Isossa parin kerrostalokaksion kokoisessa huoneessa oli aina vähän kalsean hämärä valaistus jota valottivat vain katossa sirisevät pitkät putkilamput ja ylhäältä kapeista ikkunoista tuleva valo, paikka kuin kylmäseinäinen luola joka kirkkaina lämpöisinäkin päivinä vähän viileä, mikä lie entinen tehdashalli tai verstas se rakennus aiemmin oli ollut,sitä hän ei ollut tullut keneltäkään kysyneeksi. eikä jaksanut kyllä erikoisemmin kiinnostunutkaan olla moisesta asiasta juuri sillä hetkellä.

                      Vanha ryppynaamainen nainen seisoi jo omppuineen kaatoaltaan vierellä ja katseli häntä  varovaisen paheksuvasti, uskaltamatta kuitenkaan ääneen sanoa sitä mitä sen huulilla pyöri eli arviota hänen tupakkataukonsa pituudesta tai siitä miten kaupungin työntekijät vain lorvivat tauoillaan vaikka asiakkaiden omenoita olisi pitänyt olla puristelemassa.Hän oli jo ennen tupakkallemenoaan punninnut naisen omenat kiireinmiten, muutaman vaivaisen kilon ja käskenyt sitä sitten odottamaan, suutaan se oli jo silloin mutristellut kun hän oli painellut omenamehun tahrimine essuineen ulos, kirjoittakoon sitten vaikka yleisönosastoon valituksen huonosta asiakaspalvelusta,hän ei juuri sillä hetkellä jaksanut välittää moisesta asiasta, eihän siitä olisi koskaan päässyt mihinkään jos olisi koko ajan vaan kytännyt asiakkaita joita valui ovesta sisään omenoineen koko ajan.Kesän sato oli juuri kypsynyt ja siksi heidät sinne asemalle oli palkattu.  Väliin vain vitutti painaa hommia urakalla koko ajan mutta jostain piti rahaa saada,sitähän se Satukin oli koko ajan urputtamassa korvaan että millä me tullaan toimeen, millä me tullaan toimeen nyt kun hän ei enää opintolainaa saanut eikä radion hommista paljoakaan kostunut vaikka alussa olikin puhuttu isoista summista ja Mielikäinenkin leveästi lupaillut viittäsataa per pakina mutta äkkiä ne summat olivat alkaneet tipahdella uuden radion potiessa akuuttia mainosten ja rahan puutetta eikä hänen juttujaan juurikaan tainnut kovin usein ulos tulla mitä hän sitä radiota oli ehtinyt kuuntelemaan, siellä niitä tehtyjä nauhoja sitten lojui toimitussihteerin hyllyllä minne hän ne aina studiossa istuttuaan ja jutut tehtyään jätti ja Mielikäinen ravasi hermostuneena pitkin käytäviä kiroilemassa miten uusi toimitusjohtaja oli käskenyt sen tekemään puhelinvisailuja, huudellut että sillä menollahan siellä asemalla kohta uutisiakin tekisivät siivoojat, mistä lausunnosta ei oikein saanut selvää vinoiliko se siivoojille vai katsoi että se uusi, juristikoulutuksen saanut toimitusjohtaja olisi ollut enemmän omiaan siivoojaksi.

                      Ryppynaaman omenat olivat sillä isona rykelmänä muovikasseissa jalkojen juuressa, mummon pienen soman puutarhan koko kesän sato.Hän kävi vääntämässä altaan yläpuolella olevasta hanasta vedet valumaan altaaseen, suorakulmaiseen metalliseen astiaan, otti sitten sananpuhumatta yhden muovikassin naisen jalkojen juuresta ja kaataa hujautti kassin sisällön veden sekaan.Akka vilkuili häntä epäluuloisena kuin ei olisi oikein tajunnut mitä on tapahtumassa,ehkä se oli ensimmäistä kertaa asemalla.

