Vaikka nyt täällä kyllä kaivattaisiin jo rottapoliisia, mikä ihme on
rottapoliisi, joka-aamuinen pakkomielle vaivaa minua, se on suorastaan kiusallinen
vaikka tiedänkin, että me ihmiset olemme osaltamme perineen rotan
sydämen ja sen voiman, nisäkkäitä kun olemme vaikka en minä
näistä omista nisistäni paljoa sano, on vain kumma olo,
että siellä se vipeltää viemäreissä, nousee kohta suippokuonoineen, se
kirottu talttahammas niin kuin sinne kalliolaisen kerrostalon
viidenteen kerrokseen, miten, en tiedä, millaisia putkia taloissa on,
tuskin sillä kompassia oli mutta sinne se oli pesänsä tehnyt, millä
elänyt, uutinen ei kerro ja tämä on totta, niin kuin sekin
miten tutkijat olivat katsoneet miten pitkälle rotta putkessa pääsee ja
sehän pääseee pitkälle, minun ei pitäisi lukea uutisia, minun päässäni
on varmaan jotain vikaa, tulisi nyt se rottapoliisi ja selvittäisi asian
vaikka mikä poliisi se sitten, rottiako se jahtaa, kompastun taas tuohon
kadulle tipahtaneeseen kieleen, ties kenen jättiläisen suusta se siihen,
eivätkä ne poliisit minua usko, väittävät turhan höpöttäjäksi, käskevät
mennä kotiin miehistymään, paukuttavat nokialaisellaan tajun kankaalle
niin kuin se ei jo siellä olisi, ja aamut, ne alkavat kohta olla yhtä
helvettiä kun kuvittelee sitä villansukan harmaata viiksikuonoa, joka
paksu kuin hikisen haisevan miehen pohkeen nielaissut
juuri välipalakseen, häntä pitkä siima, paksu, tuo peräsin
jota se siinä kiilu ilme kasvoillaan läiskyttää päin kaakelia,
että otetaanko matsi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.