- Mitä sinä poika oikein  oot menny tekemään.?                

                      Upseerin rouva tulla tormesi ovesta sisään mehuaseman takahuoneeseen ja kiskoi samalla poplariaan auki, sillä oli joku lappu kädessään kuin rytätty päävoiton sisältänyt mutta ikävä kyllä palauttamatta jäänyt  lottokuponki, Ristolainen istui Ritua vastapäätä aamukahvilla ja koetti sulatella iltaista riitaa Sadun kanssa, nyt se oli huudellut että hän voisi aivan hyvin ruveta etsiskelemään itselleen oma kämppää, se ei enää sitä perhehelvettiä kestänyt. Ristolainen ei ollut tajunnut mitään sen puheista, miten niin hänen ruveta etsimään omaa kämppää, eihän hän ollut tehnyt mitään ja oliko silläkään merkitytstä vaikka joku olisikin jotain tehnyt, sitäkä se avioliitto olikin että tehtiin lapsi ja sitten mies potkaistiin saman tien pellolle.  

                      Olisi perkele ite ruvennut ettimään itelleen kämppää.Sitähän se oli jo muutaman kerran sanonut että ottaisi eron mutta kun ei ressukka tiedä kumpi sen lapsen sitten ottaisi.Vittu hän alkoi olla tulossa hulluksi sen ämmän kanssa.

                      Upseerin rouvan kysymyksen sävy oli suorastaan tivaaava eikä Ristolainen voinut olla ajattelematta sitä sen isää jonka valtiollisen poliisin miehen olivat heti sodan jälkeen käyneet hakemassa kotoa epäiltynä asekätkijäksi.Olivatkohan nekin miehet rynnänneet samalla lailla tuon naisen lapsuuden kotiin palttoon liepeet pystyssä ja huopahattu silmillä .Upseerin rouva oli sanonut ettei se koskaan tulisi antamaan niille eikä kommunisteille anteeksi sitä mitä ne silloin sekä hänelle että hänen isälleen ja koko perheelle  olivat tehneet.

                      Koska tuon permanenttipään huudahdus ei sisältänyt mitään lisäinformaatiota mahdollisen sitä tuohduttaneen teon sisällöstä Ristolainen vain tuijotti kahvikuppi toisessa kädessä naista osaamatta sanoa mitään.Pakinan nauhalle lukemisesta oli kulunut jo pari päivää mutta hän ei osannut ollenkaan yhdistää upseerin rouvan paheksuntaa siihen suuntaan, se näytti siltä niinkuin olisi juossut koko matkan kotoaan asemalle vaikka todennäköisesti olikin tullut autolla niinkuin muinakin aamuina. Se kävellä riuhtoi hänen eteensä ja tiputti tuon sormiensa välissä roikkuneen räkäklimpin oloisen lapun hänen eteensä pöydälle ja jäi tuijottamaan häntä  enemmän kuin kysyvä ilme kasvoillaan, että nyt oli poikapieni niinku vähän niinku selityksen paikka…

                      Kenethän hän oikein olisi päästänyt päiviltä, olo oli suunnilleen yhtä jakomielinen  kuin sinä kammottavana kankkusaamuna kun hän oli herännyt edelliskeväänä yksin kämpiltä ja ruvennut tutkimaan ensimmäiseksi komeroita kun oli ollut olo että hän oli yöllä päissään ollut niin raivona että oli todennäköisesti tappanut Sadun ja survonut sen verisen  ruhon kaappiin,mistä raivonnut siihen oli mennyt muutama kuppi kahvia ja pari tupakkaa samoin kuin tyhjien komeroitten ihmettelyyn kunnes jotenkni pätkivä  ja viinahuurujen alta virkoava muisti oli viestinyt hänelle sen että hän oli vain tuntenut tulleensa koko elämänsä ajan väärinymmärretyksi, ei kukaan, ei niin vitun kukaan ollut koskaan ymmärtänyt häntä, hän itse kaikkein vähiten. Tuollaisten itsesäälinpuuskien jälkeen olo oli pitkään uupunut ja nuhraantunut niin kuin olisi tajunnut tappelevansa turhien aaveiden kanssa ja pään älyllisellä osastolla ymmärtänyt, että siinä sitä sitten mentiin niitä psykoanalyytikkojen niin kovasti kuvailemia transferenssitunteita kirjon laidasta laitaan, tummasta sävystä vielä tummempaan niin että pensseli vain heilui.