 - Nämä kaadetaan tähän, Ristolainen katsoi asiakseen vähän informoida naista tuoremehuaseman toimintatavoista ja näytti kädellään allasta joka alkoi täyttyä vedestä niin että hän kävi laittamassa hanan kiinni.Nainen ei liikahtanutkaan, se oli kuin kauhusta kankea ja paikoilleen jähmettynyt Lootin vaimo joka paratiisin omenat pöllittyään pelkää jäävänsä kiinni verekseltään.Hän otti kasseja ja kaateli niitä vauhdilla altaaseen, metallireunukset kolisivat ja pieniä punaposkisia omenoita kellui vedessä kuin pieniä värikkäitä palloja.Ristolainen meni laittamaan koneelta imun päälle.Kierreruuvi rupesi saman tien kirskuen ja kolisten kiskomaan omenoita veden täyttämästä altaasta ylös putkeen ja puristimelle, survoi mennessään omenoista lapsen ripulipaskan näköistä mössöä. mikä mielikuva ei ollut omiaan piristämään hänen muutenkin väsähtänyttä pääparkaansa vaikka hän kyllä vaippoja oli pessyt ja vaihtanut siinä kuin Satukin, ihmetellytkin niin kuin hän monesti Sadulle oli naureskellut ,että miten tuollaiseen pieneen ihanaan olentoon voikin mahtua noin saatanasti sontaa.Lausunto ei erityisemmin ollut Satua huvittanut.Kai se oli alkanut pitää häntä edesvastuuttomana hulttiona joka päästeli suustaan mitä sattuu eikä oikein osaa suhtautua vakavasti isänä olemiseen ja perheellisen rooliinsa.Tosin yöllä hän oli taas saanut tuon hiippailukohtauksensa ja epiäli jo itsekin että jotain oli hassusti, että hän ehkä oli juuri sellainen kuin Satu epäili ja kaiken lisäksi vielä tulossa hulluksi.Parempi vain puristella niitä omenoita ja koettaa unohtaa moiset voyeristiset taipumukset ainakin hetkeksi ja kuvitella elävänsä aivan tavallista arkista mehunpuristajan elämää.Ei hän ollut tulossa hulluksi, se kaikki oli jotain muuta, hän koetti vakuutella itselleen vaikkei enää oikein varma itsestään ollutkaan.

                      Niinpä Ristolainen kiskoi äkäisin vedoin tiukat keltaiset kumihanskat käteensä, tempaisi telineeltä ison valkoisen lasikuitulevyn ja muoviämpäristä jalkojensa juurelta tahmean tönkön ruskean liinan levyn päälle, käänsi sitten kahvasta puristettua omenamössöä liinalle, se tipahtaa lätsähti aina samalla lailla ilkeästi ensimmäisellä kerralla, sitten hän taitteli liinan kulmat kuin paketissa tuon mössön päälle, otti uuden  raskaan lasikuitulevyn kättään kurottamalla telineestä ja vilautti sen kuin lennosta mössöpaketin päälle, valutti taas mössöä ylhäältä vesialtaalta tulevasta putkesta, kävi sitten pikimmiten laittamassa kierreruuvin kiinni kun kuuli että kone jauhoi jo tyhjää ja kaikki mummokullan omenat oli jo survottu ja putki kolisi silkkaa tyhjää,sitten palasi takaisin lasikuitulevyjen pariin, sai kasatuksi naisen omenoista vaivoin neljän levyn kasan,sitä pienempää oli melkein turha yrittää edes puristaa,välillä tuli sitten taas isompia pinoja ja paljon näytti riippuvan siitäkin mitä lajiketta omenat sattuivat olemaan, toiset olivat mehuisampia ja niistä kertyi isompia pinoja.

                      Raskaat neliömäiset lasikuitulevyt vaappuivat aina  sormien välissä kun hän tempoi niitä kiireellä telineestä koneelle.Moneen kertaan käytetyt paksut liinat pursuilivat muovisaavissa ruskeina tahmeina klöntteinä.Ripulipaska lätsähti liinan päälle, hän teki liinasta taitokset, otti uuden levyn, rakensi pinoa päivästä toiseen ja oikeastaan piti työstä, siinä ei tarvinnut ajatella mitään ja kesän ja Sadun kanssa riitelemisen jälkeen se tuntui parhaalta terapialta kun oli tullut muutenkin tunne että pian hän lamaantuu tai tulee hulluksi niitten samojen yksittokkoisten asioitten ja kysymysten vatvomiseen ja varsinkin tuollaisten öisten hiippailujen pohtimiseen, Sadulle hän ei olisi suin surminkaan kehdannut mennä kertomaan asiasta, se oli varmaan saman tien näyttänyt hänelle ovea kun oli muutenkin jatkuvasti hermona niin äitinsä kuin veljensäkin mielenterveydestä ja siitä mahdollisuudesta, että sekin olisi saattanut siitä perheestä saada jonkinlaisen tartunnan tai taipumuksen vajota psykoosiin.Ja sitten kaiken sen päälle sille vielä lykättiin mieheksi hullu joka ei osannut muuta kuin hiippailla öisin eteisessä kyrpä pystyssä kuulostelemassa vaimonsa mahdollisia masturbaatiotuokioita.

