoja kirkon takana olevaan divariin saadakseen ostettua viikonlopuksi vinkkupullon diskoon. Poika oli kai aikoja sitten muuttanut kotoa. Seikkailukirjoja ne enimmäkseen olivat olleet. Musta nauhaa, Samurain sankarimiekkaa ja Kainuun sissejä.Oli hän ne lukenut joskus, sitten vienyt divariin osan, ei ämmä huomannut jos niitä katosi kirjahyllystä ja hänenhän ne olivat vaikka ämmä aina sanoikin, että kaikki siinä huushollissa oli sen niin kauan kun hän sen leivissä asui. Sekin tympi. Niin kuin hänellä ei olisi ollut mitään omaa. Vainulaista vastaan taisteli urhea tapani Löfving ja kaatoi kauhealla tykillään kaikki ryssät tuosta vaan, vangitsi ne saareen ja poltti koko saaren saman tien niin että kauhea oli ryssien parku ja huuto kun ne elävältä poltettiin.

                      Sitten mieleen palasi ,että seuraavana päivänä olisivat taas punttitreenit Ynnin salilla, sinne oli pitänyt muuttaa kun Pyrinnön  sali oli remontissa. Pelkkä ajatuskin punteista ja siitä ahtaasta pienestä salista sai hänet taas ajattelemaan koko homman lopettamista, jotakin, hän ei oikein ollut varma mitä hän ajatteli mutta jo kesällä oli harjoituksiin lähtö ollut monesti nihkeää, ei häntä kukaan kyllä ollut joukkueesta ulos potkimassa, ei ainakaan sanottu ääneen että olisi pitänyt lähteä kävelemään mutta omat tunnot olivat sellaiset että olisi voinut kyllä vaikka jo lopettaakin, harjoituksia alkoi olla neljä viisi kertaa viikossa ja siihen koulut päälle.Hän ei oikein tiennyt mistä tuollaisia ajatuksia oli alkanut mieleen tulla, tuntui vain ettei enää jaksanut raahautua salille kuuntelemaan jätkien irvimistä siitä ettei saanut penkiltä enempää kuin viisiviis ylös eikä se ollut sitäkään, se vain oli jotakin että teki mieli lopettaa, että vain väsytti kuunnella sitä jatkuvaa huutamista siitä että ei muka olisi tehnyt tarpeeksi töitä, harjoitellut tarpeeksi, että pilasi sen liimaletin suuret suunnitelmat Suomen mestaruuksista ja muusta, sai sitten kuunnella pelkkä vittuilua koko ajan ja jätkät siinä vielä kyttäämässä että alkoiko hän kuulua jo niihin kamppeidenkeräilijäporukoihin  joista ei mihinkään ollut.Ei sitä tiennyt.Tuli vain paska olo kun ajattelikin harkkareihin lähtöä, hän joka ennen junnuissa oli painellut kentälle aina innoissaan ja tuntia aikaisemmin ettei olisi vain laiskaksi päästy haukkumaan.

                      Imuri hurisi. Äiti komensi häntä pistämään vähän vauhtia siihen imurointiin, viemään roskat ja pyyhkimään vielä pölyjäkin, se paiskoi roskapussia eteiseen, Jaskasta tuntui että hän oli joutunut luistimet väärin päin jaloissa jonnekin hulluun noidankattilaan missä yleisönä pauhasi lauma pahantuulisia akkoja jotka tulittivat  ritsoillaan pelaajia ja nauraa räkättivät kotijoukkueen surkealle esitykselle. Vaikka edelliskeväänä Kärpille oli kyllä saanutkin nauraa kun ne olivat mestaruussarjan karsinnoissa hävinneet kaikki pelit koripalloluvuilla. Tuu pois siellä on peli, katsomosta oli ilkuttu keskarilla vähän väliä. Mahtoi ottaa päästä pelata sellaisia pelejä.

                      Parempi oli vain ottaa se pussi ja lähteä hipsimään ulos vaikka miten olisi mieli tehnyt kuvitella olevansa Keinonen peippailemassa kolmea ruotsalaista solmuun kaukalon kulmaan. Tuli vain kumma olo. Sellaisiako hän oli kuvitellut. Keinonen oli kyllä hyvä kun se veteli niitä hurreja solmuun nurkkaan, sai ihan nauraa mutta nyt kun oli joutunut itse istumaan turnauksessa vilttiin ei oikein tiennyt enää mitä ajatella koko pelaamisestaan. Tuntui vain niin kuin olisi pettänyt koko porukan.

                      Pihalta tultuaan hän meni imuroimaan sen rouvan miehen huonetta.