                      Ristolainen otti lappusen varovasti käteensä ja vilkaisi Ritua silmiään pyöritellen.

                      Upseerin rouva käveli huoneen toiseen nurkkaan riisumaan takkiaan.Se oli selvästi raivoissaaan ja sillä hänen kädessään pitämällä lappusella näytti vakavasti olevan jotain tekemistä tuon raivonpuuskan kanssa. Ristolaisen teki mieli sanoa, että tervetuloa kerhoon, tässä on monet muutkin viime aikoina keskittyneet tuohon raivo-osastoon enemmän kuin tarpeeksi.Loukkauksia on sadellut niskaan perhe-elämän pelikentällä sitä tahtia päivittäin, että alkaa koko kroppa oleen niin mustelmilla jotta sitä kelpaisi jo mennä esittelemään vaikka jääkiekkomuseoon, poikittaista mailaa ja kepin pään rokotetta tulee aamusta asti rakkaan vaimonkullan kenttäpuoliskolla päin näköä niin pahasti ettei tahdo enää kentällä muuta kuin eksyä, sokeiden opaskoiran siinä voisi palkata avukseen että siitä perheterapiasta hengissä mahdollisesti selviää.

 - Mitä sinä oot oikein menny meistä kirjottamaan, upseerin rouva käännäytti päätään niin äkäisesti että hän pelkäsi sen katkaisevan pian niskansa.Se istahti alas tuolille, riisui pikkukenkänsä ja alkoi kiskoa kumppareita jalkaansa.

                      No ainakin jokin asia alkoi selvetä, kirjoittamisesta siis oli kysymys, Ristolaisen paikoilleen jähmettynyt käsi saapui vihdoin tuomaan kupin huulille ja hän hörppäsi kahvin loppuun, laski kupin  varovaisen liioitellusti takaisin pöydälle ja katsoi sitten  taiteltua lappua, aukaisi sen ja tajusi pitelevänsä kädessään pientä lehdestä irtirepäistyä leikettä,repäisty se oli , suorastaan riuhtaistu, ei leikattu hienovaraisesti ja siistejä sivuja tehden millään saksilla vaan  kiskaistu irti lehdestä niin että kahvikuppi vaan oli lentänyt lattialle.Lehden saattoi arvata paikalliseksi vitsien mukaan valtakunnan ainoaksi myös kuolinilmoituksia julkaisevaksi urheilulehdeksi joka  joissakin piireissä koettiin myös vakavasti otettavaksi sanomalehdeksi.

                      Kilpailu kiristyy julisti dramaattisen kuuloinen otsikko yli kolmesenttisillä kirjaimillaan ja Ristolainen oli tuntevinaan nenänpielessään vanhan tutun hiilimurskan  tuoksun kun kaksi maratoonaria kiskoo viimeisillä voimillaan loppusuoraa kohti maalinauhan armahtavaa poikkinapsahtamista mielessään takomassa se ainoa ja vihoviimeinen kysymys siitä kumpi heistä ehtii ensin maaliin ja kumman kurjan korjaa kuolo. Jutuntekijän dramatiikantajussa ei ainakaan näyttänyt olevan mitään vikaa.

                      Hän koetti keskittyä lukemaan leikettä mutta havahtui kesken lukemisen siihen ,että upseerin rouva istui vieressä pienen neliskanttisen sinertävällä muovikangasliinalla peitetyn pöydän ääressä.