                      Survosta lensi aina joskus essulle joka sekin alkoi tahmaantua kuivuvasta omenamössöstä, siellä täällä koneen reunoilla näkyi tahmeita ampiaisenraatoja, jotka olivat kohdanneet maallisen tiensä pään ilmeisen onnellisina koska olivat saaneet kiskoa itsensä täyteen makeaa omenasurvosta, joskus ne pelottavuudestaan ja ympärillä pörräämisestään huolimatta onnistuivat jopa huvittamaan häntä koska vähän aikaa omenamössön ympärillä pyörittyään alkoivat horjahdella kuin humalaiset ja hän koetti siinä kaiken kiireen keskellä antaa näille luojan luomakunnan kiusankappaleille jonkunlaista opetusta siitä että liika oli kuitenkin aina liikaa mutta  ehkeivät ne ressukat sellaista ymmärtäneet kun niin suurelle apajalle huomasivat päätyneensä.Häntä ne eivät koskaan olleet pistäneet vaikka juuri silläkin hetkellä muutama terhakka yksilö pörräsi hänen päänsä lähettyvillä etsiskelemässä syötävää.

                      Naisen omenoista tehty teelmä huojui ja vaappui puristimen alla kuin ylisuuri jättihampurilainen, hän napsautti katkaisimesta puristimen päälle, otti pari askelta taaksepäin ja katseli taas kerran miten männän puristama laakea levy lähti ylhäältä valumaan hitaasti kohti jättihampurilaista.Sitten hän huomasi vilkaista että sininen saavi oli varmasti puristimen alla, muutaman kerran se oli unohtunut tyhjennyspaikalle ja oli tulut kiirus hakia se puristimen alle etteivät asiakkaan kallisarvoiset mehut valuneet suoraan lattialle, onneksi sellaista ei ollut koskaan päässyt tapahtumaan.Puristin sai valua melkein alas asti ennekuin otti kosketuksen kasaan ja mehua alkoi tiristä liinojen läpi kasan alla olevaan harmaan metallinhohtoiseen altaaseen ja altaan kulmassa olevasta pienestä putkesta alas saaviin.Liinat saavissa näyttivät tönkäiltä perunasäkeiltä.Ristolainen huokasi, päivästä tulisi taas tavallisen kiireinen, asiakasta valui ovesta tasaiseen tahtiin,väliin käytiin tupakalla ,sitten taas puristeltiin mehua, käytiin hätäseen syömässä eväät, juotiin kahvit, onneksi päivä loppui kahdelta ja iltavuoro alkoi sitten tulla töihin tekemää oman osuutensa paikallisten ihmisten omenasadon muuttamisesta mehuiksi.Ilmastointilaitteet hurisivat, puristimen mittarin neula väpätti lasin alla ympyräkiekossaan, alkoi vaappua punaiselle, hän näpsäytti puristimen pois päältä ja mäntä alkoi kiskoa itseään ylös, naisen omenoista oli tullut hädin tuskin puolta saavia mehua ja tuskin olisi enempää tullut vaikka olisi vielä koettanut antaa koneen jyrätä kasaa littanammaksi.

 

