Puoli päivää hän oli hortoillut kotonaan, käynyt kävelyllä kaupungilla, koettanut analysoida ja miettiä tuota pakkomiellettään.Hän oli aikoinaan lukenut yhdestä ranskalaisesta psykoanalyysiä ja mielen teattereita kuvaavasta kirjasta, että ihmisen alitajuisessa ikkuna kuvasti naisen vaginaa.Halusiko hän siis eron jälkeen syöksyä suin päin uuteen naissuhteeseen ja tuo pakkomielle ikään kuin varoitti häntä.Että suhde saattaisi olla hänelle hengenvaarallinen, että hän murskaisi siinä kallonsa kuin asvalttiin.Hänellä oli ollut yksi lyhyt suhde erään työllisyyskurssin vetäjän kanssa, hupaisinta koko suhteessa oli se että nainen oli ihastunut häneen ja hänen papereihinsa kurssihaastattelussa,eronnut kahden pojan yksinhuoltajaäiti, maisteri ja kotirouva joka ilmeisesti oli kuvitellut, että hän palkittuna kirjoittajana ja entisenä mainosalaakin kolunneena ihmisenä korvaisi sen entisen varakkaan aviomiehen tuota pikaa muutaman täydentävän työllisyyskurssin käytyään.Silloinkin hänellä tuon suhteen aikana oli tullut outoja fiboja – kerran nainen oli soittanut hänelle kun hän oli ollut kävelyllä kaupungin ulkopuolella ja juuri ylittämässä pitkää kävelysiltaa.Kun kännykkä oli alkanut piippaamaan taskussa hän oli säikähtänyt ja meinannut viskata sen jokeen.Sitten hän kuitenkin oli vastannut puhelimeen, kurssinvetäjä oli vain soittanut ja kertonut että sillä oli maha kipeä, se oli varmaan saanut sen ripulinsa edellispäivänä Anttilasta ostamastaan lohikiusauksesta.Ja sekin oli tuntunut merkitsevän jotakin ikään kuin he kaikki eronneet ihmiset olisivat kulkeneet pitkin kaupunkia syyttelemässä toisiaan erosta ja siitä että kaikki oli mennyt pieleen, että ruuastakaan saanut muuta kuin ripulin tai ummetuksen tai molemmat, että elämä ei ylipäänsä maistunut miltään tai jos maistuikin niin heti sai istua vessassa paskomassa pitkin pytyn seiniä kuin säikähtänyt varpusparvi.

Kesä oli sitten mennyt yksin kun tuo maisteri olikin päättänyt ettei hänestä ilmeisesti olekaan sen talouden pelastajaksi eikä muutenkaan soveliaaksi miesehdokkaaksi, hän oli vain kuljeksinut kaupungilla, käynyt joskus Lissun luona kylässä, nähnyt jo silloin paljon painajaisia vaikkei ollenkaan niin pahoja kuin heti eron jälkeisenä vuotena, painajaiset olivat olleet jotenkin selvempiä niin kuin sekin missä hän juoksi karkuun hiekkatietä pyyhältävää dieselveturia joka uhkasi liiskata hänet kappaleiksi.Oli kuin jokin voima olisi alkanut palaamaan häneen.Ennen tuota unta hänen äitinsä oli tapansa mukaan käynyt pitämässä hänelle luennon siivoamisen merkityksestä ja kehottanut hieman katsomaan ympärilleen millaisissa oloissa sitä asutaan, siinä sitä kevyttä keskustelua käydessään hän oli tullut valitelleeksi äidille että ei oikein saanut öisin nukuttua kun naapurissa melskaavan tanssipaikan ihmiset mekastivat pitkälle aamuyöhän ulkona tanssipaikan terassilla.

- Minä sitä nukkusin vaikka juna menis ohi, äiti oli tapansa mukaan sanoa tokaissut ja myöhemmin hän oli arvellut unen junan tulleen noista äidin sanoista.Uni oli sijoittunut äidin uuden Muhokselle rakentaman talon naapuriin, missä hän kesällä oli käynyt kävelemässä samoin kuin joen toisella puolen missä oli ennen ollut isän kotitalo, se mistä äiti oli aikoinaan 50-luvulla lähtenyt lätkimään.