 - Mitä sinä oot oikein menny meistä kirjottamaan, se tivasi uudestaan kuin mikäkin kuulustelija ja tuijotti häntä  niin intensiivisesti että hän odotti sen kohta kaivavan jostain käsilaukusta kirkkaan pyöreän lampun ja kiskaisevan senkin pöytään ikään kuin tunnelmaa piristämään.

                      Sen kasvoilla näkyi ryppyjä nyt kun se istui siinä niin lähellä että hän olisi voinut tuikata etusormensa vaivatta sen sieraimesta sisään.Etäämpää siitä ei olisi heti huomannutkaan että se oli niin vanha kuin oli.Tyttärestään se aina joskus puhui, se opiskeli Helsingissä mutta kuulosti kuin kaikkein mieluiten tuo ilmeisesti kiihkeä vihreän aatteen kannattaja  ja kasvissyöjä olisi asunut metsässä ja teltassa ja elänyt pelkillä metsän antimilla kuin mikäkin sissikoulutusta itselleen hankkiva, ehkä se opetteli jo varautumaan tulevaan katastrofiin jälkeiseen aikaan vai oliko se tyttöparka pienestä pitäen niin kommunisteilla ja vallankumouksella säikytelty , että se harjoitteli jo metsään pakenemista mahdollisen kumouksen varalta. Permanenttipää ei alkuunkaan ymmärtänyt moista käytöstä asiasta hänelle ulkona tupakalla kertoessaan eikä  Ristolainen ollut viitsinyt alkaa omia assosiaatioitaan esittelemään.

 - Miten niin,Ristolainen tunsi olonsa lähinnä vaivaantuneeksi kun ei vieläkään ollut päässyt perille upseerin rouva tuohduttavan skandaalin luonteesta.Sen  silmät tuijottivat häntä pisteliäinä tappeina kuin kiväärin piiput, kaksi sala-ampujaa nenänvarren kalliokielekkeen molemmin puolin.Kohta kajahtaisi kanjoonista ja hän kuolisi pää murskana vasten vahakangasliinaa.Hyvästi paska maailma, menee se heikompikin tahto vaikka läpi styroksin.

                      He tilasivat Hesaria niinkuin hänen käsittääkseen suurin osa opiskelijoista vaikkei hänen käsityksensä kaikista opiskelijoista olisi otoksena mennyt läpi mistään sosiologian proseminaaristakaan.'

 - Olit tehny tästä asemasta semmosen jutun että, upseerin rouvalta tuntuivat kadoneen kaikki suomen kielen sanat mielestä niin että se tyytyi viimeistelemään lauseensa nonverbaalisin keinoin mulkaisemalla häntä uudestaan sala-ampujasilmät  raivoisasti tulittaen hän oli hyökännyt aivan väärään suuntaan aivan kuin tuolta hyönteisen sarviaan esittelevän Yleisradion tuhkanharmaan auton kitusista olisikin äkkiä putkahtanut ilmoille lauma aivan kummaliisia mediapoliittisia ötököitä jotka saivat tuon permanenttipäänkin reagoimaan tavalla joka hämmensi häntä.

                      Kilpailu kiristyy huusi otsikko mutta hän ei kyllä juuri sillä hetkellä nähnyt muuta kiristyvää kuin upseerin rouvan otsasuonet jotka jyskyttivät verta vauhdilla sen aivosolouihin tätä mitä ihmettä tuo pojanjolppi oikein on meistä mennyt kirjoittamaan mysteerion ratkaisemiseksi.

                      Ritua heidän mulkoilunsa näytti vain huvittavan. Ilmeisesti se nautti täysillä siitä että upseerin rouvan tavallisesti niin huoliteltu ja charmantti habitus oli pettänyt kertaslaagista ja kunnolla. Jos Ristolainen olisi kaivannut opetusta siihen mihin kaikkeen kirjoittamisella voi vaikuttaa niin siinähän sitä nyt sai, se että hän oli istunut siinä Sadun kirpputorilta ostamassa nukkavierussa 50-luvun sohvassa kuvittelemassa ja Satua ja sitä tyyppiä kiihkeään aktiin heidän makuuhuoneeseensa oli johtanut jo ainakin yhden upseerinrouvan raivokohtausta enteilevään reaktioon, Ritun kaunaiseen tyytyväisyyteen ja ilmeisesti myös paikallislehden toimittajalla oli jotain sanottavaa asiasta jahka hän vain kaikelta keskeyttämisiltä pystyi jutun vielä lukemaan.