 Hän kuuli korvissaan tuon kiihkeän huohotuksen, hillityn niin kuin Satu koettaisi pidätellä keskellä itsensä kiihottamista niin kuin ihmiset monesti tekivät pelätessään paljastumista, hän kurotti lähemmäksi ovea kuullakseen tarkemmin muttei ollut enää varma kuuliko hän sittenkin vain pelkkää öistä nukkuvan ihmisen tuhinaa, kaikki tuntui menevän yhdeksi sumuksi hänen päässään, mikä helvetin hullu hän oikein oli, siinä hän hiippaili keskellä yötä taas oven takana ja sitten päivällä lueskeli lapselleen Suuresta Aarteiden kirjasta lorua tynnyristä asustelevasta isukista kuin ei mitään.Varsinainen tynnyrissä asustelija hän kyllä olikin, perse pyllöllään siinä yhdenlaisen tynnyrin äärellä kuulostelamassa kuin mikäkin agentti salaperäisiä ääniä, sydän jyskytti niin kuin silloin keväälläkin sadun matkan aikana kun hän nuo villit tanssikuvitelmat oli päähänsä saanut, oli alkanut pelottaa että hän kuolisi siihen paikkaan, saisi sydänkohtauksen niin oudolta tuo sydämen äkillinen pulssin kohoaminen oli tuntunut kun mitään ulkoista syytä ei ollut ollut sille, että hänen pulssinsa kohosi äkisti jonnekin parinsadan tuntumaan, hän ei sitä ollut alkanut mittaamaan mutta ainakin 170 oli mittarissa ollut niin hän luuli…Niinpä hän lähti pois ovelta vaikka kiihotus jatkuikin, hän ei käsittänyt mitään enää, hän sotki lihan ja lihan niin kuin ei olisi enää tiennyt puhuttiinko grillikyljyksestä vai kyrvästä, sitä ja samaa lihaa kaikki, koko ihmislihapaketti ja kaiken sekavuuus..sitä hän koetti miettiä olohuoneen korituolissa, poltti tupakan ja katseli miten elin jalkovälissä rauhoittui, ihmetteli sitten miten hänelle äkkiä palasi mieliin se sininen olohuoneen sohva kaukaa lapsuudesta, se missä hän oli äidin kanssa poikasena nukkunut, äiti siinä omiaan unissaan höpisten, hän kiskoen peittoa päänsä päälle, he olivat asuneet silloin kolmistaan, äiti, hän ja velipuoli…isää ei ollut ollut missään, se ei ollut koskaan asunut heidän kanssaan ja äiti…

 

 

 

                      Jotkut asiakkaat tulivat aina kurkkimaan melkein selän taakse omenoittensa puristamista niinkuin olisivat pelänneet että hän pöllii niitten mehut mutta enimmäkseen suurin osa asiakkaista näytti käyneen asemalla aikaisemminkin ja tiesi, miten siellä toimittiin.Ritu oli hänelle kopilla selvittänyt eri lajikkeitten mehukkuutta mutta lajikkeita kuulosti olevan niin paljon ettei hän ollut jaksanut alkaa painamaan niitä mieleensä, itse työssä ja kiireessä oli jo aivan tarpeeksi.Omenoita ja omenoita päivästä toiseen, mehukkaita ja kirpeitä ja pehmeitä ja kovia ja maukkaita ja homehtuneitakin joskus ja kaikkea siltä väliltä, joskus niin pehmeitä ja ylikypsiä ettei niistä enää tihkunut juuri mitään ja asiakkaat näyttivät niin pettyneitlä että teki melkein mieli taputtaa niitä olkapäälle ja sanoa jotain lohduttavaa kun ne sentään olivat jaksaneet poimia ne omenansa, pakata laatikoihin ja varata ajan asemalle ja sitten vielä kiikuttaa ne sinne ja sitten kävikin niin ettei mitään mehua moisista pehmeistä lättänöistä saanutkaan aikaiseksi, joskus saattoivat sanoa ääneenkin ihmetyksensä että eikö niistä enempää ja hän vain levitteli avuttomana käsiään että eipä näytä tulevan.

                      Hän riuhtaisi saavin puristimen alta ja kiskoi sen pohja sementtilattiaa raapien seinustan altaille missä mehun saattoi siivilöidä ämpäreihin pastorontia varten mikäli asiakas oli sellaisen kuumennuksen tilannut.

                      Hän koetti kuitenkin pikkuisen pehmentää liikkeitään kun näki sivusilmällä, että vanha nainen katseli häntä jo peloissaan, turhaan kai hän siihen purki omaa pahantuulisuuttaan ja öisten hiippailuretkien aiheuttamaa ärtymystään vai olisiko hänen pitänyt ruveta selvittämään sille asiaa, että nythän oli vain niin että minä olen tulossa hulluksi, että nämä äkilliset riuhtovat eleet ovat vain ennakoivaa oireitta tuosta masennuksesta joka lopulta tekee minusta hullun, asia johon te ette tietenkään ole syyllinen mutta koska näin asiakaspalvelutyössä on syytä suhtautua asiakkaaseen kohteliaasti niin katson sen tässä asiakseni sinulle selvittää ettet olisi niin peloissasi, näille omille pakkomielteilleni en voi mitään, ne repivät ja riuhtovat minua öisin kuin sätkynukkea, kovasti minä toivoisin että voisin tehdä asialle jotakin mutta juuri tällä hetkellä tilanne on tämä.