                      Jotenkin nuo ajatukset Keinosesta olivat saaneet hänet pahalle tuulelle. Kaikki oli pelkkää paskaa.Mikä Keinonen hän oli kun oli siellä Forssassakin vain joutunut pakoilemaan jätkiä nolona motellissa niin kuin olisi ollut joku porukan petturi, hän ei ollut edes kehdannut puhua kenellekään niin kuin se olisi ollut hänen vikansa että he eivät saaneet turnauksesta mitalia vaikka edellisvuonna C-junnuissa olivat olleet hopealla.Ajatukset kieppuivat sekavina sinne tänne.Tuntui jotenkin helpottavalta ajatella lopettamista, sillähän siitä paskasta pääsisi, ei tarvitsisi enää kuunnella valmentajan vinoiluja eikä koko ajan miettiä ,että mahtuiko porukoihin, olivathan Ledo  ja Tipikin jo lopettaneet. Aatukin aina naljailemassa jos sattui jäämään treenit väliin että ei tänne pakko ollut tulla, tämä oli ihan vapaaehtoista touhua.Kuulosti niin kuin se olisi halunnutkin että hän lähtee kävelemään, ei vain kehdannut ihan suoraan sanoa entiselle tekniikkamestarille että ei sua enää oikeestaan täällä tarvita, olit sen verran surkee siellä Forssassakin.Että tervemenoo vaan Kivelän poika, kyllä siellä portilla on tulijoita sun paikalles.Että ei me tollasia heiveröisiä kavereita kaivata jotka ei uskalla edes maalille maskiin mennä..

 Elämäkin. Pelaaminen. Kauhea rosvot olivat tavoittamaisillaan hänet, edessä aukeni kammottava kuilu ja ne kiljuivat hänen takanaan kuin alastomat apinat että hänet tapettaisiin sen takia, että hän oli tappanut niitten johtajan, kuilu näytti mustalta ja pimeltä roskakuilulta jonka pohjalla häämötti äidin rikkiajettu Datsun, yhtäkkiä hän olikin jossakin omassa painajaisessaaan, mistä heräsi märkä hiki niskassa kun tuntui tipahtaneet juuri tuohon mustaan ammottavaan kuiluun, hän havahtui ajatuksestaan ja veti imuria kohti tuon talon isännän isoa ruskeaa nahkasohvaa jonka vieressä olla möllötti samanlainen jykevä kirjoituspöytä kuin pojankin huoneessa. Hän imuroi vähän sinne päin ja toivoi, ettei ämmä olisi jaksanut tutkia liian tarkkaan hänen työnsä jälkiä, ei se yleensä siellä tehnyt niin, kai se ajatteli että välttää niille herroille vähempikin vaikka kyllä se yleensä halusi tehdä työnsä kunnolla, kai se pelkäsi että ei saisi tulla enää toiste, ei hän niin tarkkaan sen töitä ja  tekemisiä ollut koskaan ajatellut. Se oli siivooja ja sillä selvä, vakivirassa viinakaupassa Uudellakadulla.

                      Parissa tunnissa he kuitenkin saivat sen asunnon siivottua.Äiti näytti väsyneeltä kun se kantoi imureita ja siivousvälineitä takaisin komeroon.Kotimatkalla autossa hän muistutti äitiä sen lupaamasta diskorahasta.

- Aina oot sitä rahhaa kerjäämässä ,äiti äsähti pahantuulisena.Jostain syystä Jaska ajatteli isää, tuli mieleen sanoa äidille että kerjäsihän sekin isältä lisää elatuksia hänelle ja uhkaili ,että hänen pitäisi lopettaa koulu jollei isä makselisi niitä elatuksia.Entä jos se oli tosissaan.Että hänen pitkin lopettaa koulu, ajatus tuntui vähän hassunkuriselta kun toisaalta senkin olisi voinut lopettaa, kaiken, pelaamisen ja koulun, alkaa oikein kunnon hampiksi ja venytellä purkkaa suussaan vetelän näköisenä, paskat mistään välittää, paskat jonkun seuran puheenjohtajan puheista että ilman Kärppiä kaikista oululaisista nuorista tulisi pelkkiä rikollisia jotka vain lorvivat kaduilla mummoja monottelemassa tai mitä ikinä tekivätkään.

- Paljonko sitä nyt pitäs herralle taas olla…

- Vitonen…

- Vitonen?