                      Pakinansa hän oli jo unohtanut eikä ollut missään vaiheessa kuullut edes sitä oliko moista tekelettä lähetty ulos radiosta, yleensä sen saattoi helpoiten päätellä pankkitilin saldosta oliko joku juttu läpäissyt Mielikäisen tai toimitussihteerin arvostelukykyisen seulan vaikka edellisviikolla  Mielikäinen olikin alkanut epäillä omaa arvostelukykyään, koska taloon hätiin palkattu markkinointiguru oli ehdotellut sille puhelinvisailuja tasetta kohottavaksi ohjelmaideaksi: - Jumalauta kohtahan täällä tekee  uutisetkin siivojat,se oli mesonut punakka naama entistä punaisempana pitkin uudenuutukaisen studion  potentiaalisten tulevien  uutistoimittajien puunaamaa käytävää. 

- Mitä  sinä oot oikein menny meistä kirjottamaan...

                      Ristolaisella kävi mielissä että ajatteliko se niitä juttuja joita se hänelle sodan jälkeisistä ajoista ja kommunistipoliisien pidättämästä isästään oli kertonut.Ei kai.  Hänkö oli  nyt sen silmissä se musta nahkatakki päällään sisään ryntäävä etsivän keskuspoliisin korstale joka riuhtaisee sen isän vuoteesta ja kuskaa ulos kuulusteltavaksi....

                      Eikä hän mitään ollut kirjoittanut vaan lukenut ääneen nauhalle.Mutta mediaopillinen korjailu tuntui sillä hetkellä tyystin tarpeettomalta ylimääräiseltä semantiikalta.Sitten hän äkkiä käsitti ettei upseerin rouvakaan ollut itse pakinaa kuullut, ilmeisesti, ja hänkin oli jo suunnilleen ehtinyt unohtaa mitä hän siinä oli jutellut, jotain yleisradiosta ja vakoilusta ja sen mersun katosta törröttävästä hyttysen sarvet mieliin tuovasta antennista, ei mitään kovin kummoista...

                      .Nyt nuo hyttysen sarvet tuntuivat muuttuneen äkäisen ampiaisen pistelyksi.

 - Semmonen pieni pakina se oli.... 

                      Teki mieli heittäytyä vaatimattomuuden valekaapuun tukalan tilanteen selvittämiseksi, mikä sen somempaa vaikka miten olisi muistanut millaisen riehakkuuden valloissan hän yleläisiä oli mollannut.

                      Hän ei oikein tiennyt mitä niin omituisen kummallista tuossa pakinassa oli ollut että sen päältä kannatti tuolla tavalla raivostua,sitten hän taas silmäili tuota paikallisen lehden leikettä ja alkoi jollain lailla hahmottaa tilannetta, leike oli ilmeisesti peräisin sen aamun lehdestä ja lehden televisopalstalta jota sinnikkäitten mutta sitäkin vaikeammin todennettavien juorujen mukaan piti joku entinen naistenlehden seurapiiritoimittaja joka oli pääkaupunkiseudulta jalkautunut maakuntaan keveämpiin sisätöihin ja pois niin sanoaksemme kentältä raskaista ja vaativista journalistisista puuhista.

 - Kirosanojakin olit käyttäny kuulemma...

                      Paheksunnan aalto pyyhkäisi taas hänen ylitseen.Hän oli käyttänyt kirosanoja.Siis...

                      Voihan vitun ikenet.Teki mieli kiroilla oikein kunnolla.

 - Niinkö...Ristolainen ei enää malttanut olla naurahtamatta vähän vinoon.