                      Mutta tuskinpa muori moisista sanoista kovinkaan paljoa olisi viisastunut,todennäköisesti se olisi sännännyt ulos ovesta kahuissaan ja hän olisi saanut entistä enemmän selitettävää, sitä tuskin hänen lapsuudentraumansa tai isättä kasvamisensa kiinnostivat.

                      Nainen tuli perästä kuin varuillaan, se vilkaisi häntä epäluuloisesti ja sitten mehun täyttämää saavia.Ristolainen otti tiskipöydältä siivilän, kauhan ja ämpärin ja alkoi siivilöidä mehua ämpäriin,sanoi sitten naiselle että mehut voisi siivilöidä ämpäreihin ja mennä sitten odottamaan vuoroaan pastorointiin,hän viittasi naisen selän taakse isoa rumpupesukoneen näköistä sinikylkistä laitetta korokkeellaan.

- Toi permanenttipää tulee sitten sanomaan koska voi kaataa mehut koneeseen, hän sanoi happamesti, alkoi väsyä samojen asioitten jankuttamiseen joka asiakkaalle, paskaa hommaa se välillä oli, Sadulla varmasti ollut keväällä paljon hauskempaa matkallaan, jameissa ja missä ne olivatkaan hauskaansa pitäneet sen saksofonistin kanssa siellä sotatilamaassa ,vittu, sitä jaksanut ajatellakaan vaikka se aina joskus mieleen pyrkikin ja sitten hävetti sekin että piti olla niin jumalattoman lapsellinen kun taas Satu käyttäytyi niinkuin olisi jo unohtanut koko jutun.Hän ei käsittänyt mikä häntä tuossa asiassa niin paljon oli alkanut vaivaamaan, olihan hänellä itselläänkin ollut omat reissunsa avioliiton aikana, mikä hän oli toisen menemisiä kyttäämään. Ja mitä hän itse oli siellä koulutustilaisuudessa tuntenut sitä lastentarhanopettajaa kohtaan, oli kuin hän olisi ollut vain valmis säntäämään suin päin sen syliin jos se vain olisi vähänkin vihjaissut siihen suuntaan, niin ihana musta kihara tukka, ja hymy, hymy kuin suussa sulava sokerinen munkki täynnä voita ja rasvaa joka luisui pitkin ruokatorvea kuin kiljuva kakara liusumäestä.Voi hyvä jumala sitä naista, kai se niitä lastenohjelmiaan radiolle teki vaikkei hän koko radiota ollut ehtinyt kuuntelemaan mutta tuntui kuin hän olisi vain voinut istua sen naisen ohjelman katsomossa kuin pikkukakara, heilutella kannustukseksi vappuhuiskaansa että kerro lissää, kerro lissää…

                      Kerro lissää, kerro lissää, kato issää, issää joka haluu vain aina lissää..päässä humisi kuin katon tuuletin olisi siirtynyt katosta hänen kallonsa puolelle vähän viilentämään turhan tukaliksi käyviä ajatuksia…

                      Nainen katseli pesukoneen takana matalalla jakkaralla istuvaa upseerin rouvaa.Permanenttipää, eihän sitä sillä lailla olisi pitänyt asiakkaalle kuvailla.Upseerin rouva tuikutti ohuesta ruskeasta muoviletkusta pesukoneen kuumentamaa mehua asiakkaan pulloihin ja purkkeihin.Nainen ei näyttänyt ymmärtävän sanaakaan.Hän otti toisen ämpärin ja siivilöi senkin, huokasi kun näki että seuraava asiakas seisoi jo omppuineen  vaalla, Ritu punnisti sen omenoita.Paska tyyppi haastatteli vielä konsulenttia,hän koetti  kauhoa mehua nopeasti, kiireen tuntu alkoi painaa taas rintaa niinkuin hän ei olisi oikein saanut vedetyksi happea kunnolla keuhkoihinsa.Saatuaan naisen mehut siivilöityä Ristolainen kantaa riuhtaisi ämpärit pastorointikoneen vierelle ja käski naisen odottaa siinä.Nyt se käveli hänen perässään säikky ilme kasvoilla kuin tottelevainen koira.Hän tuli ajatelleeksi Satua. Hän jätti naisen seisomaan siihen, upseerin rouva teki suullaan huokaisulta näyttäviä eleitä, silläkin piti kiireitä ja työ oli yhtä ja samaa yksitoikkoista mehuletkun siirtelemistä pullon suulta toiselle.