- Niin..liput maksaa niin paljon, Jaska valehteli kun laski että niillä muutamalla markalla jotka vielä oli ja vitosella saisi tupakat ja viinipullon ja jäisi vielä rahaa diskoon.Vaikkei hän oikein tiennyt mitä diskossa nyt kun Annu oli muuttanut pois, hortoilla siellä sitten pikkupäissään.Vaikka hän monesti olikin melkein hävennyt Annua hän ei nyt tiennyt mitä hän sitten tekisi ilman sitä.

 

3.

 

Huntalohan hän olikin.Hullu.Sekopää.Samanlainen kuin se Alex siinä elokuvassa.Valmis hajottamaan kaikki paikat.Jaska melkein kuuli sydämensä lyönnyt kun hän istahti auton etupenkille.Nahka tuoksui nyt erilaiselta kuin päivällä, vaarallisemmalta.Hän tuli ajatelleeksi sitä hienoa rouvaa ja sen pyöreinä kaartuvia pohkeita, melkein otti heti eteen, piti ajatella jotain muuta että sai auton käyntiin.Käytävässä hän oli joutunut moneen kertaan kuulostelemaan, ettei äiti vain ollut herännyt, se oli niin herkkäuninen jos sattui hiippailemaan hereillä öisin, heti kuikkimassa ja kyselemässä että mitä sinä täällä yöllä heilut.Natsi se oli, aina vaan komentelemassa ja kyttäämässä ja uhkailemassa.

                      Jaska alkoi survoa äidin taskusta varastamaansa avainta virtalukkoon ja vilkaisi vielä viidenteen kerrokseen ettei siellä palaneet valot.Vaikka tuskin se ihan heti arvaisi missä hän oli ja paskat sille vaikka arvaisikin.Se vaan nukkua kellotteli Juhonsa vieressä, hän ei kyllä pitänyt koko äijästä vaikka äiti sitä niin kovasti oli kehunut kun se oli sen kanssa naimisiin mennyt.Että siinä sitä sitten onkin kunnon mies, raitiskin ja vaikka mitä.Hän ei jaksanut välittää, eiväthän hullut yleensäkään välittäneet mistään. Niin hän ainakin luuli kun ei koskaan sellaista ihan oikeaa hullua ollut edes nähnyt.Ellei sitten Jaren äitiä pitänyt hulluna kun se istuskeli vaan kotona ja poltteli sätkää, hyvä kun viitsi ruokaakaan laittaa.

                      Kädet tärisivät ja hänen oli pakko vetää syvään henkeä että olisi saanut avaimen lukkoon.Aina piti haukkua hulluksi.Isäkin oli hullu kun kehtasi ruveta ämmän kanssa riitelemään niistä elatuksista.Hullu, hullu, päässä takoi kuin ukin leka alasinta vasten.Raskaita, kovia lyöntejä jotka tuntuivat tulevan syvältä sydämestä.

                      Ei se ihan niin helppoa ollut kuin hän oli kuvitellut.Kirjastosta lainaamansa kirjan oppien mukaisesti hän veti monta kertaa syvään henkeä, niin hän monesti koetti tehdä ennen peliäkin kun alkoi liikaa jännittää pukukopissa.Pelotti aina että jätkät näkee ja alkaa irvimään että mitä se paskajaska siinä oikein puhisee ku siili.

                      Miten  hienosti se olikaan suipistellut suutaan siinä peilin edessä, äiti ei ikinä olisi osannut suipistella sillä lailla, se vaan aina huusi ja komensi ja oli pahalla päällä milloin mistäkin syystä.Jaska kuvitteli miten se istuisi siinä vieressä etupenkillä ja laittaisi punaa huuliin, mallaisi huuliaan peilistä, asettelisi niin että näkee.Vaikka se oli kyllä vähän huono juttu kun sitten kuski ei nähnyt taakseen.Mutta kyllä hän sen hienon rouvan takia voisi vaikka kurkkia niskat vinona taakseen että se sai huulensa punattua, sellaisia huulia olisi varmaan ihana pussata, ihan toista kuin Annen töröttävät huulet.

                      Varovasti kaasua eno aina sanoi Juholla ei autoa riijatessa kuva äiti oli nauranut ja ollut vähän vihainenkin.

                      Hän ei oikein tiennyt minne ajaa mutta ajelisi vain niin kuin ämmäkin niin leuhkana oli sen auton ensimmäistä kertaa pihaan tuonut että kattokaa, minäpä tyttö se ostaa passautin uuven auton.Juhoa se hädin tuskin päästi sinne sisään istumaan, haukkui heti että se vaan on paskakoprillaan sotkemassa hänen autonsa.Häntä oli ilahduttanut nähdä sen hölmistynyt ilme niin kuin se ei oikein olisi tajunnut mikä veturi sen ylitse juuri mennä pyyhälsi.