                      Satu ainakin olisi saanut tuosta permanenttipäästä hyvää henkistä tukea hänen kiroiluaan vastustavalle kampanjalleen,kampanajn jonka tarkoituksena oli pelastaa viattomat tulevat sukupolvet tuolta ikävältä paheelta, hänellä ei sinällään ollut mitään moista kampanjaa vastaan vaikkei hän monestikaan osannut käyttäytyä kampanjapäällikön vaatimusten mukaisesti vaan kutsui milloin sielunvihollista milloin genitaalialueen nautintakeskuksia avukseen elämän murheissa, mikä Sadun mielestä ei ollut alkuunkaan sopivaa koska sen kotikasvatukseen oli kuulunut suun peseminen saippualla moisen ilmiön totaaliseksi kitkemiseksi, tuon juhlallisen rituaalin oli suorittanut appiukko itse.

                      Se kiskoi kahvikuppinsa tyhjilleen.

 - Kehtaa pian enää täällä töissäkään käydä, se sanoa tuhautti ja nousi pöydästä.

                      Ristolaisesta alkoi tuntua siltä ettei hän enää hallinnut tuon vajaan liuskaisen jutun kaikkia esille nousevia ulottuvaisuuksia, oliko hän nyt  tekemässä upseerin rouvasta työtöntäkin kaiken muun hyvän päälle.

 . -Käytitkö sinä rumaa kieltä vai miksi se meistä noin kirjoittaa, se kääntyi vielä muistaessaan kysymään ja viittasi pöydällä lojuvaan leikkeeseen jota hän ei vieläkään ollut ehtinyt lukea.

- Kai siellä jokunen oli, hän myönsi vaikkei muistanut oliko vai eikö ja missä kohtaa, hetkinen, se yks vittuko siellä oli vilahtanut sen vekkihameisen paskan tyypin toimenkuvan adjektiivina, niinpä  taisi olla mutta ei sitten enempiä ellei sitä Ritun paskaa tyyppiä sitten laskettu kirosanaksi.Ja olihan se asiakaskin maininnut jotain ulosteista kansanomaisemmalla tavallaan, olikohan se sitten kuullut pakinan ja mitä olisi mahtanut tuumata siitä että parin päivän sisällä se oli päässyt mediaan jo kaksi kertaa  niin että sillä menolla ja sellaisella verbaliikalla sitä saattaisi odottaa kovakin tulevaisuus alalla.Ja mitähän se siitä olisi tuumannut että sen ulosteisiin viittavaa kommentti jonka hän ehkä kaiken lisäksi oli tulkinnut väärin oli aiheuttamassa jo pysyvää konfliktia monen ihmisen välille.

                      Näytti paskastakin pääsevän juttua vääntämään kun oikein kovasti päkitti.

                      Upseerin rouva näytti purkaneen pahimmat kiukkunsa ja lähti laittamaan pastorointikonetta asiakasaplvelun vaatimaan kuntoon.

                      Ristolainen huokasi ja alkoi lukea leikettä joka rupesi jo kuulostamaan hänen korvissaan siltä ihteltään eli tarjoustiskin kinkunviipaleelta.Ehkä hän oli tullut hulluksi niin kuin hän kesästä saakka oli epäillyt kun ei oikein ollut osannut erottaa sukupuolielimen muovailemaa lihaa metwurstista vaikka periaatteessa molempien kuvailuun yleiskäsite liha sinällään sopikin.

                      Televisio- ja radiopalstan arvostelija piti  erikoisina niitä  aseita joita uusi paikallisradio oli ottanut tässä uudessa kilpailutilanteessa käyttöönsä. Pakinassa arvosteltiin "pakinan vapaudella" Ylen paikallistoimittajan jutuntekoa kaupungin mehuasemalla. Toimittaja piti erikoisena kielenkäyttöä jota uusi paikallisradio oli alkanut käyttää kuvaillessaan työtään tekevän toimittajan vitutusta joka kaiken lisäksi pakinoitsijan mielestä oli yleinen työtään tekevien ihmisten ominaisuus samoin kuin se että toimittaja óli kysellyt samaa paskaa ihmisiltä kuin edellisenäkin vuonna.Tätäkään arvostelija ei hyväksynyt vaan kiepautti pakinan lopun esille kuin todistaakseen tekijän outoa mielenlaatua: keskipäivän aikaan saamme kuulla mitä valtion tiedustelupartio on saanut retkillään aikaan. 