 

 

Mikä hirvittävä veturi, varsinainen punakylkinen dieselhöyry lähteekään pihasta.Ei tuommoinen ole oikein minä huudan painajaisten synkimmästä pöpeliköstä vaikka tiedän, että se on turhaa.En käsitä miten huonosti valtion rautatiet hoitaakaan nykysin kalustoaan kun jättävät isoja vetureita pitkin pihoja ruostumaan, ehkä niitten kannattavuus on katsottu niin huonoksi että ne joutavat runoilijan painajaisten rekvisiitaksi tässä kvartaalitalouden neliöidyssä ympyrässä.Juosta läähätän soratietä omakotitalojen ja mäntyjen keskellä paikassa, joka kantaa otsallaan syntymän leimaa, lihakunnan laatutuotemerkkiä vaikken minä tässä painajaisessa makkaroista puhukaan.Veturi puuskuttaa perässäni kuin lastenkirjoista karannut kummitus, se puuskuttaa kuin ylipainoinen nainen sängyssä kohti täyttymyksensä huippua iso pakarat hyytelönä lakanoita vasten hytisten mutta minä juoksen pakoon, huudan sille helvetin dieseljyrälle että vitut keväästä ja kusiaispesistä sähän muserrat mut kuin hyttysen mutta se tulla öhisee perässäni ja puhkuu kuin puntinnostaja raskaan taakkansa äärellä ja vakuuttaa, että valtion rautatiet tekevät nyt yhteistyötä ilmavoimien kanssa ja tämä painovoimaa ja kaikkia fysiikan lakeja uhmaava hämmästyttävä soratiellä liikenneöivä veturi on uusinta mallistoamme, jolla Suomen liikennepolitiikka pannaan täysin uusiksi. Pannaan varmasti, minä kiljun sille takaisin. Panemistako tämä kaikki onkin.Pannaan takki takin päälle ja tehdään pikkutakkeja.Oikein sellaisia somia pikkupikkutakkeja joille laitetaan pikkupikkumyssyt päähän.Muutun oravaksi mutta sekään ei auta, tuo julmuri liiskaa mut kohta ja minä laulaa loilotan, jotta reippaina käymme rekkain alle. Tässä tapauksessa se on kyllä juna. Muna se on Oy Munakunta Ab:stä.Joskus kaikki vaan on niin helvetin sekavaa mutta jahka minä tästä painajaisesta pääsen karkuun minä perustan lampputehtaan ja rupean veturikuskiksi, istutan sen kurren viereeni ja omakotitalosta tulee tuuheatukkainen mies huutamaan ,että kuka sen mun lokomotiivin varasti.Mutta enhän minä sitä varastanu, se ajoi mun päältäni, se teki musta tomaattimurskaa leivän päälle, se lauloi ikkunassa kaunista laulua, se…Mutta aakkoset osataan. Vittujen kevät tulee tuulta puhkuen mäntyjen takaa kuin kaunis nainen oravanpesää huuhtomaan.Koski kuohuu ja pellolla seisoo hevonen jolla on isän nimi ja äidin kieli ja mulukku kuin muurahaisella.Vittujen kevät alkaa vesisateilla ja lumet sulavat. Veturi ruostuu pihalla ja poika leikki kävyillä kuusen oksien alla kuin majassaan matalassa.

 

Mutta veturit vedäteltyään ja kurret kuumoteltuaan hän oli päättänyt ranskalaisten parvekkeiden murheita muutellakseen  soitella Lissulle ja mennä sen luokse kylään, ei hän oikein yksinkään enää jaksanut noita pakkomielteenomaisia tomaattimurskaksi muuttumisiaan mietiskellä saati sitten uumoilla, jotta mahtoiko hän sittenkin olla tulossa hulluksi vai muuten vai viisaaksi vai oliko tämä kaikki outous vain jotain hänen 18-vuotisen avioliittonsa kunniaksi tapahtuvaa isäksi tulemisen uutta metamorfoosia jossa hän vielä kertaalleen kävi päässään läpi kaikki läpikäymättömät asiat,analysoi itseään tavalla joka olisi hakannut minkä tahansa pesukoneen rumpukiihdytksen nopeudessa alta aikayksikön.

                      Ehkä hän Lissun kautta pystyisi jotenkin peilailemaan noita outoja tuntemuksiaan, Lissuhan oli kuitenkin nainen minkä hän sekavassa mielentilassaankin vielä jaksoi muistaa ja jotenkin hän vaistosi että hän tarvitsi juuri sillä hetkellä aivan konkreettisen naisen seuraa ikään kuin saadakseen johdateltua nuo päänsisällä vellovat tunteet ja pakkomielteet ulos itsestään, oli kuin hänen päässään olisi ollut liikaa virtaa joka kaipasi itselleen töpselipistoketta mikä banaali vertauskuva huvitti häntä hetkisen aikaa suunnattomasti – siinä sai moni runoilija ponnistella pystyäkseen samaan.