                      Koneella hän alkoi taas purkaa paketteja, kiskoi kumihanskat käteensä, rupesi sieppomaan lasikuitulevyjä telineestä, riuhtaisi sen kuin lennosta sormiensa väliin perään, pökkyräisiä ampiaisia toikkaroi altaan reunalla kuin humalaisia pubin jonossa.Ruskeista liinoista piti ravistella taatelikakun näköinen kuiviin puristettu mössö liinasaavin viereiseen roskasaaviin joka sekin oli alkanut taas täyttyä, hän pudotti liinat liinasaaviin, purki kasaa levy kerrallaan, haisteli taas liikkeen rytmiä,sai mieleensä jonkun biisin jonka sanat alkoivat soida päässä kuin itsekseen...tiukkaa penaali, tiukkaa penaali..rokkari bootseineen pölisemässä pubissa yhtä änkyrässä kuin ne altaan reunalla toikkaroivat ampiaiset...ei sulla hei kybää olis heittää...yes maan yes...great rock´n roll...Saavi täyttyi tönköistä liinoista, taatelikakut murenivat roskikseen kuin kuiviin puristettu ihminen.Puristimen alle hän kävi raahaamassa uuden saavin.Paska tyyppi jatkoi jutuntekoaan.Sekin alkoi jo vituttaa kun ajatteli että oikeastaanhan hänen olisi pitänyt sinä syksynä keskittyä siihen radioon kun sinne oli avustajaksi palkattu.Vaikka toisaalta hän pitikin sellaisesta ruumiillisesta työstä,siinä ei ainakaan ehtinyt turhia miettimään mitään ja iltapäivällä  kahden aikaan oli muuten vain mukava ja raukea olo päivän työstä ja teki mieli vain pubiin ottamaan muutamat oluet vaikka Satu miten olisi natissut rahapulasta.

                      Ristolainen lähti raahaamaan isoa taatelikakkusaavia ulos roskikseen, vilkaisi paskaa tyyppiä vekkihameessaan kun se jutteli konsulentin kanssa vaan vierellä.Joku vitutus pyrki mieleen, siinä hän raatoi raskasta saavia kuin orja ja tuo hienohelma vaan kirjoitteli lehtiöönsä soreita mielipiteitään jotka se sitten lukisi puolen päivän uutislähetyksessä.Paskat.Mitä vittua se hänelle kuului mitä joku työkseen teki.Hän kävi riuhtaisemassa saavin roskikseen ja kipitti takaisin sisälle, laittoi vedet valumaan kaatoaltaasen, teki kaiken kuin rutiinilla, näytti asiakkaalle mihin omput, pani puristimen päälle,katseli hetken omenoitten pomppimista altaassa, ajatteli lottopallokonetta, vasemman käden peukaloa ja etusormea aristi vielä.

                      .Pari viikkoa aikaisemmin niihin oli tullut jännetupentulehdus.Hän oli käynyt näyttämässä kivistävää sormea kaupungin työterveyslääkärille kun ei enää oikein ollut pystynyt nostelemaan niillä lasikuitulevyjä.Hän oli istunut pitkään odotushuoneessa vuoroan odottamassa ja keskittynyt hengitysharjoituksiin, vetänyt monta kertaa syvään henkeä saadakseen hengityksensä tasoittumaan

- Mulla taitaa olla jännetupentulehdus,hän oli sanonut lääkärille.Se oli käskenyt hänen ojentaa kätensä, sitten se oli ottanut etusormen ja liikutellut sitä ja painellut sormea ja sitten peukaloa ja kysellyt että mihin sattui, liikutellut sormia ja kysynyt taas että sattuiko tähän ja hän oli sanontu että sattui.

- Kyllä se taitaa olla jännetupentulehdus,se oli sitten sanonut ja kysynyt että missä hän oli töissä.