                      Ristolainen naurahti.Niinkö hän oli sanonut.Kuulosti kovin sotilaalliselta, mitähän ihmeen tiedusteluretkiä hän oikein oli ajatellut, tiedusteluretkiä vihollisen selustaan.

                      Arvostelijan mielestä kaikki kuulijat olivat nyt varmasti selvillä mitä tämä reppana pakinoitsija oli kirjoituskoneensa äärellä saanut aikaan ja toivoi kaikesta sydämestään ettei uusi radio jo tavoitellun kuulijankaan takia sortuisi näin halpahintaiseen kilpailijan pilkkaamiseen vaan keskittyisi tekemään niitä hyviä ohjelmia.

                      Halleluuja, Ristolainen huokaisi kun ei muutakaan moisen hurskaan toivomuksen äärellä osannut tehdä.

                      Ainakin kaikille potentiaalisille mainostajille oli nyt virallisesti sitten ilmoitettu millaisen paska ja kirosanaviidakon keskelle ne koettivat kultakorumainoksiaan ängetä,mahtoi Mielikäinen olla innoissaan.

                      Ritu vilkuili häntä uteliaana kun hän tuli ulos tupakalle, Ristolaista alkoi moinen julkisuus jo kiusata niin kuin hän olisi onnistunut tuolla pakinalla saamaan aikaan jotain omituista ja vaikka hän olikin jo ehtinyt muutaman kerran nähdä mihin kaikkeen tuo outo julkisuudeksi kutsuttu asia saattoi johtaa hän ei voinut olla hämmästymättä.Ritun kasvoilla oli kysyvä ilme niinkuin se olisi odottamalla odottanut selitystä asialle, Ristolainen ojensi sille mukanaan tuoman lehtileikkeen ja ajatteli että jospa siitä jotain selviäisi sillekin.

                      Ritu lukaisi jutun läpi, veteli röökiään ja ojensi sitten lapun takaisin.

 - Muako se tuolla mehuaseman hoitajalla tarkottaa.

 - Ei kai, se on käsittäny väärin, mä kuvailin yhtä asiakasta...

                      Siihen sillä ei ollut mitään kommentoitavaa, meni kaiketi jo liian vaikeaksi.

- Täällähän täytyy ruveta varomaan sanojaan, tiedä millon pääsee radioon...

                      Se naurahti pirullisesti.

- Ei kai nyt sentään...

 - On tää asema, yks  työntekijä varastaa kassan ja toinen sepustaa radioon juttuja...

 - Ainaki tapahtuu jotakin..

 - No sitä ei voi valittaa.

                      Ristolainen ei viitsinyt informoida Ritua siitä mistä koko pakinan oikeastaan oli saanut alkunsa, se olisi ehkä pahastunut enemmän kuin tarpeeksi jos olisi saanut kuulla että sen tupakanpolton kellastuttama etusormi oli setä Samin etusormen tavoin värvännyt hänet jutuntekoon eikä hän vieläkään ymmärtänyt mikä tuossa päin sitä vekkihameista toimittajaa sojottaneessa sormessa niin kiehtovaa oli ollut ,että siitä oli saanut jutun aikaiseksi, sekö että sormi oli sohottanut päin toimittajaa kuin pistoolin piippu valmiina räiskäisemään kutinsa tuon itseään niin kovin hienona pitävän naisen rinnuksille että täältä pesee ja linkoaa samaan hintaan.

 - Vai semmonen pakinoitsija se sinä oot...