 

töpseliä sä poika kaipaatkin kuhan et vaan ala uutta nuotiota sytytteleen ennenku oot saanu vanhan sammutettua muuten liityt pian ilmailukerhon vainajaluetteloon äkkipikaa pikkiäkää

                      Karvinen sanoi ja hän tunsi äkkiä taas tuon pehmeän lämpimän olon valahtavan jäseniin niin kuin olisi sittenkin onnistunut salakuljettamaan tuon eronjälkeisen paksun berliininmuurin läpi edes jotakin tarpeellista tulevaisuuttaan varten

 

- Hyvä asunto tää on, Lissu sanoi kun hän sisäänpäästyään oli päässyt oloutumaan niin pitkälle tuon naisen ja asunnon olemukseen että he olivat päätyneet pienelle parvekkeelle tupakalle, mikäli hän nyt siinä mielentilassaan oikeastaan mitään parvekkeita olisi kaipaillutkaan, enemmäkin tuntui että koko parveke sai hänet lähiaikoina purskahtamaan hysteeriseen nauruun niin paljon kuin hän sen vuorokauden aikana oli askarrellut jo kaikenmaailman ranskalaisten parvekkeiden ja lintujen kanssa puhumattakaan äideistä joiden mielestä pieni meteli vain piristi yöunta ja virkisti mieltä ja kohotti verenpainetta jota sitten oli hyvä seuraavana päivänä purkaa muiden ihmisten iloksi.

- Hyvä asunto tää on, Lissu sanoi.

Hän ilahtui sanojen arkisuudesta, niissä ei ollut mitään pitkin sorateitä huristavien dieselvetureiden kammottavuudesta eikä liiskaantuvien tomaattien automaatti-itsemurhista eikä muustakaan runollisesta verbalistiikasta joka tuntui vyöryvän hänen päänsä sisällä yhtenä helvetillisenä kaaoksena.Avioero näytti saattaneen hänen aivonsa jonkinlaiseen alkuräjähdystilaan,hänen ennen niin siisti mieli oli kuin olohuone raivohullun skitsofreenikon jäljiltä.

                      Että ihminen saattoi olla ilahtunut niin banaalin latteasta ilmauksesta.Hyvä asunto.Totta kai.Asunto oli hyvä.Siitä oli lähdettävä.Se oli ensimmäinen tervejärkinen ajatus jonka hän sinä päivänä oli kuullut.Hyvä asunto.Asuntojen piti olla hyviä.Hyvä asunto lohdutti erotilanteessa,se antoi tukea persoonallisuudelle joka muuten horjahteli kuin humalainen hulttio.Että oli hyvä asunto.Hyvä asunto.Eikä sanaakaan siitä miten hän olisi halunnut hypätä sen hyvän asunnon parvekkeelta alas.Tai omaltaan.Ei sanaakaan niistä asioista.Hyvä asunto oli hyvä asia.Kun asunnossa oli hyvä ja siisti parketti siellä asui taatusti terve ihminen.Hyvä parketti oli kuin tae hyvästä mielenterveydestä.Siihen perustui kiinteistövälitystoiminta ja siihen hänenkin oli hyvä perustaa oma toipumisensa ainakin niiltä osin mitä hän nyt enää normaali halusi ollakaan.Vaikka muistikin äkkiä nuo öiset kuvitelmansa itsestään panemassa Lissua takaapäin apinan raivolla.

- On joo, hän toisti kuin kaiku Lissun sanat.Hyvä asunto.Hyvä asunto.Siinä oli jotain niin jumalaisen normaalia ja tervettä.Tuulahdus raikasta meri-ilmaa.Hyvä asunto.Ei mitään ranskalaisen parvekkeen eteen kasattuja tuolipinoja ja puuskuttavia dieselvetureita matkalla tehtailemaan pikkutakkeja jonnekin Luhdan pikkutakkitehtaaseen jonka orgastisen tehokas pikkupikkujohto koetti loputtomasti tuottaa lisää pikkupikkutakkeja tähän kammottavaan pikkupikkutakkimaailmaan…hän oli alkanut saada tarpeekseen pikkupikkutakeista joita pikkupikkukätösillä tehtiin pikkupikkuhiljaa…

- Hyvä että sain tämän, munhan piti lähtee pohjoseen evakkoon kun se jätkä anto lähöt…

                      Hän ymmärsi Lissun puhuvan entisestä poikaystävästään, siitä vähän vammaisesta kunnansihteeristä ja taas kaikki alkoi tuntua sekavalta, epämääräisiä muistikuvia lainehti mielessä, että Lissu jossakin kapakassa kun hän oli Oulussa nuoremman tyttärensä kanssa ja Lissu siinä pummaamassa siltä sihteeriltä rahaa kaljaan, joku riita ja äijä mustine salkkuineen häipyy,Lissu pummaa häneltä siideriä, ei saa, katoaa vessaan ja häipyy kapakasta jonkun mustan somalin kanssa jonka hän oli joskus aiemmin nähnyt sen yhden opettajan seurassa kun se oli valitellut että miina paha ja pahahan miina oli kun se räjäytti jalan kappaleiksi ja vittu kaikki alkoi taas olla sekavaa ja evakkoa joka veti ajatuksia sotaan ja sota kuolemaan ja Lissun äidin evakkoon joka tuntui taas jollain tapaa liittyvän Lissun evakkopuheisiin mikä taas ei tuntunut liittyvän yhtään mihinkään muuhun kuin tomaattimurskaan ja ranskalaisiin parvekkeisiin.