- Tuoremehuasemalla...

 - Millaista työtä se on?

- Kiireistä, mä joudun nosteleen tällä vasurilla koko ajan semmosia isoja lasikuitulevyjä...yhellä kädellä...ne painaa melkeen kilon yks levy...

                      Lääkäri oli keskeyttänyt hänen selotuksensa ja alkanut pitää luentoa kuin appiukko siitä miten sellainen tulehdus saattoi johtua monestakin syystä, esimerkiksi tärähdyksestä, kirjoittiko  hän esimerkiksi koneella ja kun Ristolainen nyökkäsi että kyllä sitäkin tuli joskus tehtyä lääkäri melkein kuin ilahtui ja sanoi että tulehdus saattoi johtua siitäkin sitä ei koskaan tiennyt ja Ristolainen tunsi valahtavansa kasaan moisen viisauden edessä eikä jaksanut enää enempiä puhua niistä paskoista lasikuitulevyistä jotka hänen käsittääkseen olivat kyllä saatana tosi pääasiallinen syy siihen että jännetuppi oli tulehtunut.

                      Se oli kuulostanut melkein loukkaantuneelta niinkuin hän sillä omalla diagnoosillaan olisi jo alunperin asettanut sen arvovallan kyseenalaiseksi. Mitä paskaa se ylipäänsä teki siellä pöydän takana valkoinen takki päällä diagnosoimassa potilaitten vaivoja jos nämä itse jo ovesta sisään astuessaan tiesivät mikä niitä vaivasi ja mistä vaiva johtui.Kallispalkkainen pitkälle koulutettu virkamies.

                      Se oli kirjoittanut tulehdukseen lääkettä ja laittanut käteen siteen ja kysynyt sitten että tarvitsiko hän sairaslomaa.

 - En mä nyt oikein tiedä,hän oli tullut ajatelleeksi että työ kesti vain pari kuukautta, sesongin ajan, miten mahtaisi konsulentti suhtautua hänen sairaslomaansa, oli kai hän siihen oikeutettu mutta toisaalta ei olisi viitsinyt jättää muita pulaan.

 - Voitko sinä sitä työtäsi tehdä?

- En ainakaan sitä.

 - No jos mä kirjotan sulle viikon sairaslomaa..

                      Lääkkeiden avulla jomottava kipu oli hellittänyt muutamassa päivässä.Heti seuraavana päivänähän kuitenkin oli mennyt töihin ja kertonut saaneensa sairaslomaa ja sanonut ettei hän ainakaan siinä koneella nyt voinut käsi siteessä tehdä töitä.Upseerin rouva ei ollut alkuunkaan ilahtunut, sen oli pitänyt mennä koneelle ja oli sovittu että hän istuisi viikon pullottamassa mehuja sen tilalla.Kahvilla se oli alkanut sitten kuin leikin varjolla vihjailla että hän oli tahallaan tulehduttanut kätensä päästäkseen pois koneelta.Ristolainen ei ollut osannut sanoa mitään kun ei oikeastaan sitä työtä koneella pitänyt mitenkään hankalana kun taas permanenttipää ei näyttänyt erikoisemmin nauttivan siitä että joutui koneelle, vaan tek isen viikon hommia happamen ja tympääntyneen näköisenä ja mulkoili häntä minkä ehti.Tupakalla Ritu lohdutteli häntä ettei kannattanut sen mulkoiluista välittää, oli sen ennenkin koneella ollut,  ei vaan enää olisi viitsinyt moisia paskasia hommia tehdä, piti kai itseään liian hienona ihmisenä moisiin töihin..Hän oli sen viikon tehnyt pullotusta ja istua nyhjöttänyt matalalla jakkaralla tukkimassa mehuletkua yhä uusiin ja uusiin pulloihin ja pelännyt että joku niistä kuumista pestyistä pulloista saattais räjähtää käsiin, permanenttipää siitä oli varoitellut että niinkin saattaisi käydä ja oli joskus käynytkin, se itsekin oli joskus saanut pullonsiruja päällensä kun joku hauras tai muuten vain jo valmiiksi rikkinäinen lasipullo oli räjähtänyt käsiin.Hänestä oli tuntunut,että upseerin rouva oli halunnut vain pelotella häntä siksi että se itse oli joutunut puristimelle hommiin.