                      Ristolainen naurahti vain hämillään kun ei tiennyt mitä vastata sen venyteltyihin ja moniselitteisen kuuloisiin sanoihin ikään kuin se olisi tiennyt paljon paremmin kuin hän itse mimmoinen pakinoitsija hän oikein oli.

                      Ristolainen koetti vielä selitellä että ei se mikään kummoinen juttu ollut ollut, parin minuutin lyhyt höpinä, vähän kuvailua siitä miten toimittaja oli tullut tekemään juttuaan asemalle, pikkuhauskaa piikittelyä kilpailijan suuntaan, ei oikeestaan mitään erikoista,hän kyllä käsittäny alkuunkaan miksi permanenttipään piti raivota siitä niin paljon,eihän se ollu kuullu edes koko juttuu...

                      Ritua ei näyttäneet hänelle selittelynsä erikoisemmin kiinnostavan. Jononetuilijaporukkaa kaikki...

                      Toisen tupakan ajan hän keskittyi uudestaan lehtijuttuun, puiden väleistä vilahteli joella puksuttava puuvene, luennolle meneviä pyöräilijöitä vilahteli aseman ohi rantatietä pitkin.Jutusta hän ei oikein enempää saanut irti, tuntui vain kuin toimittaja olisi usuttanut niin kuuntelijat kuin mainostajatkin hänen ja radion kimppuun, että tuossa se kusipää joka kiroilee radiossa.Paskat. Olisi Mielikäiselle selittämistä. Vai miten se sen ottaisi. Kilpailu kiristyy.iso ja mahtava Yle vastaan pieni vastaperustettu paikallisradio, Daavid vastaan Goljat.Mitä hän oikein kuvitteli.Hän oli pieni urhea Daavid ja nyt hän on lingonnut kivensä tuon ison ruman laiskanpulskean rakin otsikkoon ja siinä se murahteli raivoissaan.Kahelia. 

                      Keväällä kun radiota oli suunniteltu ja oli tiedetty että kaupunkiin tulisi uusi paikallisradio oli pitkin kapakoita kiertänyt juoru, etteivät lehden omistajat mitään niin olleet toivoneet kuin saavansa itse tuon luvan, nyt se kuitenkin oli myönnetty paikalliselle sanomalehtimiesyhdistykselle yhdessä Näkövammaisten keskusliiton kanssa, ehkä omistajat olivat siksi panneet toimittajansa päivystämään tuon uuden radion äärelle ja antaneet ymmärtää että kaikkeen vähänkin negatiiviseen piti tarttua heti ja julkistaa se välittömästi että saataisiin tuon uuden kilpailijan ympärille mahdollisimman paljon kielteistä julkisuutta.

                      Tuntui kuin hän olisi mennyt halpaan, jalat vedetty alta heti lähdössä.Vaikka eihän hän sitä ollut ajatellut vaan Satua kun oli siinä töitten päälle kiivaasti vintannut kämpille ja kuvitellut,että siellä se nyt muhinoi sen keväisen ihastuksensa kanssa heidän parivuoteessaan.Sitten nolostunut kun oli kämpillä nähnyt vain tyhjän vuoteen ja ihmettellyt että mikä häntä oikein vaivasi kun hän sellaisia asioita jatkuvasti kuvitteli niinkuin jo silloin matkan aikana kun ei millään ollut saanut nukutuksi, päässä oli vain vilissyt epämääräisiä kuvia Sadusta tanssimassa kiihkoissaan jonkun vieraan miehen kanssa laivan diskossa,sydän oli alkanut kyskyttää rinnassa kuin vanki häkkinsä kaltereita ja pulssi noussut niin korkealle että hän oli alkanut pelätä saavansa saman tien sydänkohtauksen ja kuolevansa siihen paikkaan, oli ollut pakko nousta jalkeille ja koettaa järkeillä sitä outoa oloa pois.

                      Ristolainen ravisteli päätään ja ajatteli että paremipi ruveta paiskimaan hommia, ei ainakaan ajattelisi väähän aikaan koko juttua, kyllä Mielikäiseltä sitten kuulisi missä mennään.