Hän tunsi vain väsymystä äkkiä.Kaikki oli niin helvetin sekavaa ja väsyttävää.Jätkä anto lähöt.Ei mitenkään ystävällinen teko.Hän ei viitsinyt udella tuon parisuhteen tarkempia yksityiskohtia eikä tietoa siihen mikä oli saanut tämän jätkän antamaan Lissulle lähöt.Sota oli syttynyt ja Lissun oli pitänyt lähteä evakkoon.Palavia autoja, itkuisia pieniä lapsia, putoavien pommien pauketta, kauhua, huutoa, pimeyttä, sota…evakko…tuntematon määränpää, kaukana koti, poltettu…

                      Rostila oli kuullut Lissun selitykset jo aiemmin,hän ei tiennyt monesko miessuhde se jo Lissulla oli,hän oli joskus vuosia aiemmin nähnyt tuon miehen, ollut käymässä pohjoisessa Oulussa,silloinhan Lissu oli nähnyt sen hänen maalaamansa omankuvankin, halunnut ostaa sen muttei hän ollut alkanut myymään, istuttu kapakassa, jotain oli tapahtunut, hän muisti sen, Lissu istuu siinä ja puhuu niin kuin se hänelle aina puhuu, hengästyneesti, kiireesti…sen paras naisystävä oli tappanut itsensä, oli ollut jotain riitaa, aviomies ei olisi päästänyt tuota sairaanhoitajaa mihinkään, niin hän sen oli ymmärtänyt siinä pienessä kulmapubissa postin lähellä missä he olivat istuneet..Ja Lissu oli puhunut ja puhunut että sen oli ollut vaikeaa kun Leena oli hirttänyt itsensä kylpytakin naruun ja ovenkahvaan ja hänen olisi tehnyt mieli kysyä että miten se on mahdollista, että mutta Lissu oli vain puhunut ja puhunut että sen oli täytynyt sitten hakea apua psykiatrian polilta kun se ei enää ollut kestänyt ja hän oli että mitä tämä on, analysoi nyt poika tämäkin, ole viisas terapeutti ja mitä oletkaan tuon naisen silmissä, ripitystä tuoppi kourassa kuunteleva pappi, ja hän oli kuunnellut että Lissu oli mennyt terapiaan, ryhmäterapiaan ja ottanut pullon Sorbusta mukaansa ja mennyt sinne muitten terapoitavien joukkoon ja iskenyt pullon pöytään ja sanonut että puhutaanpa nyt…ja sitten sitä olikin jo viety putkaan.

- Ja sitten putkassa mulla alko heti kuukautiset..ajattele…ei ollu ees sitteitä…

                      Ja hän oli koettanut ajatella…siteitä ei ollut…mikä vääryys..tuo nainen keräsi itseensä vääryyksiä kuin magneetti…ajatella..ja Lissu oli sanonut että sitä helpotti kun sai puhua ja hän ihmetteli että mikä, minä se häntä oikein piti, kirjailijana joka ymmärsi ja siinä hän nyt taas istui ja oli olevinaan vaikka päässä jytäsi dieselvetureiden aiheuttama kaaos jonka seassa tomaattimurskat koettivat löytää edes jonkun kuusenrepaleen jonka alle piiloutua ja hän juoksi, juoksi tietä ja tuo veturi läähätti hänen perässään ja siinä hän istui ja katseli Lissua ja koetti olla että olisi eikä jaksanut sen enempää Lissun sekapäisyyksistä piitata, eihän se silloin siitä putkaanjoutumisesta kertoessaankaan ollut millään lailla noteerannut sitä terapiasessioon kiikuttamaansa Sorbus-pulloa eikä sitä että sillä olisi ollut jotain tekemistä putkaan joutumisen kanssa, enemmänkin kuin se olisi vain kuvitellut että hän kirjoittajana jotenkin ymmärtää tuollaisia sekavia juttuja jotka päättyvät kuukautisvertaan putkan lattialla ihmettelevään naiseen, naiseen jonka paras ystävä on vähän aikaisemmin hirttänyt itsensä kylpytakin naruun.